Henry Theel oli pesunkestävä Stadin kundi, vaikka viettikin kypsässä iässä
pienen osan elämästään Oulussa. Hän tutustui jo varhain arkiseen leivän hankintaan mm. autoliikkeessä.
Laulaminen oli hänelle pelkkä harrastus, kunnes hän löi itsensä läpi Helsingin
Messuhallissa järjestetyssä aseveli-illassa, päästen sitä tietä loppuvuodesta
-42 rintamalta levyttämään pääkaupunkiin.
Yksi nuoren tenorin ensimmäisistä levytysnumerosta oli Arvo Koskimaan sittemmin
alan klassikoksi kasvanut tango Syyspihlajan alla (Columbia), joka osoittautui
tässä asussaan myyntimenestykseksi. Samaan ääniteryppääseen kuului myös valssi
Keinumorsian (Columbia), joka nousi myöhemmin uudelleen pinnalle Erkki
Junkkarisen tulkitsemana. Theelin muista alkuaikojen läpimurtolevytyksistä
kannattaa mainita tango Plegaria (Rytmi), valssi Hyvää yötä elokuvasta Sumujen
silta (Rytmi) ja lajissaan maassamme uraa uurtanut rumba Tropiikin yössä
(Rytmi) filmistä Viikonloppu Havannassa; kaikki kolme esitystä olivat George de
Godzinskyn sovituksia.
Henry Theelin varsinainen voittokulku alkoi kuitenkin vasta rauhan palattua ja
hänen aloitettua yhteistyönsä Toivo Kärjen kanssa. Marraskuussa -45
parivaljakko tapasi toisensa levytysstudiossa ikuistaaksen mm. Kärjen
tangosävelmät Liljankukka ja Hiljaa soivat balalaikat (Rytmi), jotka molemmat
saavuttivat suuren suosion. Kumppanusten yhteistyö sujui siksi hyvin, että he
päättivät lähteä seuraavana vuonna yhteiselle kiertueelle, mikä kesti lähes
katkeamattomana vuosikymmenen loppuun. Uusia äänitteitäkin syntyi tiiviiseen
tahtiin: tuplahitti Tule hiljaa / Orvokkeja äidille (Electro), Harmaat silmät
(Electro), Rantamökissä (Electro), Anna-Liisa (Electro) ja niin edelleen.
Henry Theelistä kehittyikin nopeasti paitsi 40-luvun suosituin myös
vuosikymmenen ahkerin levylaulaja, joka opittiin tuntemaan äänenvärinsä ja
flaamilaisilta esi-isiltä perityn hieman eksoottisen ulkomuotonsa vuoksi
lempinimellä "Suomen Tino Rossi". Vaikutelmaa tuki omalta osaltaan
hänen ohjelmistonvalintansa, johon sisältyi vahvasti suomalaiskansallisten
kappaleiden lisäksi O sole mion (Decca) kaltaisia italialaisia laulelmia ja
latinalaisittain sävytettyjä sävelmiä kuten Panama (Decca), Maria de Bahia
(Sävel) ja Zacatecas (Sävel). Vuonna 1949 Theel nähtiin myös valkokankaalla
sotilasfarssissa Serenadiluutnantti.
1950-luvulle tultaessa Henry Theel oli yhä Suomen kansan vankkumaton
laulajasuosikki, joka viihdytti yleisöä paitsi yli 200 levytyksellään myös
kiertueiltamissa, Punaisen Myllyn revyissä ja elokuvissa. Viimeksi mainitulta
saralta on mainittava erityisesti sentimentaalinen Köyhä laulaja vuodelta 1950.
Tulihan sen otsikkosävelmästä - joka oli tietysti Toivo Kärjen käsialaa -
levylle taltioituna (Sävel) yksi Theelin suosituimmista esityksistä.
Ahkera vierailu Punaisen Myllyn näyttämöllä Helsingissä oli koitua Henry
Theelille hänen uransa jatkon kannalta varsin kohtalokkaaksi, sillä
esiintyessään yleisön rakastamassa "Pikku-Pirkon" roolissa hän pilasi
äänensä niin perusteellisesti, että äänihuulia oli korjattava. Theel avioitui vuonna 1956 oululaisen hammaslääkäri Inkeri Länsitien kanssa ja muutti Ouluun, jossa hän asui syksyyn 1962. Oltuaan pitkään poissa julkisuudesta Theel teki
kesällä -63 Kalle Palosen yhtyeen säestämänä komean comebackin levytyksellään
Evert Tauben romanttisesta laulelmasta Rakkaani (Rytmi), jota seurasi heti perään
vieläkin suuremman suosion saavuttanut Kärjen ja Reino Helismaan yhteinen
aikaansaannos Metsätorpan Marjatta (Rytmi). Yleisö ei ollut unohtanut vanhaa
suosikkiaan.
Henry Theelin ura jatkui tämän jälkeen kevyen musiikin muotivirtauksista
huolimatta vakaana. Hän keikkaili edelleen ahkerasti, ja uusia äänitteitäkin
ilmestyi tasaiseen tahtiin. 70-luvulla Theeliltä ilmestyivät mm. sellaiset
taltioinnit kuin Tangokavaljeeri (Blue Master) ja uusi versio vanhasta
bravurinumerostaan Napolilainen katulaulaja (Blue Master). Julkaistiinpa
häneltä vuonna 1977 myös oloissamme harvinainen ruotsinkielinen LP: Henry Theel
sjunger på svenska (Blue Master)
Vuonna 1982 Theel juhli 40-vuotista uraansa LP-levyllä (Selecta), mikä toi ensi
kerran kuultavaksi tässä muodossa myös hänen jo vuosikymmenet keikoillaan
esittämänsä italialaislaulelman Tiritomba. Kaiken kaikkiaan hän ehti tehdä
oloissamme ennätykselliset yli 500 levytystä, joista parikymmentä kappaletta hän levytti 50-luvun
puolivälissä sopimusteknisistä syistä johtuen salanimellä Heikki Hovi. Esiintymisiä
Theel jatkoi sinnikkäästi 80-luvun jälkipuoliskolle asti, vaikka aika alkoikin
tehdä tepposensa hänen äänelleen.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Niiniluoto, Maarit 1982: Toivo Kärki - Siks' oon mä suruinen (Tammi, Helsinki )
Latva, Tony-Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas (WSOY, Helsinki)
Jarmo Kantolan sähköposti Petri Kaivannolle 9.12.2012
