Lankonsa mittavasta levykokoelmasta jazz-innostuksensa löytänyt Helena
Siltala liikkui helsinkiläisissä jazzpiireissä parikymppisestä nuoresta
naisesta lähtien. Samoissa piireissä hän tutustui myös tulevaan aviomieheensä
Rolf Kronqvistiin, joka soitti niihin aikoihin trumpettia suositun Ossi
Aallon orkesterissa. Kun Aallon orkesterin solisti siirtyi toiseen yhtyeeseen
vuonna 1953, sai Kronqvist houkuteltua varmaksi ja innokkaaksi laulajaksi
tiedetyn Siltalan koelauluun. Onnistuneen ensimmäisen keikan jälkeen
Siltalasta tulikin ammattimainen laulaja.
Levytysuransa tummaääninen Helena Siltala aloitti Fazerin alamerkki
Deccalla vuonna 1955. Ensimmäiset ääniteet, esimerkiksi Antonio Fernandezin Ei auta lainkaan (Decca) olivat
vallitsevan muodin mukaisesti mamboa. Jo uran alkuvuosina Siltala pääsi
kuitenkin levyttämän myös jazzia yhden maan eturivin orkestereiden, Erik
Lindströmin kvintetin kanssa: Some of
these days -klassikon versio Näinä
päivinä (Decca) äänitettiin
loppuvuodesta 1955. Vuosikymmenen loppupuolella Siltala siirtyi Fazerilta
Pohjoismainen Sähkö Oy:n eli PSO:n riveihin. Sen alamerkin Blue Masterin
taustavoimina toimivat Erik Lindström ja kitaristi Ingmar Englund, joiden
mukana myös Helena Siltalan äänitteisiin tuli runsaasti jazz-sävyjä.
Helena Siltalan ja Erik Lindströmin Näinä
päivinä -levytyksestä alkanut yhteistyö oli varsin hedelmällistä. Siltala
lauloi Lindströmin yhtyeen solistina, ja tyylikäs jazz-fraseeraus ja kyky
käyttää ääntä soittimen tavoin teki hänestä hyvän tulkin Lindströmin
kappaleille. Joulukuussa 1956 äänitetty single Etkö uskalla mua rakastaa/ Tuuli
tuo, tuuli vie (Blue Master) oli jo hyvin menestyksekäs, mutta todellinen
läpimurto tapahtui vasta seuraavana vuonna levytetyn Pikku midinetin (Blue Master) myötä. Kappaleen sävellys ja
sovitus oli Lindströmin käsialaa, ja kaihoisan tekstin kirjoitti Lindströmin
vaimo Vuokko salanimellä Hillevi. Ranskalaissävyinen, kevyt musette-valssi
levytettiin vuonna 1957, mutta se nousi listaykköseksi vasta syksyllä 1958.
Levyä myytiin lopulta kultalevyn verran eli 25000 kappaletta ja se
pysytteli Yleisradion listan kärkipaikalla peräti 14 viikkoa. Käännösiskelmän
suosion huippuvuotena tämä oli varsin merkittävä saavutus.
Siltalan, Lindströmin ja sanoittaja Hillevin seuraava menestys Midinetin jälkeen oli niinikään
Ranskan-tunnelmainen Ranskalaiset korot.
Se julkaistiin vuonna 1959 (Blue Master). Pienkokoonpanon vähäeleisyyttä
tavoitellut Lindström on kertonut sovittaneensa laulun vokalistille,
pianolle, bassolle ja puhelinluettelolle, jonka kantta rumpali soitti
vispilöillä. Eleettömästi svengaavassa slowfoksissa Siltalan hienovireinen
äänenkäyttö korostuu erityisen paljon.
Vaikka Siltalan suurimmat hitit olivatkin Erik Lindströmin kynästä,
esitti hän myös muiden kotimaisten säveltäjien tuotantoa sekä
käännöskappaleita: esimerkiksi vuodelta 1959 ovat levytykset Martti Jurvan
vanhasta Sulamithista ja Reino
Markkulan Kaksin kauniimpi
-kappaleesta. Seuraavalta vuodelta on versio useiden tuon ajan artistien
levyttämästä Luiz Bonfan Yön väistyessä
-laulusta.
1960-luvun alkuvuosina alkanut tangobuumi heikensi jazzin ja jazziskelmän
tekijöiden mahdollisuuksia levymarkkinoilla varsin selvästi, ja näin Helena
Siltalankaan äänitteet eivät menestyneet enää aivan aikaisempien vuosien
tavoin. Hän jatkoi kuitenkin suhteellisen aktiivisesti keikkailua miehensä
Rolf Kronqvistin yhtyeen kanssa aina vuoteen 1968 saakka. Tämän jälkeen
Siltala on esiintynyt satunnaisesti erilaisten orkestereiden solistina.
1990-luvulla hän on myös levyttänyt englanninkielistä jazzohjelmistoa
esimerkiksi Suomen äänitearkisto ry:n vuonna 1993 julkaisemalla levyllä Other side.
Vuonna 2004 Suomen Big band -yhdistys, Suomen Jazz- ja pop arkisto sekä
Imatra Big Band Festival myönsivät Helena Siltalalle Jazzlegenda-palkinnon
tunnustukseksi työstään suomalaisen jazzmusiikin hyväksi.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki, Otava.
Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa 2003. Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. Helsinki, WSOY.
Muikku, Jari 2001: Musiikkia
kaikkiruokaisille. Suomalaisen populaarimusiikin äänitetuotanto 1945–1990.
Helsinki, Gaudeamus.
Nyman, Jake 1989: Onnenpäivät.
Suomen, Englannin ja USA:n suosituimmat singlet ja albumit vuosina 1955–1965.
Soundi-kirja 33. Tampere, Fanzine Oy.
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas. Helsinki, WSOY.
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus 2/2000: ”Erik Lindström”. Artikkeli
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen Internet-sivuilla.
Suomalaisten äänilevyjen tietokanta vuosilta 1901–1999. Suomen
äänitearkisto ry. Tietokanta Internet-osoitteessa
http://www.yle.fi/aanilevysto/firs.
