Jaakko Salo oli
keskeisimpiä vaikuttajia sodanjälkeisessä musiikkimaailmassamme. Hän toimi
Scandia-yhtiön levytyspäällikkönä 1950-luvun lopulta alkaen ja oli
merkittävimpiä vaikuttajia ns. jazziskelmän kehittymisessä maassamme. Tämän
suuntaisen iskelmän parissa esiin tulleista solisteista erityisesti Laila
Kinnunen löi läpi nimenomaan Salon johdolla. Mutta monipuoliseen tapaansa Salo
työskenteli myös suomalaiskansallisen tangon yhtenä kaikkein voimakkaimpana
vaikuttajana, solisteinaan 1960-luvun alussa Reijo Taipale ja Eino Grön.
Erityisesti Grönin kanssa yhteistyö jatkuikin pitkälle tangon syvimpään
olemukseen useilla hienoilla 1980-luvun levytyksillä. Myös Olavi Virran
viimeisten levytysten tuotanto 1960-luvun alkuvuosina oli Jaakko Salon käsissä
Scandia-yhtiöllä, kuten myös Georg Malmsténin “uusi tuleminen” samoihin
aikoihin. Salo oli keskeisesti viemässä nuorison popmusiikin parista noussutta
solistia aikuisempaan makuun suunnattuun iskelmätuotantoon Dannyn ja Kirkan
myötä.
Äänilevytuottajana Salon
ura jatkui yrityskauppojen jälkeen Musiikki Fazerilla vuodesta 1973, saavuttaen
yhden kestävimmistä tuloksistaan Juha Vainion 1980-luvun tuotannon parissa.
Jaakko Salon rooli
ulottui musiikkituottajana merkittävästi myös laulutekstien puolelle. Vainion
ohella Pertti Reponen, Raul Reiman ja Jukka Virtanen ovat kaikki Salon koulimia
kirjoittajiamme. Säveltäjänä Jaakko Salo
toimi varsinkin elokuvan ja tv-viihteen parissa. Elokuvatyöt alkoivat aivan
1950-luvun taitteessa, televisioviihde muutamaa vuotta myöhemmin. Tunnetuin Salo
on Spede-elokuvien myötä, ja lisäksi hän toimi mm. sovittaja/säveltäjänä
useissa Timo Koivusalon elokuvissa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Lastenmusiikin
uudistajana Jaakko Salo toimi niinikään 1960-luvun alkuvuosina, tiiviissä
yhteistyössä Sauvo “Saukki” Puhtilan kanssa, jolloin syntyivät mm. jo
legendaariset Saukki & Oravat -laulut ja levytykset. Sovittajana ja
tuottajana hän teki yhteistyötä myös Marjatta Pokelan kanssa.
Salo toimi erityisen
aktiivisti musiikkialan järjestötehtävissä, istuen esim. Säveltäjät ja
Sanoittajat ELVIS ry:n johtokunnassa peräti 28 vuoden ajan. Järjestöaktiivisuus
näkyi myös Teoston johtokunnan jäsenyydessä, Gramex ry:n ja Solo ry:n
perustamisissa ja mukana toimimisessa, sekä monissa muissa vastaavanlaisissa
tehtävissä esimerkiksi Juha Vainion Rahastossa sekä Georg Malmstén -säätiössä.
Estradiviihteen
uranuurtajaksikin maassamme Salo ehti. Mittava ravintolashow-tuotanto johti
Uuden Iloisen Teatterin perustamiseen vuonna 1979. UIT:n tuotannoissa Salo oli
kiinteästi mukana kirjaimellisesti kuolemaansa asti.
Lapsuus ja nuoruus
Salon perhe muutti Viipurista evakkoon Varkauteen
vuonna 1940, josta Jaakko lähetettiin
vielä ns. sotalapsena Ruotsin Växsjöön. Hän oli
aloittanut soittoharrastuksen pianolla jo Viipurin musiikkiopistossa, ja ehti ottaa ensiaskeleet
orkesterityöstä varkautelaisessa poikaorkesterissa vuosina 1942-43, tosin
rumpalina. Vuosina 1947-48 Salolla oli oma
moderni tanssiyhtye Varkaudessa, joka toimi myöhemmin Hannu Pitkäsen nimellä
(mukana oli mm. Ronnie Kranck). Salo siirtyi muutamaksi vuodeksi takaisin
Ruotsiin keikkailemaan sikäläisen tanssiyhtyeen kanssa, mutta muutti 1951
Helsinkiin.
Pääkaupungin (ja
muuallekin ulottuneen) ravintolakeikkailun ohella Salo opiskeli
musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa vuosina 1952-57. Yhdeksi tärkeimmistä
opiskelujaksoistaan Salo on maininnut kuuden vuoden ajan kestäneen päivittäisen
kahden tunnin lounassoiton Primulan kahvilassa Mannerheimintiellä. Kyseisenä
aikana hän laajensi määrätietoisesti ohjelmistonsa poikkeuksellisen laajaksi.
