BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Bruno Laakko

s. 19.6.1907, Yhdysvallat
k. 12.12.1989, Marquette, Michigan

Teksti Erkki Pälli
Perustiedot
Nimet
Oikea nimiBruno Laakko
TaitelijanimetBruno Laakko
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika19.6.1907, Yhdysvallat
Kuolinaika12.12.1989, Marquette, Michigan
Roolit ja soittimet
Roolitmuusikko (päärooli), kapellimestari, sovittaja
Soittimetalttosaksofoni, klarinetti, bassoklarinetti
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Yhtyeet
Dallapé, saksofonisti, kapellimestari 1938-39
Lepakot, kapellimestari, saksofonisti 1939
Biografia

Amerikansuomalainen Bruno Laakko ilmaantui kesällä 1938 yllättäen Dallapé-orkesterin päiväharjoituksiin Kemissä oltuaan tapaamassa sukulaisiaan sillä seudulla. Hän ilmoitti olevansa itsekin muusikko, mutta paikalla olleet suhtautuivat tietysti epäluuloisesti vieraaseen ja pyysivät häntä hakemaan mukaansa jonkinlaisia instrumentteja sanojensa vahvistukseksi. Niinpä Laakko palasi paikalle mukanaan täällä tuohon aikaan harvinainen kullattu saksofoni ja vielä harvinaisempi pitkäpiippuinen bassoklarinetti.

Dallapén jäsenet olivat pudota penkeiltään, kun tulokas ryhtyi improvisoimaan heidän mukanaan aitoon Benny Goodmanin tyyliin. Hänen soittonsa oli niin mukaansa tempaavaa, että osa porukasta oli valmis jättämään vanhat sitoumuksensa ja lähtemään Laakon mukaan kohti uusia seikkailuja. Kompromissina sovittiin, että joukko jatkaa edelleen Martti Jäppilän alaisuudessa mutta Bruno uutena muonavahvuudessa.

Laakko kertoi tulleensa Suomeen jatkamaan opintojaan Helsingin Konservatoriossa. Hänellä oli takanaan maisterin eli Bachelor Of Artsin paperit Columbian yliopistossa ja kokemusta jäsenyydestä mm. Art Mooneyn ja Jean Golgetten orkestereissa, joten ainakaan rutiinista ei ollut puutetta. Opiskelunsa vuoksi hän ei pystynyt soittelemaan Dallapéssa kuitenkaan kuin vain viikonloppuisin.

Tulokkaalla oli mukanaan seitsemisenkymmentä amerikkalaista big band-sovitusta, joita Dallapén jäsenet ryhtyivät harjoittelemaan innolla. Bruno Laakko toikin orkesterin saksofonisektioon aivan uuden modernimman sävyn, mikä ei miellyttänyt muodostelman vanhoillista manageria Martti Jäppilää. Joukkue levytti kuitenkin loppuvuodesta 1938 kuin varkain silloisissa oloissa varsin "jazzahtavan" tulkinnan alkujaan brittiläisestä foksista Ikkunanpesijä (Odeon A 228519). Laulusolistina esityksessä toimi Eino Katajavuori, vaikka sitä ei mainittukaan levyetiketissä.

Katajavuoren luovuttua Dallapén kapellimestarin tehtävistä hänen tilalleen tuli itseoikeutetusti Bruno Laakko, joka johdatteli joukkuetta yhä jazzillisempaan suuntaan. Seuraavana keväänä hän sai kiinnityksen Helsingin Kaisaniemenkadulla sijainneeseen ravintola Lepakkoon ja kokosi ympärilleen iskuvalmiin miehistön, jossa oli useita entisiä dallapéläisiä. Näin oli Eugen Malmsténin johtama suosittu Rytmi-Pojat saanut itselleen varteenotettavan kilpailijan.

Sinänsä hieman epäluotettavien matriisinumeroitten mukaan Bruno Laakon ensimmäinen levytyskeikka omissa nimissään oli säestää Olavi Virtaa vuonna 1939 Harry Bergströmin säveltämässä ja nimimerkki Elan eli Eine Laineen sanoittamassa elokuvatangossa No no (Columbia DY 271), mutta huomattavasti kiintoisampi taltiointi on saman "savikiekon" toiselle puolelle taltioitu foksi Jää hyvästi armas. Saman vuoden elokuussa ikuistettiin sitten "Lepakoiden" tunnetuimmat esitykset Aleksanterin jazz-yhtye ja Kissa vieköön 1939 (Columbia DY 278). Tämän levyn on sanottu antavan oivan viitteen siitä, mille tasolle suomalainen tanssimusiikki olisi noussut ilman sotien aiheuttamaa taantumaa.

Bruno Laakon "Lepakoiden" säestystyöskentely Olavi Virran levytyksissä Teetä kahdelle ja Ruusuhuone (Columbia DY 279) on sekin ajankohtaan nähden huipputasoa. Sama voidaan sanoa orkesterin hieman myöhemmin julkaistuista instrumentaaliesityksistä Illusion ja Hochzeit der Winde (Columbia DY 303). Laakon viimeiseksi levytystehtäväksi jäi Suomessa matriisiluetteloiden mukaan avustaa orkestereineen Kauko Käyhköä tämän jenkkataltioinnissa Onnen kenkä (Columbia DY 318), mutta julkaisunumeroinnin perusteella kunnian ansaitsee Olavi Virran laulama tulkinta Arvo Koskimaan foxtrotista Unelmani (Columbia DY 327).

Talvisota keskeytti Yhdysvaltojen pasilla matkustaneen Bruno Laakon vierailun Suomessa ja hän pakeni maasta viimeisellä Petsamosta Amerikkaan lähteneellä laivalla. Rauhan tultua hän palasi kuitenkin useampaankin kertaan isiensä maille viipyen täällä pitempiäkin aikoja, kuitenkin jatkamatta enää soittopuuhia.

Biografiassa käytetty lähde:

von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja. Otava, Helsinki.


Sanottua

"Dallapé oli matkassa kuuluisalla bussillaan jonnekin keikalle ja reitti kulki Ainolan ohi. Yht'äkkiä joku huusi, että katsokaa, tuollahan on itse Sibelius kävelyllä. Siitä paikasta kuskimme polki jarrua ja estelevä Laakko työnnettiin ulos bussista mestaria tapaamaa - kaikkihan tiesivät hänen haaveensa. Sieltä me sitten tiirailtiin kuinka ne juttelivat ja nyökyttelivät... sikaarinsavut vain pöllähtivät silloin tällöin ilmaan. Kauan ne siinä seisoivat, mutta lopulta maestro puristi Laakon kättä ja lähti köpöttelemään eteenpäin. Kun Bruno sitten tuli bussiin, se sanoi, ettei tätä kättä taideta pestä koskaan!" (Eero Lauressalo. Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille. Otava, Helsinki).

Valikoitu diskografia

Dallapé: Ikkunanpesijä 1938 (Odeon A 228519)

Olavi Virta: Jää hyvästi armas 1939 (Columbia DY 271)

Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa "Lepakot": Aleksanterin jazz-yhtye / Kissa vieköön 1939 (Columbia DY 278)

Olavi Virta: Teetä kahdelle / Ruusuhuone 1939 (Columbia DY 279)

"Lepakot"-orkesteri: Illusion ja Hochzeit der Winde 1939 (Columbia DY 303)

Olavi Virta: Unelmani 1939 (Columbia DY 327)

Bibliografia ja lähteet

Häme, Olli 1949: Rytmin voittokulku. Musiikki-Fazer, Helsinki.

von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja. Otava, Helsinki.

Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille. Otava, Helsinki.

Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy