Peter von Bagh ja Ilpo
Hakasalo toteavat teoksessaan Iskelmän kultainen kirja: ”Humppa-Veikot
on suomalaisen iskelmähistorian merkillisin takautuma menneisyyteen:
neljännesvuosisataa aikaisemman musiikin elvytys, joka ei kuitenkaan nostalgian
tavanomaisista pelisäännöistä poiketen jäänyt pastissin tai parodian asteelle;
humpalla on ollut oma, melkein taisteleva elinvoimaisuutensa. Ilmiönä se on
musiikillista minuuttaan laajempi ja siinä mielessä 60-luvun taitteen
suomalaisen ’salaisen historian’ ydinasiaa siinä kuin nuorisoa villinnyt
rautalankakuumekin.”
Humppa-Veikot sai alkunsa,
kun Antero Alpola ryhtyi tuottamaan vuonna 1958 radioon hupiohjelmaa
nimeltä Kankkulan kaivolla ja siihen tarvittiin satiirin värittämää
30-luvun tanssimusiikkia esittävä orkesteri. Ryhmän sai koottavakseen pianisti Asser Fagerström, jolla oli
kokemusta tältä saralta jo mm. legendaarisen Dallapén ajoilta. Hän
turvautui vanhoihin tuttuihin luottomiehiin: Josef Kaartinen ja Kaarlo
Valkama reeds, Eino Katajavuori xyl, Veikko Tamminen acc, Eero Lauressalo b & sousaph ja Kullervo
Linna dr. Fagerström itse soitti tässä Pumppu-Veikoiksi nimetyssä
muodostelmassa paitsi pianoa myös hanuria.
Alkujaan vain
keikkapohjaisesta studio-orkesterista kehkeytyi heti miten niin suosittu, että
sitä alettiin kärttää myös live-esiintymisiin ja samalla ruvettiin
musiikkikaupoista kyselemään yhtyeen levyjä, jollaisia ei tietenkään ollut
vielä tarjolla. Toimeen tarttui nyt rumpali ”Lutu” Linna järjestämällä
joukkueelle levytystilaisuuden ja muutamia konsertteja. Esikoissingle tehtiin
marraskuussa -58 N.E. Saarikon johtaman Levytukun laskuun, ohjelmistona Valto
Tynnilän klassinen foksi Valamo ja Jaakko Pullin hupaisa Puuseppä
(Triola T 4369). Juridisista syistä joukkue
käytti tässä yhteydessä nimeä Humppa-Veikot, mikä sitten vakiintuikin sen
käyttöön. Samalla kokoonpanoon liittyi viulistiksi ja laulusolistiksi sen
tuleva keulahahmo, jo Kipparikvartetista tuttu Teijo Joutsela. Melko pian myös Fagerström ja Lauressalo jättivät
joukkueen ja tilalle tulivat kitaristi Ingmar Englund, hanuristi Yrjö
Luukkonen sekä tuubisti Gösta Möller.
”Nipa” Saarikko ei ollut
huomannut tehdä tämän uuden suosikkiorkesterin kanssa sitovaa levytyssopimusta,
joten kilpailevan Scandia-Musiikin pomo Harry Orvomaa pääsi houkuttelemaan sen
pienen riitelyn jälkeen omaan taiteilijakaartiinsa. Ensimmäisen taltiointinsa
Scandia-merkille Humppa-Veikot tekivät tammikuussa -60, jolloin he ikuistivat
kappaleen Petsamoon ja Uraliin (Scandia KS 343), ja sen jälkeen
äänitteitä tuli markkinoille tasaiseen tahtiin.
Siitä alkoi ”Humppien”
varsinainen voittokulku, joka jatkui kevyen musiikin valtasuhdanteita uhmaten
aina 80-luvun puoliväliin saakka. Ohjelmisto pysytteli muutamaa epäonnistunutta
kokeilua lukuunottamatta samoilla linjoilla kuin alussa ja kokoonpanokin pysyi
pääosin stabiilina, jos kohta laulusolisteina vieraili vuosikymmenten saatossa
Joutselan ohessa edustava katras maamme eturivin iskelmätähtiä kuten Paula
Koivuniemi, Annikki Tähti, Eino Grön, Tapani Kansa, ja
Tapio Rautavaara.Humppa-Veikkojen viimeiseksi levytykseksi jäi 1978
ilmestynyt lp Vuoret vierivät 1978
(Scandia SLP 650), mutta Teijo Joutsela sooloili vielä
seuraavana vuonna Kullervo Linnan johtaman studio-orkesterin myötäilemänä
nostalgiakokoelman Humupekka (Scandia SLP 673).
