Matti Konttinen ei aikaillut päästyään ylioppilaaksi jazzmuusikoistaan kuuluisasta Norssista
1957, vaan valmistui yo-merkonomiksi
-59 ja opiskeli lisäksi tiedotusalaa Tampereella. Jo Norssissa hän oli jammaillut Martti (Huuhaa) Innasen
(g), Ossi Mäkelän (drs) ja monipuhaltaja Tuomas Kotovirran sekä ei-norssi Tapsa
Tammisen (b) kanssa ja saanut vaikeasti parantuvan muusikkotartunnan. Huhu kiersi ja pian kuuluikin kutsu trumpetisti
Rolf ”Kruna” Kronqvistin yhtyeeseen, jossa modernia main streamia soittivat
lisäksi tenoristi Joel Lahti, basisti Heikki Annala ja rumpali Raimo Lehtonen.
Seuraava kokoonpano oli Wille Katzin yhtye, muina jäseninä
multi-instrumentalisti Per-Eric ”Pärre”
Förars (v, reeds, voc), seppo Emppu Peltola (trbn) ja Jorma Katrama (b) +
nouseva laulutähti Marion Rung. Ennen omia kokoonpanoja Konttinen sai
lisäkokemusta Erkki Valasteella (dm) Unto Haapa-ahon (reeds) ja Erkki Sepän (b)
kanssa , laulusolisteina Carola, Vieno Kekkonen ja Seija Simola.
Yleisradioon ”pappa” kiinnittyi 1965 kesätoimittajaksi, mutta syksyllä
osastopäällikkö Erkki
Melakoski pyysi Mattia jäämään. Hänestä tuli Suomen ensimmäinen jazziin
erikoistunut radiotoimittaja, jonka kv.kortissa luki ”Head of jazz
section”.
Konttinen iski heti EBU-mahdollisuuksiin ja aloitti suomalaisen jazzin
kansainvälistämisen. 1965 lähetettiin suomijazzia edustamaan Esa
Pethman (ts) EBU-jazzkonserttiin Stuttgartiin,
seuraava vuonna Lontooseen Pekka Pöyry (as,ss) ja siitä lähtien joka
vuosi joku kärkinimistämme konsertoi ulkomailla. Myös bändeja
Yle/Konttinen
lähetti erilaisiin kisoihin ja pokaaleja alkoi tulla. Ja niiden mukana
myös
tietoisuutta suomalaisesta jazzista ja sen tekijöistä. Importöörinäkin
Konttinen toimi: Charles Lloyd, Phil Woodsja ranskalainen Martial Solal
Big Band konsertoivat Ylen
kutsumana 1960-luvun aikana Suomessa.
Jazzin omatuotanto Ylessä sai uutta puhtia Konttisen
istahdettua päällikön pallille. Erityisen merkittävää oli ns. kantanauhojen
tuotanto, sillä ne korvasivat paljolti äärimmäisen harvalukuiset jazzlevytykset
tuon ajan Suomessa. Järjestelmä toimi
hyvin vuoteen 1990 asti, jolloin Konttinen joutui toteamaan: ”Kevyen musiikin ohjelmatuotanto, kantanauhat mukaan
luettuna, on nyt jäissä uuden kanavajaon takia. Tässä jaossa jazz sai kylläkin fiinin
paikan sinfoniamusiikin rinnalla, mutta lähetysajat lyhenivät ja
epäsäännöllistyivät. Työvoimasta puhumattakaan, sillä pienempi osasto tulisi
kyseeseen vain vaihtamalla tilalleni laihempi henkilö" (Haavisto 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille, Otava, s. 346).
Konttisen taloontullessa oli jazzin osuus musiikista
3%, konserttimusiikin 33%. Konttinen
edellytti jazzin osuuden lisäämistä ja kahden jazztoimittajan palkkaamista
osastolle sekä konserttimäärän lisäämistä ja kokeellisen jazzstudion
perustamista seuraavien 10 vuoden aikana! Mutta kuten edellä todettiin,
90-luvulla raha ratkaisi. Uusi kanavajako tosin tuotti jazzille fiinin paikan
konserttimusiikin rinnalle (Ylen 1), mutta hyvä kehitys pysähtyi.
Aiemmin mainittujen kansainvälisten ja kotimaisten luottamustehtävien lisäksi Konttinen kutsuttiin myös Helsingin
Juhlaviikkojen, SeaJazzin, Porin Jazzfestivaalien, Kaamos-jazzin ja monien
muiden organisaatioiden hallituksiin ja
työryhmiin.
Reservin alikersantti Konttinen on tarkka kulinaristi ja
maigret-tyyppinen piipunpolttaja, puhuu ranskaa, rakastaa ranskalaisuutta kuin
myös lappilaisuutta. Kalat ruokapöytään
hän käy mieluimmin itse pyytämässä eikä itsejahdattu riistakaan ole harvinaista.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Kuka Kukin On OTAVA
2004
JAPA-haastattelunauha
1993
Jukka Haavisto:
Puuvillapelloilta kaskimaille OTAVA
1991 ”Ylen hyvä Konttinen” ss. 345-348
Henkilöhaastattelu Huhtikuu/2005
