Tauno Palo syntyi Hämeenlinnassa mutta muutti perheensä
mukana kaksijapuolivuotiaana Helsinkiin, missä hänen isänsä sai työpaikan
tupakkatehtaassa. Työelämään poika pääsi käsiksi 13-vuotiaana saadessaan
lähetin paikan puolustusministeriössä, missä hänestä koulutettiin sittemmin
laboratorion preparaattori. Tässä tehtävässä hän toimi aina 30-luvun
jälkipuoliskolle asti, jolloin katsoi tulevansa toimeen pelkästään
näyttelijänä.
Näyttelemisestä Palo - tai tuolloin vielä Brännäs - kiinnostui Alli-sisarensa
välityksellä, ja vuonna 1927 hänet kelpuutettiin harjoittelijaksi Sörnäisten
Työväen Näyttämölle, mistä tuli sittemmin Helsingin Työväenteatteri. Hän pääsi
pian vakituiseksi iltanäyttelijäksi, jolloin hän pääsi todistamaan luontaisia
lahjojaan myös tanssijana ja laulajana. Tulokkaan näyttämöura keskeytyi
kuitenkin 1930, kun hän sai kutsun suorittamaan asevelvollisuuttaan
Santahaminaan.
Päästyään jälleen siviiliin Palo jatkoi Työväenteatterissa, kunnes sai vuonna
1932 kiinnityksen Kansallisteatteriin. Ensimmäisen elokuvaroolinsa hän teki
vuonna 1931 Kalle Kaarnan ohjaamassa mykkäfilmissä Jääkärin morsian, jota
seurasi heti perään Kuisma ja Helinä. Levylaulaja Tauno Palosta tuli kolmisen
vuotta myöhemmin hänen ikuistaessaan Dallapé-orkesterin säestämänä M. Majan
Tuulikki-valssin (Odeon A 228258), mistä muodostuikin varteenotettava menestys.
Uuden laulajasuosikin läpimurron varmisti vielä samana vuonna vieläkin
lämpimämmin vastaanotettu äänite: jenkka Tuohinen sormus (Odeon A 228282).
30-luvun puolivälissä alkoi sitten Tauno Palon suosittujen musiikkielokuvien
kavalkadi, niistä ensimmäisenä Kaikki rakastavat, mistä ei kuitenkaan jäänyt
soimaan yhtään varteenotettavampaa iskelmää. Samaan sarjaan voidaan lukea myös
vuoden 1935 salaperäinen Onnenpotku, jossa Palo esitti mm. Olavi Karun valssin
Syksyn tullessa (Odeon A 228327).
Vuotta myöhemmin niin ikään Ansa Ikosen tähdittämänä valmistunut Vaimoke oli
tässä suhteessa merkittävämpi, vaikka filmin suosittu nimisävelmä kuultiinkin äänilevyllä
Arvi Tikkalan eikä suinkaan itse Tauno Palon tulkitsemana (H.M.V. X 4619).
Elokuvan sankari kelpuutettiin sitten ikuistamaan teeman saman tekijäjoukon
jatkotarinasta Mieheke (Odeon A 228359), jossa hän esitti myös tangon Marjatta
(Odeon A 228360). Sitäkin suositummaksi osoittautui musiikin markkinoilla hänen
näkemyksensä Matti Jurvan riemukkaasta jenkasta Sinä semmoinen, minä tämmöinen
(Odeon 228370), tänään jo klassikko lajissaan.
Talvisodan alettua Tauno Palo jäi aluksi siviiliin ja ryhtyi huolehtimaan
helsinkiläisten evakuoinnista maaseudulle, mutta jatkoi aina tilaisuuden tullen
näyttelemistä. Myöhemmin hän joutui kiertäviin ilmatorjuntajoukkoihin ja vuonna
1940 hän jatkoi voittokulkuaan valkokankaalla Ansa Ikosen kanssa
musiikki-iloittelussa SF-paraati, jota on luonnehdittu jopa kaikkien aikojen
merkittävimmäksi suomalaiseksi filmimusikaaliksi. Siitä ovat jääneet elämään
mm. sellaiset levyllekin tallennetut esitykset kuin Nuoruuden sävel ja
Pot-pot-pot (Odeon A 228590) sekä Näenhän valoisan taivaan (Odeon A 228615).
