Jussi ja Eero Raittinen saivat innostuksen musiikkiin jo varhain heidän äitinsä hankkiman
levysoitinradion välityksellä. Vuonna 1956 heidän maailmankuvaansa tunkeutuivat
tätä kautta Bill Haley, Elvis Presley ja rock'n'roll. Jussin hankittua
rippikoululahjaksi saamillaan rahoilla käytetyn kitaran veljekset perustivat
syksyllä 1959 muutaman samanhenkisen ystävänsä kanssa skiffle-yhtyeen, joka sai
omalaatuisen nimen
Rumba Miinus Samba, mutta jonka elinkaari jäi varsin lyhyeksi.
Seuraavana keväänä Raittisen veljekset osallistuivat koelaulutilaisuuteen, mikä
poiki heinäkuussa 1960 kaupallisestikin varsin mukavasti menestyneen
esikoissiglen
Banjo Boy / Mustapha (Decca). Tässä vaiheessa Jussi ja Eero
olivat aloittaneet myös keikkailun erään kitaraa soittaneen kaverinsa kanssa
päästen esiintymään jopa televisioonkin. Tammikuussa 1961 veljeskaksikko
osallistui Helsingissä pidettyyn rock'n'rollin kuninkuuskisaan, mutta ei
sijoittunut palkinnoille.
Esiintyminen toi Jussille ja Eerolle kuitenkin kiinnityksen
pääkaupungissa
peräti puolitoista kuukautta kuudesti viikossa pyöritettyyn
rock-showhon, joka
jatkui kevään ja kesän mittaan hieman eri muodossa Ruotsin puolelle
saakka.
Tässä yhteydessä he olivat mukana myös The Roberts-nimisessä
tilapäiskokoonpanossa, Jussi komppikitaristina ja Eero rumpalin
vikarianttina.
Syksyllä 1961 he eivät juurikaan keikkailleet, mutta Eeron hankittua
itselleen rummut he liittyivät seuraavana keväänä kitaristi
Reijo Bergströmin
perustamaan The Esquires-yhtyeeseen.
Joukkue alkoi saada keikkoja ja niiden myötä mainetta. Niinpä The Esquires
pääsi toukokuussa 1963 tekemään ensilevynsä, kaupallisesti varsin
menestyksekkään twistsovituksen kansansävelmästä Juokse sinä humma. Syksymmällä
Raittisen veljekset olivat kuitenkin kypsiä eroamaan kokoonpanosta ja
siirtyivät aikansa suosituimpaan ns. rautalankayhtyeeseen The Soundsiin. Se
taltioi saman vuoden joulukuussa lauluesityksensä Hei tytöt ja Kaipaan sua
(Fontana), joita on luonnehdittu lajissaan historiallisiksi.
Keväällä 1964 Jussi ja Eero olivat jälleen kyllästyneet entiseen komentoon. He
päättivät vaihtaa levy-yhtiötä ja kokosivat saman tien uuden yhtyeen, joka sai
nimen The Boys. Sen esikoislevytyksen kääntöpuoli Salaisuuteni eli suomennos
Beatles-hitistä Do You Want To Know A Secret oli samalla Jussi Raittisen
debyytti sanoittajana. Myöhemminhän hän on tekstittänyt toista sataa
kappaletta, joista monet muille laulajille.
Äänitettyään kesällä 1964 toisen singlensä The Boys teki kuukauden kiertueen
Itä-Saksaan, minkä jälkeen joukkue uusi kokonpanonsa ja taltioi sittemmin
ikivihreäksi patinoituneen esityksensä Kaunis nainen. Saman vuoden joulukuussa
Eero ja Jussi & The Boys ikuistivat ensimmäisen LP:nsä, joka sai nimen
Numero 1 (RCA Victor) ja jota pidetään oivana esimerkkinä tuolloisten
rhythm'n'blues-vaikutteiden ilmaantumisesta suomalaiseen musiikkiviihteeseen.
Levy koostui veljesten single-esityksistä ja muutamista keikkanumeroista uusina
äänitteinä kuuluen tänään alan keräilyharvinaisuuksiin.
Jussi Raittinen joutui ennen vuoden 1964 päättymistä suorittamaan
asevelvollisuuttaan, mikä merkitsi taukoa hänen keikkailuunsa The Soundsin
jatkaessa toimintaansa Eeron johdolla ilman häntä.
Seuraavana vuonna veljekset osallistuivat kuitenkin yhdessä Suomen
eurovisiokarsintaan esityksellään Tahdon saaren (RCA Victor), joka menestyi
levytettynä erinomaisesti. Lisäksi he säestivät eräitä muitakin vokalisteja
näiden levytyksissä.
