Heikki Aaltoila muistetaan teatteri- ja
elokuvasäveltäjänä, mutta yksittäisiä lauluja häneltä on levytetty vain
muutamia. Aaltoila aloitti muusikonuransa elokuvapianistina ja
tanssimuusikkona, minkä lisäksi hän soitti Ylioppilaskunnan Soittajissa
kontrabassoa. Hän sävelsi musiikin 56 (erään lähteen mukaan 58)
näytelmäelokuvaan sekä muutamaan lyhyt- ja dokumenttielokuvaan ynnä sävelsi,
sovitti ja johti musiikin n. 150 näytelmään, mm. Tennessee Williamsin Viettelysten
vaunuun, jossa Aaltoila käytti 32-miehistä orkesteria. Hänen
elokuvasäveltäjänuransa käynnistyi Ansa Ikosen ohjaamasta Nainen on
valttia –elokuvasta vuodelta 1944. Em. Ikosen ohjaamassa elokuvassa
esiintyy myös taide- ja kevyen musiikin välinen kiista, ja voidaan sanoa
Aaltoilan jääneen näitten tyylilajien välimaastoon; sama tematiikka toistuu
meikäläisittäin harvinaisessa ooppera-aiheisessa Edvin Laineen ohjaamassa
elokuvassa Kirkastuva sävel. Aaltoilan luoma musiikkimaisema vaihteli
1500-luvun tyylistä jazziin ja jopa rock-kokeiluun (Kuriton sukupolvi),
mutta teatterissa kokeilemaansa elektronista nauhamusiikkia hän ei elokuviin
tuonut. Tunnusomaista Aaltoilalle oli Suomalaisia säveltäjiä –teoksen
mukaan värikäs soitinnus.
Tunnetuin Aaltoilan sävellys on sekä soitin- että
laulettuna versiona suosittu Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla –elokuvasta
peräisin oleva Akselin ja Elinan häävalssi, jonka sävelaiheista
musiikkitieteilijät Jalkanen ja Kurkela ovat löytäneet yhtymäkohdan Herman
Sjöblomin valssiin Syysruusuja (”valse à la russe”, op. 4, 1921).
Säveltäjä joutui luomaan valssin elokuvaan pakosta viime tingassa; hän suostui ajan myötä kirjoittamaan
valssiin sanatkin, vaikka aluksi halusi sen jäävän instrumentaalikappaleeksi.
Laulettuna valssin on levyttänyt mm. Tapani Kansa.
Aaltoilan elokuva- ja näytelmämusiikin tyylikirjo oli
laaja: mm. vakavaa draamaa (Niskavuori-elokuvat), mustan elokuvan
tyyppinen jännityselokuva (Silmät hämärässä) ja perinteistä komediaa (Hilmanpäivät
ja aikoinaan hyvin suosittu 1800-luvun loppuun sijoittunut Katupeilin
takana); Pekka Puupää –elokuvista säveltäjä kieltäytyi. Aaltoila
kirjoitti Prinsessa Ruusunen –lastenelokuvaan lisää lauluja
täydentämään opettajansa Erkki Melartinin jo 1910-luvulla näytelmäversioon
säveltämää musiikkia. Aaltoila oli maisteri T. J. Särkän luotsaaman Suomen
Filmiteollisuuden ja tässä yhtiössä vielä erityisesti ohjaaja Edvin Laineen
”hovisäveltäjä”.
Aaltoilan elokuvaura keskeytyi v. 1964 meillä
alkaneisiin elokuva-alan ristiriitoihin, mutta hän sävelsi sen jälkeen vielä Pohjantähti-elokuvat
v. 1968 ja 1970.
Aaltoila toimi myös Ylioppilaslehden, IKL:n Ajan
Suunnan ja Uuden Suomen musiikkiarvostelijana, jälkimmäisessä
lehdessä vieläpä hyvin pitkään, v. 1943—1986. Hän oli Elokuvasäveltäjät
r.y:n, nyttemmin Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n, perustajajäseniä. Hän
sai Jussi-patsaan elokuvien Niskavuoren Aarne ja Pastori
Jussilainen musiikista.
KIRJALLISET LÄHTEET:
Heiniö, Mikko, Jalkanen, Pekka, Lappalainen, Seija
& Salmenhaara, Erkki 1994: Suomalaisia säveltäjiä. Keuruu: Otava.
Ss. 9—10.
Jalkanen,
Pekka & Kurkela, Vesa 2004: Populaarimusiikki. Suomalaisen
musiikin historia 6. Ss. 107—108 ja 312.
Juva, Anu 1995: Valkokangas
soi! Kirja elokuvamusiikista. Jyväskylä: Kirjastopalvelu. Ss. 140—144.
Seitajärvi, Juha 2005: "Kansallisteatterin sävelmistä
koko kansan häävalssiin". Teoksessa Suomi soi 3: Ääniaalloilta
parrasvaloihin. S. 250.
