Eini Kotiranta kuuluu suomalaisen harmonikansoiton historian
suurnimiin. Hän oli 1940-luvun paras naishanuristi ja kehitti
soittotaitonsa tasolle, johon kukaan muu naissoittaja ei aiemmin ollut
Suomessa yltänyt. Hän teki ”hat trickin” voittamalla naisten
harmonikansoiton Suomen mestaruuden kolmena vuonna peräkkäin ja olisi
sijoittunut myös miesten sarjassa korkealle. 1940-luvun loppupuolen
Pohjoismaisissa naisten harmonikkakilpailuissa hän oli parhaiten
sijoittunut suomalainen. Myöhemmin Eini Kotiranta tuli tunnetuksi
Kauko
Käyhkön puolisona ja säestäjänä.
Eini Kotiranta syntyi Elimäellä ja aloitti harmonikansoiton isoveljensä
kaksirivisellä kunnes sai 12-vuotiaana oman harmonikan. Ensimmäiset
soitot Eini oli tehnyt salaa tapaillen korvakuulolta tuttuja virsiä ja
kansanlauluja. Koulun musiikkituntien opin ja veljensä neuvojen myötä
soittoharrastus eteni nuottilehdille. Ensimmäisen julkisen
esiintymisensä Eini teki 14-vuotiaana naapuritalon häissä, missä
isoveli vastasi tanssimusiikista ja sai Einin esittämään yhden
soolonumeron, valssin
Metsälammen satu.
Elimäeltä tie kulki Kouvolaan, jossa Eini työskenteli musiikkikaupassa.
Onni Laihanen oli kiertueella Kouvolan ympäristössä ja kuuli, että
paikallisessa musiikkikaupassa työskentelee nuori neiti, joka
käsittelee harmonikkaa melkoisella taidolla. Hän kiinnostui ja meni
tapaamaan Einiä. Seurasi viikon tiivis yhteistyö, harjoitus ja taitojen
hionta, sillä Laihanen näki Einin mahdollisuudet. Kun Helsingissä
järjestettiin naisten harmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailut
ensimmäisen kerran 1945 Eini Kotiranta päätti osallistua ja korjasi
voiton toistaen sen vielä kaksi kertaa seuraavina vuosina. Tämän
jälkeen kyseisiä kilpailuja ei enää järjestetty ja vuoroon tulivatkin
tiiviit ja raskaat esiintymiskiertueet, jotka kestivät 1950-luvun
alkuun ja ulottuivat ympäri Suomen, aina Pohjoismaihin asti.
”Maarianhamina, Kaskinen ja Naantali lienevät ainoat kaupungit, jotka
toistaiseksi ovat jääneet syrjään”, listaili Eini vuonna 1951
Seura-lehden (15/1951, 10) haastattelussa. Vuoden 1945 naisten
harmonikansoiton Suomi – Ruotsi -maaottelussa Eini Kotiranta oli kolmas
ja seuraavan vuoden pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa viides.
Keväällä 1948 Eini Kotiranta oli Maire Tammenlaakson kanssa viisi
kuukautta kestäneellä kiertueella Ruotsissa, jossa he soittivat
kansallispuistoissa. Eini esiintyi myös kahden kuukauden mittaisella
kiertueella Norjassa sekä yhdessä tulevan miehensä Kauko Käyhkön
kanssa Pariisin radiossa keväällä 1949. Samaisella Pariisin matkallaan
he tapasivat musette-harmonikan mestarin Gus Viseurin, joka antoi
Einille onnenlantin sekä säveltämänsä
Rachael-valssin nuotin Suomeen
tuotavaksi. Vuosina 1972-1973 Käyhköt tekivät kaksi kiertuetta
Amerikkaan, jossa he esiintyivät lähinnä amerikansuomalaisille.
Ohjelmisto koostui suomalaisesta runoudesta, kansanlauluista ja
laulelmista, joista valtaosa myös levytettiin vuonna 1973 otsikolla
Muistoja Pohjolasta. Kesälahdella Käyhköt viettivät usein
1960-1970-luvulla kesiään ja esiintyivät samalla Kesälahti-Seuran
juhlissa. Täällä Eini Kotiranta sai myös paikallisen arvonimen
Kunniakuaso.
Äänilevylle Eini Kotiranta tallensi muutamia esityksiä, joista Pentti
Taskulan säveltämä ja Kauko Käyhkön sovittama
Helmiä etelästä oli
aikansa suurmenestys, joka möi yli 13 000 kappaletta. Syy hyvään
menekkiin löytyi kuitenkin levyn kääntöpuolelta, jossa oli
Reino
Helismaan laulama
Suutarin tyttären pihalla. Oheinen diskografia
sisältää kaikki Eini Kotirannan viralliset levytykset ja muutamia
Yleisradiolle tehtyjä esityksiä. Muusta hänen ohjelmistostaan
mainittakoon mm.:
Iloinen kavaljeeri (Frossini),
Jonsok-masurkka
(Korneliussen),
Ilta Joutsenlahdella (Korneliussen),
Iloinen muurari
(Haugen),
Rahapula (Peguri),
Napolilainen serenadi (Winkler),
Tukholman
polkka (Laihanen) sekä
El Choclo (Villoldo).
Eini Kotiranta oli pitkälti itseoppinut soittaja, mutta hänen tiedetään
saaneen opetusta Onni Laihasen lisäksi mm.
Viljo Vesteriseltä ja
George de Godzinskyltä. Kilpailu- ja muusikkotoveri Maire Tammenlaakso
on muistellut Einiä tekinisenä ja taitavana soittajana: ”Musiikkia,
jota Eini soitti ja esitti, hän harjoitteli perusteellisesti ja soitti
sitten hyvällä maulla ja oikein. Eini on jäänyt mieleen
harmonikkamusiikin tekijänä, joka sodan jälkeisissä oloissa pyrki
soittimellaan mahdollisimman hyvään ja soivaan esitykseen. Hänestä jäi
valoisan ihmisen muisto ja hän oli hyvä matkatoveri.” (Hanuri 3/1987.)
Avioiduttuaan Kauko Käyhkön kanssa maaliskuussa 1950 Eini oli
helpottunut, kun saattoi vähentää esiintymisiä ja keskittyä kodin
hoitamiseen. Oman soolouransa hän lopettikin 1950-luvun alkupuolella ja
esiintyi enää lähinnä vain miehensä säestäjänä erilaisissa
tilaisuuksissa sekä usein myös radiossa ja televisiossa. Lukeminen oli
Eini Kotirannan rakkain harrastus. Vielä 1970-luvulla hän antoi
yksityisesti joitakin soittotunteja.
