Taito Vainio aloitti elämäntaipaleensa 10-lapsisessa
perheessä Mäntsälässä ja musisoinnin jo aivan pienenä hanurilla. Viipurin
musiikkiopistossa Lahdessa hänen instrumentikseen tuli kuitenkin viulu, minkä
soittamista hän opiskeli 15-vuotiaaksi asti, kunnes keskittyi taas
harmonikkaan. Ammattimuusikko Vainiosta tuli vuonna 1954, kun hän pääsi suuren
esikuvansa Viljo Vesterisen yhtyeeseen.
Vuodet 1955-58 Taito Vainio soitti Pihlajamaan Pelimanneissa voittaen tänä
aikana - tarkemmin sanottuna vuosina 1956 ja -58 - myös kaksi harmonikansoiton
Suomen mestaruutta. Hänet opittiinkin tuntemaan varsin taitavana ja
monipuolisena ammattikuntansa edustajana, jonka esitykset olivat myös yleisön
mieleen. Niinpä Vainio perustikin Lasse Pihlajamaan palveluksesta erottuaan
oman yhtyeen, jonka kanssa hän kierteli ahkerasti ympäri maata.
Ensimmäisen levytyksensä Taito Vainio teki vuonna 1955 Pihlajamaan Pelimannien
jäsenenä. Kappale oli hänen oma sävellyksensä Mäntsälän polkka, minkä hän
tallensi uudelleen omissa nimissään vuonna 1980. Vuoden -55 lopulla Vainio
esitteli teknillistä osaamistaan ja tulkintaherkkyyttään myös oppi-isänsä Lasse
Pihlajamaan säveltämässä taltioinnissa Espanjalaisittain.
Alkuun päästyään Taito Vainio levytti ahkerasti aina 60-luvun alkupuolelle
saakka, jolloin harmonikkalevyjen suosio hiipui. Hänen taltioinneistaan tuolta
kaudelta kannattaa noteerata ainakin sellaiset kuin Ilta Välimerellä, Tango
Virtuoso ja Taitomiehen jenkka, joista kaksi jälkimmäistä sävelmää ovat hänen
omaa käsialaansa. Nämä kappaleet todistivat Vainion kykenevän luomaan jo tuolloin
moni-ilmeisiä ja teknisesti vaativia harmonikkasävellyksiä, joiden arvo on
kestänyt nykypäiviin saakka.
Taito Vainio opittiin tuntemaan myös Musiikki-Fazerin taiteilijakaartiin
kuuluvien laulusolistien sovittajana ja säestäjänä. Hänen asiakkaitaan olivat
60-luvulla mm. Eino Grön, Veikko Lavi, Tapio Rautavaara ja Taisto Tammi, joiden
kanssa työskennellessään hän pyrki usein tavanomaisesta poikkeaviin
sointuratkaisuihin. Vainion meriitteihin voidaan lukea sekin, että hän oli
aktiivisesti mukana, kun Olavi Virta taltioi toukokuussa -65 toiseksi viimeisen
levynsä Häämuistojen valssin.
Omien saavutustensa suhteen varsin matalaa profiilia pitäneen Taito Vainion
uusi tuleminen soitinsolistina tapahtui monen vuoden taustallaolon jälkeen
hänen ikuistaessaan vuonna 1980 kokoelman omia sävellyksiään ja vanhoja
bravuurinumeroitaan otsikolla Katuviertä pitkin. Vuotta myöhemmin seurasi
sitten lopullinen comeback otsikkonsa mukaisesti kultalevyyn oikeuttaneen
albumin Kultainen harmonikka myötä. Molempien levyjen sovitukset olivat
tietysti Vainion omaa käsialaa.
Taito Vainio jatkoi vielä sellaisilla kokoelmilla kuin tuttuja venäläissävelmiä
sisältänyt Taikayö ja 14 hanurimusiikin helmeä, jotka
jäivät levy-yhtiön toiminnan loppumisen vuoksi hänen osaltaan tietynlaisiksi
joutsenlauluiksi. Toisaalta myös hänen oma terveydentilansa alkoi horjua, mikä rajoitti omalta osaltaan hänen
työskentelymahdollisuuksiaan. Vielä 90-luvun alussa Vainio oli kylläkin mukana
Edward Vesalan projektissa Ode to the death of jazz ja hänen tiettävästi
viimeiseksi taltioinnikseen jäi Reijo Lehtovirran kanssa vuonna 1991 tehty
single Hanurini kutsu.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 -
Tanssilavoilta tangomarkkinoille (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Internet- lähde:
http://www.hypermedia.fi/VYS/elinaikoja.html
