Eugen Malmstén joutui
elämään ja työskentelemään viisi vuotta vanhemman isoveljensä Georgin kaiken
kattavan yleisönsuosion katveessa, mutta hän onnistui silti luomaan liki yhtä
kattavan uran suomalaisen kevyen musiikin palveluksessa. Yltipä hän eräillä
osa-alueilla jopa merkittävämmäksikin hahmoksi.
Veljensä tavoin myös Eugen
aloitti soittoharrastuksensa jo kansakouluaikoinaan, instrumenttinaan kornetti.
Posteljoonien soittokunnan kautta hänenkin tiensä kulki soitto-oppilaaksi
laivaston soittokuntaan Helsingissä. Se tapahtui 1922 ja samanaikaisesti hän
ryhtyi myös opiskelemaan sekä trumpetinsoittoa että laulua Konservatoriossa.
Ensimmäiset soittokeikkansa
Eugen Malmstén teki laivaston torviseitsikon kanssa, huolehtien tuolloin myös
ryhmän sovituksista. Hän oli saanut ensikosketuksensa uuteen rytmimusiikkiin
jazziin äänilevyjen avulla, ja varsinaisen innostuksen tuohon kiehtovaan
musiikinsuuntaan synnytti hänessä kuten niin monessa muussakin tuon ajan
nuoressa helsinkiläismuusikossa Andania-nimisen risteilijän toukokuussa -26
Suomeen tuoman laivaorkesterin vierailu samana kesänä ravintola
Oopperakellarissa eli ”Opriksessa”.
Kesällä -27 Opriksessa
esiintyikin jo uusi, nimestään huolimatta kotimainen huippuyhtye: The Flapper’s
Dance Band, jonka muodostivat trumpetisti Eugen Malmstén, pasunisti-viulisti
Totti Melander, Georgin lanko tenorisaksofonisti Runar Törnström, rumpali Sven
Grönholm ja pianisti Al Manuel alias Salomon Manulkin, kvintetin
johtaja. Sitä ennen Malmstén oli ehtinyt harjoitella jazzin koukeroita Turun
Hamburger Börsissä mm. Freddy Kiiasin
ja Harry Bergströmin kanssa kokoonpanossa, jolla silläkin oli
varsin komeasti kalskahtava nimi: Fred Freddy’s Orchestra.
Louis ”Satchmo” Armstrongin
esikuvakseen ottaneen nuoren trumpetistin ura jatkui 20-luvulla mm. sellaisissa
kokoonpanoissa kuin Flapper’s Dance Bandia seurannut The Hot Five ja Helsingin
Kaivohuoneella esiintynyt Zamba, jota johti pianisti Robert ”Bobi” von Essen.
Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa v. Essenin joukkueesta kehkeytyi sitten
Eugen Malmsténin luotsaamana Rytmin Radio-Pojat ja sitten pelkkä Rytmi-Pojat
muina jäseninään alttosaksofonisti Aku Wittenberg, tenorisaksofonisti ja viulisti
Rolf Ljunglin, pasunisti Melander, rumpali Grönholm sekä tietysti v. Essen
itse.
Eugen Malmsténista oli
tullut jonkinlainen jazzin apostoli Suomeen. ”Soittakaa hottia!”, hän pauhasi
kollegoilleen kirjoituksessaan vasta perustetussa Rytmi-lehdessä. Hän itse
pyrki musiikissaan mahdollisimman aitoon anglo-amerikkalaiseen ilmaisuun
seuraamalla aktiivisesti alan virtauksia radion ja äänilevyjen avulla ja
hankkimalla pääosan käyttämistään sovituksista suoraan ulkomailta.
30-luvun puolivälissä
Rytmi-Pojista oli kasvanut jo hieno ja taitava orkesteri, jota pidettiin yhtenä
kaikkein moderneimmista ja edistyksellisimmistä tuon ajan Suomessa. Kokoonpanon
muodostivat Aku Wittenberg ja Olle Larsson as, Eddie Rönnqvist ja Rolf Ljunglin
ts, Sulo Alatalo, Eugen Malmstén ja Niku Voutilainen tp, Totti Melander tb, Leo
Adamson g, Sigismund Wittenberg b, Robert v. Essen p ja Sven Grönholm dr.