Vuonna 1965 myös The Sounds herätettiin jälleen henkiin kokoontuakseen tilapäisesti
levytysstudioon taltioimaan muutamia rautalankaesityksiä Japanin markkinoita
varten. Tuloksena oli single Siberia eli muunnelma venäläissävelmästä Rakastan
sinua, elämä (Philips) ja LP The Sounds Best Album (Philips). Eero ja Jussi
& The Boys esiintyivät mm. Tukholman Gröna Lundissa ja äänittivät toisen
LP:nsä, nimeltään Numero 2 (RCA Victor). Lisäksi yhtye oli mukana
avustamassa Jukka Kuoppamäkeä tämän taltioinnissa Eikan pumppu (RCA Victor).
Palattuaan siviiliin syksyllä 1966 vänrikkinä Jussi Raittinen äänitti seuraavan
levynsä, vastavedoksi Irwin Goodmanin esitykselle Ei tippa tapa tarkoitetun
numeronsa Opettaja Raittinen (RCA Victor) itsellisenä solistina. Pian tämän
jälkeen hän kokosi uuden kvintetin, joka sekin alkoi esiintyä ja levyttää
nimellä The Boys. Joukkue ikuisti brittiläisen Jim Pembroken kanssa esitykset
If You Need Me ja Say Yeah (RCA Victor) ja omissa nimissään mm. kohtalaiseksi
hitiksi osoittautuneen Balladin kanuunasta (RCA Victor).
Seuraavana syksynä Jussi aloitti opiskelun kauppaopistossa, mutta tunsi ennen
pitkää voittamatonta halua palata estradeille. Niinpä hän kasasi jälleen
tuoreen, nyt kuusimiehisen The Boys-kokoonpanon, mikä vahvistui ennen vuoden
1968 loppua septetiksi. Syksyllä 1968 Raittisen veljesten tiet erkanivat
uudemman kerran, kun Eero perusti oman yhtyeensä Helpin ja opintonsa
keskeyttänyt Jussi jatkoi The Boysin kanssa.
Kun soittaminen ei kuitenkaan pitänyt leivissä, Jussi Raittinen pestautui
tilapäisesti keikkamyyjäksi Antti Einiön johtamaan Artistit-ohjelmatoimistoon.
Marraskuussa 1969 hänet valittiin myös vasta perustetun Popmuusikot ry:n
sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi. Sen jälkeen hän oli valmis tekemään loikan
rockista poliittisiin lauluihin esittämällä pari kappaletta kokoelmaan Työväen
lauluja (Scandia), joka onnistui kaupallisestikin katsottuna erinomaisesti.
70-luvun puolella Jussi Raittinen osallistui saman reseptin mukaan tehtyyn
vastakkaiseen julkaisuun Talonpoikaisarmeijan lauluja (Scandia). Sittemmin hän
oli mukana myös sellaisissa musiikkihistoriallisissa projekteissa kuin Työväen
lauluja II (Scandia), Korsu soi (Scandia), Merimiesten lauluja (Scandia) ja
Jätkän lauluja (Scandia). Vuonna 1970 Jussi levytti pari laulua englannin
kielellä DDT Jazzbandin kanssa.
Vanhan The Boysin hajottua 60-luvun lopussa Jussi Raittinen ja kitaristi Antero
Jakoila lyöttäytyivät yksiin ABC-nimisen trion kanssa, jolloin syntyi
tammikuussa 1970 ensimmäisen keikkansa soittanut ABC-Boys.
Ryhmittymän tarina päättyi saman vuoden syksyllä, kun Eero palasi
isonveljensä rinnalle ja The Boys puhallettiin taas henkiin. Kävi kuitenkin
niin, että "Eppu" lähti jälleen keväällä omille
teilleen, kokoonpanoon nimeltä Tasavallan Presidentti.
Jussi Raittinen oli alkanut toimittaa noihin aikoihin radiossa Country &
Western-musiikille omistettua Kantrikotvasta, joka poiki vuonna 1971 LP:n
Kantri (Scandia). Saman vuonna hän teki salanimellä Kullervo Pellinen "syrjähypyn"
Love Recordsille ollakseen mukana projektissa Lokki kivellä, joka koostui
Jussille niin läheisistä uskaliaista sananmuunnoksista. Kyseisen vuoden
levysatoon kuului myös suomenkielinen C&W-kokoelma Länttä kohti (Scandia)
mm. Eija Merilän, Erkki Liikasen ja Kai Lindin kanssa.
Jussi Raittisen varsinainen kultakausi alkoi kuitenkin vasta syksyllä 1973
Matti Laipion tuottaman kokoelman Mä tahdon rokata (Scandia) myötä ja vuotta
myöhemmin ilmestynyt albumi Pojat asialla (Scandia) toi sekin hänelle kultalevyn.
The Boys vietti seuraavana vuonna 10-vuotisjuhlaansa, mikä huipentui yhtyeen
eri kokoonpanoja esittelevään kavalkadiin Turun Ruisrockissa ja sen jälkeen
järjestettyyn railakkaaseen kultalevykaronkkaan. Saman vuoden merkkipaaluihin
Jussin uralla kuuluu voitto Syksyn sävel-kipailussa K.W. Blomqvistin sävelmällä
Metsämökin tonttu.
Voittoisa esitys loi pohjan pikavauhtia julkaistulle kokoelmalle Kantri &
Rock (Scandia), jonka kakkospuoli oli sama kuin kolmisen vuotta aikaisemmalla
Kantri-LP:llä. Vuonna 1975 Jussi ja Eero yhyttivät toisensa Tukholmassa
muutaman ulkopuolisen avustajan äänilevyn teon merkeissä, jolloin syntyi
rhytm´n'blues- ja soulhenkinen pitkäsoitto Kehä kaartuu (Scandia). Syksymmällä
samana vuonna Jussi Raittinen vieraili Matti Laipion opastuksella ensi kerran
Yhdysvalloissa taltioiden Memphisissä ohimennen muutaman sikäläisen muusikon
kanssa esityksensä Blue Moon Of Kentucky (Rock & Country Records) ja hieman
myöhemmin New Orleansissa Syksyn sävel-kisoihin aiotun kappaleen Alla palmupuiden
(Scandia).
Kaverukset uusivat amerikanmatkansa seuraavana kesänä, kotiintuomisinaan levyn
otsikkokaupungissa ikuistettu LP Nashville (EMI) ja vuonna 1977 julkaistu
englanninkielinen kokoelma Rollin' The Rock (EMI). Vuosikymmenen
lopussa Jussi suoritti jälleen uuden aluevaltauksen tekemällä M.A. Nummisen ja
Pedro Hietasen kanssa lapsille suunnatun LP-levyn Jussi ja Kieku ja Kaiku (Gold
Disc), joka sai kolmisen vuotta myöhemmin jatkoa kokoelmalla Jussi merihädässä
(Johanna).
Keväällä 1980 Raittisen veljekset aloittivat jälleen yhteistyön juhlimalla
siinä sivussa 20-vuotista taiteilijantaivaltaan vanhoja kotikulmiaan
nostalgoivalla kokoelmalla Hämeentie 38 (RCA), minkä jälkeen levytysrintamalla
oli heidän puolesta hiljaisempaa lukuunottamatta Jussin paria vähemmälle
huomiolle jäänyttä älppäriä: Jussi Raittinen ystävineen (Etnomono) vuodelta 1984
ja sitä vuotta nuorempi Hirvi, älä tule tielle (Tähtitorni). Comeback The
Boys-yhtyeen kanssa tapahtui vuonna 1986 kokoelmalla Numero 3 (Polydor).
1990-luvulla veljekset jatkoivat keikkailua ja levyttämistä sekä yhdessä että
erikseen aina vuosisadan loppuun asti, jolloin heidän tiensä erkanivat jälleen,
ties monennenko kerran. Tuolta ajalta ovat muistona mm. yhteiset LP:t 3 kitaraa
(AXR) ja Kuoppainen tie (AXR) sekä Jussin 50-vuotispäivänsä kunniaksi tekemä
Rockin' 50 (Ding Dong). Mielenkiintoinen Boys-yhtyeen historiaa valottava
CD-julkaisu on tuore kaksoiskokoelma Suomi-rockin korkeakoulu (WEA)
2000-luvulla Jussi Raittinen on esiintynyt paitsi yksinään myös jälleen kerran
uudistuneen The Boysin kanssa. Hänen tuoreimmasta levytuotannostaan kannattaa
noteerata ainakin Stadin kundin kaiho (Music Makers), uusitun Boysin avustamana
taltioitu kokoelma Shake! (Ding Dong) ja yhteistyönä Jorma Kääriäisen sekä
Agents-yhtyeen kanssa syntynyt 2 CD:n kokoelma Pop Show (Parlophone).
Syksyllä 2003 julkaistiin Jussi Raittisen 60-vuotispäivän kunniaksi Heimo
Hatakan teos Muistan vielä vuonna 56 - Jussi Raittinen muistelee, joka peilaa
varsin tarkasti suomalaisen rockin historiaa paitsi muistelijan itsensä myös
koko hänen aikakautensa kannalta. Vuonna 2004 Raittinen palkittiin
Erikois-Emmalla ja hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista
viihdetaiteilijaa
(WSOY, Jyväskylä)
Lindfors, Jukka - Gronow, Pekka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 2 -
Rautalangasta hiphoppiin (Tammi, Helsinki.)
Hatakka, Heimo 2003: Muistan vielä vuonna 56 - Jussi Raittinen muistelee
(Gummerus, Jyväskylä.)
Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen
äänitearkisto, Helsinki)
Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava,
Helsinki.)
Nyberg, Hannu 1984: Rockista rautalankaan (Otava, Keuruu.)
Gronow, Pekka-Bruun, Seppo 1968: Popmusiikin vuosisata (Tammi, Helsinki)
