Lea Luukinen syntyi ja vietti lapsuutensa Haukiputaalla, Oulun pohjoispuolella,
ja osoitti musikaalisuutensa jo varhain lauleskelemalla aina tilaisuuden tullen
joka paikassa. Hänellä oli hyvä, kantava ääni, minkä ansiosta hänestä tuli
suosittu esiintyjä myös koulun juhlissa. Saatuaan oppivelvollisuutensa päätökseen hän muutti
muutamaksi vuodeksi Ruotsiin työskennellen siellä mm. siivoojana hotellissa ja
apulaisena vanhainkodeissa.
Iskelmäkilpailuihin Lea osallistui ensi kerran jo 60-luvun alussa, mutta
lopputulos jäi vielä siinä vaiheessa vaatimattomaksi. Kesällä -66 hän pääsi
kokeilemaan kykyjään Haukiputaalla esiintymässä olleen Pentti Oskari Kankaan
orkesterin kanssa, saaden heti kiinnityksen kokoonpanon apusolistiksi. Siinä
tehtävässä hän toimi pari vuotta, muuttaen sinä aikana Raumalle.
Juuri Kangas otti käyttöön myös taiteilijanimen Laven, koska hän piti Lean omaa
sukunimeä turhan arkisena. Saatuaan keikoilla lisää esiintymiskokemusta Laven
uskaltautui 60-luvun lopulla Helsinkiin levymogulien pakeille, ja pääsikin
lokakuussa -69 tekemään esikoiskiekkonsa. Sävelmä oli italialainen Se on elämää
(Columbia), joka saikin yleisön kiinnostumaan tästä tummaäänisestä tulokkaasta.
Hän puolestaan sai työpaikan levy-yhtiön konttorissa.
Lea Lavenin varsinaisen läpimurron takasi maaliskuussa -70 taltioitu Maritza
(Columbia), jota seurasi ensimmäinen LP, kunnianhimoinen Se jokin (Columbia).
Tällöin Laven aloitti myös pitkäaikaisen yhteistyönsä sanoittaja-tuottaja
Chrisse Johanssonin kanssa ja suuntautui keikkaohjelmistossaan lähinnä
angloamerikkalaisen rockmusiikkiin. Niinpä hänen seuraava albuminsa Vuosikerta
1972 (Columbia) koostuikin pelkästään englanninkielisistä esityksistä.
Tässä vaiheessa Laven keikkaili lyhyitä ajanjaksoja eri yhtyeiden solistina.
Hän jatkoi myös levyttämistä tasaiseen tahtiin, hitteinään mm. keväällä -72
ilmestynyt Soley Soley (Columbia), seuraavan syksyn On ja ei (Emi) ja Italian
euroviisu Niin (Emi) vuodelta 1974, mikä toimi myös hänen tuolloisen suositun
LP-kokoelmansa otsikkokappaleena. Viimemainitusta balladista muodostuikin
sittemmin vakionumero hänen ohjelmistoonsa, mutta vielä sitäkin
merkityksellisemmäksi Lavenin vastaisen uran kannalta osoittautui hänen
varsinainen tunnussävelmänsä Tumma nainen (Emi) samalta vuodelta.
Vuoden 1975 nimikkoalbumi Lea (Emi) sisälsi
Abba-käännöksen Vai niin. Kokoelmaan Chanson Laven (Emi) vuonna 1977 sisältynyi kaksi perättäistä
menestysnumeroa - Vie meidät rakkauteen (Emi) ja Chanson d'amour (Emi) ja Lea saattoi todeta tyydytyksellä olevansa jälleen
naissolistiemme eturivissä. Se innosti häntä vaihtamaan levymerkkiä, mikä
osoittautuikin oikeaksi toimenpiteeksi.
Helmikuussa -78 Lea Laven osallistui Suomen eurovisiokarsintaan Raul Reimanin
sävelmällä Aamulla rakkaani näin (CBS). Se jäi itse kisassa toiseksi, mutta
ylti samannimiseen LP-kokoelmaan sisällytettynä kultalevyn arvoiseksi
kassamagneetiksi. Seuraava albumi, Jukka Kuoppamäen tilaustyönä tekemän
kappaleen mukaan otsikoitu Rotunainen (CBS) jatkoi samaa rataa, ja vuonna 1979
Laven täydensi menestyksensä voittamalla Syksyn sävel-kilpailun Jori Sivosen
sävellyksellä Ei oo, ei tuu (CBS).
80-luku alkoi Lea Lavenin kohdalla ilman uutta hittiä, mutta vuonna 1982
julkaistu single Bella Cara (CBS) enteili yleisönsuosiollaan jo paluuta
pinnalle. Seuraava kokoelma Lahjan sain (CBS) toikin tekijälleen taas
kultalevyn, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä vaihtamasta jälleen levy-yhtiötä.
Siirto osoittautui oikeaksi, sillä vaihdoksen seurauksena Laven sai aikaan
ensimmäisen platina-CD:nsä, yli 50 000 kiekkoa myyneen Sanat murenevat
(Bluebird).
Lea Laven ilahdutti ihailijoitaan tämän jälkeen uudella kultalevykokoelmalla
Rakkaus (Bluebird), jonka nimisävelmä oli lainattu kreikkalaisen Nana
Mouskourin ohjelmistosta. Ennen vuosikymmenen vaihtumista ilmestyivät vielä vuonna
1988 albumit Kriminal tango ja Kortit kertoo kohtalomme (Bluebird) sekä -89
Mustasukkaisuutta (Bluebird). Ainakin erikoisuutena kannattaa mainita myös
duetto Muistojen hehku Kari Tapion kumppanina.
90-luvulle tultaessa Lea Laven vaihtoi tuottajansa Chrisse
Johanssonin perässä
taas levymerkkiä ja teki uuden suosikkikokoelman Ali Baba (Polarvox).
Vuosikymmenen lopussa Laven teki komean comebackin voittamalla vuoden
1999 Syksyn
sävel-kilvoittelun Veikko Samulin sävellyksellä Nyt kun oot mennyt (F-records).
Uusi vuosituhat alkoi sitten hyvän julkisuuden saattelemana otsikolla
"Leidit lavalla" markkinoidulla kiertueella Katri Helenan, Paula
Koivuniemen ja Marion Rungin kanssa sekä sen pohjalta julkaistulla
yhteisalbumilla Leidit levyllä (BMG). Lavenin toistaiseksi viimeisin levytys on vuonna
2003 ilmestynyt CD-kokoelma Lähelläsi (MTG).
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista
viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 -
Tanssilavoilta tangomarkkinoille (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
