Helsinkiläisen Carola
Standertskjöld oli monessakin suhteessa poikkeuksellinen ilmiö suomalaisessa
musiikkiviihteessä. Hän oli kielellisesti erittäin lahjakas ja osasi kuulemma
puhua jo hieman yli vuoden vanhana kokonaisia lauseita ja kirjoittaa
3-vuotiaana isälleen terveisiä tikkukirjaimin. Carola vietti suuren osan
lapsuudestaan ja nuoruudestaan ulkomailla, mm. opiskellen Sveitsissä ja tehden
ensimmäisen jazzkeikkansa kouluaikoinaan Espanjassa.
Carola oli kiinnostunut varsinkin ranskan kielestä ja ranskalaisista
laulelmista eli chansoneista, joita hän esitti kitaransa säestyksellä mm.
koulun juhlissa ja muissa pienemmissä tilaisuuksissa. Rumpali Anssi Pethman
sattui kuulemaan myös habitukseltaan eksoottisen neidon esityksiä
eräässä juhlassa 60-luvun alussa ja pani merkille tämän ilmeisen lahjakkuuden.
Niinpä hän puhui Carolan mukaan, kun Pethmanin veljekset päättivät perustaa
vuonna 1962 oman yhtyeen.
Saksofonisti Esa Pethmanin nimissä esiintynyt kvartetti niitti pian niin
kansallista kuin kansainvälistäkin mainetta konsertoiden mm. Puolassa,
Tsekkoslovakiassa ja Ruotsissa. Vuonna 1963 Carola pääsi Pethmanin avustuksella
myös levyttämään, tosin vain kääntöpuolen Laila Halmeen singlelle Telstar
(RCA). Kappale oli vähemmän iskelmällinen muunnelma juutalaisesta
kansanlaulusta Hava nagilah, mutta esitys herätti ansaitsemaansa huomiota
hienon tulkintansa vuoksi.
Seuraavan äänilevynsä Carola teki samana vuonna Rauno Lehtisen johdolla, onnistuen taltioinnissaan Odotan yksin (RCA) saamaan särmää varsin
tavanomaiseenkin italialaisiskelmään. Valitettavasti tämäkään aikaansaannos ei
kuitenkaan sisältänyt niitä aineksia, jotka olisi tarvittu lahjakkaan
laulusolistin nostamiseksi huipulle, joten hän joutui yhä odottamaan
läpimurtoaan. Vuoden 1964 puolella ilmestynyt kolmas yritys, kantrivaikutteinen
Nyt nostan kytkimen (RCA) antoi niin ikään lupaavia viitteitä tulevasta, mutta
jäi silti sekin vain pelkäksi välivaiheeksi tulokkaan uralla.
Katso video, jossa Johan "Mosse" Vikstedt muistelee Carolaa ja Seija Simolaa
Jätettyään Pethmanin yhtyeen Carola sai kiinnityksen sveitsiläisen Hazy
Osterwaldin orkesterin solistiksi, missä tehtävässä hän kierteli
manner-Eurooppaa esiintyen useampia kertoja myös televisiossa. Vuonna -65 hän
osallistui myös Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan Lasse Mårtensonin
jo semifinaalissa tipahtaneella ruotsinkielisellä numerolla Ge mig en grabb,
jonka hän levytti Saukki Puhtilan suomentamana otsikolla Mä tahdon pojan (RCA).
Kääntöpuolena kuultiin saman kohtalon kokenut Lehtisen sävellys Ota tai jätä.
Seuraava Carolan single oli The Boys-yhtyeen säestyksellä vuonna -65 tehty Jo
riittää ja Hunajainen (RCA). Se pohjasi Jussi Raittisen suomennoksiin kahdesta
varsin erilaisesta maailmanmenestyksestä: Rolling Stonesin "The Last
Time" ja Herb Alpertin "Taste Of Honey" - mutta
"Calle" todisti selviytyvänsä kunnialla tällaisestakin haasteesta.
Ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi hänen kyvyistään julkaistiin vielä samana
vuonna niin ikään Raittisen tekstittämä Maailmain (RCA), hieno tulkinta
brittiläisen Dusty Springfieldin täälläkin listoille nostamasta dramaattisesta
balladista "You're My World".
