Kimarakvartetti syntyi Helsingin
Venäläisen Sekakuoron lopetettua toimintansa 1952. Tällöin kuorossa laulanut
Yrjö Pavloff ehdotti, että kuoron solistisista miesäänistä koottaisiin
kvartetti. Kuoronjohtaja Peter Mirolybov innostui asiasta ja kvartettia
alettiin puuhata. Saatiin seuraava kokoonpano: 1. tenori - Sergei Putilin, 2.
tenori - Yrjö Pavloff, 1. basso -
Mikael Kriisin (s. 21.10.1920) ja 2. basso - Konsta Häkkälä. Ensimmäinen
yhteisharjoitus pidettiin Pavloffin kotona Pihlajatiellä. Pian kuitenkin
Putilin ilmoitti jättävänsä lauluyhtyekokeilun ja samoin teki Kriisin, joka
vetosi muihin kiireisiinsä, mm. oopperan kuorokiinnitykseen. Kriisinillä oli
kuitenkin tiedossa uusi mies 1.basson paikalle.
Tämä iloinen velikulta oli
taidemaalariksi opiskellut Sergei Rumbin, jolla ei ollut paljoa musiikillista
taustaa, mutta kvartettiin sopiva äänenväri ja reilusti koomikon kykyjä.
Pavloff päätti hankkia kvartetille myös uuden ensitenorin ja
Sibelius-Akatemiassa hän tutustui Martti Kurkeen ja pyysi tätä mukaan. Kurki
saapui harjoituksiin ja väläytteli tenorinsa ja korkean falsettinsa lisäksi
kaksoiskielellisiä kykyjään instrumenttien mestarillisessa imitoinnissa matkien
verrattomalla tavalla mm. huulilla trumpettia. Koska kvartetilla oli lisäksi
Häkkälässä ultrasyvyyksiin laulava basso ja kvartetin ääniala näytti käsittävän
yli kolme oktaavia, mikä mahdollisti monien erikoisefektien käytön
sovituksissa, seurasi tästä luonnollisesti suuri innostus, joka johti alkujaan
saksalaisen Comedian Harmonists (ent. The Melody Makers ja Das Meister-sextett)
-yhtyeen tyylin jäljittelyyn, jossa keskeisellä sijalla oli instrumentaalinen
musiikki huulilla esitettynä. Kvartetin taiteellinen johto, harjoittaminen,
säestys, sovitusten teko ja ohjelmiston valinta uskottiin yksimielisesti Peter
Mirolyboville, joka käytti kvartetin yhteydessä nimestään suomalaista muotoa
Pekka Mirola.
Kvartetin kokoonpanoksi oli nyt
muodostunut runko: 1. tenori - Kurki, 2. tenori - Pavloff, 1. basso - Rumbin ja
2. basso - Häkkälä. Ensimmäinen harjoiteltu laulu oli Mozartin Kehtolaulu
(Nukkuos prinssini). Tätä seurasivat Clutsamin Neekerin kehtolaulu,
Winklerin Pikku posteljooni, Pikku nokipoika sekä Rixnerin Espanjalainen
marssi orkesterisarjasta Frohes Wochenend. Harjoituksia pidettiin
vuoroin kunkin kotona. Ensimmäinen esiintyminen yleisön edessä tapahtui niinkin
hienoissa puitteissa kuin Olympiakomitean päätöskaronkassa Vanhalla
ylioppilastalolla. Pavloff oli saanut tämän keikan toimittuaan komitealaisten
oppaana ja tulkkina.
Kvartetin keskieurooppalainen
tyyli oli uutta maassamme ja puri yleisöön. Suosio ja menestys oli kiistaton.
Kannustava vastaanotto rohkaisi kvartettia osallistumaan Linnanmäellä
järjestettyyn “Uudet kyvyt esiin” -kilpailuun. Tätä seurasi “Sävelpojiksi”
kiireellä ristityn kvartetin yllätysvoitto ja kahden viikon kiinnitys
Linnanmäen huvipuistoon. Samaisena syksynä oli edessä myös ensimmäinen levytys:
6.11.1952 äänitettiin laulut Pikku nokipoika ja Pikku posteljooni.
Koska kvartetilla ei ollut vielä virallista nimeä, painettiin levyetikettiin
“Lauluyhtye Trubaduurit”. Tässä vaiheessa kapellimestarit George de Godzinsky
ja Georg Malmstén kiinnittivät kvartettiin suurta huomiota ja halusivat
kumpikin omilta tahoiltaan kuulla kvartettia kaikessa rauhassa. Gode äänitti itselleen
useita kvartetin esityksiä ja antoi Mirolalle neuvoja kvartetin kehittämiseksi.
