Sari Kaasinen on eräs tunnetuimmista suomalaisen nykykansanmusiikkialan
vaikuttajista, ja hänet muistetaan erityisesti Värttinä-yhtyeestä. Kaasisen
musiikilliset juuret ovat Pohjois-Karjalassa, Rääkkylän kylässä, jossa hän
vietti lapsuutensa ja nuoruutensa kalevalaisen runolaulun ja kanteleensoiton
parissa. Kaasisen kansanmusiikkiyhtyetoiminta alkoi jo varhain: seitsemän
vuoden iässä Sari aloitti kansanrunoharrastuksen äitinsä perustamassa lasten
lausuntaryhmä Tsupukoissa. Myöhemmin Tsupukat esitti runoja myös laulaen, ja
Sari Kaasinen toimi ryhmässä säestäjänä, sovittajana ja laulajana.
Vuonna 1983 Tsupukoista muodostunut ydinryhmä alkoi esiintyä uuden
Värttinä-nimen alla, ja Kaasisesta tuli ison, noin 20-henkisen
kansanmusiikkiyhtyeen vetäjä. Jäsenistä osa oli lapsia, osa teini-ikäisiä.
Vanhan Värttinän ohjelmisto koostui pääosin traditionaalista materiaalista,
mutta osin myös Sari Kaasisen sävellyksistä. Samaan aikaan Kaasinen hoiti myös
muita musiikinohjaustehtäviä opettaen kanteleensoittoa muun muassa
kansalaisopistossa. Hän aloitti itse kansanmusiikin ammattiopinnot vuonna 1986
Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla, joka oli perustettu vain muutamia
vuosia aiemmin.
1990-luvun alussa Sari Kaasisen nimi nousi laajemmin suomalaisten
tietoisuuteen, kun uudistunut, suureksi osaksi ammattimuusikoista koostuva
Värttinä julkaisi Oi Dai-levyn. Levyn
kappaleet olivat suurimmaksi osaksi Kaasisen sovittamia, ja niiden
saundimaailma aivan uudenlainen: vanhaan traditionaaliseen materiaaliin
yhdistyivät populaarimusiikista lainatut vaikutteet ja soittimet, esimerkiksi
kitara ja saksofoni. Oi Dai myi
platinaa, ja pian mediassa alettiin puhua ”Värttinä-ilmiöstä”, sillä mikään
kansanmusiikkiyhtye ei ollut koskaan ennen saavuttanut Suomessa vastaavaa
julkisuutta. Värttinän kappaleiden sanoitukset olivat osin kalevalamittaisia,
osin uudempia rekilauluja, joista Miinan
laulu herätti hyvin paljon huomiota. Sen kaksimieliset sanat olivat
Värttinälle suorastaan painolasti: sanoitus huomioitiin lähes jokaisessa
lehtiartikkelissa. Oi Daita
seuranneet julkaisut eivät saavuttaneet aivan yhtä laajaa kuulijakuntaa, mutta
Värttinä jäi silti ihmisten mieliin 1990-luvun tunnetuimpana suomalaisena
kansanmusiikkiyhtyeenä. Sari Kaasinen toimi Värttinän keulahahmona vuosina
1983–1996, jonka jälkeen hän aloitti soolouran Värttinän jatkaessa Sarin pikkusiskon,
Mari Kaasisen johdolla.
Soolouransa aikana Sari Kaasinen on julkaissut neljä levyä, joiden musiikki
on ollut hieman erityylistä kuin Värttinällä, sillä soolouran levyt ovat
koostuneet pääosin Kaasisen omista sävellyksistä ja sanoituksista eivätkä niinkään
traditionaalista materiaalista.
Sari Kaasinen on uransa aikana saanut monia eri apurahoja ja tunnustuksia,
muun muassa Valtion taitelija-apurahan, Kansanvalistusseuran palkinnon ja
Emma-patsaan vuonna 1993, jolloin Värttinä valittiin suomalaisen populaarimusiikkikentän
Vuoden yllättäjäksi. Kaasinen toimii nykyään muuan muassa Kihaus Folk Music
Festival –tapahtuman taiteellisena johtajana ja kansanmusiikin opettajana eri
musiikkiopistoissa ja konservatorioissa. Hän valmistelee myös musiikin tohtorintutkintoa
Sibelius-Akatemiassa pääinstrumenttinaan kantele.
Lähteet:
Käppi, Pekko &
Römpötti, Harri 2005. "Ancient voices in the firmament of new folk
music". Teoksessa Inspired by tradition. Kalevala poetry in
Finnish music. Toim. Jaakkola, Jutta & Toivonen, Aarne. Helsinki:
Finnish Music Information Centre Fimic. S. 60–65.
Nevalainen, Kimmo 2001. Värttinä. Korkeelta ja kovvoo. Historia, musiikki
ja nuotit. Helsinki: Like.
Ramnarine, Tina K. 2003. Ilmatar’s
Inspirantions. Nationalism, Globalization, and the Changing
Soundscapes of Finnish Folk Music. Chicago: The University of Chicago Press. S. 88–114.
Internetlähteet:
http://www.sarikaasinen.com
