BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Teijo Joutsela

s. 29.8.1912, Helsinki
k. 15.9.1999, Helsinki

Teksti Tero Halvorsen
Perustiedot
Nimet
Täydellinen nimiTeijo Reino Joutsela
Oikea nimiTeijo Joutsela
AliaksetTeikka, Teppo
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika29.8.1912, Helsinki
Kuolinaika15.9.1999, Helsinki
Roolit ja soittimet
Roolitlaulaja, muusikko, näyttelijä
Soittimetlaulu, viulu
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Yhtyeet
Amarillo, viulu, laulusolisti, noin 1930-1935
Leijona-orkesteri, viulu, sota-aika
Kipparikvartetti, 1. basso, 1950-1983
Biografia

Teijo Joutsela aloitti uransa viulistina. Musiikin aakkoset hän oppi isältään seitsemänvuotiaana ja suunta oli nuorella Teijolla heti selvä: hän soitti nuoteista eikä korvakuulolta, kuten naapurin Kalle. Jo 15-vuotiaana hän soitti viulua julkisesti Hakaniemessä sijainneessa Suomi-kahvilassa viiden miehen ensamblessa ansaiten aikuisten muusikoiden tapaan 2000 markkaa kuukaudessa. Oli selvää, että Helsingin Koelyseo sai jäädä, sillä ammattinsa osaavalle ravintolamuusikolle riitti työtä varsinkin kieltolain kumoamisen (1932) jälkeen.

Joutsela opiskeli viulunsoittoa aluksi Helsingin kaupunginorkesterissa soittaneen Viktor Halosen luona kunnes siirtyi Helsingin Konservatorioon maestro Heikki Halosen oppiin. Konservatoriossa oppiaineiksi tulivat lisäksi laulu, säveltapailu, teoria ja lausunta. Viimeksi mainittua opetti Ebba Jacobson-Lilius, joka harjoitti Joutselalle suomen kielen selvän artikulaation, mistä muodostuikin eräs taiteilijan tavaramerkki, joka on vieläkin kuultavissa monista levytyksistä (mm. Löylymiesten polkka). Teijo Joutselan ensimmäisiä laulunopettajia olivat Georg Wisén ja Väinö Lehtinen. Heikki Halosen poismenon jälkeen viulunopettajina jatkoivat Heikki Kansanen ja Erik Cronvall. Menestys viulunsoitossa oli hyvä, mutta laivaston kertausharjoituksissa 1938 sattunut tapaturma mursi vasemman käden etusormen ja Joutsela joutui luopumaan klassisen viulistin urahaaveista. Viulu ei kuitenkaan vaiennut viihdemusiikille ja kuuluipa hänen ohjelmistoonsa aina myöhemminkin joitakin klassisia näytenumeroita.

Laulajana Teijo Joutsela teki ensi levytyksensä vuonna 1932 Amarillo-orkesterin jäsenenä. Kyseessä oli J.V. Heimon säveltämä kaihoisa Helena -valssi. Seuraavat laululevytykset syntyivät vasta vuosina 1942 - 1943 Yrjö Saarnion polkkayhtyeen kanssa, mutta niitä ei sota-ajan olosuhteista johtuen koskaan julkaistu. Sota-aikana Joutsela toimi viihdytyskiertueilla soittaen mm. Leijona-orkesterissa, joka vieraili myös pääesikunnassa.

Mykkäfilmien aikakautena 1930-luvulla Teijo Joutsela oli käytetty viulisti elokuvateattereissa, joissa tarvittiin elävää muusiikkia elävöittämään filmien tapahtumia. Näissä soittotehtävissä Joutsela oli usein yhtäaikaa lapsuudenystävänsä, sittemmin Radio-orkesterin primaksena tunnetun, Wolde Jussilan kanssa. Elokuvatteattereista mainittakoon Atlas, Revontuli sekä Apollo. 18-vuotiaana Joutsela soitti myös Oopperakellarissa (nyk. Ruotsalainen Teatteri) kokoonpanossa, johon kuului mm. George de Godzinskyn isä Francois de Godzinsky. Kaisaniemenkadulla sijainneessa Venetsia -ravintolassa Joutsela soitti mm. Tauno Marttisen kanssa. Vuosina 1936 - 1937 Joutsela musisoi Esplanadi 27:ssä sijainneessa Wien-ravintolassa, jonka ensembleen kuuluivat mm. sellisti Siegström ja pianisti Jouko Tolonen. Näiden ravintolasoittojen ohjelmisto koostui pääosin viihdemusiikista.

Sotien jälkeen soittamisen rinnalle nousivat entistä vahvemmin näyttämötyö ja laulaminen. Joutsela toimi useamman vuoden Iloisessa Teatterissa (myöh. Punainen Mylly) näyttelijänä ja oli mukana yhteensä 23 eri revyyssä. Näistä unohtumattomimmaksi nousee ”Lähtölaukaus”, jossa hän näytteli 150 kertaa. Joutsela oli jo 1930-luvun alussa parikymppisenä nuorukaisena käynyt yhden lukukauden Näyttämöopistoa, jossa samaan aikaan olivat mm. Hannes Häyrinen, Rauni Luoma ja Oke Tuuri. Näyttämökoulutus jatkui 1940-luvun alussa, jolloin hän meni mukaan Suomen Filmiteollisuuden ja T.J. Särkän järjestämään Filmikouluun. Tämä antoi konkreettisen tuntuman filmityöhön ja poiki useita pieniä sivuosia kotimaisissa elokuvissa. Näistä mainittakoon mm. ”Suomisen perhe” (1941), ”Puck” (1942), ”Niin se on poijaat” (1942), ”Nuoria ihmisiä” (1943), ”Ballaadi” (1944), ”Pikajuna pohjoiseen” (1947) ja ”Serenaadi-luutnantti” (1949). Kaikkiaan elokuvarooleja kertyi kolmisenkymmentä. Päämäärät olivat korkealla myös laulun suhteen ja Joutsela jatkoi opintojaan konservatorion jälkeen yksityisesti Olavi Nybergillä. Ensikonsertin hän antoi 1947 ja aloitti sen komeasti Carissimin barokkiaarialla ”Victoria Victoria”. Konsertti sai varsin suopean kritiikin.

Näyttelijäntyö jatkui 1950-luvulla radiossa. Joutsela oli kiinnitettynä Radioteatteriin 1950 - 1951 ja teki myös vakavien kuunnelmien parissa pieniä ja keskisuuria rooleja. Erityisen käytetty hän oli kuitenkin kevyessä viihteessä ja varmisti nopeasti paikkansa Reino Helismaan hupailujen kantaporukkaan kuuluvana näyttelijänä. 13-osainen ”Laiska-Lassi” oli näistä hupailuista kaikkein suosituin. Tässä vuosina 1954 - 1963 tehdyssä radiosarjassa Teijo Joutselan roolina oli Tappaja-Tompson.

1950-luku toi mukanaan Kipparikvartetin, jonka menestyksen myötä Teijo Joutsela nousi viihdetaiteilijoidemme kärkinimiin. Joutsela muistetaan eritoten yhtyeen möreän ”Kippari-Kalle” -äänen tekijänä. Jäsenyys Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmässä ja ammattitaitoisimmassa lauluyhtyeessä on oma luku sinänsä. Se yksin riittää tekemään Teijo Joutselasta legendaarisen, historian kirjoihin jäävän viihdyttäjän. Kipparikvartetin saagaa kesti koko 1950-luvun. Toiminta jatkui verraten aktiivisena vielä 1960-luvulla, mutta silloin sitä rajoitti entistä enemmän jokaisen jäsenen omat varsinaiset leipätyöt ja esiintymiset. Joutsela oli mukana yhtyeen kaikissa esiintymisissä. Toiminta loppui oikeastaan vasta Kauko Käyhkön kuoltua keväällä 1983, jolloin kaikille oli selvää ettei Kipparikvartetti enää esiinny. Toimintansa aikana Kipparit antoivat yli 4500 loppuunmyytyä konserttia ja heidän esiintymisensä tehosi koko kansakuntaan lapsista vanhuksiin. Yhtye saavutti jonkinlaisen itseoikeutetun kansallisen viihdyttäjän aseman ja oli paikalla kaikissa 1950-luvun suurissa mediatapahtumissa. Teijo Joutsela muisteli kvartetin aikaa seuraavasti: ”Silmäätekeville Kekkosta ja Fagerholmia myöten laulettiin... Siinä käytiin läpi ministerit ja kanisterit ja muut venejätkät ja kierrettiin monet kerrat Suomi ja vierailtiin muissa Pohjoismaissa. Kipparikvartetin aikaa on vaikea vaihtaa mihinkään muuhun elämykseen. Jos missä, niin siinä sai tyydytystä Suomen kansalta. Ei jäänyt missään ontumaan. Reissuun lähdettiin lauantaina ja ennen maanantaita pidettiin viisi konserttia, matinea sunnuntaina ja käytiin laulamassa paikallisessa alue-sairaalassa. Kun kysyivät, mitä maksaa, Käyhkö sanoi, pankaa siitä uutinen lehteen, se riittää.” (Kultaiset Vuodet 3/1990, 17).