Hänen kauttaan saatiin myös muutamia hyviä keikkoja.
Nämä tuttavuudet poikivat
koelaulun Yleisradioon musiikki-päällikkö Jouko Tolosen luokse. Kvartetti
lauloi Winklerin Napolilaisen serenadin ja Säkkijärven polkan.
Seurasi ensimmäinen radioesiintyminen, joka tapahtui 31.12.1952 ohjelmassa
“Valittuja Kimaramakuja”, jossa radio julisti uudelle löytölapselleen
nimi-kilpailun. Kuuntelijat lähettivät toista tuhatta vastausta, joukossa mm.
sellaisia kvartetin äänellisestä tyylistäkin paljon kertovia nimiehdotuksia
kuin Taivaanvuohet, Papattavat Paviaanit, Karelia Harmonists, Huulet ja Hyminä,
Sävelpiirakka, Virus 53, Karjalan Miessistersit ja Kannaksen Käköset. Radion Sävelkimara
-ohjelman ja muodissa olleiden Kimara-karamellien ja -makeisten pohjalta
syntynyttä Kimarakvartettia ehdotettiin kuitenkin eniten ja se voitti. Vuoden
1953 alusta alkaen kvartetti käytti tätä nimeä.
Ohjelmisto kehittyi vauhdilla.
Mukaan tuli eri maiden kansanlauluja ja sovituksia klassisesta
viihdemusiikista. Varsinaisia iskelmiä ja ralleja vältettiin, sillä haluttiin
pitää oma ja muista eroava linja. Edellä mainittujen lisäksi Hyttysten hyökkäys
(Whitney), Amerikkalainen juomalaulu (Harris), Tico, tico (Abreu), Kehtolaulu
(Brahms), Carramba (Rixner), Serenadi (Heykens), O Sole mio (di Capua), Tuulia
(Utsjoki), Kesäillan valssi ja Reppurin laulu (Merikanto) sekä suomalaiset (mm.
Tula tullalla, Minun kultani kaunis on, Venehessä, Karjalan polkka ja Kaurapellon
pientareella) sekä venäläiset (mm. Kaksi kitaraa, Mustat silmät ja Volgan
lautturit) kansanlaulut muodostivat alkuaikojen kantaohjelmiston. Kvartetin
tavaramerkiksi muodostui Comedian Harmonists -tyylistä perityt papatukset,
brummailut ja trillit, joilla matkittiin soittimia sekä korkeiden ja matalien
äänien käyttö efekteinä, mikä oli siihen asti uutta Suomessa.
Kimarakvartetin nimi alkoi pian
kantaa ja mm. radiossa kvartetti oli käytetty esiintyjä, yksi radiosuosikeista,
sillä vuoden 1953 aikana se äänitti ainakin viisi erilaista omaa ohjelmaa
radiolle (lähetyspäivät: 4.2., 15.2., 8.4., 30.8. ja 10.11.). Uusi
mielenkiintoinen ja kuuma nimi haluttiin nähdä myös valkokankaalla ja Lasse
Pöysti pyysi kvartetin ohjaamaansa elokuvaan “Kaksi hauskaa vekkulia”
(ensi-ilta 30.4.1953), jossa kvartetti lauloi kaksi laulua: George de
Godzinskyn kvartetille säveltämän ja omistaman Ilta Venetsiassa sekä Säkkijärven
polkan. Samaisena keväänä Helsingin Konservatoriossa 10.4.1953 pidetyssä
Tarvajärven juontamassa suuressa “Kevätäännähdyksiä” -konsertissa kvartetti oli
mukana. Vappuna 1953 esiintymisiä oli jo niin monia, ettei Linnanmäen
esiintymispyyntöä voitu mitenkään täyttää, mikä katkaisi kvartetin välit
huvipuistoon joksikin aikaa. Myöhemmin tilanne korjaantui ja Kimarat
esiintyivät usein Linnanmäen ulkoestradilla. Mukaan tulivat myös monet mm.
Kauppakorkeakoulun juhlasalista radioidut viihdeohjelmat, kuten “Tervetuloa
aamukahville”, “Ristiin rastiin” ja “Lauantaisaunassa”, joiden juontajina
toimivat mm. Niilo Tarvajärvi ja Juhani Saraste. Säilyneistä kvartetin
alkuaikojen tarkoista esiintymistiedoista mainittakoon mm. Suomen
Kansanpuolueen vaalijuhla Valtiontalossa 26.2.1954 sekä juhannuskeikat Porissa
(1954) ja Askaisissa (1955).