Laulusolistina ja
kapellimestarina toimi tietysti ”se nuorempi Malmstén”, kuten yleisö häntä
kutsui tuohon aikaan. Hän muodosti myös Melanderin ja Grönholmin kanssa
laulutrion Rytmi-Kolmoset, joka antoi oman piristävän lisänsä orkesterin
esityksiin. Radioesiintymisissä olivat vahvistuksena vielä Tauno Kopola cl,
bars & v, Ivan Putilin g & b ja Erik Tidlund g, fl, vib & dr.
Ensimmäiset äänilevynsä
Eugen Malmstén oli tehnyt jo 1931 salanimellä Esa Nummenkivi, jotta yleisö ei
sekotettaisi häntä vanhempaan veljeensä Georgiin. Pelinavauksena oli ollut
Odeon-merkille taltioitu Herman Sjöblomin foksi Tanssit kalliolla,
Klimscheffskijn eli Fred Kiiasin orkesterin huolehtiessa säestyksestä. Sitä
seurasivat sitten mm. kaksi kieltolain kaatumista enteilevää kappaletta foxtrot
Puoli prosenttia ja Ryyppymiesten valssi Amarillo-orkesterin
avustamana.
Eugen oli mukana myös
seuraavana vuonna Zamba-orkesterin nimissä julkaistussa esityksessä Ilta
Havaijissa (Odeon A 2228216), mikä oli R.R. Ryynäsen sanoittama
tulkinta amerikkalaisesta ”hotista” Bye Bye Blues. Omalla nimellään
Malmstén pääsi levyttämään vasta nelisen vuotta myöhemmin Rytmi-Poikien
solistina, allekirjoitettuaan sopimuksen Pohjoismainen Sähkö Oy:n kilpailijan, N.E.
Saarikon johtaman Columbia-yhtiön kanssa.
Levytyskappaleet nuo olivat
lähinnä valsseja ja tangoja, mutta mahtuipa mukaan sentään yksi foksikin: Arvo
Koskimaan säveltämä, Kerttu Mustosen sanoittama ja Kaarlo
Valkaman sovittama Karjalan mailla (Polydor S.50487). Lähemmäksi
mielimusiikkiaan swingiä Malmstén ja Rytmi-Pojat pääsivät välähdyksenomaisesti
säestäessään samana vuonna – siis 1935 – Matti Jurvaa tämän levytyksessä
Hei hulinaa, Helsinki (Polydor S.50531). Valitettavasti tällaisia
työtehtäviä ei siunaantunut orkesterille enemmälti, vaikka Eugen ehti tehdä
30-luvulla kaiken kaikkiaan parisensataa äänitettä.
Kuvaavaa tuolloiselle
ajatuksenjuoksulle on sekin, että Eugen Malmstén ikuisti vuonna 1936
Rytmi-Poikien kanssa amerikkalaishenkisen ”hotin” Broadway Rhythm, mutta
se julkaistiin vasta lp-kokoelmassa 70-luvulla. Niinpä yleisö oppi tuntemaan
hänet ennen muuta tangojen ja valssien tulkitsijana, yhtenä valttikorttinaan
hänen toukokuussa -38 ikuistettu oma sävellyksensä Sä muistatko metsätien (Columbia
MY 184), mikä sekin on Kerttu Mustosen tekstittämä.
Talvisota ja jatkosodan
seitsemän ensimmäistä kuukautta sujuivat Eugen Malmsténilta lähinnä rintamalla,
mutta marraskuussa 1940 hän ehti taltioida sentään Tukholmassa sikäläisten
muusikkojen kanssa yhden päivän aikana useita lähinnä sotaan liittyviä lauluja.
Kevätkesällä 1942 hän ahkeroi Helsingissä Kristall-levy-yhtiön laskuun,
huolehtien äänitysstudiossa Eero Vären säestyksestä ja ikuistaen siinä
sivussa myös muutamia omia esityksiä, joista kannattaa mainita tässä hänen
itsensä säveltämä, Kerttu Mustosen tekstittämä ja Toivo Kärjen sovittama
foxtrot Kyllä niinkin sattuu (Kristall 195).
Vapauduttuaan rintamapalveluksesta
Eugen kaivoi taas trumpettinsa esille ja siirtyi viihdytysjoukkoihin, joissa
hän kokosi swingiin suuntautuneen, työnimellä Bunker Boys esiintyneen
orkesterin. Siinä soittivat Bengt Werner tp, Börje Löfhjelm tb, Ralf Eriksson
ja Holger Christiansson reeds, Urho Johansson ja Othman v, Ilmari Rehnström p,
Tor Halén acc sekä Gunnar Westerlund dr. Muodostelman elinaika jäi kuitenkin
varsin lyhyeksi, koska sen esittämä anglo-amerikkalaisittain sävytetty musiikki
ei ollut oikein virallisen Suomen kuin sotilaidenkaan mieleen.
Sodan päätyttyä Eugen
Malmstén sai havaita jääneensä viihteen markkinoilla pahasti nuorempien
yrittäjien varjoon. Hän jatkoi kuitenkin esiintymisiään keikkaluontoisesti
ravintoloissa ja kiertueilla mm. Viljo Vesterisen, Lasse Pihlajamaan
ja Esa Pakarisen kanssa, vieraillen siinä sivussa myös tamperelaisen
Vivo-orkesterin harjoituttajana ja johtajana. Pakarisen kumppanina Eugen
esiintyi myös Amerikassa ja Australiassa sikäläisille siirtosuomalaisille.
Levytystehtäviäkään tälle
30-luvun suursuosikille ei tuntunut enää siunaantuvan sotien jälkeen. Vuonna
1947 tosin ilmestyi kauppoihin Eugenin tulkinta Arvo Koskemaan tangosta Jääkenttien
tytär (Electro 3130), minkä hän oli levyttänyt viitisen vuotta aikaisemmin
Columbia-merkille mutta mitä ei ollut koskaan julkaistu siinä muodossa.
50-luvun puolivälissä seurasi sitten pari sikermää, joissa molemmat Malmsténin
veljekset esittivät tuttuja entisajan iskelmiä muutaman muun solistin kanssa.
Entistä määrätietoisemmin
showmieheksi heittäytynyt Eugen viihdytti ravintolayleisöä noina aikoina
Helsingissä mm. Fenniassa ja Neckarissa yhtenä bravurihahmonaan Georg-veljen
juuri häntä varten kirjoittaman Kohtalokkaan samban kovaonninen Kalle
Tappinen. Hän sai kuitenkin odottaa vielä vuoteen 1973 saakka, ennen kuin pääsi
itse levyttämään tuon riemukkaan kappaleen.
Esitys nosti Eugen
Malmsténin nimen taas nuoremmankin kuulijakunnan tietoisuuteen. Niinpä rumpali
Harry Aaltonen pestasi hänet 1975 studioon ikuistamaan nuoremman soittajajoukon
kanssa tusinan verran vanhoja ”hotteja”. Tämän historiallisen tapahtuman
kapellimestarina toimi trumpetisti Jörgen Petersen ja Jazzviikingeiksi
ristityn yhtyeen muut jäsenet olivat Seppo Peltola tb, Pentti Lasanen cl
& ts, Unto Haapa-aho bars, Nacke Johansson p, Taisto Wesslin
g, sekä Martti Metsäketo b.
Malmstén itse tyytyi tuossa
sessiossa vain laulusolistin rooliin, sillä hän oli jo jättämässä
trumpetinsoiton terveydellisistä syistä. Muutenkin hän oli vetäytymässä syrjään
estradeilta, mutta ikään kuin jäähyväisiksi uskollisille ihailijoilleen hän
käväisi vielä 1977 ikuistamassa lp-levyn verran tuttuja sävelmiä vanhemmalta
veljeltään lainaamalla otsikolla Stadin kundi (Satsanga SATLP 1033).
Biografiatekstissä käytetyt lähteet
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Gronow, Pekka & Saunio,
Ilpo 1970: Äänilevytieto (WSOY, Helsinki)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta
kaskimaille (Otava, Helsinki)
Hakasalo, Ilpo 1979:
Malmsténista Marioniin (Tammi, Helsinki )
Häme, Olli 1949: Rytmin
voittokulku (Fazer, Helsinki)
Niiniluoto, Maarit 1982: Toivo
Kärki – Siks’ oon mä suruinen (Tammi, Helsinki )
Niiniluoto, Maarit 1980: Esa
Pakarinen – Hanuri ja hattu (WSOY, Helsinki)
Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja
kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten
äänilevyjen luettelo 1901–1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Warsell, Sakari 2002: Georg
Malmsten – Suomen iskelmäkuningas (WSOY, Helsinki)
