 |
|
Henkilötiedot
Tapio Heinonen
s. 0.0.1941 - 0.0.0, Porvoo k. 0.0.1985 - 0.0.0, Porvoo
Teksti Veikko Tiitto
Nimet
Täydellinen nimi | Tapio Rafael Heinonen | Salanimet | Tommy Waughn (laulaja LP-albumilla När livet börjar le) |
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika | 0.0.1941 - 0.0.0, Porvoo |
Kuolinaika | 0.0.1985 - 0.0.0, Porvoo |
Roolit ja soittimet
Roolit | laulaja, säveltäjä, sanoittaja | Soittimet | laulu, kitara |
Tapio Heinonen syntyi Porvoossa 29.12.1941 kaksikieliseen perheeseen.
Heinosen suku oli musikaalista. Kotona, kotileipomon yläkerrassa oli piano,
eikä suinkaan koristeena, sitä myös soitettiin, perheen vapaa-aikoihin
nimittäin kuuluivat oleellisena osana soitto ja laulu. Perheen isä, joka oli
leipomoalan yrittäjä lauloi Borgå Sångarbröderna-mieskuorossa solistina. Jo
nuorena myös vanhempi perheen lapsista, poika Tapio tunsi kutsumusta musiikin
pariin. Tuota kutsumustaan hän toteutti pianon lisäksi myös kitaraa
soittamalla. Hän kävi Porvoon suomalaista yhteiskoulua. Koulussa hän oli hyvä
urheilija ja esiintyi mielellään eri tilaisuuksissa. Kouluaikanaan Tapio
osallistui erään porvoolaisen seuran järjestämään kolmiosaiseen
iskelmälaulukilpailuun. Ensimmäisessä osassa hän tuli toiseksi ja muut osat
voitti, viimeisen osan laululla The Greenleaves of Summer (Kesän vihreät
lehvät). Hänen lauluäänensä oli jo tuolloin matalansävyinen ja komea, sitä
voisi myös kuvata pehmeäksi.
Tapio Heinonen kirjoitti
ylioppilaaksi Porvoon yhteislyseossa syksyllä 1962. Sen jälkeen, suoritettuaan
varusmiespalveluksen hän suoritti Helsingissä Kauppa-ja mainoskoulun ja siirtyi
aikanaan liike-elämän palvelukseen, ensin myyntimieheksi ja sitten yrittäjäksi
kaupan alalla. Jo opiskeluaikana hän oli herättänyt ihailua illanistujaisissa
säestämällä itseään kitaralla ja tulkiten pehmeällä äänellään hitaita
balladeja. Näitä esityksiä myös tallentui kelanauhalle ja aikanaan eräs näitä
nauhoja joutui Discophon -levy-yhtiön tuottajalle, Johan 'Mosse' Vikstedtille.
Tapio Heinosen erikoinen äänensävy herätti heti tämän kiinnostuksen ja niinpä
vuonna 1968 saatiin samettiäänisen 26-vuotiaan Tapio Heinosen laulua kuulla
ensi kerran myös äänilevyllä. Heinonen teki aluksi kolme levytystä, hänen
ensimmäinen soolosinglensä sisälsi kappaleet Palanen maata ja Odotan hyräilen,
kolmas levytys oli yhdessä Seidat-lauluyhtyeen kanssa yhdessä tehty Yöllä on
tuhat silmää.
Ensimmäiset levytykset jäivät
kuitenkin vähälle huomiolle, mutta niiden ansiosta Tapio Heinonen
pääsi esiintymään ensi kertaa TV-yleisölle. Helsingin Kalastajatorpalla
nauhoitetussa show'ssa laulajatar Carola esitteli yleisölle 'löytönsä':
"mies, joka laulaa melkein Harry Belafonten äänellä." Suosio oli
valtaisa, Tapio Heinonen ampaisi näin hetkessä Suomen tunnetuimpien laulajien
joukkoon. Tämän jälkeen Tapio Heinonen kuuluikin jo TV:n
ravintolashow-ohjelmien 'vakiokalustoon.'
Tapio esiintyikin uransa
alkuaikoina sitten enimmäkseen Helsingin ravintoloissa, Kalastajatorpan lisäksi
pääasiassa Kulosaaren kasinolla, Adlonissa, Mobilessa ja Senaattoriklubilla,
joissakin yhtäjaksoisesti jopa kuukausia. Myöhemmin hän ulotti
esiintymismatkansa ympäri Suomea ja myös laivaristeilyille.