Vieläkin suositummaksi osoittautui seuraavana vuonna valmistunut romanttinen
musiikkielokuva Kulkurin valssi, jonka nimisävelmä kuultiin sankariparin
esittämänä äänilevyllä vasta 1974 (Kiss RPLP 5007). Jatkosodan sytyttyä 1941 Palo
kierteli rintamaa viihdytysjoukoissa ja välttyen itse varsinaisista
sotatoimista. Tuolloin hän esitti miespääosaa myös mm. sellaisessa sittemmin
klassiseksi patinoituneessa filmissä kuin Kaivopuiston kaunis Regina
sankarittarenaan Regina Linnanheimo.
1942 valmistuneessa elokuvassa Avioliittoyhtiö Tauno Palo ja hänen uusi
filmidaaminsa Birgit Kronström esittivät levytyksenäkin suositun Georg
Malmstenin sävelmän Shamppanjakuhertelua (Odeon A 228611). Samana vuonna
sankaripari ikuisti pari esitystä myös Columbia-yhtiön laskuun - eivät
kuitenkaan yhdessä vaan erikseen. Palon osalta kannattaa näistä äänitteistä
mainita hänen viulun ja kitaran säestämänä tulkitsemansa herkkä laulelma
Soittoniekka (Columbia DY 386).
Sotavuodet vaikuttivat tietysti lamaannuttavasti maamme musiikkielämään. Niinpä
myös Tauno Palon levytystoiminnassa Tauno Palon levytystoiminnassa tämän
jälkeen seurasi pitkähkö tauko, vaikka hän esitti esimerkiksi elokuvassa Onni
pyörii vuonna 1946 erinomaisen tulkinnan Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen
yleensä turhan vähällä huomiolla sivuutetusta sävelmästä Väliaikainen. Ehtipä
hän sentään taltioida äänilevylle vielä ennen 40-luvun päättymistä elokuvastaan
Laulava sydän nimisävelmän lisäksi tangon Toukokuu (Decca SD 5028), mitkä
molemmat olivat Toivo Kärjen käsialaa.
50-luvulla Tauno Palo sai aikaan vain yhden ainoan äänilevyn (Tähti RW 452),
joka toi kuultavaksi Tapio Ilomäen romanttisen valssin Pohjolan valkea kesäyö.
Tämä on sinänsä outoa, sillä hänenlaiselleen laulavalle elokuvasankarille olisi
uskonut löytyvän tuolloin kysyntää. Toisaalta viihdeteollisuus ei ollut osannut
hyödyntää häntä missään vaiheessa tehokkaimmalla tavalla, joten hänen suurimmat
voittonsa levylaulajana olivat vasta edessä päin.
Tauno Palon comeback levysolistina tapahtui vasta 1967 hänen taltioidessaan
Aarno Ranisen sovittaman itäsaksalaisen Ruusu on punainen (RCA FAS 985), mistä
kehkeytyi oikea myyntimenestys. Sitä seurasi hänen ensimmäinen taltiointinsa
(RCA EPS 222) vanhasta bravurinumerostaan Rosvo-Roope sekä ns. kirjalliselle
äänilevylle Vallaton Valtari (WSOY WS 3) ikuistettu näyte hänen näyttelijän
lahjoistaan, mukaansa tempaava luenta Mika Waltarin novellista Ventti-Villen
ainoa rakkaus. Se todisti miten ainutlaatuinen luonnonlahjakkuus hän oli myös
näyttämön ulkopuolella.
Palon ura laulavana näyttelijänä kulminoitui vuonna 1972 lp-kokoelmaan Kulkurin
kannel (Love Records LRLP 72), mihin sisältyi mm. Erkki Melakosken hieno
sävellys Larin-Kyöstin runoon Erotessa. Pari vuotta myöhemmin hän teki vielä
Ansa Ikosen kanssa varsin keskinkertaisen lp:n Ansa & Tauno (Kiss RLLP
5005), jossa kuultiin myös heidän vanha bravuriduettonsa Kulkurin valssi, nyt
ensi kerran äänilevylle tallennettuna. Viimeiset äänitteensä - mm. Pieni sydän
ja Mä ruusun tumman eli Miksi poistuit luotain - Tauno Palo teki 70-luvun
puolivälissä Dallapé-orkesterin kanssa juhlakokoelmaan Dallapé 50 (Blue Master
BLU 183).
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja
(Otava, Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1.
Tanssilavoilta tangomarkkinoille. (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
Räty-Hämäläinen, Aino, toim.: Tauno Palo - Käsi sydämellä (Tammi,
Helsinki 1969)
Saarikoski, Tuula: Tauno Palo - kolmen sukupolven sankari (Helsinki
1981).
