Lapsuutensa Valkeakoskella viettänyt Pirkko Mannola
aloitti julkisen uransa esiintymällä 50-luvun lopulla trikootehtaan
mainoksissa. Sitä tietä hän kulkeutui vuoden 1958 Miss Suomi-mittelöön, minkä
hän myös voitti. Muuan kisoja seurannut toimittaja keksi puhua kaunottaren
hyvän jutun toivossa levy-yhtiön koelaulutilaisuuteen, vaikka hänellä ei ollut
mitään tietoa tämän mahdollisesta musikaalisuudesta - ja vielä saman vuoden
lopulla Pirkko Mannola tekaisi puolittain leikillään ensimmäisen äänitteensä
Minä rakastan sinua, Gabriel (Triola).
Kysymyksessä oli Mannolaa säestäneen Kullervo Linnan oma kömpelö
tekstitys Paul Ankan menestysnumeroon "Diana", joten lopputuloksesta
muodostui aika merkillinen. Levytys ei jäänyt kuitenkaan tulokkaan ainoaksi,
sillä seuraavana vuonna hän jatkoi lupaavasti alkanutta uraansa iskelmätähtenä
mm. Olli Hämen sovittamalla cha-cha-cha-rytmisellä taltioinnillaan
Suukkopanttileikki (Triola). Kävi kuitenkin niin, että tuo ensimmäinen
levytuottaja ei oikein ymmärtänyt Pirkko Mannolan todellista arvoa, joten
kilpailevalla yrityksellä oli helppo työ houkutella hänet omaan leiriinsä.
Näin sai alkunsa marraskuussa -59 äänite, joka sisälsi mm. latinalaisittain
sävytetyn esityksen Viisi viimeistä minuuttia (Nor-disc), Erkki Melakosken
sovittamana. Pirkko Mannolan varsinainen läpimurto levysolistina tapahtui tasan
vuotta myöhemmin Eino Virtasen sovittamalla taltioinnilla Kuinka rakkaus alkoi
(Nor-disc), mikä oli Saukki Puhtilan käännös Ankan hitistä Adam and
Eve. Sitä seurasivat nopeassa tahdissa mm. On vanha lempi rinnassain
(Nor-disc) - jälleen Ankaa! - Kumipallo (Nor-disc) ja Jaakko Salon sekä Four
Catsin avustuksella työstetty Kuu-ukko (Nor-disc).
Tietysti myös elokuvateollisuus kiinnostui tästä pirteästä ja osaavasta
missistä jo varsin varhaisessa vaiheessa. Legendaarinen Toivo Särkkä pestasi
hänet Suomen Filmiteollisuuteen oikein kuukausipalkkaiseksi näyttelijäsi yhtiön
viimeisiksi vuosiksi 1960-63, minä ajanjaksona Pirkko Mannola nähtiin mm.
sellaisissa filmeissä kuin "Toivelauluja", "Iskelmäketju",
"Teerenpeliä", "Tyttö ja hattu", "Yks tavallinen
Virtanen", "Ihana seikkailu" ja "Nina ja Erik".
Lisäksi hän esiintyi teatterien näyttämöllä mm. Helsingissä ja Tampereella.
Sivuuttaa ei sovi liioin Mannolan aktiivisuutta Saksassa, missä hän esiintyi
ensi kerran vuonna 1961 Berliinin filmijuhlien yhteydessä saaden kiinnityksen
sikäläisen Teldec-äänilevy-yhtiön taiteilijakaartiin. Saksan kielen jo
kouluaikoinaan oppineen suomalaiskaunottaren ensimmäinen siellä tehty äänite
oli Bam-schi-bam, minkä kappaleen hän ikuisti joulukuussa 1961
samalla taustalla suomeksi otsikolla Maailman paras levy (Nor-disc).
Saksankielinen alkuperäisesitys voitiin julkaista täällä sopimusteknisistä
syistä vasta 80-luvun lopulla kokooma-CD:llä.
Pirkko Mannola pääsi esiintymään Saksassa myös televisioon, konsertteihin ja
kiertueille kumppaneinaan mm. hollantilaissyntyinen Wyn Hoop sekä hieman
varttuneempi itävaltalaissuosikki Vico Torriani. Vuonna 1962 hän osallistui
sikäläisiin euroviisukarsintoihin Hoopin kanssa, yltäen neljänneksi, ja oli
mukana myös Suomen vastaavassa mittelössä Toivo Kärjen ja Reino Helismaan
kilpailukappaleella Sitä rakkaus on, pudoten leikistä jo semifinaalissa.
Koti-ikävä keskeytti Mannolan lupaavasti alkaneen uran Saksassa ja hän palasi
tänne jatkaakseen siitä, mihin oli aikanaan jäänyt viihdenäyttämöllä.
Pirkko Mannolan myöhemmistä levytyksistä Suomessa kannattaa mainita vuonna 1963
Eino Grönin kanssa jälleen saksalaissäestyksen pohjalle laulettu duetto Luonas
vielä hiukan viipyisin (Nor-disc) ja Kai Lindin kanssa vuotta myöhemmin
taltioitu Loistaa, loistaa (Scandia). Varsinaisen iskelmäuransa Pirkko Mannola
lopetti vuonna 1964, kun myös Nor-disc-yhtiön taru päättyi. Merkittävimmäksi
hänen tämän kauden viimeisistä levytyksistään jäi Four Cats-lauluyhtyeen
avustamana tehty tallenne Börje Sundgrenin sävellyksestä Pieni punainen auto
(Nor-disc).
60-luvun lopulla Pirkko Mannola sai kiinnityksen Intimiteatteriin, jonka
näyttämöllä hän teki varsinaisen elämäntyönsä. Lisäksi hänet on nähty vuosien
varrella televisiossa erilaisissa viihdeohjelmissa, näytelmissä ja sarjoissa.
Teatterin maailmaan ovat hänet liittäneet myös muutamat levytykset kuten
kokoelmaan "16 tähteä, 16 iskelmää" vuonna 1975 sisällytetty
musikaalinumero Pyssyllä ei miestä saa (Rondo) ja osallistuminen
Muumipeikko-albumiin (Front Disc) vuonna -83.
Pirkko Mannolan viimeisin oma levytys on vuodelta 1986: kokoelma On vanha lempi
rinnassain (Euros). 80-luvulla hän lyöttäytyi yhteen Vieno Kekkosen ja Brita
Koivusen kanssa ravintolashown merkeissä, ja vuonna 1997 he tekivät myös
yhteisen CD-kokoelman otsikolla Kulta-ajan tähdet (Eurorecords).
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän
tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
