Matti
Louhivuorella ei ollut mainittavampaa musiikillista taustaa, kun hän saapui
Helsinkiin löytääkseen itselleen leipätyön ja opiskellakseen siinä sivussa
kitaransoittoa. Hän pääsikin osuusliike Elantoon autonkuljettajaksi ja otti
sitten yhteyttä Reino Helismaahan, jonka hän tunsi vanhastaan nimeltä.
Eihän
Repestä ollut tietenkään kitaransoiton opettajaksi, mutta hän kiinnostui
tulokkaan lauluäänestä ja opasti nuoren miehen edelleen yhteistyökumppaninsa Toivo
Kärjen pakeille Musiikki-Fazerille. Kärki kiinnostui tästä
luonnonlahjakkuudesta välittömästi ja järjesti Louhivuoren saman tien
levyttämään sekä pestasi hänet myös orkesterinsa laulusolistiksi. Lisäksi
Louhivuori ryhtyi ottamaan kitaratunteja alan tuolloiselta ykkösmieheltä Ingmar
Englundiltä.
Ensimmäisen
äänilevynsä (Rytmi R 6116) Matti Louhivuori teki 1951. Kappaleet olivat Kärjen
säveltämä jenkka Muhoksen Mimmi ja Martti Ounamon Kaksi ystävää. Esityksistä
tulikin heti varsin suosittuja, joten ne varmistivat tulokkaalle myös
jatkuvuuden tällä saralla. Niinpä vielä samana vuonna ilmestyivät myös
sellaiset menestyslevytykset kuin Reppu ja reissumies (Decca 5139) ja Kulkurin
iltatähti 1951 (Rytmi R 6119).
Vuosina
1952-53 Louhivuori oli mukana nimekkäässä kiertueryhmässä, johon kuuluivat
hänen lisäkseen Kärki, Helismaa, Esa Pakarinen, Henry Theel ja
Pärre Förars. Seurue kiersi huvipaikkoja isolla autolla, jota kuljetti
Louhivuori ilman mitään lisäkorvausta. Myöhemmin hän toimi samoissa tehtävissä
mm. Seija Lampilan, Tapio Rautavaaran ja Metro-tyttöjen kanssa. Tällöin
Louhivuori myös solmi avioliiton Metro-tytöissä laulaneen Hertta Väkeväisen
kanssa ja vuonna 1953 syntyi yhteistyönä nostalginen äänite Vanhan myllyn taru
(Rytmi R 6172). Kyseessä oli itse asiassa ns. "tuplahitti", sillä
levyn toisella puolella kuultiin tukkilaisaiheinen Me tulemme taas. Samana
vuonna – siis 1953 – ilmestyi myös Kärjen ja Helismaan ideoiman Uutta ja vanhaa
-hupailusarjan ensimmäinen taltiointi (Rytmi R 6189) esiintyjinään Matti
Louhivuori ja Esa Pakarinen.
Vuotta
myöhemmin Louhivuori nähtiin ensi kerran valkokankaalla elokuvassa "Minä soitan
sulle illalla", missä hän laulaa myös filmin levytyksenäkin (Decca SD 5171)
suuren suosion saavuttaneen otsikkosävelmän. Vuonna 1959 Matti Louhivuori
vilahtaa myös populaarimusiikin kannalta mielenkiintoisessa iskelmäelokuvassa
"Suuri sävelparaati" ja onpa hän mukana vuotta myöhemmin eräiden aikalaistensa
seurassa myös hupailussa "Mullin mallin".
Metro-tyttöjen
lopetettua toimintansa 50-luvun lopussa Louhivuori jatkoi keikkailua solistina
ja varsinaista leipätyötään autonkuljettajana. Seuraavalle vuosikymmenelle
siirryttäessä hän sai havaita niin monien muiden vanhojen laulajasuosikkien
tavoin aikansa olevan lopussa. Hän teki vielä muutamia levyjä sekä omiin
nimiinsä että muutaman muun laulajan kuten Lasse Kuuselan kanssa ja keikkaili
mm. Humppa-Veikkojen solistina.
70-luvulla
alkoi liiallinen alkoholinkäyttö vaikeuttaa Matti Louhivuoren siinä määrin,
että Toivo Kärjen oli peruttava viimeiset hänen laulettavakseen suunnitellut
levytykset. Niinpä Louhivuoren viimeiseksi tallenteeksi
jäi keväällä -75 Harry Aaltosen johdolla nauhoitettu LP Maailman Matti (Rytmi
RILP 7101), joka tarjosi kuultavaksi vanhoja tuttuja sävelmiä hänen
tulkitsemanaan.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Niiniluoto,
Maarit 1980: Esa Pakarinen – Hanuri ja hattu (WSOY, Helsinki)
Niiniluoto, Maarit 1982:
Toivo Kärki – Siks oon mä suruinen (Tammi, Helsinki)
Bagh, Peter von &
Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990:
Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. (Tammi, Helsinki.)
