Martti Innanen syntyi Helsingin Sörkassa 20.3.1931
virkamiesperheen lapsena, hänen isänsä oli poliisi. Suvussa vanhempien puolella
ei ainakaan suuressa määrin taiteellisia taipumuksia ilmennyt, mutta
Martti-poika sen sijaan tunsi jo hyvin nuorena kutsumusta taiteen ja eritoten
jazz-musiikin pariin. Suoritettuaan keskikoulun oppimäärän Helsingin Norssissa
1942-49, häntä eivät jatko-opinnot enää kiinnostaneet. Sen sijaan hän ryhtyi
ammattimuusikoksi vuonna 1950 soittaen ensin rumpuja. Vuonna 1952 hänen
soittimekseen vakiintui kuitenkin kitara. Oman orkesterinsa, MI-Yhtyeen hän
perusti vuonna 1954. Yhtye läpäisi Yleisradiossa koesoittotilaisuuden ja teki
keikkoja sitten kymmenen vuotta, soittaen tanssimusiikkia aina vuoteen 1964
asti. Sen jälkeen Martti Innanen toimi kolme vuotta kitaristina Åke Sjöblomin
orkesterissa ja sitten vuoden Rolf Kronqvistin orkesterissa.
Vuodesta 1953 Innanen toimi muusikon uran ohella myös Yleisradion
vahtimestarina. Samoihin aikoihin, kun hän jätti oman orkesterinsa, hänestä
tuli myös tunnettu radioääni. Vuodesta 1965 lähtien hän luki tiistaisin
radiossa kirjoittamaansa parodista seikkailusarjaa Seikkailija Joe Smith. Hän
kirjoitti myös kuunnelmia, mm. villin lännen parodian Kostajan käsi ei vapise.
Vuonna 1967 Innanen löi itsensä läpi kirjailijana, tuolloin ilmestyi hänen
ensimmäinen kirjansa Seikkailu viitakossa. Toinen kirjallinen tuote, Lippa
vinossa ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Myös musiikillinen läpimurto sattui
samalle vuodelle. Silloin hän levytti ensilevynsä, Erik Lindströmin
sävellyksen, itse sanoittamansa tangoparodian Elsa, kohtalon lapsi. Levy olikin
sitten listalla seitsemän kuukautta ja neljän kuukauden ajan Suomen
myyntilistojen kärjessä. Samana vuonna ilmestyivät myös hänen tavaramerkeikseen
muodostuneet levytykset Esteri, tyttö sadepisarain sekä Urjalan taikayö.
Levytykset julkaisi Erik Lindströmin ja Rolf Kronqvistin omistama yhtiö
Finndisc. Mainittakoon myös, että sama yhtiö oli jo aikaisemmin 60-luvulla
julkaissut myös kahden muun sittemmin mainetta niittäneen perussuomalaisen
solistin ensilevytykset, nimittäin Juha Watt Vainion ja Irwin Goodmanin. Martti
Innanen oli tuolloinv varsin lyhyen ajan sisällä jo Erik Lindströmin kolmas
'löytö.' Myös Martti Innasen ensimmäinen albumi, vuonna 1967 ilmestynyt
Rakkauden ja onnensatumaan täysivaltainen suurlähettiläs oli sekin melkoinen
myyntimenestys.
Tamperelaisessa Innanen itse kuvaa musiikillista kehitystään näin: "Olen
sisäänpäin kääntynyt mietiskelijä, punainen lanka eloni tiellä on aina ollut
itseni kehittäminen. Näin kerran unta, että olin valveilla, mutta kun heräsin,
huomasin nukkuvani. Heh-heh. Tanssipaikoilla alkoi ottaa kaaliin junttikansan
ikuinen toive: "Soettakee tankova." Kerran keikalta palatessani
syttyi lamppu. Olisi kiva parodioida tangoa ja katsoa, ottavatko suomalaiset
oikein banaalin tsoukin tosissaan."
Martti Innanen osallistui vuonna 1968 silloin ensi kertaa järjestettyyn MTV:n
Syksyn sävel-kilpailuun niin ikään tangoparodialla, joka oli Erik Lindströmin
säveltämä ja Saukin (=Sauvo Puhtila) sanoittama Miesten mies. Sijoitus oli
kuitenkin vaatimaton, kahdeksas sija.
Innanen on toistaiseksi ainoa suomalainen viihdetaiteilija, jolle arvostettu
amerikkalainen Billboard-lehti on myöntänyt vuotuisen tunnustuspalkintonsa.
Tämäkin tapahtui vuonna 1968. Samana vuonna Martti Innanen jätti työn
Yleisradiossa ja ryhtyi ammattimuusikkona vapaaksi taiteilijaksi. Seuraavan
vuoden puolella hän teki Suomessa viisi kuukautta kestäneen kiertueen
Gunnar-pässin kanssa. Idea pässin mukanaolosta syntyi Innasen eräästä hitistä,
iskelmäparodiasta Gunnar vierasmaalainen. 70-luvulle tultaessa lupaavasti
alkanut sooloura ja sen myötä keikkakysyntä vähitellen kuitenkin hiipuivat.
Keikkakysynnän hiljennyttyä Innanen keskittyi lähinnä kirjallisiin töihin,
joista mainittakoon eri viikkolehdissä ilmestyneet lukuisat pakinat sekä
kirjoitukset ns. miestenlehdissä. Myös radiokuunnelmia hän tuolloin kirjoitti,
vuonna 1974 kuultiin radiossa parodinen salapoliisikertomus Synccä linna ja sen
kamala mysteerio, jonka esilukijana toimi näyttelijä Jussi Jurkka. Täyttäessään
50 vuotta vuonna 1981 hän julkaisi siihen asti kunnianhimoisimman kirjallisen
tuotteensa, kovaotteisen jännitysromaanin Frank Armoton. Innanen on kuitenkin
levyttänyt vielä tämänkin jälkeen, vuonna 1978 ilmestyi Discophon-yhtiön
kustantama albumi Päreitä kainalossa. Vuonna 1980 Martti Innanen oli
mukana Syksyn sävelessä omalla kappaleellaan Marduusialainen kissantervauslaulu
ja sijoittui neljänneksi. Saman vuoden marraskuussa ilmestyi JP-musiikin
kustantamana myös hänen viimeinen albuminsa Kissantervaaja. 70-luvulla hän oli
myös omaksunut lisänimen Huuhaa. Se on hänen mukaansa suomennos jazz-muusikko
'Dizzy' Gillespien taiteilijanimestä. Innasen mukaan kun 'dizzy' tarkoittaa
samaa kuin 'huuhaa.'
Vuonna 1985 Innanen lopetti keikkailun ja siirtyi radiopakinoitsijaksi.
Valtion
taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonnna 1993. Viimeiset
Martti Innasen levyttämät kappaleet ovat CD-äänitteellä Umpirautaa
(1996) julkaistut kappaleet Orpo pihalaulaja ja Sudennahkaviitta.
Martti Innasen sanoitustyyli oli 60-luvulla varsin uskalias, varsinkin kun
kyseessä olivat ensilevytykset. Innanenhan teki selviä tangoparodioita,
ivaamaan huonoa suomalaista musiikkimakua. Tango on kuitenkin aina ollut suomalaiselle
tanssilavayleisölle vakava, suorastaan pyhä asia, jota ei sovi parodioida.
Ainoa Suomessa 1960-luvulla menestynyt ja myös tunnetuin tangoparodia oli
siihen mennessä ollut Kari Kuuvan Tango Pelargonia, ja senkin suuri yleisö otti
vakavasti, parodiaa kun ei ainakaan alkuun ymmärretty. Kuitenkin Innasen
musiikki tullaan aina muistamaan nimenomaan tango- ja iskelmäparodioista. Mm.
Gunnar vierasmaalainen ja Elsa, kohtalon lapsi on kumpikin levytetty kahdesti
uudelleen. Uudet versiot syntyivät 70-luvun lopulla Discophon'lle ja 80-luvun
alussa JP-musiikille. Innasen musiikin ystävien iloksi on julkaistu uudelleen
hänen parhaita levytyksiään peräti kolmen CD-kokoelman verran: Martti 'Huuhaa'
Innanen - Parhaat (1991), 20 suosikkia - Elsa, kohtalon lapsi (1996) ja Martti
'Huuhaa' Innanen - Hitit (2004). Myös Innasen puhe-esityksiä on julkaistu
uudelleen CD-muodossa: Joe Smith Rasilian satemetsässä (2000) ja Horolan Elinan
ihmeelliset seikkailut (2004).
Nykyisin Innanen vaikuttaa taidemaalarina. Hänen naivismia edustava tyylinsä
onkin saanut taiteen harrastajien keskuudessa myönteisen vastaanoton. Muita
hänelle rakkaita harrastuksia ovat mm. kirjallisuus ja jazz-musiikki.
Näin Martti Innanen itse Tamperelaisessa: "Tyhmät ihmiset ovat aina
pitäneet minua tyhmänä, koska se huumori, mitä minä teen, on älyköille. Suurin
osa ihmisistä rakastaa jopa iskelmämusiikkia, mikä on minulle kauhistus. Minä
teen taidettani niille, joille mun ideani ja näkemykseni menee läpi - joilla on
siis antennit ulkona. Jos minua kuoltuani sanotaan koko kansan taiteilijaksi,
kuohuu v-tukseni vaahtona hautakummun kukkapuskille saakka. Silloin mikään ei
ole mennyt perille." -Niinpä elämäni tärkein aforismikin kuuluu:
"Hikiä on Hikiä ja Jazz on Jazz."
Lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004. Iskelmän tähtitaivas, 500 suomalaista
viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY. ss. 133-134.
Innanen, Martti 1981: Frank Armoton, Hämeenlinna, Arvi A. Karisto Oy, kirjan
kansipaperissa sisäpuolen käänteessä oleva esittelyteksti (kirjoittajaa ei
mainita).
Tamperelainen 23.4.2005: 'Hikiä on Hikiä ja jazz on jazz - Martti Innanen'