Kipparikvartetti

1. tenori - Auvo Nuotio (1950 - 1983)

2. tenori - Olavi Virta (1950 - 1953)

2. tenori - Eero Wäre (1953 - 1972)

2. tenori - Kalevi Vallineva (1951, 1972 - 1983)

1. basso - Teijo Joutsela (1950 - 1983)

2. basso - Kauko Käyhkö (1950 - 1983)

2. basso - Pentti Tuominen (Käyhkön sijaisena muutaman kerran)

2. basso - Ami Lovén (Käyhkön sijaisena ajoittain 1970 - 1983)

Kipparikvartetti on monessa yhteydessä mainittu Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi ja tunnetuimmaksi lauluyhtyeeksi. Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon (1986, 219-220) mielestä tämäkin on melkeinpä liian vaatimattomasti sanottu tosiseikka, sillä ”Harva kevyen musiikin maailmoihin liittyvä seikka virittää niin mieluista muistoa kuin Kipparikvartetti: se oli emotionaalisesti aikakautensa summa, musiikillisesti alati kunnianhimoinen ja korkeatasoinen kokoonpano. Lisäksi se oli monelle kansalaiselle ensimmäinen kosketus aitoon dramaattiseen esitystapahtumaan. Kvartetti tarjosi hyvää, reilua musiikkia kaikenikäisille tavalla, joka on varmasti ollut omiaan kaatamaan musiikinlajien keinotekoisia raja-aitoja. Kipparikvartetin vuosikymmenet olivat myös oppitunti siitä, mitä inhimillinen yhteistyö parhaimmillaan on: että neljä korkean tason ammattilaista yhdessä on vielä enemmän kuin yksinkertainen artimeettinen summansa.”

Kipparikvartetin alkuperäiskokoonpano (Auvo Nuotio, Olavi Virta, Teijo Joutsela ja Kauko Käyhkö) koottiin ensi kerran yhteen laulukvartetiksi vuonna 1950, jolloin elokuvan ”Kaunis Veera” lauluosuuksia äänitettiin Harry Bergströmin johdolla. Tatu Pekkarisen käsikirjoittama ja Ville Salmisen ohjaama elokuva rakentui tervahöyry ”Prinsessa Armadan” ja sen laulavan laivamiehistön ympärille. Laivan laulava miehistö oli roolitettu seuraavasti: Kalle Viherpuu - tervahöyryn kippari, Uuno Laakso - laivamies Rääveli, Hannes Häyrinen - laivamies Venskin poika, Olavi Virta - laivamies Pekka, Väinö Luutonen - tervahöyryn ohjaaja Jantsu sekä Kaarlo Hiltunen - tervahöyryn masinisti. Koska edellisistä näyttelijöistä ainoastaan Olavi Virta oli tarpeeksi kyvykäs laulaja, joutui Harry Bergström kokoamaan ammattitaitoisia prima vista -laulajia, joiden äänet sopisivat edellä mainituille näyttelijöille ja heidän roolihahmoilleen sekä sopisivat vielä yhteen myös kvartettina. Lauluäänityksiin, joita tehtiin vuoden 1950 kevättalvesta aina elokuuhun asti kutsuttiin Teijo Joutsela, Auvo Nuotio ja Kauko Käyhkö. Joutsela lainasi ääntään kahdelle näyttelijälle: möreää Kippari-Kalle -imitaatio -ääntään laivan kipparia esittäneelle Kalle Viherpuulle sekä normaalia baritoniaan laivan ohjaajaa Jantsua näytelleelle Väinö Luutoselle. Auvo Nuotio lainasi sankaritenorinsa Hannes Häyriselle ja Kauko Käyhkö muhkean ja rehevän bassonsa Uuno Laaksolle. Olavi Virta näytteli itse filmissä ja lauloi omalla äänellään. Filmiäänitysten jälkeen kukin laulaja jatkoi omia töitään entiseen tapaansa.

”Kaunis Veera” sai ensi-iltansa 22.9.1950 ja siitä tuli suurmenestys, vuoden 1950 katsotuin suomalainen elokuva, joka pyöri elokuvateattereissa kokonaisen vuoden. Kansa ihmetteli, kun Hannes Häyrinen veteli elokuvassa korkeata b:tä ja kun muutkin näyttelijät osoittautuivat erinomaisiksi laulajiksi. Haluttiinkin tietää, ketkä olivat näiden äänien takana. Kyselyjä alkoi tulvimaan ja kansa suorastaan vaati nimet esiin. Näin ollen Harry Bergström kutsui laulajat koolle miettimään laulukvartetin perustamista. Kukaan laulajista ei ollut aluksi suuremmin kiinnostunut asiasta, sillä jokaisella riitti omaa työtä yllin kyllin. Auvo Nuotio oli poliisin palveluksessa ja käytetty esiintyjä lukuisissa tilaisuuksissa niin vakavan kuin kevyen musiikin puolella. Kauko Käyhkö oli kiinnitettynä Radioteatteriin ja tunnettu nimi Justeerina lukuisine levytyksineen ja muine esiintymisineen. Olavi Virralla oli oma orkesteri ja omat kiertueet. Ainoastaan Teijo Joutselalla oli kalenterissaan hieman enemmän tilaa. Koska yleisön pyynnöt eivät laantuneet, päätettiin yhtye viimeinen perustaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Nimeksi ristittiin Harry Bergströmin ehdotuksesta ”Kipparikvartetti”. Yhtyeen johto ja harjoittaminen uskottiin Harry Bergströmin käsiin ja Kauko Käyhköstä tehtiin porukan manageri, joka sai kontolleen käytännössä kaiken käytännön järjestelytyön. Seurasi tiivis harjoitteluperiodi, esitysten hionta, muutamia levytyksiä ja radioesiintymisiä. Ensimmäinen oma lauluilta annettiin Karkkilassa 9.10.1951. Se oli heti menestys ja kaikille oli selvää, että kvartetti jatkaa toimintaansa. Tilauksia alkoi sadella runsaasti ja vuoden loppuun mennessä Kipparit olivat esiintyneet jo liki 60 kertaa. Näissä aivan ensimmäisissä Kipparikvartetti -esiintymissä Olavi Virran tilalla lauloi Kalevi Vallineva, sillä Virta oli orkesterinsa kanssa ulkomaan kiertueella ja palasi riveihin vasta lokakuun lopulla 1951.

Helsingissä yhtye esiintyi ensimmäisen kerran vasta 27.2.1952 paikkana Kauppakorkeakoulun juhlasali. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään kuulemaan ja näkemään tätä koko kansan lemmikiksi noussutta kokoonpanoa ja Kipparit joutuivat toistamaan ensikonserttinsa Helsingissä yhteensä kahdeksan kertaa loppuunmyydylle katsomolle! Tämä löi täydellisesti kaikki aikaisemmat suosioennätykset. Uuden Suomen kriitikko ”N” kirjoitti 29.2.1951: ”Eilisiltana oli Kauppakorkeakoulun juhlasali ääriään myöten täynnä ihastunutta ja kiitollista kuulijakuntaa... Ilta todisti että lauluveikot olivat hyvässä vireessä. Huumoria oli tarpeeksi... Bergströmin ja Justeerin sovitukset menivät yleisöön kuin tina tuhkaan... Hyvää oli vähän liikaakin... Seuraaat illat tulevat varmasti myöskin olemaan loppuunmyytyjä.” Pääsylipuista todellakin tapeltiin ja epätoivoisimmat purkivat sydäntään lehtien yleisönosastopalstoilla. Itse Kippareiden lava-aktia samaisessa konsertissa kuvasi osuvasti Suomen Sosiaalidemokraatin arvostelija Väinö Pesola: ”Kvartetti esitti viihdelaulunsa tarkassa rytmissä, puhtaasti ja ennenkaikkea selvästi ja ilmerikkaasti tekstiä lausuen. Monenkaltainen liikehtiminen, eleileminen, viheltely, sormien naksutus, lemmestä kuiskailu, konstailu ja pelleily sopivat mainiosti humoristisiin ja lemmenkylläisiin säveleihin.... Kippareilla oli kadehdittava nauru ja suosiomenestys.”

Vienti oli tästä eteenpäin hurjaa ja T.J. Särkkä teki heti sopimuksen kahdesta Kipparikvartetti –elokuvasta. Esiintymispyyntöjä tulvi enemmän kuin pystyttiin vastaanottamaan, sillä Nuotio ja Käyhkö pitivät varsinaiset leipätyönsä, mikä rajoitti toimintaa huomattavasti. Yhtyeen toiminta jatkui tällä kokoonpanolla vilkkaana maaliskuuhun 1953 saakka, jolloin Olavi Virta vaihdettiin Eero Wäreeseen. Käyhkön ulkomaanmatkan aikana Virta oli hoitanut yhtyeen managerin tehtäviä epärehellisesti ja porukan yhteishenki rakoili pahasti näiden rahasotkujen takia. Virran tilalle oltiinkin jo pidemmän aikaa hiljaisuudessa etsitty sopivaa miestä. Uudeksi kakkostenoriksi päätettiin yksimielisesti kutsua muusikkona, levylaulajana ja laulunopettajana tunnettu, sopuisa ja ammattitaitoinen Eero Wäre, joka myös kropaltaan istui Kippareiden tukevaan porukkaan. Tämä kokoonpanon muutos ei vaikuttanut yhtyeen suosioon ainakaan laskevasti.

Seuraava suuri muutos yhtyeen historiassa tapahtui tammikuussa 1955, jolloin Harry Bergström sanoi itsensä irti. Taustalla oli Bergströmin ja Käyhkön välirikko, jossa Bergström katsoi ettei häntä oltu tuotu tarpeeksi esiin yhtyeen perustajana ja johtajana. Muu kvartetti oli taas toista mieltä ja edessä oli tilanne, jossa kvartetti joko hajoaa tai Bergström lähtee. Kauko Käyhkön pyynnöstä George de Godzinskystä saatiin yhtyeen uusi taiteellinen johtaja ja samalla myös kvartetin tyyli muuttui hienostuneemmaksi ja ohjelmisto kansainvälisemmäksi. Näin oli Kipparikvartetti saavuttanut perusrunkonsa, jolla esiinnyttiin 1960-luvun lopulle saakka. Toisinaan pianopenkillä nähtiin myös Mikko von Deringer ja harmonikan takana Toivo Leskinen.

Kipparikvartetin ohjelmisto oli laadittu jokaiselle jotakin -periaatteella ja se oli aina monipuolinen ja reipas annos hyvää korkeatasoista viihdettä reilulla huumorin ja lavasäteilyn höysteellä tarjottuna. Ohjelma sisälsi lauluja klassisesta taidemusiikista kansanlaulujen, ballaadien ja iskelmien kautta lastenlauluihin. Harry Bergströmin aikana ohjelmisto oli kansanomaista ja ulkomaisiin käännösiskelmiin kesittynyttä. Alkuajan menestysnumeroita olivat mm. Saimaan valssi (1950), On lautalla pienoinen kahvila (1951), Vanhan merirosvon kapakassa (1951), Kisällit kesällä (1951), Muurari (1951), Tytön huivi (1952), Emma (1954), Amore (1954), Istanbul (1954) ja Kaunis Veera (1955). George de Godzinskyn myötä ohjelmisto kehittyi kansainvälisiä mittoja hipovaksi ja tähän sarjaan kuuluivat mm. O1' Man River, A Paris, Tiritomba, Sapelitanssi, Hawaijilainen sotalaulu, Italialaista salaattia, Olé Torero, Die Juliska aus Budapest ja Kokomo, joilla kvartetti niitti val­taisaa suosiota myös ulkomailla. Lapsia Kipparit eivät koskaan unohtaneet. Pieni ankanpoikanen (1951), Kimmon puuhevonen (1952), Teddy-karhujen huviretki (1953), Putte-possun nimipäivät (1953), Kolme pientä possua (1957), Kippari-Kalle (1957), Malmsténin Mikki-hiiri-laulut (1957), Sairas karhunpoika (1957) ja Tarina iloisesta sammakosta (1958) kuuluvat lastenlaululevytyksiemme parhaimmistoon ja useimmat niistä ovat puhtaasti taiteellisestikin arvioituna erittäin korkeatasoisia lauluesityksiä. George de Godzinsky sovitti Kippareille myös kolme hienoa sikermää, joista ensimmäinen keskittyi Georg Malmsténin merimieslauluihin (1956), toinen maailman tangokirjallisuuden suuriin nimiin (1957) ja kolmas raumalaisen Hjalmar Nortamon teksteihin sävellettyihin lauluihin (1959). Erikoisnumeroista mainittakoon instrumentaaliesityksenä toteutettu Un­karilainen fantasia, jonka kvartetti esitti neljällä viululla sekä lattarirytmejä edustava vauhdikas soittonumero El mosquito, jossa Kauko Käyhkö ja George de Godzinsky musisoivat kilpaa pianon ääressä muun kvartetin hoidellessa rytmipuolta erilaisilla helistimillä ja lyömäsoittimilla. Kipparikvartetin ohjelmisto sisälsi kaikkiaan noin 250 numeroa. George de Godzinsky on muistellut sen monipuolisuutta ja taiteellista tasoa seuraavasti: ”Kvartetti osasi taitavasti imitoida Comedian Harmonists –yhtyettä ja oli ilo kuulla heidän esittävän sanatonta versiota Hatsaturjanin Gajanehista, se oli todella taiturillinen esitys. Suomalaisen kielen on joskus vaikea kääntyä puhumaan vieraita kieliä, mutta olen kuullut kvartetin laulavan ainakin kymmenellä eri kielellä, eikä sitä todellakaan tarvinnut hävetä.” (Franck 1992, 77-78).

Kipparikvartetin esiintymistahti oli valtaisa, kun ottaa huomioon sen, ettei kvartettilaulu ollut kenellekään varsinainen päätyö. Yhtye kiersi Suomen moneen kertaan ristiin rastiin ja antoi toimintansa aikana kaikkiaan noin 4500 konserttia, joista valtaosa sijoittui 1950-luvulle. Kvartetti saavutti ase­man myös eräänlaisena koko kansan johtavana viihdyttäjänä. Siellä missä tapahtui, siellä Kipparit olivat eräänlainen välttämättömyys. He olivat Tarvan ”Aamukahvilla” –lähetyksissä vakiovieras. He olivat mukana Miss Universum Armi Kuuselan juhlassa Helsingin Pallokentäl­lä 3.8.1952, jossa oli läsnä 40 000 henkeä. Markus-sedän läksiäisjuhlassa Messuhallissa vuonna 1956 Kipparit lämmittivät yleisöä velmuilemalla ”Putte-possun nimipäivillä” polvihousuissa kuin pikkupojat. Nelikkoa kuultiin myös mm. Tauno Palon ja Vili Vesterisen 50-vuotispäivillä, Jori Malmsténin 60-vuotisjuhlissa, useissa Elokuva-Aitan järjestämissä Jussi-palkintojen jakojuhlissa, useissa radion Yhteispohjoismaisissa vaihto-ohjelmissa, Suo­men ensimmäisessä yleisölle suunnatussa TV-lähetyksessä (1955) ja Suomen Yleisradion ensimmäisessä TV-lähetyksessä (1957) sekä TV:n ensimmäisessä Suomi-Tallinna vaihto-ohjelmassa (1965). Kvartetti oli myös pääministeri K.A. Fagerhol­min erään-lainen hoviyhtye valtioneuvoston juhlahuoneistossa, smolnassa.

1960-luvulla Kipparikvartetin esiintymiset vähenivät, sillä Kauko Käyhkön siirtyminen television palvelukseen rajoitti entisestään kvartetin toimintaa. Lisäksi Teijo Joutselalla oli vientiä Humppa-Veikkojen solistina ja Auvo Nuotiolla oli johdettavanaan useita kuoroja mm. Helsingin NMKY:n Mieskuoro. Eero Wäreellä oli taas oma yhtye ja laulukoulu, joka oli erityisen suosittu tulevien iskelmälaulajien keskuudessa. Televiossa Kipparit esiintyivät 1960-luvulla kuitenkin useaan otteeseen ja tekivät mm. viisiosaisen ”Kotikunnailta” -ohjelmasarjan, jonka myötä matkattiin ”Italian ihanuuksiiin”, ”Hawaijin hietikoille”, ”Lännen kultalaan”, ”Etelä-Amerikan elämäntahtiin” ja ”Itämaiden ihmeisiin”.

Kipparikvartetti teki myös vierailuja muihin Pohjoismaihin. Scandinaviaan tehty kiertue keväällä 1957 antoi selviä merkkejä menestymisen mahdollisuuksista ja huipennus tapahtui pari vuotta myöhemmin Göteborgissa, Lisebergin huvipuistossa, minne kvartetti oli kiinnitetty kahdeksi viikoksi. Esiintymiset tapahtuivat muiden kansainvälisten taiteilijoiden joukossa huvipuiston suuressa Cabaret-hallissa Malte Johnssonin orkesterin säestyksellä. George de Godzinsky oli sovittanut Kippareille sekuntiaikatauluun perustuvan erikoisohjelmiston aina sisääntulomusiikkeja myöten. Jo ensi-illan jälkeen oli yleisön ja lehdistön suosio saavutettu. Göteborg Postenin nimimerkki Pl kirjoitti 3.8.1959: ”Nämä neljä laulavaa herrasmiestä esiintyivät miellyttävästi ja osasivat asiansa, aloittivat ripeällä ja hauskalla polkalla, uskaltautuivat sitten Ol’Man River -lauluun. Vaarallista, sillä onhan toki vertailuja tehtävissä. Mutta basso - Kauko Käyhkö - ei leikkynyt Robesonia, vaan oli oma itsensä. Hänen kolme toveriaan antoivat hyvän taustan. Kisällilaulu tehtiin leikkisästi, Miekkatanssi pääsi hyvin oikeuksiinsa. Sen jälkeen saimme näytteen oikeasta italialaisesta laulajanilosta, kauniista soinnista ja huumorista, ja jalkojen tömistelyllä saatiin ylimääräinen, amerikkalainen foxtrot. Nämä herrat taitavat useita aloja...”. Nimimerkki G.A. kirjoitti Ny Tid -lehdessä 3.8.1959: ”Nämä neljä tanakkaa poikaa lauloivat kuin hyvä-ääniset urut, jokainen ääni pysyi hyvin muotoiltuna juuri siinä missä sen pitikin, missä tempossa tahansa, herrojen kävellessä ympäriinsä ja pilaillessa keskenään. Ennen muuta herätti ihailua tenori - Auvo Nuotio - mikä sointi, mikä puhtaus! Basso - Kauko Käyhkö - onnistui erinomaisesti Ol’Man Riverissä ja tätä numeroa seurasi tömistely ja pitkät aplodit samoin kuin sitä seuraavia lauluja. Se oli hyvän ensi-illan juhlava finaali.” Götebords Handels- och Sjöfartstidningin nimimerkki Armand kirjoitti 3.8.1959: ”...Hatsaturjanin Miekkatanssin ja Ol’Man River -soolon jälkeen kohosivat suosionosoitukset suorastaan myrskyisiksi. Kvartetilla on erinomainen äänimateriaali ja vetävä laulutekniikka... Kun herrat vielä saavat enemmän näyttämötottumusta ja harjoitusta laulunumeroidensa myynnissä, on maailma heille varmasti avoinna.” Kaiken kuitenkin kruunasi maailmankuulun tenorin, Joseph Hizlopin, ilmaantuminen erään illan jälkeen Kippareiden pukuhuoneeseen ja puhkeaminen suosionosoituksiin ja ylistyssanoihin.

Vaikka Kipparikvartetti antoi viimeisen virallisen oman konserttinsa Helsingissä syksyllä 1962, ei esiintymisille tullut loppua kunnes vasta jäsentensä poismenon myötä. Kipparit esiintyivät yhdessä aina 1980-luvun alkuun asti, joskin esiintymiset olivat jo 1970-luvulla satunnaisia ja useimmiten suuria yksityistilaisuuksia. Kauko Käyhkön jäädessä Yleisradiosta eläkkeelle vuonna 1969 hän myös samalla luovutti kvartettipaikkansa Ami Lovénille. Kesällä 1975 Kipparit esiintyivät Linnanmäellä useaan otteeseen ja vuonna 1977 Kipparikvartetti palasi Käyhkön ja Nuotion ideoimana studioon levyttämään albumillisen lauluja otsikolla ”Tässä tullaan...”. Käyhkö oli jälleen mukana toisessa bassossa ja toista tenoria lauloi nyt Kalevi Vallineva, joka oli tullut pysyväksi jäseneksi Eero Wäreen kuoleman (1972) jälkeen. LP-levy sisälsi tuttuja menestyskappaleita, kuten Tytön huivi ja Olipa se pölinätä pöntössä silloin uusina sovituksina, mutta myös kaksi Kauko Käyhkön tekemää uutta laulua Eespäin ja Villen merkkipäivä. Samaisena kesänä Kipparit esiintyivät Lappeenrannan humppafestivaaleilla. MTV:lle tehty ohjelma ”Tänä iltana Kipparit” (1978) oli kvartetin viimeisiä suuria ponnistuksia ja viimeisin TV-esiintyminen. Viimeisin suurimuotoinen yleisöesiintyminen oli kauppaneuvos Ruben Jaarin 75-vuotisjuhlat Finlandia-talossa, jossa oli 800 kutsuvierasta. Yhtyeen toiminta loppui lopullisesti vasta Kauko Käyhkön kuoleman myötä. Silloin oli kaikille selvää ettei Kipparikvartetti enää esiinny.

Kipparikvartetin poikkeuksellinen suosion ja menestyksen salaisuus perustui useaan tekijään. Ammattitaito on niistä tärkein. Olivathan yhtyeen jäsenet kaikki jo perustamishetkellä 35-40 -vuotiaita musiikin ja laulun ammattilaisia, osa konsertoineita laulajia, osa näyttelijöitä. Jokainen osasi laulaa suoraan paperista ja hallitsi myös yhtä tai useampaa sointinta. Kippareiden alkuaikojen lauluiltojen ohjelmaan kuuluikin tunti tanssia, jonka kvartetti soitti omin voimin lauluosuutensa päätteeksi. Tämä kävi pian kuitenkin niin rankaksi, että siitä luovuttiin. Oikealla ajoituksella oli myös tärkeä osuutensa suosioon. Kauko Käyhkö (1971, 85-86) pohti asiaa Kipparikvartettia käsittelevässä kirjassaan Voi Veljet! Kipparikvartetti seuraavasti: ”Perussyy lienee ollut se, että kvartetti ilmestyi kuvaan psykologisesti oikealla hetkellä. Revyyteatterit olivat painuneet pimentoihin kovan verotuksen uhreina. Suomen kansa suorastaan janosi jotain sellaista repäisevää ja reilua, mille saisi nauraa joko punastumatta tai välittämättä vetikö ”punaisen viivansa” oikealle vai vasemmalle. Niinpä juuri Kipparikvartetti tukevine kavereineen oli eräänlainen purkaantuma tuohon viihdekaipuun sumaan. Sen laulu oli voimalaulua, hempeän puolenkaan silti puuttumatta ohjelmasta. Eiväthän nuo laulut mitään mullistavia olleet sävelmiensä eikä tekstiensäkään puolesta. Niitten menestyksen ratkaisi laulujen iskeävä esittäminen sekä niihin liittyvä liikehdinnän yhteispeli, joka toteutui vain Kipparikvartetin voimin. Ehkä siinä oli liioittelua ja varmasti olikin, mutta siinä oli myöskin sen hetken täydellistä laulamiseen paneutumista, joka purkautui piristävän terveenä, ikää lisäävänä ruiskeena suoraan ihmisen turtuneisiin huvihermoihin.” Voidaankin kiistatta sanoa, että Kipparikvartetti oli ensimmäinen suomalainen yhtye, joka todellakin eli lavalla. Se oli kuin neljän miehen koominen pienoisooppera, joka tehosi ja upposi täysillä koko kansaan. Huumorilla oli tärkeä osansa. Jonkilaisena esikuvana voi nähdä ruotsalaisen Povel Ramelin humoristisen yhtyeen, mutta vaikutteita on myös löydettävissä mustista amerikkalaisista lauluyhtyeistä. Kippareiden hullunhauskat hetken improvisaatiot ja trokaukset pitivät heidän esityksensä aina tuoreina ja ne olivat täynnä yllätyksiä laulajille itselleenkin. Tietyissä numeroissa lavavelmuilu ja -ryminä lähenteli jo typistetyn suomalaisen komppanian sulkeisharjoituksia, kuten Peter von Bagh on osuvasti kärjistänyt. Yhtyeen viehätys perustui pitkälti myös siihen, että sen jäsenet olivat tyyppeinä ja ääninäkin kaikki täysin erilaisia, toisiaan täydentäviä. Jokainen oli oma vahva valloittava persoonansa ja vetävä nimi jo yksinäänkin. Kipparikvartetissa he kuitenkin pääsivät yhdistämään parhaat puolensa ja toivat laulamisen iloa poreilevan reippaan yhteisesiintymisensä myötä aina unohtumattoman hyväntuulen tervehdyksensä.

Kirjat:

von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo (1986). Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava.

Franck, Anne-Marie (1992). Hymyillen. George de Godzinskyn elämä. Tammi.

Käyhkö, Kauko 1971. Voi veljet! Kipparikvartetti. Helsinki: Karisto.

Lehdet:

Kultaiset Vuodet 3/1990, 14-17. Leena Koski: "Teijo Joutsela, viimeinen Kippari".

Kymen Sanomat 25.9.1999. Petrus (Mauno Miinalainen): "Kipparit".

Muu aineisto:

Auvo Nuotion Kipparikvartetti –leikekirja / Vesa Nuotion kokoelmat.

Peter von Baghin ohjaama tv-ohjelma: "Lähikuvassa Kipparikvartetti". YLE 1985.

Tero Halvorsenin ja Vesa Nuotion tekemä Teijo Joutselan haastattelu 18.12.1996.

Haastattelunauhat ja muu aineisto / Tero Halvorsenin kotiarkisto.

Kipparikvartetti 1950: Saimaan valssi (Bergström). Sointu 1290.

Kipparikvartetti 1951: Tyttöni villistä lännestä (Newman). Sointu 1326.

Kipparikvartetti 1951: Muurari (Trad.). Leijona T 5049.

Kipparikvartetti 1951: Vanhan merirosvon kapakassa (Kalanti). Leijona T 5048.

Kipparikvartetti 1951: On lautalla pienoinen kahvila (Bergström). Triola T 8031.

Kipparikvartetti 1951: Kisällit kesällä (Justeeri). Triola T 8034.

Kipparikvartetti 1951: Pieni ankanpoikanen (Zaritsky). Tähti RW 467. + Metro-tytöt

Kipparikvartetti 1952: Mamman pikku pipana (Bergström). Triola T 4052.

Kipparikvartetti 1952: Mitäs me taiteilijat (Bergström). Triola T 4051.

Kipparikvartetti 1952: Halivilivoo (Justeeri). Triola T 4061.

Kipparikvartetti 1953. Itämailla jossakin (Bergströn). HMV TJ 23.

Kipparikvartetti 1953: Lago Maggiore (de Weille). HMV TJ 22.

Kipparikvartetti 1953. Judith, jätskibaarin tyttö (Justeeri). Finlandia P 166.

Kipparikvartetti 1953: Julia, Julia (Samson-Olin). HMV TJ 20 + Leila Tähtinen

Kipparikvartetti 1953: Putte-possun nimipäivät (Jalas). HMV TJ 30.

Kipparikvartetti 1953: Teddy-karhujen huviretki (Bratton). Finlandia P 172.

Kipparikvartetti 1953: Soihdut sammuu (Sefve). Finlandia P 171.

Kipparikvartetti 1954: Junttalipoo (Justeeri). Finlandia P 184.

Kipparikvartetti 1955: Savottapokeria (Kärki). Triola T 4177.

Kipparikvartetti 1955: Skokiaan (Msarurqwa). Triola T 4191.

Kipparikvartetti 1955: Kokomo (Wilson-Porter-Levy). Triola T 4204.

Kipparikvartetti 1955: Älä mene Bogotaan (Lang). Star WS 603.

Kipparikvartetti 1955: Kaunis Veera (Jurva). Odeon PLD 102.

Kipparikvartetti 1956: Donna Maria (de Godzinsky). Star M 625.

Kipparikvartetti 1956: Mamie ja miehet (Fain). Scandia KS 265.

Kipparikvartetti 1956: Vanhat toverit (Teike). Scandia KS 265.

Kipparikvartetti 1956: Granada (Lara). Rytmi R 6299.

Kipparikvartetti 1957: Kippari-Kalle (Lerner). Scandia KS 293.

Kipparikvartetti 1957: Kipparikvartetin tangosikermä 1 – 4 (useita tekijöitä). Scandia SEP 62.

Kipparikvartetti 1958: Honi kaua wiki wiki (Suutele minua nopeasti) (Justeeri). Karuselli SK 3009.

Kipparikvartetti 1959: Sikermä 1 - 2 (useita tekijöitä). Scandia SEP 92.

Kipparikvartetti 1977: Viipurin Vihtori (Rae). Blue Master BLU-LP 203.

Kipparikvartetti 1977: Italialaista salaattia (Winkler). Blue Master BLU-LP 203.

 Kipparikvartetti 1977: Tytön huivi (Trad.). Blue Master BLU-LP 203.

Kipparikvartetti 1977: Suviserenadi (Käyhkö). Blue Master BLU-LP 203.

Kipparikvartetti 1977: Villen merkkipäivä (Käyhkö). Blue Master BLU-LP 203.