 |
|
Kokoonpanon tiedot
Dallapé
Teksti Erkki Pälli
Nimet
Aliakset | Rajamäen poikain orkesteri, Masan Harmonikkaorkesteri, Bruno Laakko ja Lepakot, Sointu-orkesteri |
Tärkeät päivämäärät
Perustettu | 0.0.1925 - 0.0.0, Helsinki |
Lopettanut | 0.0.1955 - 0.0.0 |
Perustettu uudelleen | 0.0.1960 - 0.0.0 |
Dallapén kokoonpanot
1925-26 |
Martti Jäppilä acc, Erkki Majander acc, Ville Alanko bjo & voc, Mauno Johansson dr
|
1926-28 |
+ Helge Pahlman v & sax, Hannes Nurminen v, Eino Katajavuori xpho, Santeri Kallio acc
|
1928-29 |
+ Pauli Impivaara reeds, - Kallio.
|
1929-31 |
+ Eero Lindroos b & spho, Paavo Raivonen acc, -Johansson.
|
1931-33 |
+ Viljo Vesterinen acc, Mauno Jokinen v, Martti Jurva voc, - Ville Alanko.
|
1933-34 |
+ Tommy Tuomikoski reeds, Alvar Kosunen tp, Nils Lindfors tb, Asser Fagerström p, Jomi Leino dr.
|
1934-35 |
+ A. Aimo (Aimo Andersson) voc, - Lindfors ja Leino.
|
1935-36 |
Martti Jäppilä acc, Helge Pahlman acc, reeds & v, Eino Katajavuori xpho & acc, Viljo
Vesterinen acc, Paavo Raivonen acc & reeds, Pauli Impivaara acc & reeds, Toivo
Linnavirta reeds, Alvar Kosonen acc & tp, , Martti Ounamo tb & v, Asser
Fagerström acc & p, Eero Lindroos spho & b, A. Aimo voc, Georg Malmsten dir
& voc.
|
1936-37 |
+ Tauno Kukko tp, Martti Ounamo tb, Kauko Käyhkö g, Ossi Aalto dr, - Lindfors.
|
1937-38 |
+ Kauko Tekonen p, - Fagerström & Kosonen, Katajavuori dir.
|
1938-41 |
Bruno Laakko, Topi Linnavirta, Paavo Raivonen ja Helge Pahlman reeds, Armas
Miettinen tp, Ahti Pilvi tb, Onni Laihanen p & acc, Kauko Käyhkö g, Eero Lauressalo b
ja Ossi Aalto dr.
|
1941-42 |
Pahlman dir, Käyhkö g & voc.
|
1944-46 |
Erkki Eloranta, Helge Pahlman, Edvin Rönnqvist ja Holger Christiansson reeds, Olavi
Koskela ja Armas Miettinen tp, Ahti Pilvi tb, Tapani Valsta p, Alvi Palho g, Eero
Lauressalo b, Kullervo Linna dr.
|
1946-47 |
Erkki Eloranta, Edvin Rönnqvist ja Holger Christiansson reeds, Olavi Koskela ja Armas
Miettinen tp, Ahti Pilvi ja Gunnar Hagström tb, Tapani Valsta p, Olavi Virta g, Eero
Lauressalo b, Kullervo Linna dr, Helge Pahlman acc, reeds, v & dir.
|
1947 |
+ Raimo Helokas b, - Eero Lauressalo.
|
1948-1955 |
Vaihtelevia kokoonpanoja, kunnes 1955 orkesteri päätetään lopettaa.
|
1960-64 |
Martti Jäppilä kokoaa orkesterin uudelleen: Pauli Impivaara acc & reeds, Toivo
Linnavirta reeds, Tauno Kukko tp, Martti Ounamo tb & v, Asser Fagerström p, Alvi Palho b, A.
Aimo voc, Jäppilä acc & dir.
|
1964-67 |
+ Mikko Järvinen voc, - Aimo.
|
1967- |
Eero Lauressalo (ent. Lindroos) b & dir, - Jäppilä.
|
Dallapé on jättänyt nimensä
kevyen musiikin historiaan kaikkien aikojen suosituimpana suomalaisena
tanssiorkesterina. Sen huippukausi osui 30-luvun puoliväliin, jolloin se
esiintyi ympäri maata pitkien konserttikiertueitten merkeissä, saaden aikaan
kansan keskuudessa todellisen Dallapé-kuumeen.
”Harmonikkaorkesteri
Dallapé” syntyi syksyllä 1925, kun Rajamäen pojat -nimisessä kisälliyhtyeessä
Helsingissä vaikuttanut kolmikko Martti Jäppilä, Ville Alanko ja
Mauno Johnsson sekä hieman myöhemmin mukaan tullut Erkki Majander päättivät
lyöttäytyä yhteen tanssimusiikin merkeissä. Nimensä kokoonpano sai Jäppilän ja
Majanderin komeitten soittopelien, italialaisten Dallapé & Figli
-hanureitten innoittamana. Alanko toimi yhtyeessä banjonsoittajana ja
laulusolistina, Johnsson rumpalina. Kvartetin esiintymispaikkana oli Helsingin
Toverien kerho Lönnrotinkadun varrella.
Samoihin aikoihin,
lokakuussa -25, sai alkunsa myös Dallapén ensimmäinen hitti, Jäppilän Vincent
Scotton sävelmään tekstittämä Alaska. Kappale löysi tiensä äänilevylle
tässä muodossaan kuitenkin vasta 1952 Viljo Vartiaisen laulamana, eikä
sitä ikuistettu ihme kyllä koskaan Dallapén itsensä nimissä...
Näytä koko biografia...
Vuonna 1926 yhtye vahvistui
kahdella uudella ja sittemmin varsin uskollisiksi osoittautuneella hahmolla. He
olivat multi-instrumentalisti Helge Pahlman ja oloissamme varsin
harvinaista instrumenttia, ksylofonia taitavasti käsitellyt Eino Katajavuori,
jonka soittimesta tuli sittemmin harmonikkojen ohessa suoranainen tavaramerkki
orkesterille. Lisävahvistusta kokoonpanoon toivat vielä viulisti Hannes
Nurminen ja hanuristi Santeri Kallio.
20-luvun lopussa mukaan
tulivat vielä sovittajanakin kunnostautunut basisti ja sousafonisti Eero
Lindroos (myöhemmin Lauressalo), klarinetisti ja saksofonisti Pauli
Impivaara, hanuristi Paavo Raivonen sekä Matti Jurva, joka korvasi Ville
Alangon laulusolistina. Tässä vaiheessa Dallapé äänitti myös ensimmäiset
levynsä , kun se säesti Alankoa
foxtrotissa Lappi 1929 (Polyphon XS 41423). Joissakin lähteissä
orkesterin esikoislevyksi mainitaan kylläkin niin ikään Alangon laulama,
venäläiseen kansanlauluun pohjannut valssi Kirje äidille (Homocord
O.4-23060), mutta asialla ei ole sinänsä järin suurta merkitystä, kun kummankin
esityksen suosio jäi kovin vaatimattomaksi.
Ville Alanko kuoli
toukokuussa -31 ns. lentävään keuhkotautiin ja Dallapén laulusolistiksi
kiinnitettiin kesäkiertuetta varten Matti Jurva. Samoihin aikoihin
orkesteri muuttui rekisteröidyksi liikeyritykseksi ja sen hovisäveltäjäksi sekä
iskelmänikkarina Jäppilän aisapariksi pestattiin myllykoskelainen Valto
Tynnilä. Hän ehti saattaa markkinoille noin 150 toinen toistaan
menestyksekkäämpää sävelmää, ennen kuin katosi tietymättömiin talvisodan
tuoksinassa. Tuosta tuotannosta ikuistettiin ensimmäisenä äänilevylle Tynnilän
ja Jäppilän yhteistyönä syntynyt vahvasti kansallishenkinen foksi Paavo
Nurmi, laulusolistinaan Hannes Kettunen (Homocord O.4.-23091).
Kesällä -32 Dallapé kiersi
Suomea 13-miehisenä joukkueena ja sama toistui myös seuraavana vuonna. Mukana
oli tuolloin myös karjalaissyntyinen harmonikkataituri Viljo Vesterinen,
josta leivottiin myöhemmin peräti kolminkertainen soittimensa Pohjoismaiden
mestari. Hänestä kehkeytyikin nopeasti yleisön keskuudessa yksi orkesterin
vetonauloista.
Myös suhdetoiminta oli
hyvin Jäppilän ja hänen joukkueensa hallussa. Siitä piti huolen mm. vuonna 1933
perustettu erityinen Dallapé-opisto, jonka tarkoituksena oli paitsi kouluttaa
uusia tanssimuusikkoja myös pitää yllä orkesterinjäsenten fyysistä kuntoa ja
madaltaa siinä sivussa verotusta. Opistolla oli oma oppilasorkesteri, jota
harjoitutti ja johti ”Hele” Pahlman.
Parhaaseen kukoistukseensa
Dallapé nousi 30-luvun puolivälissä, kun sen kapellimestariksi ja keulakuvaksi
konserttikiertueille saatiin suosittu levytähti Georg Malmstén.
Orkesterin varsinaisen vokalistin A. Aimon tehtäväksi jäi tällöin
huolehtia laulusta konserttiosuuksia seuranneissa tansseissa, mutta hän tyytyi
kohtaloonsa ilman suurempia napinoita.
Dallapé herätti ihastusta
suuruutensa vuosina paitsi musiikillaan myös ulkoisella olemuksellaan,
joka noudatti esiintymisasujensa
puolesta alan kansainvälisiä suuntauksia. Joukkue oli kehittänyt lähinnä Eino Katajavuoren
masinoimana ohjelmistoonsa tavanomaisen tanssimusiikin lomaan vahvan
show-osaston, jota edusti muusta kokoonpanosta irrotettu ja levyttämäänkin
kelpuutettu Dallapé-trio.
Tämä puoli esityksissä vain
korostui, kun Malmstén jätti orkesterin vuonna 1937 ja Katajavuori astui hänen
tilalleen kapellimestariksi. Vekkulin ksylofonistin pesti tässä tehtävässä jäi
kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä hän erosi Dallapén muonavahvuudesta jo
seuraavana vuonna, jolloin joukkue teki pari lyhyttä kesäkiertuetta kotimaassa
ja yhden Ruotsissa, pestautuen sitten syksyllä suosittuun Lepakko-ravintolaan
Helsinkiin.
Onneksi uudeksi
kapellimestariksi saatiin puolittain vahingossa amerikansuomalainen
saksofonisti Bruno Laakko, jonka mukaantulo innosti Dallapén suuntautumaan
entistä määrätietoisemmin jazziin ja swingiin päin. Valitettavasti jo 30-luvun
alussa solmittu levytyssopimus rajoitti kuitenkin Laakon ja kumppaneiden haluja
ikuistaa tämän lajin musiikkia. Laakko ratkaisi pulman taltioimalla vuonna 1939
joukon svengaavia esityksiä kilpailevan yhtiön laskuun salanimellä Lepakot,
vaikka asialla oli siis tosiasiassa Dallapé!
Orkesterin uudesta ilmeestä
tarjosivat oivan näytteen mm. sellaiset Lepakkojen nimissä vuonna 1939 tehdyt,
rytmimusiikin ystävien arvostamat taltioinnit kuin Aleksanterin jazzyhtye
ja Kissa vieköön (Columbia DY 278). Tässä vaiheessa Viljo Vesterisen
tilalle hanuristiksi oli tullut Onni Laihanen ja kitaristiksi oli
palkattu nuori Kauko Käyhkö.
Dallapén lupaavasti alkanut
suunnanmuutos katkesi kuitenkin talvisotaan, eikä orkesteri päässyt jaloilleen
ennen kuin vasta rauhan palattua vuonna 1944. Siinä vaiheessa oli Helge
Pahlman astunut ruoriin yrittääkseen palauttaa orkesterin entistä suosiota
12-miehisellä muodostelmalla, joka esiintyi Helsingin Alppilavalla ja
Malminkadun seuratalolla. Kesällä -45 muodostelma teki lyhyen kesäkiertueen
laulusolistinaan Olavi Virta ja sen jälkeen orkesteri jatkoi vaihtelevin
kokoonpanoin, kunnes Martti Jäppilä päätti lopettaa sen vuonna 1955 ainakin
tilapäisesesti.
Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan kolmisen vuotta myöhemmin
radiossa esittelemä hupailusarja Kankkulan kaivolla petasi siinä
esiintyneine ”Pumppu-Veikkoineen” uuden tulemisen myös
Dallapélle. Pianisti Asser Fagerströmin kokoaman studio-orkesterin ohjelmasarjassa tarjoama
nostalginen 30-luvun tanssimusiikki, ns. humppa, synnytti näet suoranaisen
villityksen ja kyseisessä seitsikossa oli kolme Dallapé-veteraania: Eino
Katajavuori, saksofoninsoiton maailmanmestari Josef Kaartinen sekä
basisti-sousafonisti Eero Lauressalo.
Rumpali Kullervo Linnan hoteisiin
siirtyneiden Humppa-Veikkojen
saavuttama suursuosio innoitti Jäppilää kokoamaan Dallapén 60-luvun alussa
uudelleen, tosin melko tavalla uudistuneessa asussa. Laulusolistina oli jälleen
A. Aimo ja myöhemmin Mikko Järvinen. Orkesteri pääsi taas
levyttämään ja esiintymään myös radiossa. Lisäksi Helsingissä järjestettiin
comebackin kunniaksi erityinen Dallapé-ilta. Vuonna 1962 aloitettiin jälleen
myös keikkailu.
Jäppilän kuoltua keväällä
-67 tarttui joukkueen ohjaksiin Lauressalo, joka oli ollut mukana kuvioissa
lähes yhtäjaksoisesti aina 20-luvulta saakka. Muinoin niin mahtava orkesteri
oli näivettynyt tässä vaiheessa vain tavalliseksi yhtyeeksi mutta jatkoi
toimintaansa sitkeästi vanhan maineensa siivittämänä. Uusia äänilevyjäkin
syntyi - niistä huomattavimpana vuonna 1975 historiallinen 50-vuotisjuhla-lp Dallapé
50 (BLU-LP 183) solisteinaan Kalevi Korpi, Kauko Käyhkö ja
itse Tauno Palo.
Todettakoon vielä, että
Dallapé on levyttänyt olemassaolonsa aikana myös nimillä Rajamäen poikain
orkesteri, Masan Harmonikkaorkesteri, Sointu Orkesteri ja jo aiemmin mainittu
pseudonymi Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa Lepakot.
Biografiassa käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta
kaskimaille (Otava, Helsinki)
Häme, Olli 1949: Rytmin
voittokulku (Fazer, Helsinki)
Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja
kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten
äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Warsell, Sakari 2002: Georg
Malmsten - Suomen iskelmäkuningas (WSOY, Helsinki)
... Kätke biografia
Dallapé: Lappi 1929
(Polyphon XS 41423)
Hannes Kettunen: Paavo
Nurmi 1930 (Homocord O.4.-23091)
Rajamäen pojat: Rajamäen
romanssi 1930 (Columbus 50201)
Veli Lehto: Kivikauden
mies 1931 (Homocord H.-O. 23123)
Georg Malmstén: Arizona
1932 (Odeon A 228211)
Viljo Vesterinen: Dallapén
jenkka 1936 (Odeon A 228322)
Dallapé-trio: Matka
Timbuktuun 1934 (Odeon A 228356)
Dallapé: Ikkunan pesijä 1938
(Odeon A 228519)
Bruno Laakko & Lepakot:
Aleksanterin jazzyhtye 1939
(Columbia DY 278)
Bruno Laakko & Lepakot:
Kissa vieköön 1939 (Columbia DY 278)
Kauko Käyhkö: Kangastusta
1940 (Odeon A 228588)
A. Aimo: Kukkas-swingiä 1946
(Sointu 751)
Dallapé: Dallapé 50 (LP)
1975 (Blue Master BLU-LP 183)
Dallapé: Dallapé (2
LP:tä) 1982 (Helmi HLP 608-609)
Dallapé: Dallapé 70
vuotta 1995 (Snap SNAPCD 317)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta
kaskimaille (Otava, Helsinki)
Häme, Olli 1949: Rytmin
voittokulku (Fazer, Helsinki)
Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja
kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten
äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Warsell, Sakari 2002: Georg
Malmsten - Suomen iskelmäkuningas (WSOY, Helsinki)
|
|
|