BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Laila Kinnunen

s. 8.11.1939, Helsingin mlk
k. 26.10.2000, Heinävesi

Teksti Pekka Nissilä
Perustiedot
Nimet
Täydellinen nimiLaura Annikki Kinnunen
Oikea nimiLaura Annikki Kinnunen
TaitelijanimetLaila Kinnunen
Nimihistoria
Laura Annikki Kinnunen, kutsumanimeksi vakiintui "Laila" lapsuusvuosina Ruotsissa
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika8.11.1939, Helsingin mlk
Kuolinaika26.10.2000, Heinävesi
Roolit ja soittimet
Roolitlaulaja (päärooli), näyttelijä
Soittimetlaulu (pääinstrumentti), harmonikka, kitara
Ääninäytteet
Laila Kinnunen: Epävireiset sydämet 1962
säv. Antonio Carlos Jobim / san. Sauvo Puhtila
Scandia KS 458/ Fazer 0630-18184-2
Linkit
Yle teema. Sininen laulu. Suomen taiteiden tarina. von Bagh, Peter: Laila Kinnunen
http://yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=332
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Yhtyeet
Olli Häme, 1959
Erkki Melakoski, 1960-66
Muut henkilöyhteydet
Jaakko Salo, tuottaja/sovittaja
Eino Virtanen, sovittaja
Esko Linnavalli, sovittaja
Nacke Johansson, sovittaja
Rauno Lehtinen, tuottaja/sovittaja
Sauvo Puhtila, sanoittaja
Kari Tuomisaari, sanoittaja
Ritva Kinnunen, sisar/duettopari
Biografia

Laila Kinnunen on suomalaisista laulajista yksi kaikkein eniten arvostettuja. Häneen liitetään jo myyttisiäkin ulottuvuuksia, ja varsin yleisesti häntä pidetään aikakautensa lahjakkaimpana (nais)tulkitsijana sekä ehdottomasti myös kansainvälisen tason esiintyjänä. Kinnusen taiteellisen työskentelyn merkittävin aika keskittyy noin kymmenen vuoden jaksolle alkaen 50-luvun lopulta, jona aikana hän mm. teki käytännöllisesti katsoen kaikki levytyksensä. Vaikka Kinnunen esiintyi vielä 80-luvun alkuvuosinakin, oli hänen uransa kääntynyt hyvin nopeasti laskuun jo 70-luvun taitteeseen tultaessa. Ongelmat henkilökohtaisen elämän puolella – taiteilijaelämän luomien paineiden lisäksi – johtivat poikkeuksellisen lahjakkuuden surulliseen ja traagiseenkin hiipumiseen jo hieman yli 30-vuotiaana.

Mikään ei kuitenkaan koskaan muuta sitä tosiseikkaa, että Laila Kinnunen teki laulajan urallaan nipun suomalaisen iskelmämusiikin vaikuttavimpaan ja kestävimpään kärkeen kuuluvia levytyksiä. Hän teki myös kiittävin kritiikein musiikkiteatterirooleja, ja lauloi hyvin paljon televisiossa ja radiossa erittäin tyylikkäänä, monipuolisena ja suosittuna esiintyjänä, ulkomaita myöten.

Lapsuus ja nuoruus

Kinnunen muutti 4-vuotiaana Jatkosodan aikana ns. sotalapsena siskonsa Ritvan kanssa etelä-Ruotsiin Simrishamniin. Takaisin Suomeen hän muutti 10-vuotiaana, suomenkielen unohtaneena. Ruotsissa hän oli jo laulanut paljon ja soittanut myös pianoa. Palattuaan hän opetteli teini-iässä soittamaan aluksi haitaria ja myöhemmin kitaraa.

Laulajista Laila Kinnuseen tekivät erityisen vaikutuksen ruotsalainen Alice Babs sekä amerikkalainen Ella Fitzgerald. Vuoden 1955 syksyllä Kinnunen osallistui ensimmäisiin iskelmälaulukilpailuihinsa Helsingin Polilla, ja voitti. Tuolloin hän aloitti myös keikkailun koulutovereidensa yhtyeen solistina. Seuraavana keväänä hän vastasi hanuristi Lasse Pihlajamaan lehti-ilmoitukseen, jossa tämä etsi yhtyeelleen kielitaitoista solistia. Pihlajamaa oli hyvin otettu nuoren tytön lahjakkuudesta, ja kiinnitti Kinnusen yhtyeensä solistiksi. Voitettuaan keväällä 1957 peräti iskelmälaulun suomenmestaruuskilpailussa ulkomaisen sarjan laulullaan Hey mambo (ja sijoittuen kotimaisessa kolmanneksi) kiinnitettiin hänet syksyllä nuorekkaan Scandia-yhtiön artistiksi. Scandiassa oli johtajiensa Harry Orvomaan ja Paavo Einiön toimesta jo kehitetty mittavaan suosioon noussutta ns. jazziskelmää. Tyylin läpimurtona voidaan pitää Brita Koivusen levytystä Suklaasydän vuodelta 1956, jossa säestäjänä oli Olli Hämeen kvintetti. Hämeen yhtye oli jotakuinkin johtavassa asemassa alalla siihen aikaan, ollen jo käytetty levytyskokoonpanokin säestystehtävissä.

Scandian levytyksiin oli jo aiemmin osallistunut vierailevana kapellimestarina ja sovittajana Jaakko Salo, jonka johdolla Laila Kinnunen levytti syksyllä 1957 debyyttinään italialaisen Domenico Modugnon säveltämän iskelmän Lazzarella, Sauvo Puhtilan käännöksenä. Seuraavallekin levylle  tuli ajan buumin mukaisesti laulu Italiasta, Taccanin Chellállá, niinikään Puhtilan käännöksenä Illalla, illalla. Kinnusella oli vaikeuksia saada suomen kielen ääntämyksensä kohdalleen – olihan hän ehtinyt ruotsivuosinaan lapsuudessaan jo unohtaa äidinkielensä – ja vaikka tyydyttävään tulokseen lopulta päästiinkin, säilyi Kinnusella kuitenkin suomalaisittain hieman vieraalta kuulostava artikulaatio, mikä varmasti osaltaan myös oli hänen persoonallisuuttaan tulkitsijana.

Ammattilaisuus

Scandian tuotantopäälliköksi vuonna 1958 kiinnitetystä Jaakko Salosta tulikin keskeinen Laila Kinnusen yhteistyökumppani. Hän vaikutti kappalevalintoihin ja niiden toteutukseen, käännättäen tarvittaessa ulkomaiset tekstit talon luottotekijöillä, joista Sauvo “Saukki” Puhtila ja Kari Tuomisaari olivat käytetyimpiä. Muita sovittaja/kapellimestareita Scandialla olivat Eino Virtanen ja Erkki Melakoski, joista jälkimmäisestä tuli myös Kinnusen uraan vahvasti vaikuttanut henkilö. Alkuvuodesta 1958 Laila Kinnunen siirtyi solistiksi basisti Olli Hämeen yhtyeeseen, mutta hylkäsi yllättäen vuoden kuluttua koko uransa muuttaen silloisen kihlattunsa kanssa Tukholmaan. Hän kuitenkin tuli melko nopeasti takaisin, ja siirtyi Erkki Melakosken orkesteriin vuoden 1960 alusta. Kinnunen oli jo esiintynyt televisiossa, mutta uuden kiinnityksen myötä televisioesiintymisestä tuli säännöllistä. Erkki Melakoski alkoi nimittäin isännöidä vuoden 1960 alussa Mainos-TV:llä alkanutta (aluksi eri nimistä) Kuukauden Suositut -ohjelmasarjaa, jossa hänen yhtyeensä säesti vakiosolistejaan Laila Kinnusta sekä Per-Erik “Pärre” Förarsia. Ohjelma jatkui aina kesään 1966 asti, ja hyvällä syyllä voidaan Laila Kinnusta pitää ensimmäisenä television avulla asemansa vakiinnuttaneena solistinamme.

