Erik Lindström syntyi Helsingissä
29.5.1922. Vaikka hän onkin asunut ja työskennellyt Suomessa, hän on aina
pysynyt Ruotsin kansalaisena. Lindströmin ensimmäinen soitin oli viulu, mutta
myöhemmin hän on soittanut bassoa, pianoa, vibrafonia ja harmonikkaa.
Lindström opetteli soittamaan
korvakuulolta, eikä ottanut korviinsa isänsä kehotuksia nuottien opiskelusta.
Vasta Ingmar Englundin orkesteriin liityttyään 40-luvun alussa hän joutui
vihdoin kysymään isältään nuotinluvun opetusta. Kuulonvarainen opiskelu on
antanut Lindströmille erinomaisen monipuoliset muusikon kyvyt, joiden ansiosta
hän oli varsinkin 50-luvulla yksi käytetyimmistä studiomuusikoista.
Lindström tutustui 1940-luvun
alussa Cotton Club -tanssikoulussa swing-tyyliseen jazziin, jota hän soitti muiden
samanhenkisten nuorten, kuten Furmanin veljesten ja Herbert Katzin kanssa. Hän
myös soitti bassoa Ingmar Englundin orkesterissa. Sodan jälkeen Lindström oli
basistina Ossi Aallon kuuluisassa big bandissa vuosina 1945–48. Tämän jälkeen
oli vuorossa pianistin palli Onni Gideonin kvintetissä vuosina 1948–52.
Lindströmin omaa nimeä kantanut
yhtye toimi vuodesta 1952 aina vuoteen 1965 saakka. Monipuolinen Lindström
soitti omassa yhtyeessään vibrafonia. Yhtyeen laulusolisteina toimivat mm.
Annikki Tähti, Irmeli Mäkelä, Helena Siltala ja Erkki Liikanen. Lindströmin
yhtye oli oman aikansa taitavimpia jazzyhtyeitä, ei vähiten Antero Stenbergin
ja Kalle Kaartisen saksofonien ansiosta.
Lindströmin ensimmäinen levytetty iskelmä
oli Armi vuodelta
1952. Sitä ennen hän oli jo säveltänyt joitakin jazzkappaleita. Valtaisa
menestys oli Annikki Tähden laulama Muistatko Monrepos’n (1955), josta tuli Suomen ensimmäinen
kultalevy. Muita 50-luvun menestyksiä olivat mm. Helena Siltalan laulamat Pikku midinetti, joka oli
peräti 14 viikkoa Yleisradion listaykkösenä, Ranskalaiset korot ja Etkö uskalla mua rakastaa.
Vuonna 1964 Lindström perusti
yhdessä Rolf Kronqvistin kanssa Finndisc-levy-yhtiön, joka toimi vuoteen 1971
saakka. Yhtiön löytöihin kuuluivat mm. Juha Vainio, Martti Innanen ja Irwin
Goodmanin. Suuren suosion saavuttanut Irwin ostettiin pian Fazerille, ja myös
Vainio siirtyi 60-luvulla Fazerin leipiin. Innaselle ja Vainiolle Lindström
sävelsi nimimerkillä ”P. Naseva” lukuisia humoristisia lauluja.
Lindström vietti 1970-luvulla
useimmiten talvikaudet Floridassa. Amerikan maisemat eivät antaneet hänelle
juurikaan inspiraatiota säveltämiseen. Suomeen palattuaan hän on kuitenkin taas
jatkanut säveltämistä aina näihin päiviin saakka.
Lindström kuuluu ikäpolvensa
taitavimpiin jazzmuusikoihin. Hänet esimerkiksi valittiin usein säestämään
amerikkalaisia ja ruotsalaisia jazztähtiä näiden vieraillessa Suomessa.
Säveltäjänä Lindström eroaa suomalaisen perusiskelmän valtavirrasta, sillä hän
on aina pyrkinyt sijoittamaan sävelmiinsä joitakin jazzmausteita, joiden
ansiosta hänen iskelmissään on persoonallinen ja selvästi suomalaista
perusiskelmää kansainvälisempi tunnelma.
Lindström käyttää jazzmausteita
kuitenkin hillitysti, jotta hänen iskelmänsä saavuttaisivat myös suuren
yleisön. Hän onkin noudattanut sävellystyössään samaa periaatetta kuin Toivo
Kärki, jonka mielestä "hyvä ralli on aika yksinkertainen". Esimerkiksi
Lindströmin melodiat ovat helposti laulettavia, sillä niiden ääniala on varsin
suppea eikä niissä ole juurikaan kromaattisia muunnesäveliä. Myös kappaleiden
muotorakenteet ovat selkeitä, ja ne perustuvat useimmiten amerikkalaisen
populaarisävelmän standardimuotoihin.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän
kultainen kirja (Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors,
Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)
Jalkanen, Pekka 1992: Pohjolan yössä (Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus, Helsinki)
Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa 2003: Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki (WSOY, Helsinki)
Henriksson, Juha (2003) "Persoonallista ja perinteistä – Erik
Lindströmin
iskelmien melodiamotiivit." Etnomusikologian vuosikirja 15.
Helsinki: Suomen
etnomusikologinen seura. Ss. 155–168.
Henriksson, Juha (2002) "Siniset
sävelet Erik Lindströmin iskelmissä".
Musiikin suunta 2/2002.
Muikku, Jari 2001: Musiikkia kaikkiruokaisille. Suomalaisen populaarimusiikin äänitetuotanto. (Gaudeamus, Helsinki)