1950-luvun lopulla humppa-musiikki koki uuden tulemisensa ”Kankkulan kaivolla” -radiosarjan myötä. Kapellimestari Kullervo Linna vastasi ohjelman musiikista ja pyysi Joutselan mukaan Humppa-Veikoiksi ristityn yhtyeensä laulusolistiksi, sillä hänen mukaansa juuri Joutselalla oli sopivanlainen terve ja hyvin soiva ääni. Tästä alkoikin varsinainen Teijo Joutselan sooloura laulajana, joka kesti aina 1980-luvun alkuun. Menestys oli valtava ja esiintymisiä tehtiin koko 1960-70 -luku erittäin tiiviisti. Laulun lisäksi Joutsela soitti yhtyeessä myös viulua. Myös levytyksiä syntyi nopeaan tahtiin lähemmäs pari sataa. Tunnetuimpia näistä ovat mm. Silmät tummat kuin yö, Tammerkoski, Pohjola, Odessa, Alaska, Ellin boksi, Jazz-tyttö, Puuseppä, Lola pieni ja Abessinia.

Joutselan baritoni oli kaunisvärinen, taipuisa ja siinä oli voimaa sekä moni-ilmeisyyttä. Hänen laulutapansa oli poikkeuksellisen miehekäs ja uljas ja joku ehkä pitikin huonona sitä, kun hän lauloi humppaa oopperalaulajan ottein, täysipainoisesti. Hänellä oli kuitenkin hyvä tyylitaju ja hän sai esityksiinsä myös sopivan ripauksen huumoria. Tarkallakin mittapuulla arvioituna Joutselan ja Humppa-Veikkojen levytykset ovat vielä tänäpäivänäkin täysipainoista ja nautinnollista kuultavaa. Toisinaan Teikka itse isotteli leikkisään tapaansa: ”Nää pikkupojat laulaa mitä osaa, minä sitä, mitä pyydetään.” Teijo Joutselan viimeinen levy ilmestyi 1979 ja se sisälsi Markku Johanssonin moderneina sovituksina monia menestyskappaleita. Näistä mainittakoon mm. herkät ja elämänmakuiset tulkinnat tutuista lauluista Anttilan keväthuumaus ja Kolmatta linjaa takaisin.

Liiketoiminta tuli mukaan Teijo Joutselan elämään vuonna 1956, jolloin hän perusti Tauno-poikansa kanssa Helsinkiin naisten tekstiilivalmistamon, joka sai nimekseen ”Joutsela & Kumppanit”. Tehdas kasvoi huomattavaksi yritykseksi ja siirtyi myöhemmin Riihimäelle. ”Se mikä on laulaen tullut, ei olekaan viheltäen mennyt” vitsaili Teikka tuttuun tapaansa. Teijo Joutsela ei koskaan säveltänyt, sanoittanut tai sovittanut mitään. ”Suutari pysyköön lestissään” oli hänen ehdoton kantansa. Myös julkiset esiintymiset hän halusi jättää silloin, kun oli vielä täydessä terässä, ettei kenelläkään olisi huomauttamisen aihetta: ”Eikö tuokaan osaa vielä lopettaa”. Esiintymiset hän jätti jo 1980-luvun alussa vaikka ääni oli erinomaisessa kunnossa vielä pitkään.

Nummi-Pusulassa sijainnut kesähuvila oli Joutseloille ja heidän ystäväpiirilleen käytetty ja rakas virkistyspaikka. Eläkevuosinaan Teikka viettikin yleensä koko kesäkauden huvilallaan ja talvisin hän oli ahkera kuntourheilun harrastaja. Liekö mahtava syntymäpaino (6,230 kg), mikä oli pitkään Suomen ennätys, ollut hänen vankkumattoman tervetensä salaisuus, sillä aina ryhdikäs ja hyväkuntoinen Joutsela sai elää pitkään täyttä elämää. Hän oli Kippareista vanhin ja muiden purjehdittua manan majoille hän eli 14 vuotta viimeisenä Kipparina. Viimeiset vuotensa Teijo Joutsela vietti Helsingin Kannelkodissa, jossa hän leikkisänä humoristina ja vilkkaana seurustelijana viihdytti monia kanssaveljiään ja -sisariaan. Alkuperäisenä helsinkiläisenä hän oli myös armoitettu stadin slangin pamlaaja.

Biografiatekstissä käytetyt lähteet:

Kirja:

Käyhkö, Kauko 1971. Voi veljet! Kipparikvartetti. Helsinki: Karisto.

Lehdet:

Helsingin Sanomat 16.9.1999. Kuolleet. Ilpo Hakasalo: Teijo Joutsela.

Katso 51-52/1965, 20-21. Kippareitten kippari.

Kultaiset Vuodet 3/1990, 14-17. Leena Koski: Teijo Joutsela, viimeinen Kippari.

Kymen Sanomat 25.9.1999. Petrus (Mauno Miinalainen): Kipparit.

Osuuspankkijärjestön Aikakauslehti 12/1985, 2-4. Teijo Joutsela – viimeinen kippari.

Haastattelut:

Tero Halvorsenin ja Vesa Nuotion tekemä Teijo Joutselan haastattelu 18.12.1996.

Haastattelunauhat ja muu aineisto / Tero Halvorsenin kotiarkisto.

Valikoitu diskografia

Teijo Joutsela 1932: Helena (Heimo). Odeon A 228219.

Teijo Joutsela 1942: Pikkutunneilla (Salama). Columbia DY 433.

Teijo Joutsela 1954: Virtasen hipat (Coleman-Young). Finlandia P 224.

Teijo Joutsela 1955: Soi raikuen torvet ja rummut (Trad.). Finlandia P 237.

Teijo Joutsela 1959: Tulipunaruusut (Kemppi). Scandia KS 433.

Teijo Joutsela 1959: Pohjola (Tynnilä-Jäppilä). Scandia KS 543.

Teijo Joutsela 1960: Puuseppä (Pulli). Scandia KS 433.

Teijo Joutsela 1960: Lola pieni (Trad.). Scandia SEP 108.

Teijo Joutsela 1960: Tippavaaran öitä (Salo). Scandia KS 442.

Teijo Joutsela 1961: Alaska (Scotto). Scandia KS 402.

Teijo Joutsela 1961: Korven poika (Trad.). Scandia SEP 147.

Teijo Joutsela 1961: Markkinasikermä (Trad.). Scandia SEP 147.

Teijo Joutsela 1961: Aamutuimaan (Trad.). Scandia KS 432.

Teijo Joutsela 1961: Ellin boksi (Trad.). Scandia KS 432.

Teijo Joutsela 1961: Löylymiesten polkka (Kemppi). Scandia SEP 147.

Teijo Joutsela 1963: Silmät tummat kuin yö (Talka). Scandia KS 465.

Teijo Joutsela 1963: Tammerkoski (Maja). Scandia KS 465.

Teijo Joutsela 1964: Romantiikkaa ruusutarhassa (Rae). Scandia KS 567.

Teijo Joutsela 1964: Jazz-tyttö (Fisher). Scandia KS 567.

Teijo Joutsela 1964: Sulamith (Jurva). Scandia KS 515.

Teijo Joutsela 1967: Abessinia (Kemppi). Scandia KS 725.

Teijo Joutsela 1971: St. Pauli ja Reeperbahn (Goodman). CBS/40-64711.

Teijo Joutsela 1971: Virta toi – virta vei (Kärki). CBS/40-64711.

Teijo Joutsela 1971: Odessa (Trad.). Sävel SÄ 1519.

Teijo Joutsela 1977: Suomen Kaartin lähtölaulu (Trad.). Scandia SLP 650.

Teijo Joutsela 1979: Keväthuumaus (Taube). Scandia SLP 673.

Teijo Joutsela 1979: Kolmatta linjaa takaisin (Hatch). Scandia SLP 673.

Kipparikvartetti 1950: Saimaan valssi (Bergström). Sointu 1290.

Kipparikvartetti 1951: Tyttöni villistä lännestä. Sointu 1326.

Kipparikvartetti 1954: Neljä kisälliä (Justeeri). Finlandia P 183.

Kipparikvartetti 1955: Suomenlahden aallot (de Godzinsky). Triola T 4177.

Kipparikvartetti 1957: Kippari-Kalle (Lerner). Scandia KS 293.

Kipparikvartetti 1959: Tilta Tuohimaa (Palmgren). Scandia SEP 92.

Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy