Valto Tynnilä soitti
20-luvun puolivälissä trumpettia synnyinpaikkansa Myllykosken työväen
soittokunnassa ja liittyi siellä vuonna 1928
perustettuun Melu-nimiseen tanssiorkesteriin, josta kehittyi aikoinaan
Kymenlaakson suosituin lajissaan. 1931 hän muutti Helsinkiin päästen Dallapé-orkesterin
johtajan Martti Jäppilän palvelukseen säveltäjän ominaisuudessa.
Tynnilä ryhtyi
työskentelemään Dallapén toimistossa lähes kokopäiväisesti urakoiden tasaiseen
tahtiin sävelmiä, joihin Jäppilä riimitteli tekstin. Monet noista
aikaansaannoksista kirjattiin salanimelä Walter Rae, minkä vuoksi niitä
pidettiin vierasmaalaisina. Myös Ola Allan ja Vale Tynys olivat hänen
käyttämiään pseudonymejä.
Valto Tynnilä oleili
pääkaupungissa vuoteen 1938 saakka, jolloin hän palasi perheineen Myllykoskelle
jatkaen sävellystyötään siellä. Vuosina 1931–39 hän julkaisi suosittua
nuottivihkosarjaa, joka sisälsi monia Dallapén menestysnumeroita ja josta ehti
ilmestyä kaikkiaan 57 nidettä. Vihkoja olisi syntynyt varmasti enemmänkin,
ellei tuo ahkera sanaseppo olisi katsonut velvollisuudekseen lähteä talvisodan
syttyessä muiden Suomen miesten tavoin rintamalle, missä hän sitten katosi ja
julistettiin 1940 kuolleeksi kentälle jääneenä.
Nyt jälkeen päin on
sanottu, että Tynnilän sävellykset olivat 30-luvun iskevintä ja melodisinta
antia. Hän ehti saada noin 150
sävellystään äänilevylle saakka, ennen kuin kohtalo katkaisi hänen
hedelmällisen uransa. Tynnilän tuotanto käsitti
lukuisia Dallapén menestysnumeroita, jotka ovat säilyneet hengissä nykypäivään
saakka. Mainittakoon niistä tässä vain esimerkin omaisesti Pieni sydän, Petsamo,
Ilta Oulujoella, Hopeahiukset, Tamara tanssii ja Ruhtinaan
viulu, joista on tehty myöhemmin useampiakin uusia levytyksiä.
Martti Jäppilä ei ollut
suinkaan ainoa Valto Tynnilän sanoittajakumppani, sillä hän työskenteli
tiiviisti myös lapsuudentoverinsa Toivo Elomaan kanssa. Niinpä esimerkiksi alkujaan
viipurilaisen harmonikkatehtaan mainoslauluksi kyhätty polkka Viipurin
Vihtori on juuri Elomaan eikä suinkaan Tatu Pekkarisen käsialaa,
kuten niin usein erheellisesti on otaksuttu.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten
äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Niiniluoto, Maarit 1982: Toivo
Kärki – Siks’ oon mä suruinen (Tammi, Helsinki )
Rahikainen, Ea 1964:
Georg Malmstén – Duurissa ja mollissa (Kirjayhtymä, Helsinki)
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten
äänilevyjen luettelo 1901–1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)