Tapio Heinonen piti eri maiden kansalauluista. Hän pyrki
esittämään kansanlaulut alkukielisinä. Hän myös käännätti tekstit
ymmärtääkseen niiden
sanoman sekä opetteli ääntämään vierasta kieltä oikella tavalla.
Levylaulajana Tapio Heinonen löi
itsensä läpi syyskesällä 1969. Elokuussa levytetty Julian Grimau, Kari
Tuomisaaren suomeksi tekstittämä kansanballadi nousi heti Yleisradion Listan
kärkeen. Myös toinen samoihin aikoihin levytetty niin ikään espanjalaiselle kielialueelle
viittaava iskelmä Solenzara saavutti suuren suosion. Muita samana vuonna
levytettyjä Heinosen kautta tunnetuksi tulleita laulelmia ovat Kari Tuomisaaren
sävellys ja sanoitus Monta vuotta sitten kello kymmenen ja Heinosen oma
suomennos, alun perin ruotsalainen, Bengt Sundströmin säveltämä Nähdä saa ken
tietää mitä tahtoo (Den som lever får se vad som händer).
Vuonna 1970 ilmestyi Tapio
Heinosen ensimmäinen sooloalbumi Julian Grimau. Kyseisellä albumilla Heinonen
pääsi näyttämään kykynsä myös ranskalaisen chansonin suomalaisena tulkitsijana.
Suorastaan ikivihreäksi onkin muodostunut Charles Aznavourin säveltämä Eilen
kun mä tiennyt en (Hier encore), jonka tekstin suomensi Reino Bäckman. Toinen
mainittava esitys, niin ikään chanson-tyyliä edustava tuolta albumilta on
Gilbert Becaudin säveltämä Palaan sua hakemaan (Je reviens te chercher), jonka
suomensi Chrisse Johansson. Suorastaan virtuoosimaiset sovitukset kaikkiin
edellä mainittuihin oli laatinut Seppo Rannikko, josta olikin tuleva vuosikausiksi
kenties merkittävin Tapio Heinosen musiikillinen taustavaikuttaja niin
sovittajan kuin myös tuottajan ominaisuudessa.
Aluksi Heinonen oli keikkaillut
päivätyönsä ohella, mutta ryhtyi vuonna 1970 vapaaksi taiteilijaksi. 1970-luvun
alku olikin Tapio Heinosen kulta-aikaa, ainakin jos asiaa tarkastelee
levytysten määrän perusteella. Vuonna 1971 häneltä ilmestyikin musiikkia peräti
kolmen LP-levyn verran, kolmella eri kielellä. Suomeksi ilmestyi albumi Vielä
kerran, joka jatkoi ensimmäisen albumin linjaa, sisältäen hitaita
käännösiskelmiä. Toinen albumi Tapio Heinonen levytettiin englannin kielellä ja
sisälsi pääosin jo suomeksi aikaisemmin levytettyä, englannista suomeksi
käännettyä ohjelmistoa alkuperäiskielellä. Kolmas albumi När livet börjar le
ilmestyi ruotsiksi ja Tapio Heinonen levytti sen tuottajan toivomuksesta
salanimellä Tommy Waughn. Tapio Heinosen seuraava albumi, vuonna 1972 julkaistu
Oottakos kuullu poikkesi sisältönsä puolesta täysin aikaisemmista, se nimittäin
sisälsi suomalaisia kansanlauluja Erkki Ertaman ja Heikki Laurilan
nykyaikaisina sovituksina. Vuonna 1971 Tapio Heinonen osallistui MTV:n
järjestämään Syksyn sävel -laulukilpailuun omalla sävellyksellään En kadu
mitään, jonka sanoitus on Chrisse Johanssonin. Se sijoittui kuitenkin
vaatimattomasti kahdeksanneksi.
1970-luvulla Tapio Heinonen
esiintyi paljon myös ulkomailla. Hän kävi mm. USA:ssa, Englannissa ja
Australiassa tarkoituksella luoda itselleen kansainvälistäkin uraa. USA:ssa hän
olisi päässyt jopa levyttämäänkin alkuvuodesta 1972, mutta siitä ei tullut
terveydellisistä syistä mitään, koska hän juuri ennen lähtöään sairastui
akuuttiin korvakipuun, joka vaati hoitoa. Japanissa hän osallistui Tokion
laulufestivaaleihin, edusti Suomea Puolassa Sopotin interviisuissa ja
Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailuissa sekä DDR:ssä Rostockin
Itämeren viikolla. Vuonna 1974 hän vieraili Tshekkoslovakiassa osallistumassa
kansainvälisen musiikkiohjelman tekoon. Vuonna 1976 hän osallistui Ranskassa
Pariisissa Suomen edustajana Grand Prix de la Chansoniin. Tuolloin hän viipyi
Pariisissa pari kuukautta esiintyen siellä pienessä ravintolassa.