Tässä vaiheessa jo tukevasti huipulle nousseen Carolan varsinaiseksi
bravuurinumeroksi osoittautui kuitenkin vasta seuraava levytyskappale, Rauno
Lehtisen hänelle löytämä ja sovittama "Forbidden Games", Saukin
sanamukaisesti kääntämänä Kielletyt leikit (RCA) vuodelta 1966. Dramatiikan
kyllästämä esitys seurasi Carolaa varjon lailla koko hänen elämänsä ajan,
pohjustaen tien myös jäljessään tuleville menestysnumeroille kuten myös Peggy Leen
levyttämänä tunnetulle taltioinnille Chico - mustalainen (RCA), jossa
erinomaisesta säestyksestä vastasi kitaristi Heikki Laurila. Levyn
kääntöpuolelle oli lykätty kokonaiskuvaa särkemään tyystin erilainen sävelmä,
musikaali-iskelmä Nousee päivä.
Carola päätti tässä vaiheessa vaihtaa levy-yhtiötä, jolloin
hänen tuottajakseen ja neuvonantajakseen tuli Jaakko Salo. Heidän yhteistyönään
syntyi loppukesästä -67 vahva tuplahitti, minkä muodostivat Bond-sävelmä Ei
aina käy niin kuin haaveillaan ja duettona Lasse Mårtensonin kanssa singlen
varsinainen vetonaula Mä lähden stadiin (Scandia). Jazzillisempaa osaamistaan
Carola pääsi väläyttämään samana vuonna Esko Linnavallin johdolla ilmeisesti
vientiin tarkoitetuissa vieraskielisissä esityksissään Mohair Sam ja Aqua de
beber (Scandia), joista edellisen numeron hän levytti tammikuussa -68 myös
suomeksi.
Sarjaa täydensi syksyllä -68 omalta osaltaan tunnelmallinen balladi Rakkauden
jälkeen (Scandia), minkä jälkeen Carola palasi tilapäisesti RCA:lle tehdäkseen
heti 70-luvun alussa LP-kokoelman Aarno Ranisen johdolla. Albumi sai otsikon
Kielletyt leikit ja sisälsi uudelleen äänitetyn nimisävelmän ohessa muutamia
muita uusintaottoja sekä aivan uusia taltiointeja kuten myös Marjatta Leppäsen
levyttämän Se onko hän. Tammikuussa -71 Carola esiintyi kuitenkin taas uudella
levymerkillä, eväinään Vexi Salmen tekstittämä veikeä muunnelma
ahvenanmaalaisesta kansanlaulusta Herrojen kanssa pellon laidalla ja Tuula
Valkaman sanoittama espanjalaisballadi Vuoriston kellot (Decca).
Vain pari kuukautta tämän jälkeen Carola pääsi ikuistamaan suomenkielisen
version vuoden euroviisusta Penkki, puu ja puistotie (Decca), mitä seurasi
vuotta myöhemmin toinen voittoisa euroviisu suomeksi laulettuna, Rakastan -
saavuthan (Decca). Tässä vaiheessa Carola oli saanut tarpeekseen julkisuudesta
ja vetäytyi sen vuoksi pian estradeilta. Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan hän
palasi kuitenkin parrasvaloihin keikkaillen satunnaisesti Helsingin
jazzravintola Groovyssa ja sittemmin myös UMO:n eli Uuden Musiikin Orkesterin
solistina.
Odotetun comebackinsa levylaulajana Carola suoritti vuonna 1980 Ranisen
tuottaman lattarivoittoisen albuminsa Maria, Maria (Gold Disc) myötä, mutta
live-esiintymiset eivät kiinnostaneet häntä enää tässä vaiheessa sen enempää.
Vuosikymmenen puolivälissä hän sairastui yllättäen Alzheimerin tautiin, mikä
heikensi vääjäämättä hänen kuntoaan ja koitui marraskuussa 1997 hänen
kuolemakseen. Carola ehti kuitenkin konsertoida vuonna -88 UMO:n ja -89 Iiro
Rantalan kanssa sekä vielä 90-luvun alussa yksinään muutamissa
hyväntekeväisyystilaisuuksissa.
Carolan viimeiseksi levytykseksi jäi vuonna 1988 Sydämeni jäi Sorrentoon, joka
ilmestyi kokooma-CD:llä Ciao ciao bambina (Gold Disc). Postuumisti on vuonna
2004 julkaistu hänen konsertti- ja radioäänityksiään vuodelta 1966 Heikki
Sarmannon trion sekä Esa Pethmanin kanssa kokoelmassa Jazzpuu 2005 (Sähkö
Recordings) ja kahden CD:n kooste hänen kaupallisesta tuotannostaan otsikolla
Parhaat - Tulkitsijan taival 2005 (Warner).
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista
viihdetaiteilijaa (WSOY, Jyväskylä)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Kotiranta, Pirkko: "Sielultaan jazzlaulaja on sitä vihdoin levylläkin".
(Artikkeli Helsingin Sanomissa 31.10.2004)
