Aapo Similä syntyi Oulussa 14.4.1891. Perhe oli sen ajan mittapuun mukaan
tavallisen kokoinen, vanhammat ja kahdeksan lasta. Kouluikäisenä hän haaveili
hevosmiehen ammatista. Tuo haave kuitenkin kariutui isän vararikkoon. Niinpä
Aapo meni joksikin aikaa rengiksi ajamaan rahtia Kuusamon ja Oulun välillä.
Myöhemmin hän kävi kaksi vuotta rakennusalan teollisuuskoulua ja valmistui
rakennusmestariksi. Veljensä Yrjön kehotuksesta hän heti valmistuttuaan
hakeutui alan töihin Helsinkiin.
Rakennusalan työ ei kuitenkaan tyydyttänyt vaan veri veti enemmän taiteen
pariin. Ensin hän otti yksityisiä laulutunteja, myöhemmin hän opiskeli
musiikkiopistossa laulun lisäksi myös musiikin teoriaa ja pianonsoittoa.
Ensimmäinen menestys taiteen alalla tulikin kotikaupungissa Oulussa. Similä
Kutsuttiin Oras-nimisen työväenkuoron johtajaksi. Kuoron johtamista seurasi
ensimmäinen tilaussävellys, joka valmistui Työväen musiikkiliiton laulujuhlille
Oulussa 1912. Tuohon tilaisuuteen Similä sävelsi Pohjolan raatajien juhlalaulun
Kössi Kaatran runoon.
Joulukuussa 1912 Similä liittyi Pasi Jääskeläisen kiertävään teatteriin,
Suomalaiseen Operettiin. Joulun pyhinä Haapavedellä harjoiteltiin
esityskappale, Emil Kaupin laulunäytelmä Kosijat, jota sitten kiertueella
esitettiin. Kiertue ehti huhtikuuksi Helsinkiin.
Helsingissä Similä pääsi näyttelijäksi Ylioppilastalolla toimivalle Kansan
Näyttämölle. Alkusyksystä hän vaihtoi teatterin kiertueeseen, jossa mukana
olivat Martti Nisonen ja Theodor 'Tettu' Weissman. Esityskappaleina olivat
tuolloin laulunäytelmät Nukke sekä Pikku Pyhimys. Seuraavan vuoden, 1914 alussa
kiertue lähti Porvoon Seurahuoneelta suunnaten kohti Karjalaa ja sieltä
edelleen Savoon. Maailmansodan puhjettua seurue kiinnitettiin Helsingin
Apollo-teatteriin. Ennen sulkemistaan keväällä se ehti esittää Iloisen lesken
25 kertaa täysille katsomoille.
Seurasi Similän mukaan 'hapuilun ja etsinnän aika.' Hänen oli tehtävä valinta
teatterin, musiikkiopintojen ja leipätyön välillä ja hän valitsi ne kaikki.
Leipätyökseen hän toimi aluksi kahvilapianistina ja -laulajana. Teatterin
alueella oli aluksi niin myötä- kuin vastamäkiä, mutta syksyllä hän sai
Joensuun Näytelmäseuran johtajan paikan. Tuossa tehtävässä hän tulikin
toimimaan kahden seuraavan vuoden ajan. Hänen aikanaan esitettiin mm. Oskar
Merikannon Pohjan neiti niin Joensuussa kuin Oulussakin. Kansalaissodan aikana
Similä liittyi Valkoisen Suomen riveihin. Paha haavoittuminen vasempaan käteen
oli kuitenkin vähällä katkaista taiteellisen uran.
1920-luvulla Similä oli sekä kiertueilla että myös kiinnitettynä eri
teatterikokoonpanoissa. Vuonna 1924 Suomalaisen Oopperan solistin, Similän
langon Antero Suonion johtama viisihenkinen ryhmä esitti Ignazio Brullin
laulunäytelmää Kitaristi. Vuonna 1927 Similä oli mukana Hanna Granfeltin
vetämällä menestyksekkäällä Mona Lisa-kiertueella, joka huipentui Viipurissa
järjestettyyn konserttiin. 1920-luvun aikana Similä ehti myös toimia vähän
aikaa Tampereen Teatterissa teatterikapellimestarina.
Kiertueilla saavutettu menestys pohjusti osaltaan Similän pyrkimyksiä
oopperalaulajaksi. Hän otti laulutunteja Emmy Achten oopperaluokalla ollen yksi
opettajansa lempioppilaista. Näyttämöllä Similä oli jo rutinoitunut tekijä ja
niinpä hän pystyi myös itse ohjaamaan näytelmiä. Yksi hänen tuon ajan töistään
oli näyttämösovitus Kansan Teatterille Santeri Alkion näytelmään
Puukkojunkkarit, jossa hän myös itse näytteli häjyroolia, ohjaajina toimivat Aku
Käyhkö ja Wilho Ilmari. Kansan Teatterissa Similä näytteli myös Seitsemän
veljeksen Juhania. Suomalaisen Oopperan vakinaiseksi solistiksi Similää ei
kuitenkaan kelpuutettu.
1920- ja -30-lukujen aikana Similä teki levytysmatkansa Tukholmaan ja Kööpenhaminaan.
1930-luku kului maaseutukiertueilla. Helsingissä ei töitä riittänyt, nousussa
olevat jazz- ja iskelmämusiikki katkaisivat tuohon aikaan orastavan
kabareeperinteen. Vuonna 1927 ilmestyi Similän esikoisromaani Boheemilaulaja.
Se kuvaa ravintolalaulajan arkipäivää kulissien takana; sitä arkipäivää, johon
kuuluvat taiteilijoiden ammattitauteina naiset ja varsinkin viina, jatkuva
taistelu 'Kuningas Alkoholia' vastaan. Tuohon jälkimmäiseen ongelmaan Aapo
Similällä oli kuitenkin hyvä lääke: täydellinen absolutismi.
Kalevalan 100-vuotisjuhlavuonna 1935 Similä tyytyi pitämään soittoiltoja. Hän
pukeutui jussipukuun ja pitkävartisiin saappaisiin sekä lauloi sotilas- ja
kansanlauluja säestäen itseään kanteleella. Kiertueita järjestyikin sitten aina
Keski-Europpaa myöten mm. Budapestiin. Avustajina esityksissä toimivat
paikalliset mieskuorot. Unkarilaisten lehtien arvosteluissa Similä mainittiin
heimoveljeyden voimantuntoisena edustajana, viimeisenä runonlaulajana. Vuonna
1939 Similä ulotti kiertueensa Kanadan Vancouveriin, mutta
Amerikan-siirtolaisten keskuudessa ei esiintynyt enää yhtä innokasta
heimoveljeyden ilmentymää. Päinvastoin, Similän esittämä hahmo vaikutti
vaurastuneiden siirtolaisten silmissä jo suorastaan liiankin arkipäiväiseltä.
Sotien aikana Similä kulki esiintymässä sekä sota- että kotirintamilla. Reino
Palmrothin (Palle) sekä Pekka Tiilikaisen perustama Propaganda-aseveljet
järjesti hänelle mitä moninaisempia viihdytysalan tehtäviä mm. sotilaskuorojen
harjoittajana kuin myös rintamakiertueilla kiertävänä viihdetaiteilijana.
Sodan jälkeen kiertueiden vähentyessä Similälle jäi aikaa keskittyä myös
sävellystyöhön. 1950-luvun alussa häneltä ilmestyikin entistä
kunnianhimoisempia teoksia, esim. Runous Kalevalasta. Vuonna 1956 hän esitteli
siihenastisen tuotantonsa järjestämässään soolokonsertissa Helsingissä Balderin
salissa. Tuolloin kuultiin mm. teokset Väinämöinen alkaa soittaa, Keinu
(Aleksis Kiven runoon), Nouse, riennä Suomen kieli sekä olympiahymniehdokas
Veljesliekki. Konsertti saikin varsin suvaitsevan vastaanoton,
suomalaiskansallinen aihepiiri ja kalevalainen romantiikka tehosivat
kuulijakuntaan. Menestys rohkaisi yrittämään edelleen, vuonna 1958 häneltä
valmistui Paluu Pohjolasta, kantaatti sekakuorolle, tenori- ja
baritonisolisteille ja orkesterille.
Seuraavana vuonna, 1959 Aapo Similä alkoi toteuttaa elinikäistä unelmaansa,
oopperan säveltämistä. Hän sävelsi Lauri Haarlan libreton mukaan oopperan
Lemmin poika, joka on Kalevala-aiheinen kolminäytöksinen melodraama. Ooppera
sai ensi-iltansa 7.9.1961, tuolloin Aapo Similä oli 70-vuotias. Ooppera sai
vain kaksi esityskertaa, sitten se Similän suureksi pettymykseksi poistettiin
ohjelmistosta.
Hirvisepän mukaan Similä tavattiin esiintymässä 'milloin missäkin
tilaisuuksissa' vielä 60-luvulla, lähes 80-vuotiaana. Hän esitti tuolloin
paljon mm. Sibeliuksen yksinlauluja itseään pianolla säestäen.
Aapo Similä kuoli 81-vuotiaana vuonna 1972. Hän oli oloissamme harvinaisen
laaja-alainen taiteilijapersoonallisuus. Pitkän elämänsä aikana hän ehti tehdä
merkittävän päivätyön niin viihdetaiteilijana, kansanmuusikkona, sovittajana
kuin myös vakavasti otettavana säveltävänä taiteilijana sekä kirjailijana.
Taiteilijana hän osoitti myös aikakautensa kulttuuri-ilmapiirin huomioon ottaen
melkoisen suurta rohkeutta ennakkoluulottomalla asenteellaan; hänen aikanaan
kun oli lähes mahdotonta rikkoa rajaa kansanviihteen ja ns. korkeakulttuurin
välillä. Aapo Similä siinä kuitenkin onnistui.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Jalkanen, Pekka & Lipponen, Tapio & Oech,
Pekka & Vanhapiha, Kari (toimittajat) 1992. Aapo Similä: Elämäni!
Muisteluita ja päiväkirjamerkintöjä. Helsinki: Maailman musiikin keskus.
Hirviseppä, Reino 1969. Hupilaulun taitajia, Pasi Jääskeläisestä Juha Watt
Vainioon. Helsinki: WSOY. Ss. 145-146