Biografia
Pepe Willberg on monipuolinen muusikko. Hän on laulajana kokeillut mitä erilaisimpia
pestejä, soolo- ja yhtyelaulajasta poptenoriksi ja mestariksi asti. Pepen ura
alkoi 1960-luvulla, jolloin hän toimi laulusolistina useissa kokoonpanoissa.
Pepe Willberg oli mukana Isladers -yhtyeessä
jo kokoonpanon alusta lähtien. Yhtye
jatkoi toimintaansa vielä 1970-luvulla, mutta Pepe siirtyi
Jormas-yhtyeeseen jo vuonnna 1964. Jormas -yhtyeen aikaa kesti Willbergillä
nelisen vuotta.
Aikakauden tavan mukaan
Jormas teki monista englanninkielisistä alkuperäisesityksistä suomenkielisiä
versioita, joiden tyylissä pyrittiin pitäytymään mahdollisimman lähellä
alkuperäisesityksiä. Luonnollisesti The Beatles- yhtyeen sovitukselliset keinot
olivat vielä 1960- luvulla suomalaismuusikoille osin studioteknisesti mahdottomia,
mutta kuten Kurkela (2003, 515-16) toteaa, kunnianhimoinen
yhtyetyöskentely ja joissakin tapauksissa erityisesti erinomaiset käännöstekstit toivat kappaleisiin toivottua tunnelmaa.
Jormas yhteyeen jälkeen vuorossa oli Pepe & Paradise -yhtye, joka oli toiminnassa
yhdeksän vuoden ajan vuosina 1969-78. Pepe & Paradise -yhtyeeseen
kuuluivat alkuperäiskokoonpanossa Ande
Päiväläinen, Unde Lehtola, Pave Maijanen, Markku Johansson ja Jorma
Kalenius. Yhtye esitti monia tunnetuksi
tulleita hittejä, esimerkiksi kappaleen
Elämältä kaiken sain. Kokeellisempaa puolta Pepe ja Paradise
-yhtyeen tuotannossa edusti Otto Donnerin sävellysten pohjalta tehty albumi Niin vähän on aikaa 1972, jonka
sanoituksista vastasivat mm. Pentti Saaritsa ja Aulikki Oksanen.
Seitsemänkymmentäluvun puolessa välissä Pepe Willberg oli
mukana myös Dannyn Finntanstic –yhtyeessä, joka esitti diskoiskelmiä. Pepellä
oli tuohon aikaan myös lyhytaikainen kokoonpano Willberg-Seppälä-Band.
Seitsemänkymmentäluvun lopulla Pepe oli myös mukana Otto Donner- Treatmet-
kokoonpanossa, joka esiintyi mm. Porin Jazzeissa. Seitsemänkymmentäluvulle
sijoittuu myös lauluyhtye Fyrkka, jonka jäsen Pepe tuolloin oli.
Pepe Willbergillä on hänen omalla nimellään julkaistua
varsinaista soolotuotantoa seitsemänkymmentäluvulta alkaen. Pepe
Willberg on ennen kaikkea
taitava balladien tulkitsija. Pepe Willbergin ääntä on usein kuvattu
ilmaisukykyiseksi - kenties juuri siksi hän on mm. Jormas-yhtyeen tulkinnoissa
onnistunut cover-esitysten
vaikeassa lajissa. Itse asiassa jo Jormas- kaudelta nousevat esiin
monet Pepen
laulutulkinnat, jotka nykyisin mielletään ensisijaisesti Pepen
esityksiksi;
näitä ovat esimerkiksi kappaleet Saat
miehen kyyneliiin ja Rööperiin. Pepe Willberg on toiminut myös
ahkerasti taustalaulajana useiden
artistien taustalla. Hänellä on myös takanaan runsaasti tv-esiintymisiä
erilaisissa rooleissa.
Willberg on osallistunut suomen euroviisukarsintoihin sekä
laulajana että säveltäjänä. Parhaiten Willbergin kappaleista -
sävellyksistä tai esityksistä - on menestynyt vuoden 1988
Boulevard- yhtyeen esittämä Suomen karsinnan voittajakappale Nauravat
silmät muistetaan, jonka Pepe Willberg on säveltänyt. Willberg on
myös laulajana ollut mukana useaan otteeseen Suomen
euroviisukarsinnoissa, erityisesti seitsemänkymmentäluvulla ja
kahdeksankymmentäluvun alussa. Willberg on osallistunut useaan otteeseen
myös Syksyn sävel-kilpailuihin.
Mestarit –kokoonpano toi joksikin aikaa Pepe Willbergin
uralle jälleen uuden käänteen. Vuonna 1999 perustettu vanhojen hittien
muistelukokoonpano Kirka Babitzin, Pepe Willberg, Heikki Harma ja Pave Maijanen
osoittautui kassamagneetiksi, joka kokosi muun muassa Helsingin Hartwall- Areenalle
ennätysmäärän yleisöä ja saavutti levymyynnissä tuplaplatinaa. Varsinaista
uutta ohjelmistoa konsertit eivät ole sisältäneet vaan ohjelmisto on koottu
laulajien tunnetuimmista ja äänitteistä.
Pepe Willberg on esiintynyt myös Poptenorit-kokoonpanossa,
johon kuuluivat Pepen lisäksi Petri
Laaksosen ja Fredi eli Matti Siitonen.
Konsertti esitettiin näyttävästi televisiossa.
Lähteet:
von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986.Iskelmän
kultainen kirja. Keuruu: Otava. Ss.473- 475.
Jalkanen, Pekka & Kurkela, vesa. Populaarimusiikki.
Helsinki: WSOY. s. 515-516
Latva Tony – Tuunainen Petri 2004.Iskelmän tähtitaivas. 500
suomalaista viihdetaiteilijaa. Jyväskylä: Gummerrus kirjapaino oy. S. 463-464, 473-528.