Laila Kinnusen levytysmateriaali laajeni nopeasti hieman lapsekkaasti lauletuista italiaiskelmistä aikuisempaan suuntaan. Mukaan tulivat eurooppalaiset ja amerikkalaiset suosikkisävelmät, vaikkei suoranaisia lastenlaulujakaan unohdettu. Muutamia joululaulujakin hän levytti, joista yksin esittämänsä pari, Petteri Punakuono sekä Talven ihmemaa (1960) olivat aikuisemmasta amerikkaperinteestä Puhtilan kääntämiä. Samana vuonna kollegoidensa Vieno Kekkosen ja Brita Koivusen kanssa taltioidut Tonttuparaati ja Tonttujen jouluyö – myös Puhtilan käännöksinä – ovat puolestaan hieman enemmän lapsille suunnattuja keskieurooppalaisia lauluja.

Mukaan tulivat valssit, jenkat ja tangot, sekä uusi muotimusiikki, brasilialainen bossa nova. Nuorisoa ei kuitenkaan tyystin unohdettu aikuisten takia, josta todisteena toinen muotitanssikokeilu, eli twist-levytys Tanssi rakkaani vain/Tietää tähti jokainen (1961). Erkki Melakosken kanssa yhteistyö sujui erinomaisesti myös levytysstudiossa. Vuonna 1962 Melakoski sovitti neljä venäläislaulelmaa Puhtilan käännöksinä, ja kokonaisuudesta muodostui Laila Kinnusen uran vaikuttavimpia kohokohtia. Itsekin hän myöhemmissä haastatteluissa mainitsi Mandshurian kukkulat -esityksen omaksi suosikikseen koko uraltaan. Eikä ole ihme, että tässä yhteydessä taltioitu laulu Tiet sai kaikissa kolmessa Kinnusen poismenon jälkeen toteutuneissa, hänestä kertovissa teatteriesityksissä keskeisen sijan.

1960-luvun puolivälissä tuli yhteistyöhön mukaan sovittaja/kapellimestari Esko Linnavalli, jonka johtamana taltioitiin myös joitakin Kinnusen hienoimpia esityksiä: A. C. Jobimin bossa nova Ipaneman tyttö Kari Tuomisaaren tekstillä (1964), Usko Kempin hidas valssi Lennä mun lempeni laulu (1965), ja ruotsalaisen Bo Nilssonin samba Kun (1966), joka on yksi muutamista Kinnusen levyttämistä Juha Vainion varhaisen kauden teksteistä. Linnavallin johdolla tehtiin myös yksi Laila Kinnusen ehdottomista huippuhetkistä, eli Börje Sundgrenin ja Sauvo Puhtilan Muistojen Bulevardi vuonna 1966.

Kyseinen laulu oli mukana Suomen finaalissa Eurovision laulukilpailun karsinnassa, sijoittuen toiseksi. Kinnunen oli ollut maamme ensimmäisenä solistiedustajana “euroviisuissa” vuonna 1961 Ranskan Cannesissa, laulaen Eino Hurmeen ja Sauvo Puhtilan laulun Valoa ikkunassa. Laulu sijoittui 16 maan joukossa kahdenneksitoista. Itä-Euroopan radioliiton vastaavassa kilpailussa hän edusti Suomea Puolan Sopotissa vuonna 1967 Esko Linnavallin ja Juha Vainion laululla En saa.

Elokuvaura

Laila Kinnusen ura osuu myös melko tarkkaan suomalaisen elokuvan iskelmäelokuvien vuosille. Ensimmäinen tällainen elokuva tehtiin vuonna 1959 Veikko Itkosen tuottamana. Jack Witikka ohjasi “Suuren iskelmäparaatin”, johon käsikirjoituksen laati Reino Helismaa. Varsinaista juonta elokuvassa ei ole, tapahtumatasona on hyväntekeväisyyskonsertin kenraaliharjoitus filmistudiossa. Kinnunen esittää solistikavalkadissa vuorollaan levytyskappaleensa Unissakävelijä sekä Kellä kulta sillä onni. Elokuva oli keskitason menestys, ja innosti muita yrittäjiä käyttämään samaa sapluunaa.

