Helsinkiläisen Heikki Harman aktiivinen musiikkiharrastus alkoi 14-vuotiaana
The Sharks-nimisessä koululaisyhtyeessä. Hieman myöhemmin tuli kuvaan mukaan
hänen veljensä perustama Les Mirages, jossa aloitteli uraansa myös sittemmin
Cumuluksesta tuttu Sakari Lehtinen, ja joka kelpuutettiin vuonna 1964 jopa
levyttämään. Tuloksena oli pari vähemmälle huomiolle jäänyttä singleä
Polydor-merkille: englanninkielinen She'll Be Mine / Uncle Rock ja
suomenkielinen Onko rakkauteni turhaa / Nyt on kaikki ohitse.
Les Mirages hajosi kuitenkin melko pian ja Harma - jo tuolloin Hector -
kiinnostui 60-luvun puolivälissä meillä Suomessakin yhä suositummaksi
muodostuneesta amerikkalaislähtöisestä folkmusiikista eli hootenannystä. Niinpä
hän päätti ryhtyä itselliseksi yrittäjäksi ja pääsi kokeilemaan kykyjään vuoden
-65 lopussa myös levylaulajana, debyyttinumeronaan pasifistinen laulelma
Palkkasoturi (Scandia) eli hänen oma käännöksensä kanadalaisen Buffy
Sainte-Marien bravuurinumerosta Universal Soldier. Esitys saavuttikin
heti suuren suosion, nousten seuraavan vuoden alussa listojen kärkipäähän.
Hectorin seuraavat
levytykset eivät menestyneet aivan toivotulla tavalla. Tämän vuoksi
hän päätti pyrkiä radiotoimittajaksi ja pääsikin freelanceriksi
musiikkipuolelle, saaden myöhemmin pysyvämmän kiinnityksen Yleisradioon. Vuonna
1969 hänet nähtiin "Hair"-musikaalissa Helsingin Ruotsalaisessa
teatterissa mm. Anki Lindqvistin, Cay Karlssonin ja Sakari Lehtisen kanssa, minkä
jälkeen he perustivat yhdessä Cumulus-nimisen laulu- ja soitinyhtyeen.
Nelivaljakko teki ensimmäisen yhteisen levynsä toukokuussa -70. Kyseessä oli
Puuvillapellot (Top Voice), Hectorin käännös amerikkalaisesta kansanlaulusta
"Cotton Fields". Myöhemmin samana vuonna Cumulus levytti kolme
ikiomaa numeroaan, joista merkittävimmäksi historian saatossa osoittautui
Hectorin ja Cay Karlssonin duettona esittämä, Syksyn sävel-kisassa komeasti
toiseksi sijoittunut Länsituuli (Top Voice) - Hectorin sävellys ja sanoitus.
Hänen panoksensa oli merkittävä myös Cumuluksen seuraavana vuonna ilmestyneessä
ensimmäisessä nimikkoalbumissa (Top Voice), joka sisälsi mm. hänen
aikaansaannoksensa Ensimmäisellä rannalla. Hectorin oma debyytti-LP Nostalgia
(Top Voice) julkaistiin vuotta myöhemmin, 1972. Se antoi jo hyviä viitteitä
siitä, mitä tältä taitavalta ja omaperäiseltä lauluntekijältä sopi odottaa
vastaisuudessa.
Seuraava kokoelma, Matti ja Pirjo Bergströmin avustamana syntynyt Herra
Mirandos (Top Voice) vuodelta -73 täytti nuo odotukset moninkertaisesti, tuoden
tekijöilleen maineen ja menestyksen ohessa myös ensimmäisen timanttilevyn. He
olivat vahvasti mukana samoihin aikoihin myös Cumuluksen albumissa
Siskustirehtöörin pieni sydän (Top Voice), joka koostui yhtyeenjäsenten
alkuperäistuotannosta. Vuonna 1974 kolmikko jatkoi yhteistyötään onnistuneesti
kokoelmalla Hectorock I (Top Voice), mikä toi kuultavaksi mm. sellaiset
sittemmin ikivihreät tarinat kuin Ake, Make, Pera ja mä, Jäävalssi ja Takataan
roos.
Tämäkin LP saavutti suuren suosion, tuoden Hectorille jo toisen timanttilevyn.
Saman vuoden erikoisimpiin julkaisuihin kuului Cumuluksen salanimellä Dick
Dynamite and his Hot Lips tehtailema hupilevy (Top Voice), jossa Hectorilla oli
merkittävä panos etenkin sanoittajana. Sitä vastoin kokoelmassa Rosa Grandiosa
(Top Voice) hän pysyttäytyi aika tavalla taustalla, mutta se jäikin hänen
viimeiseksi albumikseen yhtyeen jäsenenä.
Hector näet jätti Cumuluksen juuri vuonna -74 ja vaihtoi saman tien myös
levy-yhtiötä. Seuraava yritys, vuotta myöhemmin ilmestynyt LP Liisa pien' (Love
Records) jäi ylipitkine numeroineen hänen urallaan vain jonkinlaiseksi
välivaiheeksi, mutta 1976 yhteistyössä Antero Jakoilan kanssa syntynyt kokoelma
Hotelli Hannikainen (Love Records) tarjosi taas Hectoria parhaimmillaan.
Ajankohdasta muodostuikin hänen elämässään varsin tapahtumarikas, sillä siihen
sisältyi myös 10-vuotisjuhlakiertue "Hectour -76", virkavapaus
päivätyöstä Yleisradiossa sekä uusi yhtye H.E.C. muina jäseninään Heimo "Holle"
Holopainen, Jakoila, Pekka Suvanto ja Kaj Westerlund.
H.E.C. keikkaili ahkerasti ympäri maata ja sai oman levynsä valmiiksi jouluksi
-77, mutta yhtye oli jo siinä vaiheessa lopettanut toimintansa. Hector jatkoi
uraansa jälleen yksin, seuraavana etappinaan vuonna -78 ilmestynyt
kultalevykokoelma Kadonneet lapset (Love Records), johon sisältyi mm. tuleva
klassikko Työttömän arkiviisu eli Ei mitään. Edellisen yhtiön konkurssin
jälkeen oli vuorossa jälleen levymerkin vaihdos.
ja uusi singlehitti Koko hela maailma (Ponsi) sekä ruotsalaisrunoilija Dan
Anderssonin laulujen suomennoksista koostuva, Erkki Melakosken sovittama ja
Otto Donnerin tuottama "epähectormainen" LP Ruusuportti (Ponsi).
80-luvun avasi Hectorin osalta albumi Linnut, linnut (Ponsi), vetonauloinaan otsikkokappaleen
lisäksi sellaiset myöhemmät klassikot kuin Lumi teki enkelin eteiseen ja Koko
hela maailma. Seuraava albumi, vuonna 1981 ilmestynyt Eurooppa (Johanna) jäi
edeltäjänsä varjoon, mutta sitä vuotta myöhemmin seurannut, Pedro Hietasen
tuottama Hyvää yötä, Bambi (Johanna) todisti ajan ilmiöitä valppaasti
seuranneen trubaduurin olevan yhä voimissaan. Kokoelmaan sisältynyt parodinen
Piironkijalka ja erillisenä julkaistu Omassa kotona täydensivät myös yleisön
mielestä onnistuneesti toinen toisiaan.
Tämän jälkeen Hectorin levytystahti hiljeni, sillä seuraava albumi Hectorock II
(Love Kustannus) julkaistiin vasta 1985, sisältönään mm. sellaiset suosiota
saavuttaneet esitykset kuin Jäävalssin jälkeen ja Niin monta demarii. Kului
taas pari vuotta, ennen kuin häneltä ilmestyi uusi CD - jälleen uudella
levymerkillä. Kyseessä oli rohkeasti kantaa ottava kokoelma Nuku idiootti
(Flamingo), joka toi kuultavaksi esimerkiksi sellaisen ironisen numeron kuin
Sota on kaunis.
Vuonna 1988 Hector sai valmiiksi sittemmin platinalevyllä palkitun kokoelmansa
Varjot ja lakanat (Flamingo), minkä valtteja olivat mm. Uushiljaisuus ja Mulla
ei oo rahaa. 90-luvun ensimmäinen CD oli hänen osaltaan niin ikään
platinalevyyn oikeuttanut Yhtenä iltana (Flamingo), jonka sisällöstä ovat
jääneet elämään ainakin raittiusväkeä ärsyttänyt Juodaan viinaa ja Minä olin
hotelli. Kolmas suuriin myyntilukemiin yltänyt albumi oli vuonna -92 ilmestynyt
Hector In Concert (Flamingo).
Samana vuonna Hector siirtyi taas uuden äänilevy-yhtiön taiteilijakaartiin,
tuliaisinaan CD Ensilumi tulee kuudelta (Parlophone), mihin sisältyi mm.
Nukkuva Stadi, romanttinen serenadi kotikaupungille. Seuraava albumi, 1994
ilmestynyt Salaisuuksien talo (Parlophone) rikkoi sekin kultalevyrajan. Vuotta
myöhemmin Hector työsti Jukka Tikan kanssa kokoelman Kultaiset lehdet
(Parlophone), jota värittivät sellaiset suositut esitykset kuin Nuoruuden
lopetus ja Yö tanssittaa. Vanha 60-luvun kapinallinen oli yhä vahvoilla!
Aivan 90-luvun lopussa Hectorilta ilmestyi vielä CD nimeltä Hidas (Parlophone),
ohjelmistonaan mm. Nuoruus ja Kaikki pääsee taivaaseen. Vuonna -99 hän teki
myös kolmen muun "mestarin", Kirka Babitzinin, Pave Maijasen ja Pepe
Willbergin kanssa menestyksekkään, yli 150 000 kuulijaa tavoittaneen konserttikiertueen,
ja tapahtuman tiimoilta julkaistiin live-CD Mestarit Areenalla (BMG/EMI), jota
myytiin ennätykselliset yli 100 000 kappaletta. Aivan kaikki eivät kylläkään
pitäneet moisesta kaupallisuudesta, minkä vuoksi nimenomaan Hector joutui
julkisuudessa voimakkaan arvostelun kohteeksi.
Pari vuotta myöhemmin Hector osoitti kunnioitustaan yhdelle esikuvistaan, Reino
Helismaalle, levyttämällä omalla kustannuksellaan albumin Helismaan pikajuna
(Mirandos) ja tekemällä aiheeseen liittyneen kiertueen. Vuonna 2003 hän julkaisi
mielenkiintoisen kokoelman Total Live 1991-2003 (Mirandos). Lisäksi hänen
levytyksiään on ilmestynyt vuosien ja vuosikymmenten saatossa monissa muissa
äänitekokoelmissa.
Hector ei ole tyytynyt säveltämään ja sanoittamaan ainoastaan omiin tarpeisiinsa,
sillä hänen tuotantoaan löytyy useiden muidenkin taiteilijoiden levyiltä.
Mainittakoon niistä esimerkkeinä tässä vain Seppo Närhen Kujakissa (Hi-Hat) ja
Pepe Willbergin Ero (Love Records) sekä sanoituksista Leo Frimanin Ajetaan
tandemilla, Samuli Edelmannin Peggy ja Jari Sillanpään Pariisi-Helsinki (MTV).
Hectorin käännöstekstejä ovat mm. Katri Helenan Äänesi mä kuulen (Scandia),
Maarit Hurmerinnan Lainaa vain (Love Records) ja Rauli "Badding"
Somerjoen Antaudu rakkain (Love Records).
Heikki "Hector" Harma on lyhyesti ja ytimekkäästi todettuna
sukupolvensa merkittävin suomalainen lauluntekijä, eikä häntä
toki sovi
väheksyä myöskään esiintyjänä. Ehkäpä parhaiten hänen tuotantoonsa ja
ajatusmaailmaansa pääsee syventymään hänen lukuisten levytystensä
välityksellä,
vaikka ne saattavat vaikuttaa äkkisältään kovin epätasaisilta ja
-yhtenäisiltä.
Hector on kaiken kaikkiaan erään aikakauden persoonallinen
musiikillinen
heijastuma, jonka todellinen arvo kulttuurin saralla tulee pääsemään
täysiin
oikeuksiinsa vasta joskus tulevaisuudessa.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony-Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas (WSOY, Helsinki)
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka - Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 - Rautalangasta
hiphoppiin. (Tammi, Helsinki)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Nissilä, Pekka 2001: Laulunlaatija Hector rakentaa edelleen kuvia mielelle.
(Musiikintekijöiden lehti Selvis 2/01, Helsinki)
