s. 1.1.1891

k. 29.3.1966, Helsinki

J. Alfred Tanner, aikalainen, kuplettilaulaja, työtoveri
Rafael Ramstedt, aikalainen, kuplettilaulaja

Kupletin kulta-aikana 1920-luvun aikana kuplettilaulun perinnettä vaali omalla tahollaan Theodor 'Tettu' Weissman. Rafael 'Rafu' Ramstedtin tapaan hänkin oli laulutuotannossaan Tatu Pekkariseen verrattuna enemmän kaupunkilais- ja keskiluokkaiskupletööri kuin maarahvaan laulaja, samaan tapaan kuin  J. Alfred Tanner oli aikanaan kaupunkilainen Pasi Jääskeläiseen ja Iivari Kainulaiseen verrattuna. Reino Hirviseppä kertoo hänestä mm. seuraavaan tapaan:

"Theodor Weissman eli Tettu, niinkuin häntä yleisemmin kutsuttiin, kuului niihin herrasmieshumoristeihin ja seurapiirihurmureihin, joiden olemusta kuvaavat hyvin istuva frakki, silinteri ja valkoinen neilikka napin lävessä. Vanhan sotaväen upseerikodissa kasvaneena Weissman oli synnynnäinen gentlemanni ja loistava seuramies, tässä suhteessa erikoislaatuinen poikkeus aikansa kuplettilaulajien joukossa. Sangen kuvaavaa onkin hänen taiteilijatovereidensa esittämä toteamus: Herra, joka kantoi frakkinsa."

Suomalaisista kuplettilaulajista juuri Weissman ja Rafael Ramstedt loivat oman hahmonsa ruotsalaisen maassamme ahkerasti vuosisadan vaihteessa esiintyneen Sven Scholanderin esimerkin pohjalta. Scholanderin edustama miestyyppi oli Bellmanin tapaan aristokraattinen viisulaulaja.

Weissman voidaan luokitella 1920-luvun kolmen uuden kupletöörin joukkoon, hänen lisäkseen mainittakoon Tatu Pekkarinen ja Rafu Ramstedt. Reino Hirvisepän mukaan Tettu ei kuitenkaan monen muun aikansa kupletöörin tapaan ollut varsinainen lauluntekijä, vaan hän lauloi ja levytti lähinnä toisten lauluja tehden kuitenkin käännöksiä skandinaavisista kielistä. Hänen levylaulujensa tekstintekijöitä ei levyetiketeillä juuri mainittu.

Ensimmäiset levytyksensä (Ystäväni Tanner ja ma / Tätini kitara) Weissman levytti Gramophone-yhtiölle v. 1913.

Weissman esiintyi Helsingissä aluksi Helikon-teatterissa, kunnes se lopetti toimintansa v. 1912, sittemmin ruotsinkielisessä Apollo-teatterissa, jossa mukana oli entisiä helikonilaisia, mm. Iivari Kainulainen, J. Alfred Tanner ja Rafael Ramstedt.

Maailmansodan puhjettua huvipaikkoja suljettiin. Tällöin kaikki esiintyvät taiteilijat joutuivat olosuhteiden pakosta viettämään kiertue-elämää. Weissman kiersikin ahkerasti lauluilloissa, joskus myös itsensä J. Alfred Tannerin kanssa.

Teatteriuransa Theodor Weissman aloitti Suomalaisessa Operetissa ja lauloi Viipurin Näyttämöllä 1917-18, kunnes siirtyi mainostoimittajaksi. Hänen ohjelmistonsa oli enimmäkseen ruotsalaista ja tanskalaista revyyohjelmistoa. Ramstedtin lailla hänkin lauloi paljon raumalaisen kirjailija Hj. Nortamon lauluja.

Kansalaissodan jälkeen ruotsinkieliset kuten Ramstedt ja Weissman saivat esiintymistilaisuuksia ravintoloissa. Ravintolavarietee kuitenkin lakkasi käytännössä vuonna 1921, syynä tähän olivat suurelta osin verovaikeudet.

Vuonna 1927 Tettu Weissman levytti kaikkiaan kymmenen levylaulua sekä niiden lisäksi 2-puolisen äänilevyn huumorijutelman Änkytysjuttuja 1-2. Einari Kukkosen mukaan Weissmanin tuon ajan levytykset olivat lähinnä kotimais- ja ulkolaissävelisiä kupletteja. Eräät Tetun laulut tavoittelivat jonkinlaista tanssin, lähinnä jenkan tahtia, mutta pianosäesteisinä niitä ei voi rinnastaa iskelmiin. Poikkeuksena tästä Kukkonen mainitsee Irving Berlinin jenkkafoksin Oon tehnyt voitavani ma, joka orkesterisäesteisenä on selväpiirteinen tanssikappale, eräänlainen iskelmäklupletti.

Tunnetuimpia Weissmanin levyttämiä käännöskappaleita on Columbia-levymerkillä vuonna 1929 ilmestynyt ruotsalaisen Jules Sylvainin (= Stig Hansson) sävellys Linnunrata (Wintergatan).

Viimeiset levytyksensä Tettu Weissman teki vuosina 1929-30. Sen jälkeen tanssi-iskelmä syrjäytti äänilevyissä perinteisen kupletin. Myös Weissman yritti aikaansa seuraten mukauttaa levylauluaan iskelmäkupletiksi. Kupletin aika oli kuitenkin 1930-luvulle tultaessa jo auttamattomasti ohi.

Theodor Weissman kuoli Helsingissä 29.3.1966.


Biografiatekstissä käytetyt lähteet:

Hirviseppä, Reino 1969. Hupilaulun taitajia. Ss. 142-143. Helsinki WSOY

Kukkonen, Pirjo 1997. Ilon ja surun sointu. S. 124, 197, 198, 225. Helsinki: Yliopistopaino

Kukkonen, Einari 1998. Oi muistatkos Emma. S. 71-74, 151-154, 163-167. Kustannuskolmio 1998. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Jalkanen, Pekka & Kurkela, Vesa  2003. Suomen musiikin historia - Populaarimusiikki. S. 205, 216, 219, 220, 222-224, 298, 299. Helsinki WSOY

Th. Weissman, pianon säestyksellä: Luonto se tikanpojan puuhun vetää (säv. & san. tuntematon), Westerlund, HMV X 2578, 1927

Th. Weissman, pianon säestyksellä: -tarten laulu (säv. & san. tuntematon), Westerlund, HMV X 2578, 1927

Th. Weissman, pianon säestyksellä: Hän on vaan mennyt Jaanssonskan luokse (säv. & san. tuntematon), Westerlund, HMV X 2579, 1927

Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Tytöt meijän kylästä (säv. traditional, san. Tatu Pekkarinen), PSO, Homocord O.4-23010, 1929

Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Juhlan päättäjäislaulu (säv. traditional, san. Hjalmar Nortamo), PSO, Homocord O.4-23017, 1929

Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Bellona ja Rodrigo (Estudiantina)(säv. Emile Waldteufel, san. Hjalmar Nortamo), PSO, Homocord O.4-23017, 1929

Th. Weissman viulun ja harmonikan säestyksellä: Mulla on priki (säv. traditional, san. tuntematon), PSO, Homocord O.4-23025, 1929

Th. Weissman ja Homocord-orkesteri: Amerikan ihmemaa (säv. traditional, san. J. Alfred Tanner), PSO, Homocord O.4-23085, 1930