Näihin aikoihin alkoi Ménierèn
tauti haitata Tapio Heinosen terveyttä. Hän oli jo koulupoikana sairastunut Ménierèn
tautiin. Sairaus johtuu sisäkorvan liiallisesta paineesta ja aiheuttaa
huimausta. Varusmiepalveluksensa aikana hän joutui viettämään paljon aikaa
Tilkan sotilassairaalassa. Hänellä oli krooninen vika toisessa korvassa ja
verenkiertohäiriö toisessa. Kun molempiin korviin tuli vika hän ei enää
halunnut mennä leikkaukseen pelossa, että menettäisi kuulonsa eikä voisi enää
laulaa. Esiintyvän taiteilijan työ jo itsessään on siinä määrin raskasta, että
tällainen sairaus on suuri haitta. Niinpä Tapio Heinonen joutui 70-luvun
puolivälissä, kesken parasta menestyskauttaan lopettamaan keikkailun sen takia
muutamaksi vuodeksi kokonaan.
Vuosina 1974-78 Tapio Heinonen
levytti kolme albumia Fonovox-yhtiölle: Lämmöllä (1974), Vaeltaja (1975) ja La
Boheme (1978). Tuon aikakauden tuotanto on suurelta osin käännöskappaleita,
mutta ajan tyylistä ilahduttavasti poiketen on mukana myös runsaasti kotimaisia
sävellyksiä ja monta niistä on nimenomaan Tapio Heinoselle tehtyjä
alkuperäiskappaleita. Näistä erottuvat erikoisen vahvoina tulkintoina
Philadelphia 1776 (säv, san & sov. Jarmo Jylhä), Lapsuutein luo (säv &
san. Heimo Saksio), Sen verran mustalaista (säv. Tapio Heinonen, san. Kari
Tuomisaari) sekä Henry Haapalaisen säveltämät ja sanoittamat laulut Sua niin rakastin,
Tieni länteen toi ja Meksikoon. Sovitukset on jälleen suurimmaksi osaksi
hoitanut Seppo Rannikko.
Uransa aikana Tapio Heinonen
ehti levyttää myös muutamia tyyliinsä sopivia sen ajan käännösiskelmiä, kuten
esim. Sata kelloa (Cento campane, 1973), Päivät kuin unta (Seasons In The Sun,
1974), Kuusamo (Africa, 1976), Lumikenttien kutsu (I Wanna Go, 1976) ja Ihminen
on tehnyt sen (The Elephant Song, 1977).
1980-luvun alussa Tapio Heinonen
levytti EMI:lle yhdeksännen albuminsa Vain tavallinen mies. Levy koostuu
käännöskappaleista, sovittajana toimi Taisto Wesslin. Levy julkaistiin myös
ruotsinkielisenä versiona. Tapio Heinosen viimeiseksi levytykseksi jäi niin
ikään käännöskappale, TV-sarjan Vastatuuleen tunnusmelodia Vain kaksi nauhaa
(Six Ribbons), se levytettiin vuonna 1981.
Vuoden 1983 alussa Heinonen
muutti takaisin syntymäkaupunkiinsa Porvooseen. Siellä hän piti mm.
isänpäiväkonsertin täydelle salille. Sairaudet kuitenkin mursivat lopulta
laulajan elinvoiman. Tapio Heinonen poistui keskuudestamme 43-vuotiaana,
loppiaisena 6. tammikuuta v. 1985.
Tapio Heinosen musiikki on
jäänyt kuitenkin elämään. Siitä on osoituksena se, että hänen laulujaan on
julkaistu uudelleen peräti kuuden CD-kokoelman verran, mm. koko EMI:n
äänitetuotanto vuosilta 1968-73 on saatettu CD-muotoon. Myös Fonovox-kauden
levytyksistä (1974-78) on julkaistu yksi CD-kokoelma.
