Lasse Pihlajamaa opetteli jo varhain harmonikansoiton kotonurkista löytyneellä
vanhalla 1-rivisellä, ja 14-vuotiaana hän elätti itsensä pihasoittajana Porin
puutalokortteleissa. Päästyään käsiksi kehittyneempään soittimeen hän kehitti
itseopiskelun avulla määrätietoisesti niin tekniikkaansa kuin tulkintaansakin,
edistyen 30-luvulla esiintymään virtuoosinumeroineen jo tivoleihinkin.
Nuori Pihlajamaa hämmästytti yleisöään paitsi soittajana myös steppaajana ja
jonglöörinä. Jo ennen talvisotaa hän siirtyi Tampereelle, esiintyen siellä eri
yhtyeissä. Sotavuosina hän toimi niin monien muiden tuon ajan muusikkojen
tavoin viihdytysjoukoissa tutustuen tällöin mm. Eugen Malmsteniin, jonka kanssa
hän jatkoi yhteistyötä vielä rauhan palattua.
Vuonna 1945 Lasse Pihlajamaa osallistui Tukholmassa Ruotsin ja Suomen väliseen
harmonikkamaaotteluun esittäen mm. oman sävellyksensä Noiduttu hanuri.
Virtuoosimainen kappale herätti yleisössä niin laajaa huomiota, että se
päätettiin ikuistaa saman tien myös äänilevylle kääntöpuolenaan hanuristin
toinen oma sävelmä, kansanomainen Tampereen polkka. Näin Pihlajamaa pääsi
tekemään ensimmäisen tallenteensa jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Sodan jälkeen Lasse Pihlajamaa muodosti Tampereella toisen hanuristin Arvo
Nyströmin kanssa Jam Session-nimisen yhtyeen, missä vaikutti myös
laulaja-kitaristi Jorma Ikävalko. Kokoonpanon ohjelmistoon kuului useita
humoristisia numeroita, joissa Pihlajamaa pääsi esittelemään synnynnäisiä
koomikon taitojaan. Näihin aikoihin hän työskenteli usein myös Viljo Vesterisen
kanssa hoidellen vaativammat harmonikkaosuudet, kun halvauksen vammauttanut
maestro ei ollut enää entisellään.
Pihlajamaa ja Vesterinen tekivät muutaman vuoden aikana myös muutamia
mielenkiintoisia levyjä, joista mainittakoon esimerkkinä yhdistelmä
Konserttipolkka / Ilta aurinkolahdella (Decca) vuodelta 1949. Kiinnostava on
harmonikkamusiikin tutkijan kannalta myös Pihlajamaan ja Arvo Nyströmin pari
vuotta nuorempi yhteistaltiointi Harmonetta (Leijona). Samalta vuodelta -1953 -
on Vesterisen ja Pihlajamaan yhteinen tulkinta ikivihreästä Säkkijärven
polkasta ruotsalaisen Cupol-levy-yhtiön ikuistamana.
Noihin samoihin aikoihin Lasse Pihlajamaa levytti Rytmi-merkille myös useiden
muiden eturivin hanuristiemme kanssa. Hänen kumppaneinaan olivat ainakin Esa
Pakarinen (Kutituspolkka), Matti Viljanen ( Jenkkakimara 3), Kalevi Nyqvist (Huvittelevat hanurit ja Ihanat päivät) sekä Paavo Tiusanen (Elämää
suomalaismetsissä ja Elämä juoksuhaudoissa). Vuodelta 1954 löytyy myös duetto
ruotsinmaalaisen harmonikkataiturin Andrew Walterin kanssa: Kuhertelevat
hanurit (Triola).
50-luvulla Lasse Pihlajamaa muutti parempien työnsaantimahdollisuuksien perässä
Helsinkiin ja perusti sittemmin niin maineikkaan uuden kokoonpanonsa
Pihlajamaan Pelimannit, joka teki useiden radioesiintymistensä ohessa myös
joukon levytyksiä. Oivaksi näytteeksi niistä sopii yhdistelmä Lumitähtiä /
Mäntsälän polkka (Triola) vuodelta 1955. Vuonna -57 Pihlajamaa katsoi saaneensa
tarpeeksi keikkailusta ja päätti asettua aloilleen sekä perustaa
harmonikansoittoon erikoistuneen musiikkiopiston.
Opisto saavutti heti suuren suosion, mutta Lasse Pihlajamaa havaitsi pienimpien
oppilaiden kärsivän heille sopivan kokoisten soittimien puutteesta. Kun asiasta
kiinnostunutta tehdasta ei näyttänyt löytyvän kotimaasta, hän kääntyi
italialaisen soitinten valmistajan puoleen. Näin sai alkunsa hänen nimeään
kantaneiden, sittemmin niin suosittujen harmonkkojen sarja.
Lasse Pihlajamaan harmonikkaopisto nosti pinnalle useita nuoria alan
taitureita, kuten sekä koti- että ulkomaisissa kilpailuissa hyvin menestyneen
Merja Ikkelän ja myöhemmin Sibelius-Akatemian ensimmäiseksi harmonikansoiton
lehtoriksi valitun Matti Rantasen. Kolmikko teki vuonna 1979 myös yhteisen
kokoelman otsikolla Lasse Pihlajamaan parhaat (Sauna Records), joka koostui
Pihlajamaan suosituista sävellyksistä. Hänen viimeiseksi levytyksekseen on
jäänyt niin ikään hänen omasta tuotannostaan koottu LP Noiduttu hanuri (Sauna
Records) vuodelta 1986.
Lasse Pihlajamaa on iskostanut nimensä suomalaisen musiikin historiaan paitsi
taitavana ja monipuolisena muusikkona myös henkilönä, joka kehitti harmonikkaa
instrumenttina uuden ajan vaateita vastaavaksi ja hankkien sille vakaan aseman
myös konserttinäyttämöllä. Hän toimi aikaisemmin vuosikausia Suomen
Harmonikansoittajien Liiton puheenjohtajana ja oli aktiivisesti mukana
synnyttämässä sittemmin jokavuotiseksi tapahtumaksi vakiintuneita Ikaalisten
"Sata-Häme Soi"-musiikkijuhlia. Pihlajamaa onkin ainoa
musiikkineuvoksen tittelillä palkittu alansa edustaja.
Ikään kuin sivujuonteena on mainittava, että Lasse Pihlajamaa vastasi itse myös
valssisävelmänsä Nuoruusmuistoja tekstistä, kun se nousi vuonna 1976
suosikkitilastoihin Erkki Junkkarisen levyttämänä (Blue Master). Hänen omissa
nimissään tekemänsä levytykset ovat jääneet hänen maineeseensa ja suosioonsa
nähden yllättävän vähäisiksi verrattuna eräisiin muihin suomalaisiin
hanuristeihin, mutta hänen suurin painoarvonsa lieneekin ollut alan
pitkäaikaisena ja uutterana pedagogina.
Bibliografiatekstissä käytetyt lähteet:
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 -
Tanssilavoilta tangomarkkinoille (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Melakoski, Erkki (toim.) 1970: Rytmimusiikki (Otava, Helsinki.)
