Eero Lindroosin nimi
putkahti esille Helsingin muusikkopiireissä, kun hän pestautui 20-luvun lopulla
Helsingin ravintola Opriksessa esiintyneeseen Teräsvuoren veljesten Jazz
Saxophon Bandiin, missä hän herätti huomiota bassonsoittoon omaksumallaan ns.
slaptyylillä. Dallapén muonavahvuuteen
Lindroos siirtyi vuonna 1930, jolloin hänen pääinstrumenttinsa oli yhä
amerikkalaisperäinen muotisoitin sousafoni.
Neljä vuotta myöhemmin
Lindroos vaihtoi bassoon, mutta ei hylännyt sousafoniakaan aivan kokonaan.
Pelkkä bassonsoitto ei kuitenkaan riittänyt hänelle, joten hän ryhtyi myös
sovittamaan. Ensimmäisen kerran Lindroos mainitaan tässä roolissa vuonna 1930 Martti
Jäppilän säveltämässä Dallapén taltioinnissa Masan polkka (Homocord
O.4-23122).
Sitäkin
merkityksellisempänä voidaan pitää näin jälkeen päin Lindroosin panosta vuotta
nuoremmassa Veli Lehdon foksilevytyksessä Keltaiset banaanit
(Homocord H-O.23130). Keväällä -41, vain kuukauden verran ennen jatkosodan
syttymistä nähtiin sittemmin sukunimellä Lauresalo tunnettu basisti muhkeine
sousafoneineen Dallapén rivistössä Helsingissä siivittämässä Suomea voittoon
Ruotsia vastaan käydyssä historiallisessa maaottelumarssissa ja seuraavana vuonna hän
oli mukana George de Godzinskyn junailemassa Matti Jurvan
historiallisessa levytyksessä Swingiä koko skaala (Kristalli K 216),
minkä innoitteena oli ollut ruotsalaisen Alice Babsin vierailu Suomessa pari
vuotta aikaisemmin.
Myöhemmin Lauresalo
esiintyi viihdyttämässä rintamamiehiä tähän tarkoitukseen muodostetussa
suuressa salonkiorkesterissa ja välirauhan tultua voimaan hänet nähtiin taas Helge
Pahlmanin uudelleen kokoamassa swingtyylisessä Dallapéssä, joka levytti
myös Sointu-orkesterin nimellä. Näissä merkeissä jatkettiin aina vuoteen 1955
saakka, jolloin orkesteri päätettiin lopettaa aikansa eläneenä.
Kohtalo puuttui kuitenkin
peliin aivan 50-luvun lopulla, kun Kullervo
Linnan luotsaamat Humppa-Veikot nostivat Dallapén edustaman vanhan
30-luvun tanssimusiikin uudelleen pinnalle. Niinpä ”Masa” Jäppilä kokosi
joukkueensa uudelleen ja mukana oli tietysti myös uskollisista uskollisin Eero
Lauresalo. Orkesteri nousi tuhkasta kuin tarun Fenix-lintu ja sen perustajan Martti
Jäppilän kuoltua maaliskuussa -67 tietysti juuri Lauresalo otti
muodostelman johdettavakseen. Näin jatkettiin, vaikka kokoonpano näivettyi
välillä olosuhteiden muutoksen vuoksi. Lauresalo pysytteli
sinnikkäästi yhtyeen ruorissa vastaten myös sovituksista.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta
kaskimaille (Otava, Helsinki)
Häme, Olli 1949: Rytmin
voittokulku (Fazer, Helsinki)
Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja
kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten
äänilevyjen luettelo 1901–1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Warsell, Sakari 2002: Georg
Malmsten – Suomen iskelmäkuningas (WSOY, Helsinki)
