Tuula-Anneli Rantasen uran voidaan katsoa alkaneen keväällä 1956, kun hänet
kelpuutettiin esiintymään Turun sanomalehtiyhdistyksen vappurevyyssä
"Ponnahdus pinnalle". Tilaisuuden yhteydessä pidettiin näet
laulukilpailu, jonka tuomaristossa istui itse Olavi Virta. Hän kiinnitti
huomionsa oman sarjansa voittaneeseen vaaleaan neitoon ja pestasi tämän
koelevytyksen Helsinkiin. Seurauksena ilmestyi saman vuoden joulukuussa
Tuula-Anneli Rantasen esikoislevy Kaunis pesijätär (Triola), josta muodostui
heti valtava menestys.
Turkulaistulokkaasta kehkeytyi näin ollen hetkessä kautta maan tunnettu
iskelmätähti, mutta jatko ei sujunut silti aivan odotetulla tavalla.
Uusia
hittejä kun ei tuntunut löytyvän useista yrityksistä huolimatta.
Keväällä -59 Tuula-Anneli Rantanen katsoikin aiheelliseksi
vaihtaa levy-yhtiötä.
Niinpä jo syksyllä samana vuonna hänen nimensä nähtiinkin jälleen
myyntitilastojen kärjessä esityksensä Unhoita menneet (HMV) myötä.
Tämä menestys avitti Tuula-Anneli Rantasen myös valkokankaalle musiikkifilmissä
Iskelmäketju. Lisäksi hänet nähtiin televisiossa mm. ohjelmasarjassa
"Music, music, music". Vuonna 1959 Rantaselta ilmestyi kolmas
lämpimän vastaanoton yleisön taholla saavuttanut levytys, myös nimellä
Mustalainen tunnetun unkarilaisen kansansävelmän pohjalle rakennettu Miksi
kuljen (HMV) ja sarjaa jatkoi pari vuotta myöhemmin Keltaruusu (HMV), mikä oli
tullut tutuksi kymmenisen vuotta aikaisemmin toisen turkulaisen laulajattaren
Pirkko Jaakkolan levyttämänä.
Rantanen teki 60-luvun puolella vielä muutaman vähemmälle huomiolle jääneen
äänilevyn, mutta hänen aktiivisuutensa tällä saralla lopahti käytännössä
vuosikymmenen puolivälissä Toivo Kärjen tuottamaan venäläissävelmään Tuntematon
hauta (Decca). Myöhemmin hän palasi vielä studioon ikuistaakseen keväällä 1975
vanhan menestysnumeronsa Miksi kuljen Eino Virtasen sovittamana kokoelmaan 16
tähteä - 16 iskelmää (Rondo), ja vuonna 1977 hän levytti pari turkulaisen
Pentti Viherluodon ikivihreää sävelmää - Puhelinlangat laulaa ja Punaiset
lehdet - Ruohosen veljesten laskuun (M&T Production). Vuoden 1984 jälkeen Tuula-Anneli Rantasen ei
esiintynyt enää kuin satunnaisesti. Viimeisen kerran hänet nähtiin
estradilla Turun VPK:n talossa vuonna 1998.
Tuula-Anneli Rantanen piti koko julkisen uransa ajan varsin matalaa profiilia.
Peter v. Bagh ja Ilpo Hakasalo ovat todenneet teoksessaan Iskelmän kultainen
kirja (Otava 1986), että "hän ei ole tuonut itseään esille mitenkään, kun
on huomannut etteivät televisio ja lehdet häntä etsiskele isommin. Oma alueensa
hänellä on epäilemättä ollut: melodiset, jonkin verran muttei missään
tapauksessa liian rytmikkäät iskelmät."
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony-Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas (WSOY, Helsinki)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
