Mauno Maunola vaikutti populaarimusiikin alalla hyvin monipuolisesti:
muusikkona, uraauurtavana arvostelijana, sanoittajana sekä musiikkialan
järjestöissä (TEOSTO ja Suomen Muusikkojen Liitto). Lisäksi hän kirjoitti
artikkeleita ja pakinoita alastaan.
Mauno Maunola aloitti viulunsoiton seitsenvuotiaana ja soitti rumpujakin,
mutta kontrabasson vakiinnuttua yhtyekokoonpanoihin hän siirtyi soittamaan
”isoa viulua”, eikä sen jälkeen enää koskenut ”pieneen viuluun” eikä
rumpuihin sota-ajan rintamaoloja lukuun ottamatta. Sodan aikana Maunola oli
rintamamies eikä ollut mukana viihdytysjoukoissa.
Varsinkin 40-luvun lopussa ja 1950-luvulla Maunola oli basistina lähes
yksinvaltias tanssimusiikkilevytyksissä, joitten tarkkaa lukumäärä ei enää
voi laskea, mutta joita hänelle kertyi ilmeisesti useita satoja. Maunolaa ja
kitaristi Ingmar Englundia nimitettiin ”valantehneiksi hanurisäestäjiksi”,
sillä tämä parivaljakko säesti lukuisia harmonikkasooloesityksiä levytyksissä
ja radiossa. Sähköbassoa Maunola ei soittanut, vaikka totesikin, että sitä
olisi kontrabassoa helpompi ja kevyempi kuljettaa.
Maunola arvosteli iskelmälevytyksiä Rytmiin, Musiikkiviestiin
ja Iskelmään v. 19501—1965. Tässä työssään hän oli alan ensimmäisiä
Olli Hämäläisen (”Hämeen”) ohella, ja Hämäläinenkin keskittyi paljolti
jazziin, joten Maunola oli uranuurtaja iskelmien arvostelussa. ”Maukka” oli
television alkuperäisen, Jaakko Jahnukaisen vetämän Levyraadin
vakiojäsen. Arvostelijana Maunola oli yleensä joviaali ja omaperäisen
huumorin viljelijä, mutta tarvittaessa ironinen teräväsanainenkin. Hän kummasteli
usein suomalaisten viehtymystä alakuloisiin teksteihin ja surumielisiin
(molli)sävelmiin.
Mauno Maunola sanoitti 30 kappaletta, joista tunnetuimmat lienevät Henry
Theelin laulama On sambaa tanssi tää ja Ragni Malmsténin laulama Unohtumaton
Elmeri. Maunola tunnettiin äidinkielen vaalijana, joka harrasti paljon
kirjallisuutta (erityisesti Aleksis Kiveä) ja ristisanatehtäviä;
levyarvosteluissaankin hän kiinnitti paljon huomiota siihen, kuinka laulajat
äänsivät suomen kieltä. Koska Maunola osasi huonosti ranskaa, lähellä asunut
lehtori Järvinen auttoi häntä tekemällä ranskankielisistä teksteistä
raakakäännöksen.
Maunolan lapset muistavat isänsä työmyyränä, jonka oli kerran määrä pitää
kymmenen päivän loma, jota kuitenkin kesti vain yhden päivän verran eli
Turkuun asti. Hän oli muusikoksi poikkeuksellisen säntillinen ja kurinalainen
eikä lainkaan boheemi. ”Maukalla” oli absoluuttinen sävelkorva. Monipuolinen
musiikki- ja järjestömies kuoli yllättäen 58-vuotiaana v. 1970.
KIRJALLISET LÄHTEET:
Anon. 1957. ”Esittelemme: Mauno Maunola.” Musiikkiviesti 10/1957.
Jauhiainen, Lauri 1963. ”Myhäilevä Maukka.” Seura 50/1963.
Jahnukainen, Jaakko 1970. ”Maukka on poissa.” Katso 17.5.1970.
Einiö, Paavo 2004. ”Viihteen
historiaa: Al Manuel — Mauno Maunola — Olle Lindström.” Töölöläinen
24/2004.
HAASTATTELU:
Maunola, Timo & Nyberg, Iiris 2005. Haastattelijoina J. J. Marjanen
& Petri Grönstrand. Helsinki 24.2.2005. (Täydennetty kevättalvella ja keväällä 2007 mm. Noora Sorvalin haastattelulla.)