Suomen ensimmäiseksi oikeaksi tanssiorkesteriksi mainittu Ramblers syntyi 1920-luvun
lopulla siihen saakka vaikuttaneen Zamba-orkesterin jatkeeksi, perustajanaan
Tommy Dorsey'a esikuvanaan pitänyt, jazziin orientoitunut pasunisti
Klaus
Salmi. Uusi kokoonpano löi itsensä läpi heti seuraavan vuosikymmenen alussa,
kun mukaan oli saatu Andania-laivan mukana tänne rantautuneet uuden
rytmimusiikin sanansaattajat saksofonisti ja klarinetisti Tommy Wilfred
Tuomikoski, kitaristi Leo Adamson sekä sousafonisti Merle Wilkin. Muodostelman
muut jäsenet olivat tenorisaksofonisti Lelle Andersen, trumpetisti Alvar
Kosunen, pianisti Eero Hyvärinen ja rumpali Jomi Leino.
Uusia raikkaita tuulia alallaan edustaneesta Ramblersista tuli heti niin
suosittu, että niin Helsinki ja Tampere kuin Turkukin olisivat halunneet sen
omakseen. Ajan mittaan vaaka painui kuitenkin viimeksi mainitun kaupungin
hyväksi ja Salmi kumppaneineen viihdytti 30-luvulla pitkään sikäläisen
Seurahuoneen yleisöä. Syksyllä -39 orkesteri siirtyi takaisin pääkaupunkiin
saaden kiinnityksen hotelli Grandiin, josta tuli myöhemmin Fennia ja viimein
Grand Casino, mutta talvisodan syttyminen keskeytti tämän pestin.
Ramblers sai kunnian esiintyä myös Suomen ensimmäisessä äänielokuvassa Sano se
suomeksi, jonka ensi-ilta oli maaliskuussa -31, mutta jonka kopiot ovat
valitettavasti kadonneet jälkipolvilta. Niinpä tuosta revyyfilmistä on jäljellä
vain yksi ainoa Ture Aran lauluosuus. Onneksi Klaus Salmen ja kumppaneiden
menoa ja meininkiä voi ihailla mm. eräässä 30-luvun puoliväissä valmistuneessa
lyhytelokuvassa, joka antaa yhä oivan näytteen tämän mainion orkesterin
elegantista osaamisesta.
Ensimmäisen äänilevynsä Ramblers teki niin ikään vuonna 1931 Homocord-merkille
Helsingissä laulusolistinaan Leo Adamson. Kappaleet olivat Alvar Kosusen ja
Matti Jurvan käsialaa: foksi Muistan sua, Elaine ja valssi Onnen maa, joista
nimenomaan ensin mainittu on osoittautunut historialliseksi. Onhan se saanut
sijansa alan annaaleissa ensimmäisenä suomalaisena jazzlevytyksenä. Esityksessä
olikin kaksi improvisoitua sooloa: ensin Salmen 8-tahtinen ja sen jälkeen Tuomikosken
hallitumpi klarinettiosuus.
Ramblersin kokoonpano vaihteli tämän tästä vuosien saatossa. Pianisteina
nähtiin ja kuultiin mm. Asser Fagerström, Aarre Koskela ja Toivo Kärki sekä
rumpalina Leinon lisäksi Gösta "Hageli" Hagelberg. Ramblersin saksonisteista
mainittakoon Andersenin ohessa Eddy Rönnqvist, Kaarlo Valkama ja laulajana
laajemmin tunnettu Eero Väre, trumpetisteista Sulo "Poti" Alatalo.
Kärki tuli muodostelmaan vuonna 1935 Koskelan tilalle, jolloin mukana oli
kitaristina ja basistina myös Hilding Bäckström. Kärki on luonnehtinut tätä kiinnitystä erittäin merkittäväksi myöhemmän uransa
kannalta, sillä Ramblersin jäsenet joutuivat soittamaan ajan vaatimusten
mukaisesti monenlaista musiikkia useammissa eri kokoonpanoissa. Valkama soitti
tenorisaksofonin ohessa myös klarinettia ja viulua, Väre alttosaksofonin
lisäksi viulua ja klarinettia sekä Salmi itse trumpettia, käyrätorvea ja
selloa. Orkesterin ohjelmisto ulottui amerikkalaista evergreeneistä Wagneriin,
mikä vaati muusikoilta hyvää ammattitaitoa ja laaja-alaisuutta.
Levytysten suhteen Ramblers joutui tyytymään lupaavasta alusta huolimatta
lähinnä vain Matti Jurvan ja satunnaisesti myös Eugen Malmsténin sekä oman
solistinsa Eero Vären säestystehtäviin, joskin orkesterin osuus oli tuolloisissa
levytyksissä merkittävämpi kuin myöhempinä vuosina. Koska äänitykset
tapahtuivat ulkomailla - lähinnä Berliinissä ja Tukholmassa - työtahti oli
kova. Puolessatoista vuorokaudessa saatettiin ikuistaa nelisenkymmentä esitystä
ja palata sitten Turkuun varsinaiselle keikalle.