Vuonna
1955 kvartetti esiintyi Felix Filmi Oy:n “Kimara Kvartetti” -nimisessä
mainoselokuvassa mainostaen Hellaksen Kimara-karamellia. Elokuva pyöri
elokuvateattereissa mainospalana. Tämä oli osa makeistehdas Huhtamäki Oy:n
kanssa tehtyä yhteistyötä. Organisaattorina toimi ekonomi Juhani Saraste, joka
oli Huhtamäki Oy:n myynnin ja menekinedistämispäällikkö. Myös lääketehdas
Leiraksen tuotteet ja tulivat samalla tavalla mukaan Sarasteen toimiessa myös
Leiraksen myyntipäällikkönä. Mirola sävelsi,
Urpo Jokinen sanoitti ja Kimara esitti näiden firmojen tuotteita
koskevia mainoslauluja. Saraste käytti Kimaroita jatkuvasti erilaisissa
tilaisuuksissa ja tempauksissa, joissa hän itse toimi usein juontajana. Toinen
Kimaran kanssa monesti samoilla keikoilla ollut seremoniamestari ja mainio showmies
oli Ilmari “Illu” Melkinen, viralliselta ammatiltaan Alkon viininmaistaja, joka
esitti mm. Caruso-, Beniamino Gigli- ja Wäinö Sola -imitaatioita sekä lauloi O
sole mioa pelleillen äänensä menetystä kesken esityksen.
Kerran
Melkisen kanssa oltiin Kalastajatorpalla ennalta sovittu, että Kimaran
laulaessa Volgan lautturien laulua ja Häkkälän ottaessa lopussa todella
matalan äänen, Melkinen on pyörtyvinään yleisön edessä ja kaatuu suoraan
taaksepäin, jolloin Pavloff ja Kurki ottavat hänet vastaan. Kun esitys ja
sovittu kohta tuli, “Illu” toimi kuten sovittiin, mutta Yrjö ja Masa unohtivat
laulun tuoksinassa lupauksensa ja Melkinen rojahti antaumuksella suoraan
lattiaan! Toinen Melkisen keksimä humoristinen ohjelmanumero oli sellainen,
jossa Kimarakvartetti lauloi Sua lähde kaunis katselen eri ammattien
ominaispiirteitä ironisoiden: kanttorit veisasivat leveästi ja sanoista ei
saanut mitään selvää, opettajat lauloivat hienostuneen selvästi lausuen ja
ylikorostaen konsonantteja ja sotilaat taas tunnontarkasti marssirytmissä.
Esityksen lopussa kuului Melkisen komento: “Poistukaa!”, jolloin
Kimarakvartetti singahti pois lavalta. Näihin
humoristisiin ohjelmanumeroihin kuului yleensä aina myös se, että Melkinen
ensin viritti ja tarkisti kvartetin antamalla kullekin laulajalle äänet. Joskus
ääniä tuli niin pitkään, että tarkkaavaisuus alkoi herpaantua ja kerran Rumbin
purskahti nauruun.
Kimarakvartetti harjoitteli
aluksi Mirolan kotona Lauttasaaressa ja muidenkin kotona kunnes sai myöhemmin
vakituisen harjoittelupaikan Lapinlahden kansakoululta, joka oli myös Helsingin
Balalaikkaorkesterin harjoitustilana. Harjoitukset pidettiin kerran viikossa
aina samana arki-iltana ja henki oli niin hyvä ja vahva, että kaikki tulivat
joka kerta harjoituksiin. Kvartetin toiminnan organisaattorina ja managerina
toimi ensisijaisesti Pavloff, jonka kautta valtaosa keikoista saatiin. Mirola
vastasi taiteellisesta johtamisesta, ohjelmiston valinnasta ja säesti keikoilla
pianolla tai pianohaitarilla. Mirolan sairastuttua Leonid Bashmakov tuurasi.
Mirolan tultua Helsingin Balalaikkaorkesterin kapellimestariksi vuonna 1956,
syntyi orkesterin ja Kimarakvartetin välille yhteistyötä konsertti- ja
radioesiintymisten muodossa, joista mainittakoon mm. Helsingin Konservatoriossa
24.10.1965 pidetty Viihdekonsertti, jossa Kimarakvartetti lauloi venäläisiä ja
suomalaisia kansanlauluja. Yhteisiä esiintymisiä tehtiin myös
Sibelius-Akatemian konserttisalissa, Helsingin Kauppakorkeakoululla ja
Aleksanterin-kadun Valkoisessa salissa. Kvartetin eräänlaisena hovisanoittajana
toimi musiikkineuvos Urpo Jokinen, joka suolsi ja suomensi tekstiä Mirolan
toiveiden mukaisesti. Keikoilla speakerina toimivat tarvittaessa
näyttelytottumusta omanneet Rumbin ja Pavloff. Kerran Porin Yyterissä
juhannusjuhlien yhteydessä koomikon kyvyistään tunnettu Rumbin sai
juonnettavakseen myös missikisat.
