Jani Uhlenius aloitti musisoinnin jo varhain
soittimenaan pianoharmonikka ja ensimmäisen keikkansa hän soitti 10-vuotiaana
isänsä kanssa. Hän opiskeli musiikkia Sibelius-Akatemiassa, mutta keskeytti
opintonsa vuonna 1964 ryhtyäkseen ammattimuusikoksi. Uhleniuksen valttina oli
nuoresta lähtien rohkeus, valmius ja taito esittää monenlaista musiikkia
laidasta laitaan.
Laajemman yleisön tietoisuuteen Uhlenius pääsi aloitettuaan 60-luvun lopussa
yhteistyön M.A. Nummisen kanssa. Heidän ideoimanaan syntyi vanhan
Dallapé-jatsin ja swingin pohjalta syksyllä -69 tyylisuunta, joka lanseerattiin
nimellä "uusrahvaanomainen tanssimusiikki". Siihen saatiin
äänilevyllä ensi kosketus vuonna 1970 Jani Uhleniuksen sovittamassa esityksessä
Bruno Lakon vanhasta bravuurinumerosta Kissa vieköön (Love Records), josta
muodostui tässä uudistetussa asussaan melkoinen menestys.
Myöhemmin samana vuonna ilmestyi LP Swingin kutsu (Love Records), jolla
Uhlenius esitti soolonumeronaan evergreenin Sweet Georgia Brown. Vuonna 1970
hän teki myös Nummisen suojatin, niin ikään somerolaislähtöisen Rauli
"Badding" Somerjoen kanssa Love Recordsille pari sittemmin
historiallisiksi osoittautunutta singleä: Sulamith / Mun sormuksein ja Tällainen
hupsu / Pilvet karkaa, niin minäkin. Viimemainittu sävelmähän tuli tunnetuksi
myös kahden elokuvan kautta - viimeksi laajemmaltikin Kaurismäen filmistä
"Mies vailla menneisyyttä".
Vuosi 1971 oli Jani Uhleniukselle kiireisintä aikaa studiotyön kannalta, sillä
silloin hän vei läpi useita mittavia levytysprojekteja. Hän ja Somerjoki
askaroivat yhdessä LP-levyn Synnyin rokkaamaan (Love Records), jonka
tekstikäännöksistä pääosa oli Jarkko Laineen käsialaa ja joka patinoitui
sittemmin lajissaan klassikoksi. Uhleniuksen musiikillista laaja-alaisuutta
sovittajana heijastelivat edelleen lastenlevy Niemisen pojat ja naapurin äijä
(Love Records) sekä Nummisen soundtrack-LP Perkele - kuvia Suomesta (Love
Records) Jörn Donnerin samannimisen elokuvan tiimoilta.
Niin ikään vuodelta 1971 on peräisin musiikintutkija Pekka Gronowin tuottama,
silloisen käsityksen mukaan uskalias kahden LP:n projekti Isojen poikien
lauluja (Shokki). Saman vuoden satoa on M. A. Nummisen tuottama omaperäinen
joulualbumi Joulupukin juhannusyö (Love Records), jossa kuullaan Uhleniuksen
itsensä tulkitsemana hänen säveltämänsä ja Jarkko Laineen tekstittämä tango
Joulurauhaa.
Vuonna 1972 syntyi kokooma-LP Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä (Love Records),
jolla Jani Uhlenius esittää Antero Jakoilan Kantri-yhtyeen kanssa tutun
Jambalayan. Seuraavana syksynä tehtiin Kullervo Linnan nimissä vanhojen
kotimaisten iskelmien kokoelma Iltarusko (CBS), jonka puitteissa sovittaja
Uhlenius kunnostautui jälleen solistinakin, tulkiten jenkan Raikulipoika ja
polkan Iitin-Tiltu. Vuonna 1974 oli taas vuorossa uusi kokoelma Somerjoen
kanssa: Näin käy rock & roll (Love Records), ja hieman myöhemmin esittäytyi
levyllä M.A. Numminen in English (Love Records) eksoottinen "Jani Uhlenius
Neo-Rustic Orchestra", säestäen solistia mm. esityksessä I'm In The Mood
For Love.
Ehtipä Jani Uhlenius työstää vuonna 1974 hanureineen myös ikioman
instrumentaalilevyn Sinulle kuuluu lempeni (Love Records). Seuraavana vuonna
yhteistoiminta Loven Recordsin kanssa päättyi ja vuorossa oli outo tilaustyö
Musiikki-Fazerille, instrumentaalikokoelma Karjalasta kajahtaa (Finnlevy). Pari
vuotta myöhemmin Uhlenius ahkeroi sovittajana, pianistina ja laulajana kahdessa
eri solistien värittämässä LP-projektissa: Diga-diga-doo (Scandia) sekä
Sokeripala - ja muuta makeaa (Scandia).
Vuosina 1977-84 Jani Uhlenius toimi Uudenmaan läänintaiteilijana Vantaan
mandaatilla, työskennellen siinä sivussa aktiivisesti Apeli Halisen, Aarre
Elon, Heikki Kahilan ja Jukka Virtasen kanssa Songilo-nimisessä laulu- ja
soitinyhtyeessä. Se oli perustettu vaalimaan vasemmistolaista
kisällilauluperinnettä ja toimi läheisessä yhteistyössä sosiaalidemokraattisen
työväenliikkeen kanssa. Vuonna 1978 Songilo teki myös nimikko-LP:n, johon
sisältyi mm. Uhleniuksen poliittinen laulu Sinä ja Sorsan Kale (Rondo).
Jani Uhleniukseen saattoi tutustua sekä hanuristina että säveltäjänä
kokoelmassa "Harmonikkaparaati 1978" (Finlandia), johon sisältyi
hänen esityksensä Tango Giulietti. Vuonna 1981 Uhlenius teki Erkki Keinäsen
kanssa Työväen Sivistysliiton laskuun EP-levyn (TSL), mikä sisälsi hänen kolme
sävellystään Arvo Salon runoihin. 80-luvun alussa Jani Uhlenius nähtiin ja
kuultiin svengailemassa Unto Haapa-ahon ja Matti Oilingin kanssa televisiossa
UHO-trio, joka tarjosi vanhoja tuttuja jazzstandarteja vuonna 1982 myös
LP:llään Jazz Goodies (Dominant).
Vuonna 1983 Jani Uhlenius sävelsi ja levytti pari kotiseutuaiheista kappaletta
Vantaan kaupungin laskuun: Vantaa-idylli ja Myllytuvan poloneesi (Dominant).
Kolme vuotta myöhemmin hän vastasi johtoteemasta elokuvaan Elämän vonkamies, ja
nimisävelmän ikuisti levylle hänen itsensä lisäksi (Dominant) studioyhtye
Sininen majakka (Bluebird). Ajan mittaan levytykset kuitenkin vähenivät ja
Uhlenius ryhtyi muunlaiseen toimintaan, kuten mm. säveltämään musiikin
suosittuun radiosarjaan "Knalli ja sateenvarjo".
90-luvussa sai ensi-iltansa helsinkiläisessä teatteriravintolassa Jani
Uhleniuksen musiikkinäytelmä "Tuoppini jäljet mä tunnen", jonka aiheena on Tapio
Rautavaaran elämä. Uuden vuosituhannen puolella on syntynyt Järvenpäässä suuren
suosion saavuttanut koko perheen musikaali "Prinsessa Ruusunen",
kapellimestarinaan tietysti säveltäjä itse. Helmikuussa 2005 Uhleniuksen 60-vuotispäivää
juhlittiin Järvenpää-talossa otsikolla "Harmaantunut haitarimies"
pidetyllä juhlakonsertilla.
Jani Uhlenius tunnetaan myös aktiivisena järjestömiehenä. Hän on toiminut
Suomen Työväen Musiikkiliiton puheenjohtajana vuodesta 1993, Valtion säveltaidetoimikunnan
puheenjohtajana vuosina 1998-2003 ja Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n puheenjohtajana vuodesta 2002. Lisäksi hän on
tekijänoikeusjärjestö Teoston johtokunnan jäsen.
Biografiatektissä käytetyt lähteet:
Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Heiskanen, Riitta 2005: Palkeenvenyttäjästä kasvoi edunvalvoja
(60-vuotisartikkeli Helsingin Sanomissa 25.2.2005)