Primulasta hänet keksittiin äänilevy- ja musiikkikustannusyhtiö
Scandia-Musiikkiin.
Toiminta Scandialla
Scandia-Musiikki Oy perustettiin syksyllä 1952. Yhtiön
perustajajäsenet Paavo Einiö,
Johan “Mosse” Wikstedt ja Herbert “Häkä” Katz olivat kaikki jazzin ystäviä, ja
niinpä yhtiö
julkaisikin useita jazzlevytyksiä.
Erityisen suunnitelmallista toiminta ei alussa ollut, ja niinpä julkaistiin myös
joitakin iskelmälevytyksiä.
Niistä tunnetuin on varmasti Olavi Virran tulkinta Erik
Lindströmin ja Sauvo Puhtilan laulusta Armi (1952).
Lindström vastasi myös
(sanoittaja Aili Runteen kanssa) Scandian varsinaisesta starttimenestyksestä, Annikki Tähden
tulkitsemasta valssimelodiasta Muistatko Monrepośn
(1956).
Muista alkuajan sovittaja/kapellimestareista ovat tärkeimmät Matti
Viljanen, Ossi Runne ja Erkki Melakoski. Näistä Viljanen ja Runne
siirtyivät Fazerille ja Melakoskesta tuli keskeinen vaikuttaja
Scandiassa.
Jaakko Salo ajautui yhtiöön töihin vähitellen 1950-luvun puolivälistä, toimien
aluksi materiaalin esittelijänä johtoryhmälle.
Wikstedt ja Katz olivat luopuneet osakkuuksistaan, ja tilalle oli tullut Harry
Orvomaa. Salo on kertonut saaneensa ensimmäiset
ja mittavat levytyssovittajakokemuksensa hanuristi Lasse Pihlajamaan yhtyeessä, jonka riveissä
hän soitti itsekin joitakin vuosia. Yhtye ei
keikkaillut, mutta teki useita radionauhoja, ja Pihlajamaa levyttikin muutaman
raidan Salon yhtyeen säestämänä vuonna
1956. Salo teki oman yhtyeensä kanssa
useita tanssimusiikkilevytyksiä 50-luvun
lopulla, mutta alkoi ilmaantua Scandian iskelmätuotantoon sovittajaksi jo vuonna 1956. Seuraavana
vuonna hänet nimitettiin yhtiön levytyspäälliköksi.
Scandiassa harrastettiin
tarkkaa artistikuva-pohdintaa materiaalin suhteen ja tässä Salo toimi ehkä
kaikkein keskeisimmin. Yhtiö myös satsasi Kulttuuritalon studioonsa, ja alkoi
käyttää äänityksissään kohtuullisen vakiintunutta muusikkokaartia, erityisesti
komppiryhmän osalta: Aaro Kurkela (hanuri), Heikki Laurila (kitara), Erkki
Seppä (basso) ja Erkki Valaste (rummut). Olennainen tekijä yhtiön nuorekkaassa
ja svengaavassa tuotannossa oli äänittäjänä toiminut Aarre Elo.
Ns. “jazziskelmä” oli
Harry Orvomaan idea, ja siinä oli päästy hyvin menestyksellisiin tuloksiin
erityisesti Brita Koivusen levytysten myötä. Salo lähti idean kehittelyyn voimakkaasti mukaan, ja teki mm.
jo vuonna 1956 Annikki Tähdelle muutamia pitkälle vietyjä
jazzsovituksia (Kuiskaten, Kotiin kun saapuisin illoin). Keväällä 1957
iskelmälaulun suomenmestaruuskilpailuiden ulkomaisen sarjan
voittanut Laila Kinnunen kiinnitettiin syksyllä Scandia-yhtiön
artistiksi. Salosta tuli Kinnusen keskeinen yhteistyökumppani tuottaja/sovittaja/kapellimestarina. Salon
johdolla Laila Kinnunen levytti ison osan tuotannostaan, alkaen loppuvuoden
1957 debyyttinään julkaistusta Lazzarellasta (Modugno/Puhtila).
Muita aikakauden menestyneistä
naissolisteja Salon tuottamana olivat Seija Karpiomaa sekä Vieno Kekkonen, jotka molemmat vuorollaan lauloivat
myös Salon tanssiyhtyeen solistina. 1960-luvun alusta on
syytä mainita Ritva Kinnunen, jonka levytys Milord
(Monnot/Puhtila) herätti erityisesti huomiota, sekä enemmän
teini-idolina markkinoitu Pirkko Mannola. Salo vastasi esimerkiksi Mannolan
vuoden 1961 twist-levytyksestä Cinderella/Paha
poika, samoin Ann Christinen vastaavasta Kun twistataan seuraavana
vuonna. Suomen rock-kuningaskilpailuissa hyvin pärjänneen
Timo Jämsenin single Tuollainen tyttö/Kohtalon tähti on myös syytä mainita,
mutta varsinaisesti uusi Beatlesin myötä esiin tullut pop-musiikkisoundi toteutettiin
Scandialla vasta alkuvuodesta 1964, jolloin Dannyn Islanders-yhtye oli ensimmäistä kertaa
studiossa, tuloksena levytys East Virginia.
Ennen sitä
oli Salo kuitenkin ehtinyt toimia hyvin monitahoisena tuottajana. Uutena ideana
hän työsti
sanoittaja Sauvo “Saukki” Puhtilan ja äänittäjä Aarre
Elon kanssa ulkomaisesta esikuvasta eteenpäin
viedyn idean kolmesta laulavasta pikkuoravasta. Saukki & Oravat -nimellä julkaistiin nippu hyvin menestyneitä levytyksiä
vuosina 1959-64. Niissä oravien osuudet lauloi muutetun nauhanopeuden avulla
Eino Virtanen, Scandian sovittaja/kapellimestari/laulaja hänkin. Salo/Puhtila -parivaljakko teki myös yhtiön muiden
solistien kanssa merkittävästi
lastenmusiikin ilmettä 1960-luvun alkuvuosina muuttaneita levytyksiä alkuperäislauluistaan.
Scandia kiinnitti 1960-luvun vaihteessa kaksi jo
legendaarisiin mittoihin kasvanutta solistia suomalaisen populaarimusiikin kentältä. Olavi
Virta oli ajautunut urallaan alamäkeen,
mutta Scandiassa uskottiin, että kaikki
ei vielä ollut menetetty. Jaakko Salon johdolla taltioitiin
Virran koko uran levytysmielessä hienoin
jakso, itse asiassa ensimmäinen
kerta kun hänen työskentelyään varsinaisesti tuotettiin. Mm. legendaarinen Hopeinen
kuu on tältä ajalta,
kuten myös isolla soundilla jousineen ja puhaltimineen
toteutetut (Tanskan euroviisu) Angelique sekä Luonnonlapsi. Niinikään Virran kärkituotantoon
kuuluvat tangot Leirinuotiolla/Punaiset lehdet ovat Salon sovituksia
vuodelta 1963.
Georg Malmstén koki myös
jonkinlaiseksi renessanssiksi luokiteltavan jakson Scandian riveissä, etenkin
Erkki Melakosken sovituksilla, mutta myös Salon omilla (esim. Leila/Kalasaaren kaunis Anni 1965). Eino Grön
siirtyi Fazerilta Scandialle vuoden 1962 lopussa, ja ensimmäinen levytys, Salon sovittama Tango d́´amore oli
menestys. Toivo Kärkeä menetys
harmitti, ja Fazer julkaisi sopimuksensa puitteissa tehtyjä äänitteitä aina uuden Scandia-levytyksen kilpailijaksi, mutta ne
eivät menestyneet vastaavasti (esim. Carmen Sylva,
Ennen kuolemaa, Itämaan ruusuja, Yksin). Scandialla sen sijaan menestyivät
erinomaisesti Kohtalon tango ja etenkin Seinillä on korvat.
Se oli Salon neronleimaus, Elvis Presleyn muualla melko tuntematon elokuvalaulu,
jonka Salo nosti täkäläiseksi klassikoksi. Grön ei siis kuitenkaan päässyt Scandiallakaan irti tangolaulaja-imagestaan. Salo
oli kiinnittänyt Gröniin
huomiota jo vuoden 1958 iskelmälaulun
SM-kisoissa ja järjestänyt
koelaulunkin tuolloin, mutta kilpailun tuomaristossa istunut Kärki vei miehen.
Vastaava toinen Salon tangosovitus oli
Kai Lindille vuonna 1964 tehty Tuhon tietä kuljen,
joka muualla maailmassa tunnetaan vain hitaana balladina Frank Sinatran
ohjelmistosta. Maamme varsinainen tangobuumi alkoi Reijo Taipaleen levyttämästä Unto Monosen 50-luvun tangosta Satumaa (Kaarlo
Valkaman sovituksena), ja Jaakko Salon kanssa Taipale levytti mm. erinomaiset
versiot Monosen tangoista Tähdet meren yllä (1963), Kangastus (1964) ja Sateen tango
(1965). Samalta ajalta on vielä
mainittava yksi Salon ehdottomista huippuhetkistä, tangosovitus puolalaismelodiasta Yö saaristossa,
jonka tulkitsi Puhtilan erinomaisella tekstillä Eija Merilä
(1964). Nuorisomusiikin parista on syytä
ottaa esille Johnnyn (Liebkind) läpimurtolevytys
Hymyhuulet (1963), sekä lisäksi Salon lähes
koko 1960-luvun tiiviinä jatkunut yhteistyö
Four Cats -lauluyhtyeen parissa, mainittakoon levytykset Ikävä (1963), Mulla on muistoja liikaa (1965) ja Vanhan merirosvon
kapakassa (1966).
Laila Kinnusen kanssakin yhteistyö jatkui pitkään 1960-luvulle, vaikka muutkin Scandian sovittajat olivat kuvassa mukana.
Salon myöhemmistä
sovituksista Kinnuselle on syytä
erityisesti mainita jazzvalssi (Tanskan euroviisu) Tanssilaulu (1963),
sekä erinomainen letkajenkkamodernisointi Usko Kempin Vesivehmaan
jenkasta (1965). Spede Pasasen ideoimalla Rotestilaululla esiin
noussut tv-koomikko Simo Salminen jatkoi lyhyttä mutta menestyksekästä levytysuraansa Jaakko Salon ja Jukka Virtasen
ideoimilla lauluilla, joista Pornolaulu (1967) on jo saavuttanut lähes kulttimaineen. 1960-luvun lopun Salo-sovituksista käy hyvin edustavaksi valikoimaksi seuraava: Tuutulaulu
1967/Carola, Ethän
minua unhoita 1968/Reijo Taipale, Kuljen
taas kotiinpäin/Tapani
Kansa, Kotkan ruusu/Pauli Räsänen, Se onko hän?/Marjatta
Leppänen ja Kohtalokas samba/Vesa-Matti Loiri,
kaikki nämä vuodelta
1969. Salo oli Dannyn tuottajana tämän huikeassa 60-luvun menestyksessä, vastaten isoimpien hittien osalta Piilopaikan(1968)
sovituksesta, muut teki etupäässä Esko Linnavalli. Nimenomaan
Linnavallin ja Dannyn sekä Tapani Kansan avulla Scandia muutti
soundiaan
kansainvälisempään,
isompaan suuntaan, erityisesti englantilaisen, hyvin menestyneen
laulajan Tom
Jonesin esikuvan mukaan.
Elokuvaura
Jaakko Salo on yksi eniten elokuvamusiikkia tehneitä säveltäjiämme,
jos
mittarina on elokuvien määrä. Spede
Pasasen tuottamien elokuvien määrä jo pelkästään Uuno Turhapuro
-otsikolla hipoo kahtakymmentä, joka alkaa olla maassamme melko
poikkeuksellinen määrä
elokuvasoundtrackejä yhdelle säveltäjälle.
Salon työskentely elokuvamusiikin parissa alkoi jo 50-luvun
lopussa, yhteistyönä ohjaaja
Matti Kassilan kera. Kassilan perustaman tuotantoyhtiö Junior-Filmi
Oy:n ensimmäinen elokuva oli Kassilan yhdessä Jussi Kylätaskun
kanssa käsikirjoittama Lasisydän vuonna 1959. Salo hyödynsi
musiikissaan joitakin tuttuja
kansanlauluteemoja, ja käytti myös
ensimmäistä kertaa
teemaa, joka ilmaantui kahta vuotta myöhemmin
Valentin Vaalan ohjaaman "Nuoruus vauhdissa" -elokuvan raidalle
täysimittaisena beguine-balladina Savukuva. Siinä elokuvassa sen lauloi Laila Kinnunen, joka ei
kuitenkaan jostain syystä levyttänyt
laulua, vaan sen teki toinen Scandian suosikkisolisti Vieno Kekkonen. Näiden kahden elokuvan välissä ehti
olla vuonna 1960 Aarne Tarkaksen ohjaus Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut,
jossa Salolla oli useampia originaalilauluja esillä. Heti elokuvan alussa naispääroolin tekevä
Pirkko Mannola muutaman minuutin jälkeen
laulaa katkelman laulusta Sydän ohjaa tietäni, ja
elokuvan loppupuolella on esillä laulu Onnenpyörä. Välissä kuullaan
mm. hauskana playback-versiona Seija Karpiomaan laulama Kun liekki sammuu.
Ko. kohtauksessa on mukana myös Salon
yhtye, kokoonpanossa Salo, Seppo Rannikko, Raimo Sarkio, Erkki Seppä ja Erkki Valaste.
Yhteistyö
Spede Pasasen kanssa alkoi Jukka Virtasen, Ere Kokkosen ja Pasasen ohjaamasta
elokuvasta "Millipilleri" vuodelta 1966. Virtasen ohjaamassa vuoden 1967
elokuvassa "Pähkähullu
Suomi" on pääteemana Kesämuisto,
jota
ei kuitenkaan kuulla elokuvassa laulettuna (Virtasen tekstillä). Teema
esiintyy monenlaisina variaatioina elokuvan
edetessä, ja Kai Lindin laulama samba-sovitus levytettiin
erikseen. Tunnetuin Salon elokuvateema lienee niinikään Virtasen
ohjaamasta Spede-elokuvasta "Noin 7 veljestä" vuodelta 1970. Danny vie
kertojan roolissa juonta
eteenpäin laulun Seitsemän kertaa seitsemän säkeistöjen
avulla, mutta levyversioon Jukka Virtanen kirjoitti kokonaan uuden tekstin.
Mainittakoon, että ko. elokuva pitää sisällään myös harvinaisemman mutta mainion Salo/Virtanen -yhteistyön Kaikki leikkimöikkelöi, jonka
siinä esittävät Spede itse sekä
Irma Tapio. Laulu on myös hieman yllättäen, mutta onneksi taltioitu Marion Rungin
ravintola-shoẃn osana jo vuonna 1969. Yhteistyöhön
Kassilan kanssa Salo palasi vuonna 1970, jolloin valmistui Ilmari Turjan näytelmään
pohjaava Päämaja, josta ronskinlaisen alkulaulumarssin Marskinpa
miehiä lisäksi löytyy myös
romanttisempi laulu, naispääosa
Tamara Lundin tulkitsema (ja levyttämäkin) Jos tuokion. Molemmissa on Sauvo Puhtilan
teksti. Mikko Niskasen "Laulu tulipunaisesta kukasta" valmistui
vuonna 1971. Tulipunakukka
-laulun (teksti Johannes Linnankoski) laulaa
Pertti Melasniemi, mutta mukana on jo teema, joka tuli hieman myöhemmin
tunnetuksi Marjatta Leppäsen laulamana, Jukka Virtasen tekstillä Aamu niityllä.
Spede Pasasen mittava Uuno Turhapuro -elokuvien sarja
alkoi vuonna 1973. Sen nimikappale toimi vuosikaudet sarjan muidenkin elokuvien
ääniraidalla. Vesa-Matti Loirin mukana naiskuorona
lauloivat Monica Aspelund, Irma Tapio ja Maija Hapuoja. Sinänsä Turhapuro-elokuvien
musiikin soundi ja tunnelma on Pasasen kanssa hyvin huolella mietitty ratkaisu
aivan alusta asti.
Iskelmäelokuvat
Niinsanoituissa iskelmäelokuvissa Jaakko Salo on varsin hyvin mukana, olihan
hän jo silloin keskeisimpiä iskelmäsovittajiamme.
Jack Witikan ohjaamassa trendin aloittajassa "Suuri Iskelmäparaati" vuodelta 1959 on Salo puolen tusinan laulun
sovittaja, mutta paikoitellen varsin hyvin tallennettuna myös kuvissa. Erityisesti Brita Koivusen tulkitsemassa
amerikanjuutalaissävelmässä Katinka on pitkä ja hieno instrumentaalivälike, jonka kuvituksessa siirrytään yhtyeasetelmaan, Salo merkittävästi
johtamassa keskellä.
Scandian Harry Orvomaa tuotti ja ohjasi Aarre Elon
kirjoittamasta “juonesta” oman näkemyksensä iskelmäelokuvasta
vuonna 1960, otsikkona Iskelmäkaruselli
pyörii. Koska sisältö keskittyy ymmärrettävistä syistä Scandian tuotantoon, on Jaakko Salon osuus elokuvassa
merkittävä, ja hän on myös
kuvissa yhtyeineen hyvin. Elokuvan sisältämistä
harvinaisuuksista on mainittava Eugen Malmsténin
esitys veljensä Georgin laulusta Heili Karjalasta, sekä Olavi Virran tulkinta Usko Kempin hitaasta valssista Lennä mun lempeni laulu. Edellisestä löytyy myös levytys (1954), mutta jälkimmäisestä ei!
Usko Kemppi
teki Valentin Vaala ohjaamaan "Nuoruus vauhdissa" -elokuvaan
vuonna 1961 käsikirjoituksen.
Mielenkiintoisin Salon töistä
elokuvassa (musiikkia on monelta eri tekijältä) ovat Laila Kinnusen neljä laulunumeroa, joista Salon ja Puhtilan laulua Savukuva
tämä ei
koskaan levyttänyt. Lopuista nousee esiin Kempin Tulipunaruusut,
josta taltioitiin Salon sambaa, cha chaa ja jazzia hyödyntävä lennokas
estradisovitus. Vuodelle 1961 sijoittuu myös Ville Salmisen ohjaama
"Tähtisumua", johon on tallennettuna Ritva Kinnusen
kehuttu Milord-esitys (Monnot-Puhtila), Salon sovituksena ja
huolellisena kuvallisena toteutuksena.
Maunu Kurkvaaran ohjaama ja tuottama Lauantaileikit
vuodelta 1963 käyttää paljon
Scandian artisteja, syynä ehkä käsikirjoittaja/apulaisohjaaja Aarre Elo. Salon
sovituksista on mainittava Laila Kinnusen laulama Epävireiset sydämet -bossa
nova, taltioituna (playback-esityksenä)
Kaivohuoneella sekä svengaavasti modernisoitu versio juutalaissävelmästä Sä kaunehin oot,
niinikään Laila Kinnusen laulamana. Erikoisuutena on
mainittava Salon originaali jazzinstrumentaali Blues in the motion,
jonka esitys on filmattu Läntisellä pormestarin luodolla Helsingin edustalla, yhtyeen
muusikkoina Esa Pethman (huilu), Heikki Laurila (kitara), Erkki Seppä (basso), Ossi Kuula (rummut).
Salo pitikin
elokuvamusiikin tekoa säveltäjäminälleen “kaikkein kiinnostavimpana tehtävänä”.
Omien sanojensa mukaan “joitakin sävellysurani huippuhetkiä” löytyy nimenomaan
elokuvamusiikin parista. Yksi erinomainen esimerkki on Osmo Harkimon ja Antero
Ruuhosen lyhytkuva Opus H20 vuodelta 1962.
Televisio ja ravintola/teatteri
Jaakko Salo oli mukana
Yleisradion televisiotuotannossa jotakuinkin alusta saakka. YLEn ensimmäinen
omaa tuotantoa ollut varsinainen musiikkiohjelma oli "Musiikkia vanhasta talosta"
vuonna 1961, jossa taltioitiin suomalaista jazzmusiikkia edesmenneen Mäyränkolo-klubin
hengessä. Salo oli siinä mukana muusikkona. Viihdeohjelmatuotanto alkoi
varsinaisesti saman vuonna ohjelmasta "Arkipäivä", jossa olivat jo mukana Jukka
Virtanen sekä Aarre Elo. Kun mukaan tuli vielä Matti Kuusla, oli legendaarinen
VEK-tiimi - jossa Jaakko Salo oli siis tasavahvana neljäntenä jäsenenä mukana
alusta saakka - valmis. Ryhmä toteutti useita ohjelmia vuosittain, ja oli mm.
usean niiden viihdeohjelmien takana, joilla YLE osallistui alan kansainväliseen
kilpailuun Sveitsin Montreauxissa. Tällaisia ohjelmia olivat "Risteysasema - At
the juction" (1962), "Rahaa - Money" (1963), "Hymy - Smile" (1964), "Lumilinna - The
Cold old days" (1965), ja "Loco-motion - rautaista viihdettä" (1966) ja "Löylyä -
suomalaisen saunan nousu ja uho" (1977). Kuuluisin näistä on tietenkin
talvisessa Olavinlinnassa filmattu "Lumilinna", joka voitti ko. kilpailun niin
pää- kuin lehdistöpalkinnonkin.
Viihdeohjelmasarjojen
parissa työ alkoi otsikolla "Häjyt, rennot ja rumat" (TV1 1970), ja jatkui
ruotsalaisesta ideasta tuotetulla sketsisarjalla "Ilkamat" (TV1 1970-72). Sen
kestäessä Salo ja saman tiimin ydin joukko siirtyi myös Mainos-TV:n puolelle,
ja oli mukana sarjoissa "Katapultti" (1971-72) ja "Silmänkääntäjä" (1972-73).
Myöhemmistä YLE-ohjelmista voidaan mainita "Pikku Mirjamin jännä päivä" (TV2
1975) ja "Näin on käynyt" (TV1 1979).
Ravintola-shoẃt
alkoivat Helsingin Adlonissa Lasse Mårtensonin shoẃ´sta "Lasse ja
Kristiina" (1968),
jatkuen seuraavana vuonna Marjatta Leppäsen "Tällainen olet mies"
-shoẃlla, sekä
Kai Lindin shoẃlla "Niin kai". Leppäsen kera tuotannot olivat jatkossa
säännöllisiä, mukaan tulivat esiintyjiksi Matti Kuusla sekä Jukka
Virtanen,
jälkimmäinen oli ollut mukana alusta asti käsikirjoittajana sekä
ohjaajana.
Salo on itse maininnut sävellystyönsä yhden painopisteen olevan
ravintolashoẃ ssa;
useiden esitysten alku- ja loppulaulu, ja esimerkiksi vuoden 1977 -show
“Korvien väliin lissää” oli lähes kokonaan Salon
originaalisävellyksistä
koostuva. "Reilusti esiin" (1971), "Poikkeavien bileet"
(1974), , ja "Korvien väliin lissää" (Hotelli
Hesperiassa, mukana myös Erkki Liikanen) sekä levytetytkin
kokonaisuudet "Janssonin kiusaus" (1973) ja "Paita, paita ja
peppu" (1975) johtivat osaltaan siihen, että Lasse Mårtensonin kokoon
kutsuma
ryhmä (Mårtenson, Salo, Leppänen,
Virtanen, Kuusla) päätti perustaa Uuden Iloisen Teatterin ja tuottaa
Linnanmäen
Peacock-teatteriin revyyn kesäksi 1979. Näin tapahtui, ja tuotannot
ovat olleet
siitä lähtien jokavuotisia. Jaakko Salo on ollut tuotantojen
keskeisimpiä
tekijöitä, niin säveltäjänä ja sovittajana kuin kirjoittajanakin. Hän
toimi joka
kesä esitysten kapellimestarina vuotta 1986 lukuun ottamatta
(Paasalusta!-shown
hoiti sovituksineen Markku Johansson).
Teatterikappaleet
Työryhmä Jukka Virtanen
(käsikirjoitus)-Jaakko Salo (musiikin sovitus)-Markku Savolainen (ohjaus)
toteutti 90-luvulla kaksi teatterikokonaisuutta kahden lauluntekijän tuotantoon
nojautuen. Juha Vainion lauluihin pohjaava "Albatrossi ja Heiskanen" oli
ensi-illassaan Kotkan kaupunginteatterissa 30.04.1992, ja vastaavasti Veikko
Lavin tuotantoon pohjautuva "Takinkääntäjä" 10.02.1996.
Musiikki Fazerin aika
Scandian myymisestä
vuonna 1970 Salo jäi freelanceriksi kolmeksi vuodeksi, mutta siirtyi vuonna 1973
(Fazerin) Finndiscille tuottajaksi. Hän oli jo työskennellyt menestyksekkäästi
Jukka Raitasen kanssa, ja jatkoi mm. tätä yhteistyötä. Myös Dannyn ja Tapani
Kansan kanssa yhteistyö jatkui, ja Dannyn kautta tuotantoon ilmaantui Virve
“Vicky” Rosti. Yksi Salon rakkauksista, mustalaismusiikki nousi esiin mm. alan
artistien Hortto Kaalo ja Anneli Sari kera. On myös mainittava Tapani Pertun ja
Jari Lappalaisen duo-esitykset samasta genrestä vuosilta 1969-70. Merkittävä
yhteistyö oli Marjatta Leppäsen albumi vuonna 1975. Salo kuitenkin etääntyi
tietoisesti suoranaisesta studiotuottamisesta, siirtyen enemmän taka-alalle ns.
vastaavaksi tuottajaksi. Tässä ominaisuudessa hän oli mukana niin Juha Vainion
kuin Kari Tapionkin 70-luvun levytyksissä. Hän myös ideoi nimeä ja etikettiä
myöten ensimmäisen merkittävän kotimaisen musiikin uudelleenjulkaisusarjan, otsikolla
Helmi. Vuonna 1980 hänet nimitettiin kotimaisen tuotannon johtoon. 80-luvun
tuotannoistaan voidaan mainita Katri Helenan Toivo Kärki -albumi Sikś oon
mä suruinen (1982), sekä Tapani Kansan tulkitsemia kotimaisia
“uusklassikoita” sisältänyt Muuttuvat laulut (1982). Eino Grönin
laulelma-albumi Mustarastas (1989) sisältää erään Salon huippuhetkistä;
Erkki Melakosken vuonna 1972 Tauno Palolle Larin-Kyöstin tekstiin tekemä Erotessa
on muutettu alkuperäisestä 1/16-beatista nopeaksi valssiksi, ja toimii upeasti.
1990-luvulla Salo
työskenteli niin oopperalaulajien Jaakko Ryhänen ja Raimo Sirkiä kuin
valtioneuvos Johannes Virolaisen tai kansantaiteilija Esa Pakarisenkin kanssa.
Hän osallistui paljonkin keskustelua herättäneen Tenavatähti-laulukilpailun
suunnitteluun tuomaristoa myöten, ja tuotti myös muutaman kilpailussa
pärjänneen lapsen albumin (Timo Turunen, Christopher Romberg). ESEKin tuen
turvin toteutettu mittava uudelleenjulkaisusarja Unohtumattomat oli myös
pitkälle Salon käsissä. Ko. sarjassa mm. julkaistiin koko Olavi Virran
levytetty tuotanto kronologisesti CD-muodossa. Salo jatkoi vastaavaa työtä
hyvin aktiivisesti Fazer/Warnerin suositussa 20 Suosikkia -sarjassa. 1990-luvun
lopussa Salo aloitti Unto Monosen jäämistöstä löytyneiden viimeistelemättömien
sävellysten työstämisen esitys- ja tallennuskuntoon. Vuonna 1998 julkaistiin
Esko Rahkosen nimellä albumi Tango
Unton muistolle,
jonka sovituksista puolet oli Salon käsialaa. Seuraava vastaava projekti jäi
häneltä jo kesken. Jarmo Tinkala työsti sovitukset Eino Grönin nimellä
julkaistulle albumille Yötuuli, joka julkaistiin Salon kuoleman jälkeen vuonna
2003.
Tangon uusi tuleminen
Suomalaisen tangon
60-luvun buumin jälkeen koettiin seuraava iso kehitysaskel 80-luvun
puolivälissä. Lähtölaukauksena voidaan pitää
Olli Hämäläisen tv- ja radiodokumenttisarjaa El Tango, jossa
vakuuttavasti kartoitettiin argentiinalaisen tangon historiaa ja
nykyisyyttä. Eino Grön ja Jaakko Salo matkustivat Buenos Airesiin
vuonna
1984 tarkoituksenaan levyttää Roberto
Panseran sovituksina paikallisten muusikoiden kera lajitelma sellaisia
suomalaisia tangoja, joita Grön ei
aiemmin ollut levylle taltioinut. Tulokset julkaistiin levyllä Tangon kotimaa (1984), jossa oli suomalaisten
klassikkojen ohella myös uutta kotimaista tuotantoa sekä pari sikäläistä
klassikkoa. Jatkoa tehtiin Suomessa vuoden 1987 albumilla Bandoneon,
johon Salo teki kaikki sovitukset. On myös
mainittava Teuvo Oinaksen tango-albumi Haave rakkaudesta samalta
vuodelta, jonka Salo tuotti ja sovitti puolet sen kappaleista. Materiaali
koostui etupäässä uusista
kotimaisista tangoista.
Toinen matka Grönin
kanssa Argentiinaan tehtiin vuonna 1989, jolloin Leopoldo Federico
sovituksin
levytettiin niin tuttuja suomalaisia tangoja kuin myös rohkeita,
tangoksi tehtyjä versioita esimerkiksi Jukka Kuoppamäen laulusta Sininen ja valkoinen. Tämän
kappaleen mukainen albumi julkaistiin vuonna 1990, ja näillä kolmella
levyllä tangon perimmäisintä maailmaa valotettiin hieman uudesta
näkökulmasta niin tekstien, melodioiden, sovitusten kuin tulkinnankin suhteen.
Salo noudatti samaa aidompaa lähestymistapaa tangoon Arja Saijonmaan La
cumparsita -levyllä vuonna 1994. Vuotta aiemmin hän vastasi Pedro Hietasen
Pedrós Heavy Gentlemen -yhtyeen Tango-levyn sovituksista, soittaen myös
itse pianistina mukana yhtyeessä. Yhtyeen myöhemmällä tango-levyllä Mi tango
triste (2000) Salo ei soittanut, mutta oli edelleen sovittaja.
Eurovision laulukilpailu
Jaakko Salo osallistui (ainakin) kolme kertaa
Eurovision laulukilpailuihin, eli silloin kun hänet oli valittu kutsuttujen säveltäjien
joukkoon. Laulut olivat seuraavat: 1973 - Galileo Galilei, sanat Kari Tuomisaari,
esittäjä Danny, 1974 - Jos maailmassa
vain olis kahva, sanat Jukka Virtanen, esittäjä Danny, 1975 - Naisen
vuosi, sanat Jukka Virtanen, esittäjä Marjatta Leppänen. Viimemainittu
laulu levytettiin nimellä Tänä vuonna on toisin.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo. Iskelmän kultainen kirja.(
Keuruu: Otava 1986)
Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä
(Kirjastopalvelu 1992)
Aarre Elo: Elon aika (WSOY 1996)
Markku Koski-Timo Aarniala-Peter von Bagh: Olavi Virta
- legenda jo eläessään (WSOY
1996, neljäs, uudistettu painos)
Reijo Ikävalko:
Täyttä elämää - Junnu
(Gummerus 1998)
Saska Snellman (toim.): Danny (WSOY 2000)
Reijo Ikävalko:
Laila Kinnunen - valoa ikkunassa (Gummerus 2001)
Jukka Virtanen: Kuvassa keskellä Jukka Virtanen (Tammi 2003)
Pekka Gronow-Jukka Lindfors-Jake Nyman (toim.): Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Helsinki: Tammi 2004.
lisäksi lähteinä käytetty:
Kari Uusitalo (toim.): Suomen kansallisfilmografia
- osa 6. 1957-1961 (Edita/SEA 1991)
- osa 7. 1962-1970 (Edita/SEA 1998)
- osa 8. 1971-1980 (Edita/SEA 1999)
- osa 9. 1981-1985 (Edita/SEA 2000)
- osa 10. 1896-1990 (Edita/SEA 2002)
- osa 11. 1991-1995 (Edita/SEA 2004)
Peter von Bagh: Kinopalatsi - CD-ROM (Otava/Sansibar
1996)
Arto Kylänpää: Suomalaisten äänilevyjen luettelo - vinyylilevyt 1953-1969 (SÄA 1994)
Unohtumattomat / 20 Suosikkia -levysarjojen
kansitekstit (JS:n kirjoittamat)
Radiokuuntelija-, Antenni-, Ajan Sävel-, Elokuva-Aitta- ja Iskelmä-lehtien vuosikerrat
tv-dokumentit:
- Pekka Jalkanen, Jari
Muikku, Eero-J Ahonala: "Suomalaisen populaarimusiikin vaikuttajia" (Teosto 1993)
- Päiviö Pyysalo:"Jaakko
Salo - Salon Jakke" (Bluemedia 2003)
www-lähteet:
www.uit.fi
www.yle.fi/teema/sininenlaulu