Ohjelmatoimistokiinnityksiä
Kimarat välttivät, sillä ne olisivat sitoneet liiaksi jo muutenkin tiukkoja
aikatauluja. Samoin omien kiertueiden suunnittelu oli täysin poissuljettua, sillä
jokaisella oli varsinainen leipätyönsä. Yksittäisiä keikkoja tehtiin kuitenkin
ahkerasti ja ne keskittyivät viikonloppuihin. Matkat tehtiin aluksi
vuokra-autolla Häkkälän ajaessa, olihan hän ammattisuhari. Kerrankin oli
vuokrattuna iso seitsemänhengen Buick, jolla matkattiin Aulangolle. Myöhemmin
Pavloff osti auton ja oli kapteeni. Toisinaan matkustettiin junilla ja kaikkein
kiireellisimpinä aikoina keikalta toiselle siirryttiin lentäen. Eräänä
Juhannuksena keikat kulkivat ilmateitse reittiä: Lounatjärvi-Kauhava-Utti.
Esiintymisiä tehtiin Keski-Suomea myöten aina Hämeenlinnaan (Aulangolla
kvartetti esiintyi useita kertoja), Jyväskylään, Joensuuhun, Kuopioon ja
Sulkavalle asti, Vaasan ollessa pohjoisin ja Hangon (regatan purjehdus
-tapahtuma) eteläisin paikkakunta. Hangon kasinolla kvartetti esiintyi myös
useana kesänä. Kerran oli juhannusesiintyminen Vääksyn kanavalla, josta matkaa
jatkettiin yksityiskoneella. Hyväntekeväisyysvierailuja oli niitäkin useita,
joista osa oli Huhtamäki Oy:n, Sydäntautiliiton ja Juhani Sarasteen kanssa
toteutettuja. Kvartetti esiintyi Helsingin seudulla mm.
Tuberkuloosisairaalassa, Sokeainkoululla ja Kaunialan Sotavammasairaalassa.
Yleisömäärältään
suurimpia esiintymisiä olivat Helsingin kauppakorkeakoululla pidetyt kymmenet tilaisuudet,
joissa kvartetti lauloi, samoin Messuhallin tilaisuudet sekä ennen kaikkea
juhannusjuhlat eri puolilla Suomea. Juhannuksena keikkoja oli yleensä useita ja
ne lyötiin lukkoon tavallisesti jo tammikuussa. Pikkujoulukeikkoja saattoi olla
kolmekin iltaa kohden ja myös vappuesiintymiset olivat erityisen kysyttyjä.
1950-luvulla kvartettilaulu oli muodissa Kipparikvartetin suosion innoittamana
ja järjestäjät tuntuivat aina haluavan mieskvartetin juhliinsa. Kun Kipparit
eivät ehtineet joka paikkaan, oli Kimarallakin kova kysyntä ja kvartetti sai
monta Kippareilta yli jäänyttä keikkaa. Kuitenkaan kilpailua kvartettien
välillä ei ollut, sillä jo tyylin puolesta painittiin eri sarjoissa. Erilaisten
juhlatilaisuuksien merkeissä Kimarakvartetille tulivat vuosien aikana tutuiksi
Helsingin kaikki suuret ravintolat, kuten Adlon, Savoy, Marski,
Kalastajatorppa, Royal, Seurahuone, Kaivohuone, Kämp, Sillankorva, Kulosaaren
kasino ja monet muut, joissa kaikissa esiinnyttiin useita kertoja. Samoilla
keikoilla esiintyivät toisinaan mm. Esa Pakarinen, Eemeli, Tauno Palo sekä
Tapio Rautavaara, joka kerran Sillankorvassa keikan jälkeen sanoi Kimaroille:
“Otetaanpas pojat kierros”.
Kalastajatorpalla,
jossa kvartetti esiintyi kymmeniä kertoja, oli kerran samaan aikaan viehättävä
ruotsalainen Alice Babs, joka lauloi Kimaraesitysten välissä oman osuutensa.