Helmikuussa -37 Ramblers oli kelpuutettu taltioimaan omiin nimiinsä kolme
klassista valssia: Carmen Sylva, Elämä juoksuhaudoissa ja Murtunut elämä
(Columbia). Niitä seurasi hieman myöhemmin saksalaisen tango Minulla ei ole
kotimaata (Columbia) ja loppuvuodesta -37 lisää tuttuja valsseja, mutta näiden
äänitteiden arvo ja merkitys on jäänyt orkesterin sinänsä komeassa historiassa
vähäiseksi. Sama voidaan sanoa Ramblers vuotta myöhemmin ikuistamasta
imagolleen vähemmän tyypillisestä esityksestä, Oskar Merikannon Työväen
marssista (Columbia).
Matti Jurvan ja Ramblersin sittemmin niin tiivis yhteistyö oli sekin alkanut
helmikuussa -37, minkä jälkeen Salmi oli joukkueineen mukana liki kaikissa
ensin mainitun viihdyttäjäsuosikin levytyksissä. Niistä kannattaa mainita
erikseen tuolloista kansainvälistä tanssivillitystä suomalaisyleisölle myös
valkokankaalla elokuvassa Kaksi Vihtoria esitellyt kappale Kun tanssii lambeth
walk'ia, suonissa ei ole kalkkia (Columbia) joulukuulta -38, jossa taltioinnissa
säestävä orkesteri pääsi väläyttämään todellista osaamistaan rytmimusiikin
saralla. Valitettavasti esitys jäi yhdeksi Jurvan ja Ramblersin viimeisistä
yhteisistä levytyksistä.
Syksyllä -37 orkesteri oli vieraillut kuusi viikkoa Oslossa sikäläisen Peter
Iwersin kvartetin esiintyessä vastavuoroisesti Turussa. Ramblersin jäsenet
olivat hankkineet harvinaisen visiittinsä aikana uusia virikkeitä mm.
jammailemalla varsinaisen työrupeamansa ulkopuolella paikallisessa yökerhossa
norjalaisten muusikkojen kanssa, ja nuo vaikutteet heijastuivat tammikuussa -38
Tukholmassa tehdyssä merkittävässä taltioinnissa. Kysymyksessä oli
amerikkalaislähtöinen foksi Unelmissain oot mun (Columbia), jonka levytyksessä
oli mukana myös kaksi ruotsalaista soittajaa: alttosaksofonisti Charles Redland
ja pianisti Stig Holm, Ramblersin oman pianistin Toivo Kärjen toimiessa
studiossa hanuristin roolissa.
Erikoista tapahtumassa on se, että tämän historialliseksi luonnehditun
esityksen alkuperäisversio julkaistiin kaiken kansan kuultavaksi vasta liki 60
vuotta myöhemmin. Klaus Salmen itsensä oli näet määrä toimia levytyksessä
laulusolistina, mutta hän oli vilustunut laivamatkalla Ruotsiin, joten hänen
äänensä ei ollut täydessä terässään. Sen vuoksi alkuperäinen lauluversio
päätettiin hyllyttää ja julkaista kappaleesta vain varoiksi tehty
instrumentaalimuunnelma.
Vuonna 1994 arkistoista kaivettiin esille myös tuo laulettu tallenne ja se
julkaistiin instrumentaaliversion myötä Suomen Jazzarkiston työstämässä
CD-kokoelmassa Suomalainen jazz 1929-59 (F Music). Yleisesti ottaenhan
Ramblersin äänitejäämistö on jäänyt kovin suppeaksi ja vaisuksi muodostelman
maineeseen nähden. Nekin levytykset, jotka orkesteri teki Matti Jurvan, Eugen
Malmsténin tai Eero Vären säestäjänä, olivat pääosin joukkueen kannalta
vähemmän merkityksellisiä valsseja, tangoja ja jenkkoja.
Ramblers esiintyi viime kerran julkisesti olympiakesänä 1952, mutta sen nimi
nähtiin vielä myöhemminkin levyetiketeissä suosittujen solistien kuten Jorma
Ikävalkon taustalla. Salmi itse työskenteli sovittajana ja levytyspäällikkönä
N.E. Saarikon Levytukussa. Vuonna 1972 hän muutti Helsingistä Kuopioon, missä
hän jatkoi opetustyötä ja herätti myös Ramblersin uudelleen henkiin - nyt tosin
harrastuspohjalta.
Löytyypä suomalaisen äänilevyteollisuuden hakemistoista ainakin yksi Klaus
Salmien oikein virallisesti laulajana esittelevä kiekko. Se on heti sodan
jälkeen vuonna 1945 Sointu-merkillä julkaistu "savikakku", jolla hän
tulkitsee silloisen Ramblersin avustamana evergreenit Dinah ja Some Of These
Days. Pikantin esimerkin Salmen ja Ramblers-orkesterin monipuolisuudesta
tarjoaa toukokuussa -50 Eero Vären nimissä äänitetty suomenkielinen tulkinta
latinalaissävelmästä Copacabana (Triola), Salmen työskennellessä po. levy-yhtiön
tuotantopäällikkönä.
Bibliografia/Lähteet
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. (Tammi,
Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille (Otava, Helsinki)
Häme, Olli 1949: Rytmin voittokulku (Fazer, Helsinki)
Niiniluoto, Maarit 1982: Toivo Kärki - Siks' oon mä suruinen (Tammi, Helsinki )
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen äänitearkisto,
Helsinki)
