Agneta Lindqvistin julkinen ensiesiintyminen
tapahtui 4-vuotiaana Yleisradion ruotsinkielisessä lastenohjelmassa. Tyttö itse
ei ollut ajatellut vielä siinä vaiheessa vakavammin uraa musiikin parissa,
vaikka läheiset olivat kyllä panneet merkille hänen ilmeisen musikaalisuutensa.
Niinpä hän oli myöhemmin kysytty esiintyjä koulun juhlissa ja muissa
vastaavissa tilaisuuksissa.
Jo pienestä pitäen lempinimeä Anki kantaneen Lindqvistin varsinaisen uran
voidaan katsoa alkaneen loppuvuodesta 1961, jolloin hän jäi esityksellään St.
Louis Blues nipin napin toiseksi Tesvision "Nuorten tanssihetkessä"
järjestetyssä laulukilpailussa, Ann-Christine Nyströmin selviytyessä puolella
pisteellä voittajaksi. Tämän saavutuksensa perusteella Anki Lindqvist pääsi
tekemään syyskuussa -62 The Savages-nimisen rautalankayhtyeen avustamana
ensimmäisen levynsä Neiti yksinäinen (Columbia). Sitä seurasi seuraavana
syksynä toinen epäonnistunut yritys iskelmätähtenä, mutta sen jälkeen Anki keksi
lyöttäytyä yhteen Österbergin veljesten Bossen ja Robertin kanssa folkin
merkeissä.
Tammikuussa -64 kolmikko suoritti levydebyyttinsä ikuistamalla kaksi Juha
Vainion tekstittämää amerikkalaissävelmää: Viimeinen vihellys eli 400
Miles ja Sitruunapuu eli Lemontree (Columbia). Vuonna 1965
Anki, Bosse ja Robert julkaisivat nimikko-LP:n (Finlandia), joka sisälsi myös
Ankin sooloesityksiä, kuten edellisvuonna taltioidun Paha tyttö. Trion yhteinen
taival jatkui vuoteen 1968 saakka, minä aikana syntyi vielä useita singlejä ja
niistä pari kokoelmaa.
Anki Lindqvistin kaiken aikaa jatkuneen soolouran varhaisista hedelmistä
kannattaa noteerata ainakin Ne kesäyöt (Columbia) vuodelta 1965, vuoden 1966
Sunny (Top Voice), Jos nyt menet pois (Top Voice) vuodelta 1968 ja aivan
60-luvun lopulla ilmestynyt Elät yhä muistoissain (Top Voice) 1969. Ankin
asemaa tuolloisella viihdenäyttämöllä heijastaa hyvin se, että hänet nimettiin
vuosina 1966 ja -67 Iskelmä-lehden äänestyksessä maamme suosituimmaksi
naissolistiksi. Noina kesinsä hän kierteli maata Danny-shown kanssa ja kesällä
-68 hänen ympärilleen oli rakennettu oma kiertue.
Vuonna 1968 Anki osallistui sekä Somen euroviisukarsintaan että
Mainostelevision järjestämään Syksyn sävel -kilpailuun. Esiinnyttyään kesän -69 Kirka Babitzinin ja Eero Raittisen
"Rock And Roll Circuksessa" hänet kiinnitettiin Helsingin
Ruotsalaisen teatterin ohjelmistoonsa otettaman Hair-musikaalin naispääosaan,
missä tehtävässä hän tutustui myös Heikki "Hector" Harmaan, Cay
Karlssoniin ja Sakari "Oscar" Lehtiseen. Heidän toimestaan syntyi
laulu- ja soitinyhtye Cumulus, joka täydentyi vuotta myöhemmin
multi-instrumentalisti Petri Hohenthalilla.
Cumulus teki ensimmäisen singlensä Puuvillapellot (Top Voice) toukokuussa -70.
Sävelmä oli sama, minkä Anki itse oli levyttänyt viitisen vuotta aikaisemmin
otsikolla Vanhan korpin varjo (Columbia). Hän oli aktiivisesti mukanaa
Cumuluksen toiminnassa, mutta jatkoi edelleen myös omia levytyksiään. Niinpä
hän joutuikin jakamaan aikansa 70-luvulla yhtyeen, soolouransa ja TV-työn kesken,
sillä hän oli valmistunut edellisen vuosikymmenen lopussa Taideteollisen
Korkeakoulun kamerataiteen linjalta ja saanut paikan Yleisradion
ruotsinkielisestä televisiosta FST:stä.
Anki Lindqvistin 70-lukuisesta levytuotannosta sopii nostaa esille kokoelma
Anki ennen aurinkoa (Top Voice) vuodelta 1972, mm. Carly Simonin suomennettuna
sisältävä Aikalintu vuodelta -73 (Top Voice) ja suomalaisten naisrunoilijoiden
töistä Ankin sekä Birjo Bergströmin säveltäminä koostuva Runoja (Top Voice)
vuodelta 1976. 1980-luvulla Ankin omat äänitteet vähenivät, mutta vuonna 1987
häneltä ilmestyi vielä CD Tähtien rannalla (Scandia) ja ruotsinkielinen
Visa i
vind (Mill Records). Uudella vuosituhannella - tarkemmin sanottuna vuonna 2002
- hän ilahdutti uskollisia ihailijoitaan ruotsinkielisellä joululevyllä, joka
sisälsi hänen äitinsä kirjailija Marita Lindqvistin runoja tyttären
säveltämänä.
Anki Lindqvistin julkiset esiintymiset ovat harvenneet, mutta hänet on
nähty aina silloin tällöin erikoistilaisuuksissa tai juhlissa Cumuluksen
kanssa. Vuonna 2000 hän oli mukana myös suomalaisten naisrockareiden
yhteistapahtumassa "Rockin korkeat korot", vaikka häntä ei voikaan
pitää minään varsinaisena kyseisen musiikinsuunnan edustajana.
Anki itse on todennut taiteestaan Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan
(Iskelmän kultainen kirja 1986, Otava, Helsinki. sivu 438): "Useimmat
niistä lauluista, joita esitän, ovat kansanlaulutyyppisiä, eivät siis mitään
varsinaisia iskelmiä, eikä niitä ole tarkoitettu lioin miksikään varsinaisiksi show-numeroiksikaan.
Eivät ne vaadi kulisseikseen kimaltelevia hepeneitä tai ruusunkukkia.
Kansanlaulujen melodiat ovat yksinkertaisi ja vaatimattomia, ja samaa tyyliä
vaaditaan niiden esittäjältäkin."
Biogarfiatekstissä käytetyt lähteet:
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka - Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 - Rautalangasta
hiphoppiin (Tammi, Helsinki)
Latva, Tony -Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas (WSOY, Helsinki)
Gronow, Pekka - Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2005: Suomi soi 3 -
ääniaalloilta parrasvaloihin (Tammi, Helsinki.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto 1901-1982
(Suomen äänitearkisto, Helsinki)
