BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Eija Kantola

s. 6.3.1966, Pori

Teksti Laura Henriksson
Perustiedot
Nimet
TaitelijanimetEijariitta (Ensimmäinen lp-levy 1988)
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika6.3.1966, Pori
Tangokuningatar1992
Roolit ja soittimet
Roolitlaulaja
Soittimetlaulu
Linkit
Levy-yhtiön esittelyteksti (listattuna mm. konsertit ja levyt)
http://www.auraviihde.fi/kantola/
Eija Kantolan www-sivut
http://www.eijakantola.net
Mediamusiikin sivut, ääninäytteitä Eija Kantolan tuotannosta
http://www.mediamusiikki.fi/kuunteluhuone/eijakantola.html
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Muut henkilöyhteydet
Mika Toivanen, säveltäjä
Risto Asikainen, säveltäjä
Biografia

Eija Kantola on tangokuningatar vuodelta 1992. Eija ehti koittaa onneaan tangomarkkinoilla ensimmäisen kerran jo vuonna 1988. Tuolloin hän pääsi kilpailussa finaaliin. Toisella yrittämällä hänet kruunattin kuningattareksi. Hänellä oli jo aikaisemmin kokemusta laulukilpailuista - hän oli esimerkiksi vuonna 1987 ehtinyt voittaa Tähtijahti-nimisen kilpailun.

Nuoruudestaan asti keikkaillut laulaja ehti ennen tangokuningattareksi pääsyään toimia puolitoista vuotta myös toisessa ammattissaan sairaanhoitajana.

Eija Kantola voitti Syksyn sävelen vuonna 1994. Voittokappale oli Mika Toivasen sanoittama ja Jukka Välimaan sanoittama kappale Yön hiljaisuus. Mika Toivanen on säveltänyt Eija Kantolalle muutakin ohjelmistoa - tangomarkkoinoilla ensiesityksensä saanut tangosävellyskilpailun voittajakappale Yön kuningatar on myös Mika Toivasen käsialaa. Mika Toivanen on lisäksi säveltänyt Suomen euroviisukarsinnoissa 1996 toiselle sijalle tuleen kappaleen Rakkauden kirja, jonka sanoitti Jori Nummelin ja esitti Eija Kantola. Mika Toivasen lisäksi Eija Kantolan uralla keskeinen tuottaja on ollut Risto Asikainen.

Eija Kantola on konsertoinut Anneli Saariston ja Marjorien kanssa jo neljä kertaa Rakkauden kirtokulku -konserttikiertueilla. Kantola on myös esiintynyt joulukonserteissa Petri Laaksossen kanssa. Erkki Liiikasen kanssa Kantola on ollut Muistojen bulevardi -konserttikiertueilla, jossa he esittivät Laila Kinnusen tunnetuksi tekemiä kappaleita.

Eija Kantolan on julkaissut yhteensä kymmenen albumia, joista kolme on yltänyt kultalevyyn oikeuttavaan myyntiin. Eija Kantola on ollut myös Emma -ehdokkaana parhaaksi naissolistiksi vuonna 1994.

Eija Kantola keikkailee aktiiivisesti Omega-yhtyeensä kanssa.

Lähteet:

Knutas, Josper, 2004. "Tangomarkkinat". Teoksessa Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Toim. Gronow , Pekka & Lindfors, Jukka & Nyman Jake. Helsinki: Tammi. S. 58.

Latva, Tony & Tuunainen Petri 2004. Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY. S. 159-160.

Internet-lähteet:

Eija Kantolan kotisivut. http://www.eijakantola.net/tausta.html

Levy-yhtiö Auraviihteen esittelyteksti Eija Kantolasta. http://www.auraviihde.fi/kantola/

Valikoitu diskografia

Kantola, Eija 1998: Se on rakkautta vain. Säv. Risto Asikainen, san. Säv. Risto Asikainen & Ilkka Vainio. Axr axrcd 1159 (cd).

Kantola, Eija 1998. Sata suudelmaa. Säv. Risto Asikainen, san. Risto Asikainen & Ilkka Vainio. Axr axrcd 1159 (cd)

Kantola, Eija 1997: Sinusta unta nään. Säv. Mika Toivanen, san. Kaija Kärkinen. Axr axrcd 1108 (cd).

Kantola, Eija 1994: Ilmaan noussut oon. (All time high). Säv & san. John Barry & Tim Rice. Suom. san. Turkka Mali. Axr axrcd 1042 (cd)

Kantola, Eija 1994: Yön hiljaisuus. Säv. Mika Toivanen, san. Jukka Välimaa. Mtv mtvcd 081 (cd).

Kantola, Eija 1993: Yön kuningatar. säv. Mika Toivanen, san. Jorma Toiviainen. Mtv mtvcd 084 (cd).

Kantola, Eija 1993: Tanssi poika tanssi. Säv. Mika Toivanen, san. Markku Salonen. Axr axrcd 1042 (cd).

Kantola, Eija 1992: Kesän huumaa. Säv.  Pentti Salomaa, san. Tuulikki Pitkälahti. Mtv mtvcd 041 (cd)

Kantola, Eija 1988: Sampanjaruusu. (Stella romantica). Walter Oberbrandacher & Walter Widemair . san. Toni Berger & Walter Oberbrandacher. suom. san. Chrisse
Johansson. Musiikki-laiho mlcd 4104 (cd).

Kantola, Eija 1988: Kesä saapuu sittenkin. Säv ja san. Jukka Koivisto. Musiikki-laiho mlcd 4104 (cd).

Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy