Jorma Ikävalko
muistetaan parhaiten paitsi kansanomaisista, ns. rillumarei-kategoriaan
luettavista levytyksistään myös mukanaolostaan saman sarjan elokuvissa Rovaniemen
markkinoilla (1951) ja Hei, rillumarei (1954), mutta siinä sivussa
ei sovi unohtaa myöskään hänen panostaan lauluntekijänä. Onhan mm. Erkki
Junkkarisen bravuurinumeroihin lukeutunut valssi Hopeahääpäivänä (1952,
Decca SD 5172) hänen aikaansaannoksensa.
Viipurilaislähtöisen
Ikävalkon ensimmäinen instrumentti oli viulu, jota hän oli soitellut lähinnä
klassisen musiikin merkeissä, kunnes hänet pestattiin vuonna 1936 viihdyttämään
tanssijoita Kämärälän lavalle. Pian tämän jälkeen olivat vuorossa paikalliset
Taifun- ja Famido-nimiset kokoonpanot sekä maineikas Wiipurin Soitannollisen
Kerhon orkesteri, minkä riveistä oli lähtöisin myös mm. Auvo Nuotio.
Marraskuussa
-39 alkanut talvisota keskeytti Jorma Ikävalkon kuten niin monen muunkin nuoren
suomalaismuusikon uran. Hän jatkoi kuitenkin musisoimista kiertäen rintamalla
viihdyttämässä aseveljiään Karhumäen suunnalla Iloiset Ystävät -nimisen
seurueen mukana ja rauhan palattua hän muutti Tampereelle liittyäkseen Eugen
Malmstenin johtamaan Vivo-orkesteriin, minkä riveissä hän aloitti sittemmin
peräti 9 vuotta kestäneen yhteistyönsä hanuristi Lasse Pihlajamaan kanssa.
40-luvun
lopulla Ikävalko siirtyi Helsinkiin työskennelläkseen Ramblers-orkesterissa sen
viime vuosina mm. Kalastajatorpalla. Tällöin hän teki Pihlajamaan yhtyeen
säestyksellä myös ensilevynsä (Triola T 8004 ja T 8005), jotka tarjosivat
kuultavaksi mm. jenkat Joulusahti ja Kaikki sen jo tietää saa.
Ensin mainittu sävelmä oli laulajan omaa käsialaa Eino Kettusen vastatessa
tekstistä, jälkimmäisen tekijöistä ei ole varmempaa tietoa, vaikka
sanoittajaksi mainitaan eräissä lähteissä nimimerkki "Kullervo" eli Tapio
Lahtinen.
Tammikuussa -50
Jorma Ikävalko teki "syrjähypyn" Musiikki-Fazerin isännöimälle
Rytmi-merkille ikuistaakseen pari Eino Kettusen sanoittamaa Toivo Kärjen
melodiaa: polkan Tukkilaisten tanssiaiset ja jenkan Siirtolaisen
muistoja (VR 6037). Tehtyään maaliskuussa vielä yhden levyn Kärjen johtaman
Rytmin laskuun "Jomi" palasi Triolalle, jolloin syntyi hänen
varsinainen läpimurtoesityksensä, 17.4. taltioitu valssi Joensuun Elli (Triola
T 8009), Kettusen tekstittämä ja Matti Viljasen sovittama laulajan oma
sävellys. Sen menestystä
täydensivät heti perässä jenkka Kenen syy ja Levan polkka (Triola
T 8011), mutta jo seuraavassa kuussa Ikävalko oli taas valmis loikkaamaan
Kärjen hoteisiin. Tällöin taltioitiin mm. Kärjen nimimerkillä Kari Aava
säveltämä ja Kettusen sanoittama Hevosmiesten polkka (R 6070), mikä
saavutti laajempaakin suosiota. Yhteistyötä ei kestänyt taaskaan pitkään, sillä
uraansa varsin boheemimaisesti suhtautunut laulaja jo seuraavana vuonna kypsä
palaamaan Triola-merkkiä pyörittäneen Levytukun taiteilijakaartiin.
Sekin episodi
jäi kuitenkin lyhyehköksi ja tulosten kannalta vähemmän merkitykselliseksi,
mutta tilannetta helpotti Jorma Ikävalkon kannalta se, että hän oli päässyt
alkuvuodesta -51 varsin hyvin rahaa tuoville esiintymiskiertueille Reino
Helismaan ja Esa Pakarisen kanssa. He sattuivat esiintymään heti
kohta Tapanilan työväentalolle Helsingissä, jolloin tarinaan Joensuun
Ellistä filmausmielessä mieltynyt elokuvamoguli T.J. Särkkä meni sinne
Toivo Kärjen kanssa katsastamaan kolmikon esityksiä. Tämä sittemmin
historialliseksi osoittautunut tapaaminen johti siihen, että Helismaa, Ikävalko
ja Pakarinen saivat kutsun koefilmaukseen.
Ei käynyt
kuitenkaan aivan niin kuin "Ellin isä" Ikävalko oli toivonut, sillä
maisteri Särkkä kelpuuttikin filminsä aiheeksi Helismaan ja Kärjen kehittämän, Kauko
Käyhkön helmikuussa -51 taiteilijanimellä Justeeri levyttämän laulunumeron Rovaniemen
markkinoilla (Rytmi R 6100). Tältä pohjalta syntyi saman vuoden
jälkipuoliskolla Jorma Nortimon ohjaamana musiikki-iloittelu, jonka pääosissa
nähtiin po. kolmikon ohessa mm. Mai-Britt Heljo, Marja Korhonen ja Siiri
Angerkoski. Elokuva aloitti Suomessa ns. rillumarei-kauden, mikä kulminoitui
pari vuotta myöhemmin Ikävalkon satiiriseen levytykseen Rumarellumarillimarei
(Rytmi R 6200).
Edellä mainitun levyn
kääntöpuolella kuultiin Helismaan tekstittämä Toivo Kärjen
sovitus tutusta Säkkijärven polkasta, jota Ikävalkon esitystä on
luonnehdittu kaikkein aidoimmaksi lauletuksi tulkinnaksi kyseisestä sävelmästä.
Rillumareibuumi jäi Jorma Ikävalkon osalta niin levytysten kuin filmiroolienkin
suhteen kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi ja kiertueetkin lopahtivat, kun sekä
Helismaa että Pakarinen keskittyivät entistä enemmän elokuvantekoon. Niinpä hän
katsoi 60-luvulle tultaessa siirtyä työskentelemään kokopäiväisesti Fazerin
makeistehtaalle Vantaalla, mistä hän pääsi seuraavan vuosikymmenen lopulla
eläkkeelle.
80-luvulla
Ikävalko lauloi vielä levylle pari kappaletta – omien sanojensa mukaan
"ihan vanhoja muistoja verestääkseen" – mutta nämä taltioinnit ovat
jääneet käytännössä unohduksiin eikä niitä löydy alan aikakirjoista. Merkittävää
on, että hän itse ei levyttänyt koskaan ehkä kaikkein menestyksekkäintä
sävellystään, Erkki Junkkarisen bravuurinumeroksi muodostunutta valssia Hopeahääpäivänä.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Niiniluoto,
Maarit 1980: Esa Pakarinen – Hanuri ja hattu (WSOY, Helsinki)
Niiniluoto,
Maarit 1982: Toivo Kärki – Siks’ oon mä suruinen (Tammi, Helsinki)
Bagh, Peter von &
Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990:
Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991:
Puuvillapelloilta kaskimaille (Otava, Helsinki)
Häme, Olli 1949: Rytmin
voittokulku (Fazer, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901–1945
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
