Helena Korpela sanoitti 1950-luvun jälkipuoliskolla ja 1960-luvulla
yhteensä viitisenkymmentä kappaletta. Kotimaisista säveltäjistä hän teki
tekstejä erityisesti Harry Bergströmille. Korpela kirjoitti myös pakinoita ja
kertomuksia eri lukemistoihin varsinkin Tupamuorin salanimellä.
Kauppakoulun käynyt Korpela lienee osannut vain ruotsia, mutta hän käytti
tunnollisesti ulkomaisia tekstejä suomentaessaan apuna esim. George de Godzinskyn legendaarista
kielitaitoa.
Tunnetuin Helena Korpelan sanoitus lienee Tutta Jewinkin (Raili Tuttujewin)
levyttämä, mutta Anneli Sarin (Lundbergin) ensilevytyksenä parhaiten tunnettu
suomenkielinen teksti Italian Eurovision laulukilpailut ja San Remon
iskelmäfestivaalin v. 1964 voittaneeseen dramaattiseen Nisan eli Nicola
Salernon säveltämään ja Mario Panzerin alkuperäissanoittamaan kappaleeseen Non
ho l’età (eli pidemmin Non ho l’età per amarti) eli Liian
nuori rakkauteen.
Seppo Korpela kertoi Eino Virtasen pyytäneen hänen vaimoansa ELVIS ry:n
ensimmäiseksi naisjäseneksi. Hän muistaa myös Helena-puolisonsa tehneen tekstit
usein ”aika liukkaasti, kun niillä oli yleensä kova kiire”.
Helena Korpela kuoli varsin yllättäen äkillisen sairauskohtauksen murtamana
kotonaan Helsingissä kolme päivää ennen 56-vuotissyntymäpäiväänsä.
HAASTATTELU:
Korpela, Seppo 2005. Haastattelijoina J. J. Marjanen ja
Petri Grönstrand. Helsinki 20. huhtikuuta 2005.