Kaija Koo on levymyynnin perusteella menestyneimpiä kotimaisia
naisartisteja. Hänen vuonna 1993 ilmestynyt levynsä Tuulten viemää on
myynyt yli 170000 kappaletta, ja se on edelleen Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi
myydyin albumi. Myös laulajan myöhemmät albumit ovat menestyneet hienosti,
platina- ja kultalevyjen verran.
Vaikka Kaija Koo tunnetaan nykyään lähinnä 1990-luvun menestyslevyistä,
aloitti hän laulajan- ja levytysuransa jo paljon aikaisemmin. Pianon- ja
kitaransoittoa harrastanut omalla nimellään Kaija Kokkolana esiintynyt laulaja
soitti 1970-luvun puolessavälissä kitaraa Nakusika-nimisessä yhtyeessä, ja 1980-luvun
alkupuolen hän lauloi yhdessä ensimmäisistä suomalaisista diskoyhtyeistä, Steel
Cityssä. Ensimmäisen sooloalbuminsa Kun savukkeet on loppuneet Kaija Koo
julkaisi jo vuonna 1986. Hän teki myös paljon taustalaulukeikkoja laulamalla
esimerkiksi Eurovision laulukilpailussa Sonja Lumpeen taustalla Eläköön
elämä -kappaleessa ja Kirkan esityksessä Hengaillaan.
Kaija Koon 1990-luvun menestyslevyt syntyivät yhteistyössä aviomies Markku
Impiön kanssa. Sanoituksista suurin osa on Impiön käsialaa, mutta osan niistä
pariskunta teki yhdessä; yksin Impiö vastasi niin sävellyksistä kuin
tuotannostakin. Parin yhteistyö on jatkunut tiiviinä vielä 2000-luvulla, mutta
mukaan on tullut myös muita tekijöitä, esimerkiksi tuottaja ja sovittaja Jesse
Vainio.
Kaija Koon ja Markku Impiön yhteistyön tuloksena syntyneitä menestyslevyjä
ja hittejä on useita. Albumeista ensimmäinen, jo mainittu Tuulten viemää
saavutti huikean suosion. Se pysyi Suomen myydyimpien levyjen listalla julkaisukeväästä
1993 pitkälle seuraavan vuoden puolelle, ja Emma-gaalassa sille ja sen
tekijöille annettiin neljä palkintoa: Kaija Koo valittiin vuoden
naisartistiksi, Markku Impiö vuoden tuottajaksi, Tuulten viemää vuoden
albumiksi ja levyn suurin hitti Kuka keksi rakkauden parhaaksi
kappaleeksi. Myös monet muut levyn kappaleet, esimerkiksi Viimeinen lento,
Niin kaunis on hiljaisuus ja Kylmä ilman sua, menestyivät hyvin ja soivat
radioissa tiiviisti.
Jo Tuulten viemää -levyllä on kuultavissa Kaija Koon menestyslevyjen
tunnusomaisimmat piirteet, esimerkiksi yksinkertaiset mutta tarttuvat melodiat
sekä popin, rockin ja iskelmän välimaastossa viipyvä soundimaailma. Eri tyylien
sekoittaminen ja yhdistäminen on varmastikin yksi syy Kaija Koon laajaan
fanipohjaan – hänen musiikistaan voi löytää mieleisiä piirteitä niin
iskelmäfani kuin enemmän kotimaista poppiakin suosiva kuuntelija.
Kaija Koon kappaleiden sanoituksissa on niissäkin perinteiseen iskelmään
verrattuna uudenlaista otetta. Tämä näkyy jo tekstin teknisessä toteutuksessa,
esimerkiksi mitallisuudessa: välillä riimit eivät ole aina aivan oikeaoppisia,
ja sanapainot saattavat osua niin tahdin heikoille kuin vahvoillekin osille.
Tästäkin huolimatta rohkeissa ja häpeilemättömän omakohtaisissa teksteissä oli
sisältöä, joka on koskettanut kuulijoita ja näin auttanut jättisuosion
saavuttamisessa.
Vuonna 1995 Kaija Koolta julkaistiin yli 100000 kappaletta myynyt
albumi Tuulikello, ja tätä seurasivat levyt Unihiekkamyrsky (1997) sekä Ruotsissa äänitetyt
albumit Operaatio jalokivimeri (1998)
ja Tinakenkätyttö (1999). Unihiekkamyrskyn vuonna Kaija Koo
palkittiin toistamiseen vuoden naissolisti-Emmalla.
Kaija Koon tunnetuimmat hitit koottiin vuonna 2000 julkaistulle
kokoelmalevylle. Tämän jälkeen laulaja on julkaissut vielä kolme albumia, jotka
eivät kuitenkaan ole menestyneet aivan edellisten levytysten tavalla. Mikään
ei riitä on vuodelta 2002, Viiden
minuutin hiljaisuus vuodelta 2004 ja joululevy Joulukirkossa julkaistiin loppuvuodesta 2005.
Biografiatekstissä käytetyt lähteet:
Gronow Pekka, Lindfors Jukka & Nyman Jake 2004: Suomi soi 1 – tanssilavoilta Tangomarkkinoille. Helsinki, Tammi. S.
382–383.
Gronow Pekka, Lindfors Jukka & Nyman Jake 2004: Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin. Helsinki, Tammi. S. 184.
Laitinen, Kikka 2000: ”Kaija Koo – pieni suuri nainen”. Artikkeli Selvis-lehdessä 4/2000. Www-osoitteessa http://www.elvisry.fi/042000/koo.html.
Tarkistettu 17.3.2006.
Latva Tony & Tuunainen Petri 2004: Iskelmän
tähtitaivas. Helsinki, WSOY. S. 205–206.¨
Bruun Seppo, Lindfors
Jukka, Luoto Santtu & Salo Markku 2002: Jee jee jee. Suomalaisen rockin
historia. Porvoo, WSOY. S. 339, 454, 457.