Scandian Harry Orvomaa innostui tuottamaan ja ohjaamaan oman versionsa aiheesta, ja käsikirjoituksen laati yhtiön äänittäjänä toiminut Aarre Elo. “Iskelmäkaruselli pyörii” tuli ensi-iltaansa vuonna 1960, ja siinä Laila Kinnusella oli jo oikein roolikin “Laila Koskena” - tuotantoyhtiön sihteeri käy salaa harrastamassa iskelmälaulua, ja pääseekin lahjakkuudellaan esiin. Kinnunen laulaa kolme levytyskappalettaan, eli Miksi silmäs yhä palaa, Kaikki saavat toisensa, ja Romantica.

Seuraavana vuonna Suomi-Filmin tuottama “Nuoruus vauhdissa” oli värielokuva, ja hieman enemmän juoneen satsaava. Valentin Vaalan ohjaamassa ja Usko Kempin käsikirjoittamassa elokuvassa Kinnusen rooli on jälleen “Laila”, tällä kertaa ompelija. Kinnusen neljästä laulunumerosta mielenkiintoisimpia ovat ensinnäkin versio Jaakko Salon ja Sauvo Puhtilan laulusta Savukuva, jota hän ei levyttänyt, sekä Kempin Tulipunaruusut-klassikko, josta taltioitiin Salon sambaa, cha chaa ja jazzia hyödyntävä estradisovitus. Versiossa on myös naisen laulettavaksi sovitetut sanat, joita ei juuri muualla kuule käytettävän.

Harvinaisin näistä elokuvista on Kinnusen osalta viimeisin, niin ikään värifilminä taltioitu Maunu Kurkvaaran ohjaama ja tuottama “Lauantaileikit” vuodelta 1963. Aarre Elo oli tässäkin mukana käsikirjoittajana, Aito Mäkisen ohella. Kesäpäivänä eri puolilla Helsinkiä tapahtuva solistikavalkadi pitää sisällään Laila Kinnusen numeroina mm. Kaivohuoneella taltioidun Epävireiset sydämet -bossa novan, sekä Jaakko Salon modernisoiman jazz-version vanhasta amerikkaiskelmästä Sä kaunehin oot. Siinä Kinnunen laulaa levytysversionsa taustaan, mutta soolona eri oton; julkaistussa duetossa sisarensa Ritvan kanssa hän laulaa toista ääntä melodian sijasta.

Televisio, teatteri ja radio

Televisiotyötä Laila Kinnunen teki mainitun Kuukauden suositut -sarjan lisäksi varsin paljon. Hän oli suosittu solistivieras ruotsinkielisessäkin ohjelmatuotannossa. Yksittäisohjelmien lisäksi tuotettiin myös häneen mittavasti tai täysinkin keskittyneitä kokonaisuuksia, mm. “Arkipäivä” (1961), “Sisarukset” (1962), “Jojo” (1964) sekä kaksiosainen “Á la Laila” (1967). Hän oli lisäksi mukana muutamissa Kalastajatorpalle tuotetuissa Tähtihumua-revyissä, jotka myös televisioitiin. Varsinaista teatterityötä hän teki muutamaan otteeseen, ensimmäistä kertaa Helsingissä Kansanteatteri-Työväenteatterin operettituotannossa “Savoyn tanssiaiset” (Paul Abraham) vuonna 1961, sitten vuoden 1965 keväällä Lilla Teaternissa Tauno Yliruusin kirjoittamassa komediassa “Gilbert”, ja marraskuussa Svenska Teaternin musikaalissa Boyfriend (Sandy Wilson), jossa toisessa pääosassa oli Marion Rung.

Luonnollisesti myös radio oli Laila Kinnusen “estradi”. Hän vieraili usein viihde- ja iskelmäkonserteissa laulamassa, esimerkiksi Radion Tanssiorkesterin solistina. Usein nämä esitykset nauhoitettiin, jolloin tallentui myös materiaalia Kinnusen oman levytysohjelmiston ulkopuolelta. Jonkin verran näitä nauhoituksia on tallella, ja muutamia näytteitä niistä – erityisesti muuten harvinaisempaa jazzia – on myöhemmin julkaistu muutamilla alan erityiskokoelmilla.

Tutustuttuaan Suomessa työskennelleeseen italialaiseen pianistiin Armando Fugazzaan muutti Kinnunen tämän kanssa yhteiseen asuntoon, ja hieman myöhemmin (avo)pariskunta perusti oman yhtyeen vuonna 1963. Yhteistyö kuitenkin loppui 60-luvun loppuun mennessä, ja Kinnunen avioitui näyttelijä Ville-Veikko Salmisen kanssa. Liitto päättyi eroon melko nopeasti, ja Kinnunen synnytti vuonna 1970 tyttärensä Milanan, jonka isä oli jugoslavialainen muusikko Miso Misic.

Uran loppuvaihe

Scandia-yhteistyö päättyi vuonna 1966, ja samana vuonna Kinnunen levytti yhden singlen Westerlund-yhtiölle Björn Björklöfin johdolla. Vuosina 1967-68 hän levytti ruotsalaiselle Benita Recordsille, joka oli jakelussa Suomessa Fazer-yhtiöllä. Suomessa julkaistiin neljä suomeksi laulettua singleä, mukanaan em. En saa, sekä Beatles-cover Vain päivän tahdon kerrallaan. Kapellimestari/sovittajina näissä levytyksissä olivat Esko Linnavalli, Nacke Johansson, ja Rauno Lehtinen. Viime mainittu teki tuolloin Kinnuselle erääseen tv-ohjelmaan bossa novan Toiset meistä Mikko Haljoen tekstiin, jonka Kinnunen levytti vasta vuonna 1980 palattuaan vielä kerran lyhyesti studioon Lehtisen toimesta.

Laila Kinnunen vetäytyi uraltaan 70-luvun puolivälissä, eikä lyhyttä jaksoa 80-luvun alussa lukuun ottamatta enää palannut esiintyväksi artistiksi. Epäonniset miessuhteet ja alkoholin käyttö olivat nousseet tärkeimmiksi lehtiotsikoinneiksi jo 70-luvun taitteeseen mennessä. Skandaalisävy olikin ainoa, jolla hänestä vuosikausien aikana kirjoitettiin. Vuonna 1996 syntyi artistikentässä pientä liikehdintää tarkoituksena auttaa uransa lopettaneita ja syrjäytyneitä kollegoita. Pienen kampanjan “kasvoiksi” nostettiin vastoin tahtoaan Laila Kinnunen, joka joutuikin turvautumaan erityiseen tiedotteeseen sanoutuessaan irti aiotunlaisesta toiminnasta. Hän oli jo asunut pitkiä aikoja maaseudun rauhassa, eikä halunnut nousta enää millään tavalla esiin. Yksityisyritteliäisyydestä lähtenyt kampanja hiipuikin tämän jälkeen vähin äänin.

60-vuotispäivänsä yhteydessä Laila Kinnunen suostui muutamiin radiohaastatteluihin. Kiinnostus häntä ja hänen musiikkiaan kohtaan oli kuitenkin ollut jatkuvaa. Hänen äänitteitään alettiin julkaista mittavammin erilaisilla kokoelmilla 90-luvun puolivälin jälkeen, ja vuosituhannen vaihteessa ilmaantui markkinoille koosteita etenkin "Kuukauden Suositut" -sarjaa varten tehdystä materiaalista.

Laila Kinnunen menehtyi nukkuessaan lokakuussa 2000 todennäköisesti tapaturmassa saamaansa sisäiseen verenvuotoon. Melko nopeasti hänestä julkaistiin kaksi kirjaa; ensimmäinen hieman skandaalimaisella otteella kirjoitettu, viimeisten vuosien elämään paljonkin painottuva, sekä sille melkeinpä vastateos, alkupään vuosien onnellisempaan vaiheeseen keskittyvä. Ensimmäinen filmidokumentti oli toteutettu vuonna 1989, ja vuonna 2001 suostui Ritva Sammalkorpi (s. Kinnunen) muistelemaan sisartaan filmikameran taltioimana.

Mittava ja tasokas tribuutti toteutettiin Jaakko Salon, Markku Johanssonin ja Vantaan Viihdeorkesterin toimesta vuonna 2001. Salon käsikirjoittama Muistojen Bulevardi -konsertti esitettiin marraskuussa Tampereella, ja se myös taltioitiin sekä televisiolle että äänitteelle, joka julkaistiin seuraavana vuonna. Laila Kinnusen ohjelmistoa etupäässä Markku Johanssonin sovituksina lauloivat solisteina Saija Varjus, Eija Kantola ja Marita Taavitsainen.

Bibliografia:

Laila Kinnunen,1972 (Irja Sievinen,toim.): Halusin laulaa, halusin rakastaa, A-lehdet 1972.

Reijo Ikävalko, 2001: Valoa ikkunassa - Laila Kinnunen,Gummerus.

Tuija Wuori-Tabermann - Tommy Tabermann,2002: Lailan laulu, WSOY.

Televisiodokumentit:

Kanerva Cederström - Riikka Tanner, 1989: Laila, Kinotuotanto/YLE.

Tuija Wuori-Tabermann - Timo Suomi, 2001: Laila Kinnunen - sisareni (YLE 2001)

Lisäksi lähteinä käytetty:

Radiokuuntelija-, Antenni-, Ajan Sävel-, Elokuva-Aitta- ja Iskelmä-lehtien vuosikerrat

Kari Uusitalo, 1998 (toim.): Suomen kansallisfilmografia, osa 6. 1957-1961 (Edita/SEA 1991), osa 7. 1962-1970 (Edita/SEA 1998)

Arto Kylänpää,1994: Suomalaisten äänilevyjen luettelo - vinyylilevyt 1953-1969 (SÄA 1994)

Peter von Bagh, 1984: Suomi Pop, osa 3. 1945-57, osa 4. 1958-1968 (YLE 1984)

Valikoitu diskografia

24 ikivihreää (Fazer/Finnlevy 1989)

- Ensimmäinen Kinnusen tuotannosta tehty CD-kokoelma, tallenteita vuosilta 1957-1966. Melko asiallinen ‘suurimmat hitit’ -tyyppinen kooste, jossa kuitenkin jazzvaikutteisemmat esitykset jäävät vähemmistöön, musikaalilaulujen puuttuessa kokonaan.  Mandshurian kummut lauletaan venäjäksi, Ritva Kinnunen -duetoista mukana on vain Pojat. Kansiteksteissä ei ole tekijätietojen lisäksi mitään muuta informaatiota.

Unohtumattomat (Fazer/Finnlevy 1992)

- Osa huolellisella toimikuntatyöllä ja ESEKin erityisrahoituksella tuotetusta laajasta uudelleenjulkaisusarjasta. Kinnusen 28 esitystä ovat vuosilta 1957-1965, eivätkä valinnat mene lainkaan päällekkäin em. koosteen kanssa. Mukana ovat ainoat CD-versiot lauluista Nyt anteeksi suo (1963) ja Kun erottiin (1964). Kansiteksteissä on tekijätietojen lisäksi Ilpo Hakasalon lyhyt henkilöartikkeli sekä kolme valokuvaa esiintymisistä.

