Petri Hohenthal kuului niihin armoitettuihin, joita voi kutsua synnynnäisiksi
pelimanneiksi. Hän kiinnostui jo varhain enemmän musiikista ja musisoinnista kuin
koulunkäynnistä. Niinpä hän ryhtyi
hankkimaan elantonsa 60-luvulla myymäläapulaisena Westerlundin musiikkikaupassa
Helsingissä.
Siellä Hohenthalille tarjoutui välittömän luonteensa perusteella oiva tilaisuus
solmia suhteita paikallisiin musiikkipiireihin ja saada sitä kautta
esiintymistilaisuuksia. 60-luvun folkaallon levitessä myös Suomeen Petri
perusti Arno Moliisin ja Reima "Reiska" Nurmen kanssa lauluyhtyeen Three Voices, joka
osallistui vuonna 1965 television suositussa "Nuorten tanssihetkessä"
järjestettyyn hootenanny-yhtyeiden kilpailuun ja pääsi sen jälkeen tekemään
myös pari singleä. Näistä esityksistä herätti poikien tulkinta Oskar Merikannon
Kansanlaulusta (Fontana) laajempaakin huomiota.
Three Voicesin taru jäi niin monien muiden tuolloisen folkkuumeen innoittamana
muodostetun laulu- ja soitinyhtyeen tavoin lyhytaikaiseksi. Keikkailtuaan
välillä eri kokonpanoissa Petri Hohenthal liittyi Kim Kuusen 60-luvun lopussa
perustamiin Pihasoittajiin - siirtyen kuitenkin jo vuoden kuluttua Cumulukseen,
jossa hänen musiikillinen monipuolisuutensa pääsi paremmin oikeuksiinsa. Hänen
ensimmäinen julkaistu sävelmänsä tämän muodostelman jäsenenä oli vuonna 1971 ilmestynyt
single Rakkaus kysyy (Top Voice), mikä jäi kuitenkin kääntöpuolensa Hectorin
Joutsenlaulun varjoon.
Tietysti Petri Hohenthal oli mukana myös samana vuonna ilmestyneellä Cumuluksen
toisella nimikko-LP:llä Cumulus (Top Voice), jolla kuultiin mm. hänen
sävellyksensä Tulet hiljaa pimeästä ja sovituksensa pienoiseksi hitiksi
nousseesta kansansävelmästä Sokolovin kitara. Vuoden 1973 alussa julkaistussa
yhtyeen kokoelmassa Sirkustirehtöörin pieni sydän (Top Voice) oli kaksi hänen
sävellystään, ja pari vuotta myöhemmin Hohenthal pääsi vihdoin levyttämään pari
käännöskappaletta omissa nimissään. Nämä esitykset julkaistiin kuitenkin aluksi
vain sekavassa kokoelmassa Kootut teokset 12 (Blue Master), kunnes ne
ujutettiin vuonna 1976 laulajan ensimmäiselle ikiomalle LP:lle Pois murheet
(Top Voice).
Tähän nyt jo historialliseen kokoelmaan sisältyi myös esitys nimeltä Laulan
koska tahdon laulaa, mistä tuli Petri Hohenthalin eräänlainen tunnussävelmä, ja
niin ikään ikivihreäksi hänen ohjelmistoonsa jäänyt Miksi mennä naimisiin.
Samana vuonna - siis 1976 - ilmestyi Cumulukselta erikoinen
"kalenterillinen" LP-levy Vuosi (Top Voice), jolla kuultiin
Hohenthalin sävellykset Helmikuun helmi ja Tuon huhtikuun mä muistan. Sitä
ennen yhtye oli ehtinyt saada markkinoille kokoelmansa Folksongs from Finland
(Top Voice), mihin sisältyi sittemmin suorastaan klassiseksi muodostunut
Hohenthalin sovitus vanhasta tutusta Säkkijärven polkasta.
Vaikka Hohenthal oli yhä aktiivisesti mukana Cumuluksen toiminnassa, hän oli
kiinnostunut siinä sivussa perinteisestä trubaduurityöstä, minkä puitteissa hän
oli alkanut esiintyä ahkerasti itsenäisesti solistina. Hänellä alkoikin olla
keikkoja 70-luvun puolivälissä jo niin paljon, että hän päätti jättää päivätyöt
ja heittäytyä rohkeasti vapaaksi taiteilijaksi. Hän olikin suosittu viihdyttäjä
mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa, sillä hän osasi ottaa yleisönsä aina
tilanteen ja vaatimusten mukaan.
Petri Hohenthal oli ottanut tavakseen heti alun alkaen esiintyä
trubaduurikeikoillaan asianmukaisessa asussa: silkistä ja sametista
räätälöidyssä perinnepuvussa ja komeassa töyhtöhatussa. Se oli ehkä
ylimääräinen kustannus mutta loi sopivan, yleisön mielenkiinnon herättävän
tunnelman hänen esityksilleen. Helsingin Sanomissa 25.2.2005 julkaistussa nekrologiassa
kerrottiin miten hän joutui eräänä vuonna kuvauttamaan itsensä näissä vetimissä
ja liittämään valokuvan verovalitukseensa, ennen kuin puku hyväksyttiin
työasuksi.
Vuonna 1979 Hohenthal jätti Cumuluksen ja perusti Vesa Nuotion sekä Hannu
Karlssonin kanssa trion Alan miehet, joka sai aikaan seuraavana vuonna ns.
sataprosenttisena äänitteenä tallennetun LP:n Yhtä soitoa (Lighthouse), mutta
jonka elinkaari jäi muuten kovin lyhyeksi. Vuonna 1983 Hohenthalilta ilmestyi
parikin soololevyä ja sen jälkeen hän lyöttäytyi yhteen muutaman muun
samanhenkisen taiteilijan kanssa perustaakseen trubaduuriseuran Les Cavaliers,
jonka esityksiä on julkaistu vuonna 1987 kokoelmassa Trubaduuriyhtye 1987
(Flamingo).
80-luvun lopussa Petri Hohenthalilta ja Vesa Nuotiolta ilmestyi yhteinen
laulelma-albumi Murheet pois (Bluebird), mikä oli itse asiassa toisinto ensin
mainitun 13 vuotta vanhemmasta kokoelmasta Pois murheet (Top Voice). Vuonna
1990 Hohenthal ilahdutti ystäviään taas uudella soolo-CD:llä Kuusi neilikkaa
1990 (Base Beat) ja vuotta myöhemmin hän julkaisi trubaduurikumppaniensa Jan
Steenin ja Roland Koppazin kanssa kokoelman Kolme bardia (Oodi). Solo ry.
myönsi Petri Hohenthalille vuonna 1994 mestaritrubduurin arvon hänen
ansioistaan suomalaisen trubaduurikulttuurin esiintuojana ja edistäjänä.
Petri Hohenthal hallitsi trubaduurina laajan ohjelmiston folkista ja
serenadeista slaavilaisiin balladeihin ja juomalauluihin. Oman lisävärinsä
hänen esityksilleen antoi multi-intrumentalisuus: hän käsitteli yhtäläisellä
taidolla niin viulua kuin kitaraa tai mandoliiniakin. Uransa myöhemmissä
vaiheissa hän esiintyi paljon poikansa Jan Hohenthalin kanssa.
Bibliografia ja lähteet
Latva, Tony -Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas (WSOY, Helsinki)
v. Bagh, Peter -Hakasalo, Ilkka 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki)
Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1. Tanssolavoilta tangomarkkinoille. (Tammi,
Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto 1901-1982
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
