Lasse Liemola aloitti taipaleensa kevyen musiikin saralla
laulamalla veljensä Georgin ja ystävänsä kanssa triossa nimeltä Rambling
Cowboys. Toukokuussa 1955 kolmikko osallistui Helsingin Linnanmäellä otsikolla
"Vihreällä oksalla" järjestettyyn kykyjenetsintätilaisuuteen, päästen esiintymään
sen jälkeen kesäksi Peacock-teatteriin. Vuonna 1957 Lasse voitti Helsingin työväentalolla Suomen iskelmälaulukilpailuissa oman sarjansa (muut voittajat olivat Laila Kinnunen ja Kari Tuomisaari!) ja pääsi sitä myöten
levyttämään Ossi Aallon orkesterin säestämänä kaksi amerikkalaista evergreeniä: Sininen kuu ja Kadun
aurinkoisella puolella (Columbia MY 33).
Kauppakorkeakoulussa opiskellut Liemola teki läpimurtonsa
kuitenkin vasta hieman myöhemmin samana vuonna levyttämällä brittiläisen
skiffletähden Lonnie Doneganin menestysnumeron Puttin’ On The Style eli omana suomennoksenaan Diivaillen (Columbia
MY 37). Näin hänestä tuli maamme ensimmäinen varsinainen nuorisoidoli musiikin
saralla, ja hän jatkoi menestystään mm. sellaisilla esityksillä kuin Diana (Columbia
MY 39), Anna pois (Columbia MY 45) sekä Living Doll (Columbia MY
58). Liemolan itsensä mukaan varsinainen läpimurto oli vasta 1959 tammikuussa levytetty Anna pois, sillä "Diivaillen ei päässyt radiosoittoon mm.kielensä takia (slangia). Siihen aikaan kuunteluraati arvioi levyjen sopivuuden."
Kuvaavaa Lasse Liemolan
tuolloiselle suosiolle on, että hän saavutti Viikkosanomien ”Suosituin
suomalainen” -äänestyksessä neljännen sijan, ohittaen niin Mika Waltarin kuin
Niilo Tarvajärvenkin. Tietysti myös televisio oli kiinnostunut tästä uudesta
”Suomen Paul Ankaksi” nimetystä komeetasta ja olipa hän mukana parissa
iskelmäelokuvassakin, joista kannattaa mainita tässä Fennada-Filmin Iskelmäketju
vuodelta 1959.
60-luvulle tultaessa
Liemolan suosio alkoi kuitenkin hiipua ja hänen viimeisiksi menestysnumeroikseen
jäivät vuonna 1961 julkaistu No niin, Mary Lou (Columbia MY 75) sekä
vuotta nuorempi Me nuoret (Columbia MY 81). Kokeiltuaan onneaan huonolla
menestyksellä äänilevykauppiaana Lasse jätti musiikin taustalle siirtyäkseen
yhä aktiivisemmin liike-elämän palvelukseen. Myöhemmin hän suuntautui myös
kunnallispolitiikkaan istuen useampia kausia Helsingin kaupunginvaltuustossa.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja
kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)