20 Suosikkia (4 erillistä levyä) (Warner):

Lazzarella 1957-1959 (1996)

- Varhaiset levytykset, painottuen vuoteen 1959. Mukana ovat “Suuren iskelmäparaati” -elokuvan laulut, sekä usea jazzsävyinen esitys, mm. Quincy Jonesin jazzballadi Keskiyön aurinko, hieman nopeampi Pieni kukkanen, gospel-sävyinen Horace Silverin Jazzbasilli, rhythm&blues -klassikko Kuume (Kari Tuomisaaren tekstillä), sekä Salon jazzsovitus My fair lady -musikaalilaulusta Olisin voinut tanssia koko yön.

Valoa ikkunassa 1960-1962 (1996)

- Mukana mm. useita Euroviisufinalisteja, ruotsalaistaustaan laulettu jazzikas Kotikadullasi (My fair lady), twist-pari Tietää tähti jokainen/Tanssi rakkaani vain, ja kolme Ritva-duettoa.

Mandshurian kummut 1960-1964 (1997)

- Neljä venäläislaulua (Mandshuria venäjäksi), ruotsalaiset euroviisumelodiat Kaikki saavat toisensa ja Kevätauer, Tanskan erinomainen Euroviisuvoittaja vuodelta 1963 Tanssilaulu, bossa novat Epävireiset sydämet, Yhden nuotin samba ja Yön äänet, kaksi Ritva-duettoa, sekä Kari Tuomisaaren lastenlaulu Elegantti elefantti.

Idän ja lännen tiet 1962-1980 (1997)

- Mandshurian kummut suomeksi, ja kaksi venäläismelodiaa lisää, varhainen James Bond-melodia Idän ja lännen tiet, Bo Nilssonin ruotsisambat, Jobimin bossa nova Ipaneman tyttö, sekä lajitelma vanhempaa suomalaista tanssimusiikkia: klassikkotango Pieni sydän, hitaat valssit Lennä mun lempeni laulu ja Rantamökissä, sekä Salon loistava rautalankasovitus Vesivehmaan jenkka Four Catsin kanssa. Myös Sundgrenin Muistojen Bulevardi, Beatles-cover Vain päivän tahdon kerrallaan ruotsiksi, ja suomioriginaalit En saa ja Lauluni, sekä myöhäinen versio Lehtinen/Haljoki -ikivihreästä Toiset meistä.

Muistojen Laila (Warner 1999)

- Kinnusen 60-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistu 24 esityksen kooste, joka täydentää 20 Suosikkia -sarjan kokoelmia. Esitykset ovat vuosilta 1957-1968, painottuen vuosiin 1960-62. Mukana ovat mm. “Nuoruus vauhdissa” -elokuvan Usko Kemppi -kappaleet Tulipunaruusut ja Andalusian neidot, aikanaan erinomaiset arviot saanut Paul Anka -cover Yö on kyynelten, YLEn iskelmäsävellyskilpailussa 1960 viiden parhaan joukkoon sijoittunut Martti Jäppilän Siipirikko, sekä Louis Armstrongin ohjelmistosta tuttu Satchmon kehtolaulu Saukin sanoin. Mielenkiintoisimpia esityksiä ovat ensinnäkin tv-ohjelmasta “Arkipäivä” vuodelta 1961 tallennettu englanninkielinen Honeysuckle Rose, sekä vuoden 1958 käännöslevytys Yllin kyllin. Ensin mainittu on niitä harvinaisia silkkoja jazzesityksiä, joita Kinnuselta on tallella, ja jälkimmäinen puolestaan antaa mielenkiintoisen näkökulman maamme varhaisiin rock´n roll -vaikutteisiin tallenteisiin. Kansilipuke on jo vihko, jossa on asianharrastaja Juha Käyhkön henkilökohtainen essee, tuottaja Jaakko Salon lyhyt selvitys Kinnusen CD-kokoelmista, Arto Kylänpään laatima vuosikerroittain etenevä diskografia, sekä hyvä valokuvakooste.

Kaikki kauneimmat (Warner 2000)

- Jaakko Salon kokoama 40 laulun kooste Kinnusen “suosituimmista ja upeimmista esityksistä”. Tasokas kokonaisuus, josta kuitenkin puuttuvat Mandshurian kummut suomeksi, Vesivehmaan jenkka, Lennä mun lempeni laulu ja Kesäyö Palmassa, sekä esimerkit lasten- ja joululauluista.

Muistojen kyyneleet (Mediamusiikki 2000)

- 20 ennenjulkaisematonta esitystä, äänitetty Mainos-TV:n Kuukauden Suositut -sarjaan. Säestäjänä on Erkki Melakosken orkesteri, hän on myös toiminut sovittajana. Kinnunen laulaa suomeksi, ruotsiksi, italiaksi, espanjaksi, saksaksi ja englanniksi. Esitykset ovat kautta linjan varsin tasokkaita, esimerkkeinä musikaali- ja elokuvasävelmät Night and day, My favorite things ja The Shadow of your smile. Kotimaisista alkuperäislauluista mukana ovat mm. Jaakko Borgin Vieras rakastettuni sekä George de Godzinskyn Sulle salaisuuden kertoa mä voisin. Laulujen tallennusvuodet puuttuvat, ja muusikkolistaus on puutteellinen. Jake Nyman on kirjoittanut lyhyen henkilöhistorian, ja tuotantotiimin jäsen Pekka Leander sekä muusikkokollega Esa Pethman muistelevat myös lyhyesti. Tasokas lajitelma valokuvia on mukana.

Kadonneet helmet (Mediamusiikki 2001)

- Toinen kooste “Kuukauden Suositut” -televisiosarjaan tehdyistä äänityksistä. Useita erinomaisesti toimivia esityksiä, mm. keskitempoinen jazzsovitus ikivihreästä Love letters, pop-shuffle Have I the right, ja Petula Clarkin ohjelmistosta tuttu Rakkauteni. Kansilipukkeessa on muutama valokuva, mutta ei mainintaa muusikoista, eikä tallennusvuosista. Jake Nyman esittelee laulut, kahta lukuun ottamatta.

Eri esittäjiä: Soiva joulukalenteri (Fazer/Finnlevy 1996)

- mm. Laila Kinnusen yksin ja yhdessä Vieno Kekkosen ja Brita Koivusen kanssa esittämät neljä joululaulua. Ainoa CD-versio Kinnusen esityksestä Talven ihmemaa.

Eri esittäjiä: Julkaisemattomat vol. 8 1966-69 (Siboney 2001)

- Yhteistyössä Suomen Jazz & Pop Arkiston kanssa toteutettu julkaisu (osa moniosaista sarjaa),jossa on etupäässä YLEn ohjelmanauhoituksia. Laila Kinnunen esittää Matti Konttisen Trion kanssa jazzklassikon Misty, tallennettuna vuodelta 1969.

Bibliografia ja lähteet

Bibliografia:

Laila Kinnunen,1972 (Irja Sievinen,toim.): Halusin laulaa, halusin rakastaa, A-lehdet 1972.

Reijo Ikävalko, 2001: Valoa ikkunassa - Laila Kinnunen,Gummerus.

Tuija Wuori-Tabermann - Tommy Tabermann,2002: Lailan laulu, WSOY.

  Muut lähteet:

Radiokuuntelija-, Antenni-, Ajan Sävel-, Elokuva-Aitta- ja Iskelmä-lehtien vuosikerrat

Kari Uusitalo, 1998 (toim.): Suomen kansallisfilmografia, osa 6. 1957-1961 (Edita/SEA 1991), osa 7. 1962-1970 (Edita/SEA 1998)

Arto Kylänpää,1994: Suomalaisten äänilevyjen luettelo - vinyylilevyt 1953-1969 (SÄA 1994)

 Peter von Bagh, 1984: Suomi Pop, osa 3. 1945-57, osa 4. 1958-1968 (YLE 1984)

Televisiodokumentit:

Kanerva Cederström - Riikka Tanner, 1989: Laila, Kinotuotanto/YLE.

Tuija Wuori-Tabermann - Timo Suomi, 2001: Laila Kinnunen - sisareni (YLE 2001)

Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy