Veli Lehto on jäi
levytystensä määrään ja suosioon nähden varsin tuntemattomaksi 30-luvun
iskelmäyleisölle. Tämä johtuu paljolti siitä, että hän esiintyi
aktiiviaikoinaan vain aniharvoin julkisuudessa eikä ollut mukana esimerkiksi Dallapén
kuuluilla kesäkiertueilla. Se taas johtui siitä, että hänen alter egonsa Viljo
Lehtinen rahoitti laulullaan opiskelunsa teologisessa tiedekunnassa. Olisihan
toki ollut suorastaan skandaali, jos tuleva pappismies olisi paljastunut
yksityiselämässään viihdetaiteilijaksi.
Lapsesta saakka musiikkia
harrastanut Lehtinen oli kirjoittanut vuonna 1927 ylioppilaaksi ja päässyt kolmisen vuotta myöhemmin kokeilemaan
kykyjään äänilevyllä maineikkaan Dallapén laulusolistina. Hänen
esikoistaltiointinsa salanimen Veli Lehto suojassa oli parivaljakon
Tynnilä-Jäppilä foksi Petsamo (Homocord O.4.-23110), mikä palasi
suosioon tasan kolme vuosikymmentä myöhemmin Teijo Joutselan ja Humppa-Veikkojen
ikuistamana.
Dallapén alkuperäisen
laulusolistin Ville Alangon yllättävä kuolema keväällä -31 tiesi
Lehtinen-Lehdolle lisää levytystehtäviä,
jolloin syntyivät mm. sellaiset menestysnumerot kuin Kivikauden mies (Homocord
H-O.23123) ja Keltaiset banaanit (Homocord
H-O.23130). Pääosa hänen äänitteistään sijoittuukin 30-luvun alkuvuosiin, mutta
löytyvätpä samaisen vuosikymmenen myöhemmiltä vuosilta mm. sellaiset esitykset
kuin Tatu Pekkarisen tango Pikku paratiisi (Odeon A 228426) ja Toivo
Kärjen foksi Sulle anteeks’ annan (Odeon A 228443) vuodelta 1937.
Viimeisen äänilevynsä
tuleva pappismies teki helmikuussa -38. Kyseessä oli Ylioppilaskunnan Laulajien
eli YL:n Lontoossa Martti Turusen johtamana taltioima Selim Palmgrenin sovitus
kansanlaulusta Kesäilta (H.M.V. X 6047), jossa Lehtinen huolehti
reilusti omissa nimissään soolo-osuudesta. Seuraavana vuonna hän valmistui
papiksi ja ryhtyi työskentelemään Turun tuomiokirkkoseurakunnassa.
Näin jälkeen päin saattaa
tuntua oudolta, että Veli Lehdon kaltainen laulajasuosikki selviytyi
iskelmäurastaan niin vähällä huomiolla. Mutta solistin eli kertosäkeen
esittäjän asema oli musiikkiteollisuudessa 30-luvulla kokonaan toinen kuin
tänään, jolloin idoliksi pääsee asiantuntevan markkinoinnin avulla taidoistaan
riippumatta melkein kuka tahansa.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta
kaskimaille (Otava, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten
äänilevyjen luettelo 1901–1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