Tapio Heinonen muistetaan
suomalaisittain erikoisena taiteilijapersoonallisuutena. Hänessä yhdistyivät
mannermainen charmi ja suomalaiselle luonteenpiirteelle ominainen
vaatimattomuus, joskus jopa suoranainen ujous. Toisaalta hän taiteilijana jo
alusta asti osoitti omaavansa siinä määrin musikaalisuutta ja lavakarismaa,
joilla olisi voinut yltää jopa maailmanmaineeseen asti. Ennen kaikkea hän
kuitenkin oli uransa suhteen jopa ylpeän määrätietoinen pyrkien koko ajan
mahdollisuuksiensa mukaan eteenpäin, tavoitellen jopa kansainvälisiä markkinoita,
mikä Tapio Heinosen tapauksessa ei olisi aivan mahdotonta ollutkaan. Kuitenkin
kansainvälinen läpimurto jäi häneltä tekemättä. Hänen pehmeän
äänensävynsä ja tyylinsä kerrotaan vedonneen erikoisesti naispuolisiin musiikin
kuulijoihin. Näin Maarit Niiniluoto: "Tapio Heinonen oli yksinäinen
trubaduuri, joka esiintyi aina kitaransa kanssa, vaalea, näyttävä ja etenkin
naisia ihastuttanut miehekäs taiteilija."
Lähteet:
Niiniluoto, Maarit 2001. Tapio
Heinonen: Eilen kun mä tiennyt en - 40 rakastetuinta laulua. CD:n
esittelylehtinen.
Latva, Tony & Tuunainen,
Petri 2004. Iskelmän tähtitaivas, 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki:
WSOY. ss. 109-110.
Puustinen, Jouko.
"Trubaduuri Tapio Heinonen" http://www.saunalahti.fi/puustine/historia.html (4.5.2005)
Albumit:
Julian Grimau, EMI, Columbia
062-34098, 1970
Vielä kerran, EMI, Columbia
062-34098, 5E 062-34 415, 1971
Tapio Heinonen, EMI, Columbia 5E
048-50457, 1971
När livet börjar le, EMI,
Columbia 4E 062-34210, 1971
Oottakos kuullu., EMI, Columbia
062-34600, 1972
Lämmöllä, Fonovox, Discovox DCLP
101, 1974
Vaeltaja, Fonovox, Discovox DCLP
106, 1975
La Boheme, Fonovox, Titan TTLP
508, 1978
Vain tavallinen mies, EMI,
Columbia 9C 062-38380, 1980
En ensam man, EMI, Columbia, 9C
062-38391, 1981
Single:
Solenzara (säv. Dominique
Marfusi & Catherine Darbal & Phillippe Olivieri, suom. san. Putte
[=Pauli J.] Lampinen, sov. Seppo Rannikko) EMI, Columbia MY 168, 1969
Julian Grimau (säv. & san.
traditional, suom. san. Kari Tuomisaari, sov. Seppo Rannikko) EMI, Columbia MY
178, 1969
Nähdä saa ken tietää mitä tahtoo
(Den som lever får se vad som hender) (säv. & san. Bengt O. Sundström,
suom. san. Tapio Heinonen) EMI, Columbia 5E 006-34063, 1969
Eilen kun mä tiennyt en (Hier
Encore / Yesterday When I Was Young) (säv. & san. Charles Aznavour, suom.
san. Reino Bäckman, sov. Seppo Rannikko) EMI, Columbia 5E 006-34176, 1970
Vielä kerran (Annie Laurie)
(säv. Lady Scott, san. William Douglas, suom. san. Chrisse
Johansson, sov. Ove Lind) EMI, Columbia 5E 006-34247, 1970
Rosie Romeo (säv. & san. Per
G. Jensen, suom. san. Chrisse Johansson, sov. R. Asbjörnsen) EMI,
Columbia 5E 006-34389, 1971
En kadu mitään (säv. Tapio
Heinonen, san. Chrisse Johansson, sov. Raimo Henriksson) EMI,
Columbia 5E 006-34504, 1971
Meksikoon (säv. & san. Henry
Haapalainen, sov. Seppo Rannikko) Fonovox, Discovox DCS 527, 1974
Vain tavallinen mies (King of
Oak Street) (säv. & san. Alex Harvey, suom. san. Pertti Reponen, sov.
Taisto Wesslin) EMI, Columbia 9C 006 38384, 1980
Vain kaksi nauhaa (Six Ribbons)
(säv. & san. Jonathan J. English & Mario D. Millo, suom. san. Pertti
Reponen, sov. Taisto Wesslin) EMI, Columbia 9C 006 38398, 1981
|
|
|