Suomenlinnassa oli puolestaan eräs tv-filmaus Leo Jokelan kanssa, jossa Kimarat
lauloivat suuren tykin luona. Kesäisin Linnanmäen lisäksi Alkon Lomaranta oli
lähes jokavuotinen tilaaja. S/s J.L.Runeberg -laivan kannella Kimarat
esiintyivät useampana kesänä 1950-luvun lopulla Mirolan säestäessä
harmonikalla. Lähdöt tapahtuivat Kauppatorilta ja risteilijän reitti kulki
väliä Helsinki-Porvoo. Esiintymisasuina Kimara käytti kesällä harmaita pukuja
ja punaisia rusetteja sekä talvella mustia smokkeja ja mustia rusetteja.
Asetelma lavalla oli edestä katsottuna vasemmalta lukien: Pavloff, Kurki,
Rumbin ja Häkkälä eli päinvastainen kuin Kippareilla. Minkäänlaista
koreografiaa tai liikehdintää Kimaran keikkaesiintymisissä ei juurikaan ollut,
mikä oli ehkä selvin ero Kippareiden vauhdikkaisiin lavanumeroihin.
Kimarakvartetin esiintymispalkkiot eivät olleet järin suuria. Kvartetti
hinnoittelikin itsensä enemmän ala- kuin yläkanttiin eikä kvartettitoiminta tuottanut kenellekään merkittävää
taloudellista tuloa, vaan oli enemmänkin harraste.
Kimarakvartetti ei levyttänyt kuin 10 esitystä, joista
kaksi ensimmäistä Pohjoismaiden Sähkölle ja loput Westerlundille, joista
jälkimmäiset syntyivät Ensio Kostan innostuttua Kimaran Comedian Harmonists
-tyylistä. Levytysmahdollisuuksia olisi ollut toki myöhemminkin. PSO:n Martti
Piha näki kvartetin 1960-luvun alussa tv:ssä ja tarjosi pian joukon ralleja
levytettäväksi, mutta Mirola oli tarkkana kvartetin tyylillisen linjan kanssa
eikä hyväksynyt tarjottua ohjelmistoa, joten levytys raukesi. Vuonna 2004
kvartetin parhaista säilyneistä esityksistä julkaistiin 28 laulun cd-kokoelma.
Kimarakvartetin ohjelmistosta
puuttui oikeastaan kokonaan svengaavampi ja jazzahtavampi musiikki, joka olisi
ollut enemmän suuren yleisön makuun. Tätä puolta edusti Kimaraohjelmistossa
vain Delta Rhythm Boysien vuoden 1952 hitti Tula tullalla, joka
muodostui myös Kimaran yhdeksi bravuurinumeroksi, jossa Konsta Häkkälä pääsii briljeeraamaan
Deltojen Lee Gainesiakin matalammalla bassollaan.
Kimarakvartetin taipaleen eräitä
suosion tähtihetkiä olivat juhannusaatot 1950-luvun Suomessa, jolloin kvartetti
esiintyi ulkoilmassa edessään neljä mikrofonia ja silmiin kantamaton ihmismeri,
tuhansia juhannusjuhlijoita. Tällöin kvartetti pisti aina parastaan ja kun
valtavat aplodit vyöryivät esityksen päätteeksi, saatiin sitä mielihyvää ja
onnistumisen tunnetta, jota tarvittiin Kimaran valitsemalla tiellä.
Television tultua Kimarat olivat
mukana jo aivan ensimmäisissä Teekkareiden tv:n lähetyksissä. Tesvision “Laiva
on lastattu” -ohjelmasarjan myötä kvartetti nousi kunnolla julkisuuteen
esiintyen Georg Malmsténin kipparoiman Tessalonika -laivan laulavana
miehistönä. Perämiehenä oli Lenita Airisto, konemestarina ohjelman järjestäjä
Lasse Malmlund ja tunnussävelmänä “Tessalonika, Tessalonika, olet laivamme niin
verraton”, jonka kvartetti kajautti joka lähetyksessä. Laivaorkesterina oli
aluksi Ingmar Englundin yhtye ja myöhemmin Kai Pahlman yhtyeineen. Sarja oli
tukkuliike Keskon kustantama ja tuli keväisin ja syksyisin sunnuntaisin kerran
kuussa vuosina 1960-1961 sekä satunnaisesti vuosina 1963-1965. Lähetykset
olivat suoria ja joka jaksoon Kima-rakvartetti harjoitti uuden ohjelmiston. Laulut
olivat pääosin Malmsténin meri-aiheisia viisuja, kuten Sinitakkien marssi,
Terveisiä ulapalta, Voima-Ville, Merimiesrakkautta, Päin myrskyjä ym. Jori oli
itse esilaulajana. Rumbin sai tehdäkseen pieniä rooleja ja kerran mm. Kurki
lauloi duettoja ohjelmassa vuonna 1963 vierailleen ranskalaisen
chancon-laulajattaren Juliette Grécon kanssa. Lähetykset tehtiin suorina
Ratakadun studiosta ja harjoitukset olivat aina lähetyspäivän aamuna. Lasse
Malmlund käytti Kimaroita myöhemminkin muutamissa tv-sarjoissaan, joista
mainittakoon mm. “Kesä-kiikari” (1963) ja “Hullunmylly” (1964). 19.10.1964 tuli
tv:stä ulos puolituntinen ikioma Kimara-ohjelma “Kimaratuokio - sekoittajana
Pekka Mirola”. Näistä Tesvision ohjelmista ei ole valitettavasti säilynyt
ainoatakaan. Myöhemmin Kimarakvartetti esiintyi myös monissa Suomen Television
(YLE) ja Mainostelevision ohjelmissa, mm. Tiernapoikina eräässä
jouluohjelmassa.
Kimarakvartetin ohjelmisto
käsitti noin 150 laulua ainakin 10 eri kielellä. Kvartetti lauloi suomen ja
venäjän lisäksi mm. englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, italiaksi, kreikaksi,
viroksi, ukrainaksi ja kirkkoslaaviksi.
Keskeisestä Kimaraohjelmistosta mainittakoon edellisten lisäksi vielä
seuraavat: Alfordin Kwaijoen silta, Fibichin Runoelma, Abtin Serenadi,
Winklerin Chianti-laulu ja Nicolo, Nicolo, Nicolino, Denzan Funiculì
funiculà, Groszin Capri, Schubertin Heidenröslein, Schumannin
Träumerei (ilman sanoja) pianokokoelmasta Lapsikuvia, Kehtolaulu
Offenbachin oopperasta “Hoffmanin seikkailut”, Csardás Leharin operetista
”Kreivitär Maritza”, Chopinin Etydi E-duuri, Beethovenin Menuetti
(sanattomana, kuten Comedian Harmonists), Dvořákin Humoreski sanoilla
sekä Madetojan ja Greganinovin kehtolaulut sekä ennenkaikkea vaativa
viisiosainen parodia Bizetin oopperasta Carmen, johon kuuluivat: Alkusoitto
(brummi), Habanera, Välisoitto ennen 4. näytöstä, Toreadorin laulu ja Finaali.
Carmen-parodia esitettiin mm. tv:ssä Lasse Malmlundin järjestämässä
“Expigen”-yskän-lääkemainoksessa suorana lähetyksenä.
Kimarakvartetin lastenlauluohjelmistoa
edustivat Pikku posteljooni, Pikku nokipoika, Peterin Iloiset
kuparisepät, Brattonin Teddy-karhujen huviretki sekä Malmsténin Nukkumatti,
joka oli usein Kimaraohjelmassa viimeisenä numerona. Joululauluosastoon kuului
tutun Gruberin Jouluyö, juhlayön lisäksi mm. kaksi Mirolan sovittamaan
hauskaa Joulupuusikermää, joista vuonna 1954 tehtyjä levytyksiä
soitettiin 1950-luvulla useana vuonna joulunalusaikana Helsingin
Aleksanterinkadun kovaäänisistä. Parhaiten yleisöön tuntuivat menevän suomalaiset
humoristiset kansanlaulusovitukset, kuten Kaurapellon pientareella, Hanssin
Jukka, Rixnerin veikeä Espanjalainen marssi sekä venäläiset
laulelmat, joista mm. Yksin kuljen autiolla tiellä Pavloffin laulaessa
sooloa oli eräs kysytyimpiä Kimaranumeroita. Joillakin keikoilla heittäydyttiin
laulamaan myös Letkajenkkaa tai Volarea.
Martti Kurki omasi lyyrisen tenoriäänen ja kyvyn
kauniiseen falsettilauluun. Lisäksi hänellä oli salamannopea tuplakieli eli
kyky matkia trumpettia. Hänen laulusooloistaan mainittakoon ennen muita
venäläinen klassikko Iltakellot, jonka äänityksen jälkeen
balalaikkataiteilija Ivan Putilin kiitti Kurkea kädestä todeten esityksen
olleen likimain täydellinen. Kalevi Vallinevan heleän kaunista lyyristä tenoria
kuultiin lauluissa Yö jo luonnon peittää ja Kuhun taidan verrata,
joissa hän laulaa solistina. Yrjö Pavloff toimi solistina monissa venäläisissä
romansseissa, kuten Ja vstretil vas, Ne probuzhdai vospominanija ja
Glinkan Elegia, joissa hän näytti todellisen taiteilijansielunsa. Sergei
Rumbinilla oli sympaattinen luonnonbaritoni, jota kuultiin solistitehtävissä
mm. lauluissa Kaksi kitaraa sekä sikermässä Mustalaishumua. Jukka
Lönnqvistiä ei liioin soolotehtävissä kuultu. Laulussa Weist du wieviel
Sternlein stehen hän kuitenkin lauloi koulitulla bassobaritonillaan pienen
soolon, samoin lauluissa Tiritomba ja O Kaimos hän laulaa
muutamia duettokohtia Häkkälän kanssa äänten sointuessa hyvin yhteen. Konsta
Häkkälän supermatalasta bassosta saatiin näytteitä melkein joka
Kimaranumerossa. Solistina hän lauloi mm. kansanlaulussa Bandura.
Kimarakvartetin ääniala oli
normaalia mieskvartettia paljon laajempi, käsittäen kolme ja puoli oktaavia
Kurjen laulaessa falsetilla 2-viivaista d:tä (d2) ja Häkkälän pudottautuessa suuren oktaavin C:hen (C), jopa
kontraoktaavin G:hen (G1). Koska oli
niin onnellista, että kvartetissa oli näin matala basso ja korkea tenori,
rakentuivat sovitukset pitkälti näiden varaan niin, että ääriääniä käytettiin
kuin efekteinä, jotka toivat mielenkiintoa ja huumoria esityksiin. Kolmen
oktaavin äänialaa Mirola hyödynsi mm. kansanlaulu-sikermässä Jos sais kerran
reissullansa, jonka äänet hän kirjoitti liikkumaan välillä D - d2. Samoja sovituksellisia periaatteita on
löydettävissä levyllä olevasta suomalaisesta kansanlaulusikermästä Kaurapellon
pientareella sekä eräästä kvartetin upeimmasta säilyneestä äänitteestä Iltakellot.
Mirola antoi sovituksissaan yleensä tilaa laululle käyttäen säestäviä soittimia
pelkistetysti, usein vain esim. kitaraa ja kontrabassoa. Sovitukset olivat
laulullisesti varsin vaativia ja edellyttivät myös kuuntelijalta jo
ohjelmistonsakin osalta jonkinasteista musiikkitietoutta ja hieman klassisempaa
makua.
Kvartettilaulu oli Kimaroille
vain harrastus, sillä jokaisella oli oma varsinainen leipätyönsä musiikin
ulkopuolisessa maailmassa, joukon ainoa puhdas musiikin ammattilainen oli
Kurki. Tämä asetti rajoituksia Kimaroiden esiintymisille, joita oli yleensä
enemmän kuin voitiin vastaanottaa. Kipparikvartetin kaltaista suurta
kansansuosiota Kimarakvartetti ei koskaan kuitenkaan saavuttanut, vaikka koko
1950-luku olikin vilkasta toimikautta. Kipparit toimivat onnellisten tähtien
alla, sillä heillä oli kapellimestareinaan ja esiintyjinään aikansa huippunimet
ja heidän suhdeverkostonsa, sponsorinsa ja mainostuksensa oli toista luokkaa
kuin Kimaralla. Toinen syy Kimaran varjoon jäämiselle oli varmaankin siinä,
että kvartetti oli oloihimme tyyliltään liian kansainvälinen, koostuihan
ohjelmisto pääosin eri maiden kansanlauluista, slaavilaisesta sekä etelä- ja
keskieurooppalaisesta laulurepertoaarista ja usein alkukielellä esitettynä.
Laulutyyli oli lisäksi selvästi kultivoidumpi ja runsasnyanssisempi, jos
vertailukohdaksi asetetaan Kipparikvartetin reipas ja rehti, humoristisempi ja
volyymiltaankin reilumpi laulutapa. Kimarakvartetin viidestä miehestä neljän
venäläinen sukutausta ei sekään ollut aina eduksi suosiolle 1950-luvun
Suomessa.
Rajoituksia Kimarakvartetin
jatkuvalle kehittymiselle asetti sekin tosiseikka, etteivät kvartetin kaikki
laulajat olleet musiikkimiehiä samalla tavoin kuin esim. kukin Kipparikvartetin
jäsen oli. Niinpä kvartetin primus, oopperan kuoron ja monien muiden töidensä
ohella Kimaraan voimia jakanut Martti Kurki kyllästyi ja erosi ystävänä
syksyllä 1966. Hänen tilalleen saatiin kuitenkin kaunisääninen Kalevi
Vallineva, joka oli tuttu luottotenori monista muista laulukokoonpanoista.
Samoihin aikoihin uuden ohjelmiston äänityksissä alettiin Rumbinin tilalla
käyttämään erittäin lahjakasta bassobaritonia, Jukka Lönnqvistiä, jolta 1.
basson vaikean stemman laulaminen sujui suoraan prima vista. Lönnqvist oli
mukana vain Kimarakvartetin myöhäiskauden äänityksissä, kvartetin keikoilla
jatkoi edelleen loppuun asti Rumbin. Muilta osin kokoonpano säilyi
muuttumattomana. Ohjelmistoon Kurjen lähtö toi joitakin muutoksia: Comedian
Harmonists -tyyli jäi vähemmälle. Esiintymiset kuitenkin jatkuivat ja mm.
Helsingin Venäjän Suurlähetystö tilasi Kimarakvartetin muutaman kerran
arvovaltaisiin tilaisuuksiinsa Tehtaankadulle. Radiolle kvartetti teki
viimeiset nauhoituksensa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Näiden
Kimaratuokioiden, joista valtaosa tämän kokoelman esityksistä on peräisin,
lähetyspäivät olivat: 28.5.1966, 15.12.1966, 28.3.1967, 24.1.1968, 26.6.1969,
2.1.1969 ja 30.7.1971.
Kimarakvartetti ei antanut
koskaan omaa konserttia, vaikka sellaista suunniteltiin, sillä taloudellista
riskiä yleisön puutteen vuoksi ei uskallettu ottaa. Kipparikvartetin tavoin
Kimarat kävivät neuvotteluja myös yhdysvaltalaisen ohjelmatoimiston ja
managerin kanssa osallistumisestaan maailmanlaajuiseen kvartettikilpailuun
vuonna 1957. Kvartetti olisi kuitenkin joutunut itse maksamaan matkansa, joten
hanke raukesi kuten Kippareillakin. Kvartetti teki 23 vuotisen uransa aikana
vain kaksi ulkomaanmatkaa, jotka suuntautuivat molemmat Tallinnaan. Ne tehtiin
heti kun turismikanssakäyminen Vanemuine -laivalla Helsingin ja Tallinnan
välillä alkoi 1960-luvun puolivälissä. Tallinnassa oli esiintyminen Viron
radiossa ja televisiossa sekä konsertti ritarisalissa Mustapään veljesten
talolla. Matkaa varten oltiin harjoitettu hauska Vanaisa polka. Viron
televisiossa kvartetti lauloi mm. Saarenmaan valssin, jossa Pavloff oli
solistina ja sotkeutui sanoissa. Rumbin pelasti tilanteen esityksen jälkeen
toteamalla: tämä oli Saarenmaan valssi arabiaksi!
Bassobaritoni Jukka Lönnqvistin
yllättävän poismenon 23.11.1972 myötä kvartetti päätti lopettaa aktiivisen
toimintansa ja mm. radiolle suunniteltu eri maiden kehtolauluja sisältävä
ohjelmanauha jäi äänittämättä. Tilaukset olivat myös selvästi vähentyneet ja
nuoremmat sukupolvet nousseet pinnalle. Kvartetti esiintyi kuitenkin vielä
16.5.1975 lähetetyssä MTV:n ohjelmassa “Tänä iltana... soivat kansanlaulut”
Helsingin Bala-laikkaorkesterin säestyksellä. Tämän jälkeen oli ehkä vielä pari
pienimuotoista esiintymistä.
Yrjö
Pavloff kokosi Kimarakvartetin viimeisen kerran yleisön eteen
80-vuotisjuh-lakonserttiinsa, joka pidettiin 1.10.1999 Valkoisessa Salissa.
Kokoonpano oli seuraava: Kurki (1.tenori), Pavloff (2. tenori), Vallineva (1.
basso) ja Häkkälä (2. basso). Kvartetti lauloi mm. “Espanjalaisen marssin” ja
sikermän Kaurapellon pientareella, jotka muodostuivat koko loppuunmyydyn
konsertin loistokkaaksi triumfiksi.
Keskeinen Kimarakvartetista
säilynyt aineisto, kuten äänitteet, kuvat, nuotit ja lehtileikkeet on
arkistoitu Suomen Jazz & Pop Arkistoon (Helsinki, Arabiankatu 2) omaksi
kokoelmakseen, joka on asiasta kiinnostuneiden käytettävissä.