Marjatta Leppäsen ura alkoi Pelimanni-pojat -nimisessä
orkesterissa 1950-luvulla. Vuonna 1948
perustetun orkesterin maine muuttui valtakunnalliseksi, kun viulisti Matti
Heinivaho pestattiin orkesteriin laulajaksi. Vuonna 1956 joukkoon liittyi myös
Marjatta Leppänen ja suosio lisääntyi entisestään. Pelimanni-pojat kokeili
1960-luvulla myös modernimpaa jazzia, mutta yritys johti yhtyeen suosion laskuun.
Marjatta Leppänen osallistui Suomen euroviisukarsintaan ja
voitti sen vuonna 1965 kappaleella Iltaisin, mutta voiton jälkeen
finaaliin lähetettiin kuitenkin
pohjoismaisen raadin valitsema Viktor Klimenkon esittämä Toivo Kärjen
säveltämä kappale Aurinko laskee länteen. Muutama vuosi aikaisemmin, vuonna 1963, Marjatta Leppänen oli myös esittänyt euroviisujen Suomen
karsinnan voittokappaleen Muistojeni laulu, mutta silloinkaan voitto ei tuonut Leppäselle
edustuspaikkaa. Tällöin Suomen karsinnassa kappaleelle oli valittu kaksi eri
esittäjää - Irmeli Mäkelä ja Marjatta
Leppänen - mutta Suomen edustajaksi
finaaliin valittiin kuitenkin levy-yhtiön aloitteesta Laila Halme, jonka esitys
ei kuitenkaan saavuttanut menestystä Euroviisujen loppukilpailussa.
Leppäsen keskeisin levytysura ajoittuu 1960- ja
1970-luvuille. Leppäsen tunnettuja
esityksiä ovat muun muassa kapppaleet Iltaisin (levytetty yhdessä Lasse
Mårtenssonin kanssa) ja Sydämesi tyhjä huone sekä Aamu niityllä.
Marjatta Leppäsen panos suomalaisen ravintolashown kehittämisessä on ollut
merkittävä; hänellä on ollut jopa oma ravintolashow. Ravintolashow-ohjelmaa hän
on esittänyt 15 vuotta eri puolella Suomea.
Leppänen on ollut mukana perustamassa Uutta Iloista
Teatteria. Hän on myös ollut useiden vuosien ajan aktiivisesti mukana teatterin
toiminnassa. UIT:llä on ollut esityksiä jo yli kaksikymmentäviisi vuotta –
tuona aikana teatteri on vienyt suomalaista revyykulttuuria kiistattomasti
eteenpäin. UIT on palkittu vuonna 1998 Prix Elvis- palkinnolla ansioista
suomalaisen kevyen musiikin edistäjänä.
Leppänen on myös toiminut monien konserttien, radio- ja televisio-ohjelmien juontajana. Hän on ollut mukana Jukka
Virtasen, Matti Kuuslan ja Jaakko Salon produktioissa, joista mainittakoon
esimerkiksi tv-ohjelma ”Ilkamat” vuodelta 1970. Puhelinlangat laulaa - ohjelma 1970-luvulta profiloituu myös
voimakkaasti Leppäsen persoonaan. Leppäsellä on ollut myös kolme omaa
TV-sarjaa, jotka ovat ”Nuottiavain”, ”Missä olit silloin kun…” ja ”Näin on
Marjatta”. Viime aikoina Leppänen on
ollut mukana suunnittelemassa television visailusarja Bumtsi bumia.
Lähteet:
von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986.Iskelmän
kultainen kirja. Keuruu: Otava. Ss. 447
Latva, Tony & Tuunainen Petri 2004. Iskelmän
tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY. S.240-241, 475, 477.
Internet-lähteet:
Martti Heikkilä 1998: 2Prix Elvis 1998 UIT:lle.Selvis 4/1998. http://www.elvisry.fi/498/prix98.html
Suomen jazz & Pop Arkisto: Suomalaisen jazzin vuosisata,
1950-luku. http://www.oph.fi/kulttuuri-ikkuna/jazz/50-luku.htm
YLE: Muisti palaa pohjaan. http://www.yle.fi/muistipalaapohjaan/12leppanen.html
WSOY 2004: http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product&cat=tietokirjat&theme
=Elamakerrat&isbn=951-0-29401-2www.wsoy.fi