Tapio Heinonen

Tapio Heinonen syntyi Porvoossa 29.12.1941 kaksikieliseen perheeseen. Heinosen suku oli musikaalista. Kotona, kotileipomon yläkerrassa oli piano, eikä suinkaan koristeena, sitä myös soitettiin, perheen vapaa-aikoihin nimittäin kuuluivat oleellisena osana soitto ja laulu. Perheen isä, joka oli leipomoalan yrittäjä lauloi Borgå Sångarbröderna-mieskuorossa solistina. Jo nuorena myös vanhempi perheen lapsista, poika Tapio tunsi kutsumusta musiikin pariin. Tuota kutsumustaan hän toteutti pianon lisäksi myös kitaraa soittamalla. Hän kävi Porvoon suomalaista yhteiskoulua. Koulussa hän oli hyvä urheilija ja esiintyi mielellään eri tilaisuuksissa. Kouluaikanaan Tapio osallistui erään porvoolaisen seuran järjestämään kolmiosaiseen iskelmälaulukilpailuun. Ensimmäisessä osassa hän tuli toiseksi ja muut osat voitti, viimeisen osan laululla The Greenleaves of Summer (Kesän vihreät lehvät). Hänen lauluäänensä oli jo tuolloin matalansävyinen ja komea, sitä voisi myös kuvata pehmeäksi. 

Tapio Heinonen kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon yhteislyseossa syksyllä 1962. Sen jälkeen, suoritettuaan varusmiespalveluksen hän suoritti Helsingissä Kauppa-ja mainoskoulun ja siirtyi aikanaan liike-elämän palvelukseen, ensin myyntimieheksi ja sitten yrittäjäksi kaupan alalla. Jo opiskeluaikana hän oli herättänyt ihailua illanistujaisissa säestämällä itseään kitaralla ja tulkiten pehmeällä äänellään hitaita balladeja. Näitä esityksiä myös tallentui kelanauhalle ja aikanaan eräs näitä nauhoja joutui Discophon -levy-yhtiön tuottajalle, Johan 'Mosse' Vikstedtille. Tapio Heinosen erikoinen äänensävy herätti heti tämän kiinnostuksen ja niinpä vuonna 1968 saatiin samettiäänisen 26-vuotiaan Tapio Heinosen laulua kuulla ensi kerran myös äänilevyllä. Heinonen teki aluksi kolme levytystä, hänen ensimmäinen soolosinglensä sisälsi kappaleet Palanen maata ja Odotan hyräilen, kolmas levytys oli yhdessä Seidat-lauluyhtyeen kanssa yhdessä tehty Yöllä on tuhat silmää.

Ensimmäiset levytykset jäivät kuitenkin vähälle huomiolle, mutta niiden ansiosta Tapio Heinonen  pääsi esiintymään ensi kertaa TV-yleisölle. Helsingin Kalastajatorpalla nauhoitetussa show'ssa laulajatar Carola esitteli yleisölle 'löytönsä': "mies, joka laulaa melkein Harry Belafonten äänellä." Suosio oli valtaisa, Tapio Heinonen ampaisi näin hetkessä Suomen tunnetuimpien laulajien joukkoon. Tämän jälkeen Tapio Heinonen kuuluikin jo TV:n ravintolashow-ohjelmien 'vakiokalustoon.'

Tapio esiintyikin uransa alkuaikoina sitten enimmäkseen Helsingin ravintoloissa, Kalastajatorpan lisäksi pääasiassa Kulosaaren kasinolla, Adlonissa, Mobilessa ja Senaattoriklubilla, joissakin yhtäjaksoisesti jopa kuukausia. Myöhemmin hän ulotti esiintymismatkansa ympäri Suomea ja myös laivaristeilyille.

Tapio Heinonen piti eri maiden kansalauluista. Hän pyrki esittämään kansanlaulut alkukielisinä. Hän myös käännätti tekstit ymmärtääkseen niiden sanoman sekä opetteli ääntämään vierasta kieltä oikella tavalla.

Levylaulajana Tapio Heinonen löi itsensä läpi syyskesällä 1969. Elokuussa levytetty Julian Grimau, Kari Tuomisaaren suomeksi tekstittämä kansanballadi nousi heti Yleisradion Listan kärkeen. Myös toinen samoihin aikoihin levytetty niin ikään espanjalaiselle kielialueelle viittaava iskelmä Solenzara saavutti suuren suosion. Muita samana vuonna levytettyjä Heinosen kautta tunnetuksi tulleita laulelmia ovat Kari Tuomisaaren sävellys ja sanoitus Monta vuotta sitten kello kymmenen ja Heinosen oma suomennos, alun perin ruotsalainen, Bengt Sundströmin säveltämä Nähdä saa ken tietää mitä tahtoo (Den som lever får se vad som händer).

Vuonna 1970 ilmestyi Tapio Heinosen ensimmäinen sooloalbumi Julian Grimau. Kyseisellä albumilla Heinonen pääsi näyttämään kykynsä myös ranskalaisen chansonin suomalaisena tulkitsijana. Suorastaan ikivihreäksi onkin muodostunut Charles Aznavourin säveltämä Eilen kun mä tiennyt en (Hier encore), jonka tekstin suomensi Reino Bäckman. Toinen mainittava esitys, niin ikään chanson-tyyliä edustava tuolta albumilta on Gilbert Becaudin säveltämä Palaan sua hakemaan (Je reviens te chercher), jonka suomensi Chrisse Johansson. Suorastaan virtuoosimaiset sovitukset kaikkiin edellä mainittuihin oli laatinut Seppo Rannikko, josta olikin tuleva vuosikausiksi kenties merkittävin Tapio Heinosen musiikillinen taustavaikuttaja niin sovittajan kuin myös tuottajan ominaisuudessa.

Aluksi Heinonen oli keikkaillut päivätyönsä ohella, mutta ryhtyi vuonna 1970 vapaaksi taiteilijaksi. 1970-luvun alku olikin Tapio Heinosen kulta-aikaa, ainakin jos asiaa tarkastelee levytysten määrän perusteella. Vuonna 1971 häneltä ilmestyikin musiikkia peräti kolmen LP-levyn verran, kolmella eri kielellä. Suomeksi ilmestyi albumi Vielä kerran, joka jatkoi ensimmäisen albumin linjaa, sisältäen hitaita käännösiskelmiä. Toinen albumi Tapio Heinonen levytettiin englannin kielellä ja sisälsi pääosin jo suomeksi aikaisemmin levytettyä, englannista suomeksi käännettyä ohjelmistoa alkuperäiskielellä. Kolmas albumi När livet börjar le ilmestyi ruotsiksi ja Tapio Heinonen levytti sen tuottajan toivomuksesta salanimellä Tommy Waughn. Tapio Heinosen seuraava albumi, vuonna 1972 julkaistu Oottakos kuullu poikkesi sisältönsä puolesta täysin aikaisemmista, se nimittäin sisälsi suomalaisia kansanlauluja Erkki Ertaman ja Heikki Laurilan nykyaikaisina sovituksina. Vuonna 1971 Tapio Heinonen osallistui MTV:n järjestämään Syksyn sävel -laulukilpailuun omalla sävellyksellään En kadu mitään, jonka sanoitus on Chrisse Johanssonin. Se sijoittui kuitenkin vaatimattomasti kahdeksanneksi.

1970-luvulla Tapio Heinonen esiintyi paljon myös ulkomailla. Hän kävi mm. USA:ssa, Englannissa ja Australiassa tarkoituksella luoda itselleen kansainvälistäkin uraa. USA:ssa hän olisi päässyt jopa levyttämäänkin alkuvuodesta 1972, mutta siitä ei tullut terveydellisistä syistä mitään, koska hän juuri ennen lähtöään sairastui akuuttiin korvakipuun, joka vaati hoitoa. Japanissa hän osallistui Tokion laulufestivaaleihin, edusti Suomea Puolassa Sopotin interviisuissa ja Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailuissa sekä DDR:ssä Rostockin Itämeren viikolla. Vuonna 1974 hän vieraili Tshekkoslovakiassa osallistumassa kansainvälisen musiikkiohjelman tekoon. Vuonna 1976 hän osallistui Ranskassa Pariisissa Suomen edustajana Grand Prix de la Chansoniin. Tuolloin hän viipyi Pariisissa pari kuukautta esiintyen siellä pienessä ravintolassa.

Näihin aikoihin alkoi Ménierèn tauti haitata Tapio Heinosen terveyttä. Hän oli jo koulupoikana sairastunut Ménierèn tautiin. Sairaus johtuu sisäkorvan liiallisesta paineesta ja aiheuttaa huimausta. Varusmiepalveluksensa aikana hän joutui viettämään paljon aikaa Tilkan sotilassairaalassa. Hänellä oli krooninen vika toisessa korvassa ja verenkiertohäiriö toisessa. Kun molempiin korviin tuli vika hän ei enää halunnut mennä leikkaukseen pelossa, että menettäisi kuulonsa eikä voisi enää laulaa. Esiintyvän taiteilijan työ jo itsessään on siinä määrin raskasta, että tällainen sairaus on suuri haitta. Niinpä Tapio Heinonen joutui 70-luvun puolivälissä, kesken parasta menestyskauttaan lopettamaan keikkailun sen takia muutamaksi vuodeksi kokonaan.

Vuosina 1974-78 Tapio Heinonen levytti kolme albumia Fonovox-yhtiölle: Lämmöllä (1974), Vaeltaja (1975) ja La Boheme (1978). Tuon aikakauden tuotanto on suurelta osin käännöskappaleita, mutta ajan tyylistä ilahduttavasti poiketen on mukana myös runsaasti kotimaisia sävellyksiä ja monta niistä on nimenomaan Tapio Heinoselle tehtyjä alkuperäiskappaleita. Näistä erottuvat erikoisen vahvoina tulkintoina Philadelphia 1776 (säv, san & sov. Jarmo Jylhä), Lapsuutein luo (säv & san. Heimo Saksio), Sen verran mustalaista (säv. Tapio Heinonen, san. Kari Tuomisaari) sekä Henry Haapalaisen säveltämät ja sanoittamat laulut Sua niin rakastin, Tieni länteen toi ja Meksikoon. Sovitukset on jälleen suurimmaksi osaksi hoitanut Seppo Rannikko.

Uransa aikana Tapio Heinonen ehti levyttää myös muutamia tyyliinsä sopivia sen ajan käännösiskelmiä, kuten esim. Sata kelloa (Cento campane, 1973), Päivät kuin unta (Seasons In The Sun, 1974), Kuusamo (Africa, 1976), Lumikenttien kutsu (I Wanna Go, 1976) ja Ihminen on tehnyt sen (The Elephant Song, 1977).

1980-luvun alussa Tapio Heinonen levytti EMI:lle yhdeksännen albuminsa Vain tavallinen mies. Levy koostuu käännöskappaleista, sovittajana toimi Taisto Wesslin. Levy julkaistiin myös ruotsinkielisenä versiona. Tapio Heinosen viimeiseksi levytykseksi jäi niin ikään käännöskappale, TV-sarjan Vastatuuleen tunnusmelodia Vain kaksi nauhaa (Six Ribbons), se levytettiin vuonna 1981.

Vuoden 1983 alussa Heinonen muutti takaisin syntymäkaupunkiinsa Porvooseen. Siellä hän piti mm. isänpäiväkonsertin täydelle salille. Sairaudet kuitenkin mursivat lopulta laulajan elinvoiman. Tapio Heinonen poistui keskuudestamme 43-vuotiaana, loppiaisena 6. tammikuuta v. 1985. 

Tapio Heinosen musiikki on jäänyt kuitenkin elämään. Siitä on osoituksena se, että hänen laulujaan on julkaistu uudelleen peräti kuuden CD-kokoelman verran, mm. koko EMI:n äänitetuotanto vuosilta 1968-73 on saatettu CD-muotoon. Myös Fonovox-kauden levytyksistä (1974-78) on julkaistu yksi CD-kokoelma.

Tapio Heinonen muistetaan suomalaisittain erikoisena taiteilijapersoonallisuutena. Hänessä yhdistyivät mannermainen charmi ja suomalaiselle luonteenpiirteelle ominainen vaatimattomuus, joskus jopa suoranainen ujous. Toisaalta hän taiteilijana jo alusta asti osoitti omaavansa siinä määrin musikaalisuutta ja lavakarismaa, joilla olisi voinut yltää jopa maailmanmaineeseen asti. Ennen kaikkea hän kuitenkin oli uransa suhteen jopa ylpeän määrätietoinen pyrkien koko ajan mahdollisuuksiensa mukaan eteenpäin, tavoitellen jopa kansainvälisiä markkinoita, mikä Tapio Heinosen tapauksessa ei olisi aivan mahdotonta ollutkaan. Kuitenkin kansainvälinen läpimurto jäi häneltä tekemättä. Hänen pehmeän äänensävynsä ja tyylinsä kerrotaan vedonneen erikoisesti naispuolisiin musiikin kuulijoihin. Näin Maarit Niiniluoto: "Tapio Heinonen oli yksinäinen trubaduuri, joka esiintyi aina kitaransa kanssa, vaalea, näyttävä ja etenkin naisia ihastuttanut miehekäs taiteilija."

Lähteet:

Niiniluoto, Maarit 2001. Tapio Heinonen: Eilen kun mä tiennyt en - 40 rakastetuinta laulua. CD:n esittelylehtinen.

Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004. Iskelmän tähtitaivas, 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY. ss. 109-110.

Puustinen, Jouko. "Trubaduuri Tapio Heinonen" http://www.saunalahti.fi/puustine/historia.html (4.5.2005)

Albumit:

Julian Grimau, EMI, Columbia 062-34098, 1970

Vielä kerran, EMI, Columbia 062-34098, 5E 062-34 415, 1971

Tapio Heinonen, EMI, Columbia 5E 048-50457, 1971

När livet börjar le, EMI, Columbia 4E 062-34210, 1971

Oottakos kuullu., EMI, Columbia 062-34600, 1972

Lämmöllä, Fonovox, Discovox DCLP 101, 1974

Vaeltaja, Fonovox, Discovox DCLP 106, 1975

La Boheme, Fonovox, Titan TTLP 508, 1978

Vain tavallinen mies, EMI, Columbia 9C 062-38380, 1980

En ensam man, EMI, Columbia, 9C 062-38391, 1981

Single:

Solenzara (säv. Dominique Marfusi & Catherine Darbal & Phillippe Olivieri, suom. san. Putte [=Pauli J.] Lampinen, sov. Seppo Rannikko) EMI, Columbia MY 168, 1969

Julian Grimau (säv. & san. traditional, suom. san. Kari Tuomisaari, sov. Seppo Rannikko) EMI, Columbia MY 178, 1969

Nähdä saa ken tietää mitä tahtoo (Den som lever får se vad som hender) (säv. & san. Bengt O. Sundström, suom. san. Tapio Heinonen) EMI, Columbia 5E 006-34063, 1969

Eilen kun mä tiennyt en (Hier Encore / Yesterday When I Was Young) (säv. & san. Charles Aznavour, suom. san. Reino Bäckman, sov. Seppo Rannikko) EMI, Columbia 5E 006-34176, 1970

Vielä kerran (Annie Laurie) (säv. Lady Scott, san. William Douglas, suom. san. Chrisse Johansson, sov. Ove Lind) EMI, Columbia 5E 006-34247, 1970

Rosie Romeo (säv. & san. Per G. Jensen, suom. san. Chrisse Johansson, sov. R. Asbjörnsen) EMI, Columbia 5E 006-34389, 1971

En kadu mitään (säv. Tapio Heinonen, san. Chrisse Johansson, sov. Raimo Henriksson) EMI, Columbia 5E 006-34504, 1971

Meksikoon (säv. & san. Henry Haapalainen, sov. Seppo Rannikko) Fonovox, Discovox DCS 527, 1974

Vain tavallinen mies (King of Oak Street) (säv. & san. Alex Harvey, suom. san. Pertti Reponen, sov. Taisto Wesslin) EMI, Columbia 9C 006 38384, 1980

Vain kaksi nauhaa (Six Ribbons) (säv. & san. Jonathan J. English & Mario D. Millo, suom. san. Pertti Reponen, sov. Taisto Wesslin) EMI, Columbia 9C 006 38398, 1981