BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Eini Kotiranta

s. 5.5.1921, Elimäki
k. 10.8.1987, Espoo

Teksti Tero Halvorsen
Perustiedot
Nimet
Täydellinen nimiEini Johanna Käyhkö (o.s. Kotiranta)
Oikea nimiEini Käyhkö
Nimihistoria
Eini Kotiranta, tyttönimi
Eini Käyhkö, 3.3.1950, avioliittoon Kauko Käyhkön kanssa
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika5.5.1921, Elimäki
Kuolinaika10.8.1987, Espoo
Roolit ja soittimet
Roolitmuusikko (päärooli), opettaja
Soittimetharmonikka (pääinstrumentti), piano
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Yhtyeet
Kauko Käyhkö, säestäjä (usein)
Kipparikvartetti, säestäjä (toisinaan)
Muut henkilöyhteydet
Biografia
Eini Kotiranta kuuluu suomalaisen harmonikansoiton historian suurnimiin. Hän oli 1940-luvun paras naishanuristi ja kehitti soittotaitonsa tasolle, johon kukaan muu naissoittaja ei aiemmin ollut Suomessa yltänyt. Hän teki ”hat trickin” voittamalla naisten harmonikansoiton Suomen mestaruuden kolmena vuonna peräkkäin ja olisi sijoittunut myös miesten sarjassa korkealle. 1940-luvun loppupuolen Pohjoismaisissa naisten harmonikkakilpailuissa hän oli parhaiten sijoittunut suomalainen. Myöhemmin Eini Kotiranta tuli tunnetuksi Kauko Käyhkön puolisona ja säestäjänä.

Eini Kotiranta syntyi Elimäellä ja aloitti harmonikansoiton isoveljensä kaksirivisellä kunnes sai 12-vuotiaana oman harmonikan. Ensimmäiset soitot Eini oli tehnyt salaa tapaillen korvakuulolta tuttuja virsiä ja kansanlauluja. Koulun musiikkituntien opin ja veljensä neuvojen myötä soittoharrastus eteni nuottilehdille. Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Eini teki 14-vuotiaana naapuritalon häissä, missä isoveli vastasi tanssimusiikista ja sai Einin esittämään yhden soolonumeron, valssin Metsälammen satu.

Elimäeltä tie kulki Kouvolaan, jossa Eini työskenteli musiikkikaupassa. Onni Laihanen oli kiertueella Kouvolan ympäristössä ja kuuli, että paikallisessa musiikkikaupassa työskentelee nuori neiti, joka käsittelee harmonikkaa melkoisella taidolla. Hän kiinnostui ja meni tapaamaan Einiä. Seurasi viikon tiivis yhteistyö, harjoitus ja taitojen hionta, sillä Laihanen näki Einin mahdollisuudet. Kun Helsingissä järjestettiin naisten harmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailut ensimmäisen kerran 1945 Eini Kotiranta päätti osallistua ja korjasi voiton toistaen sen vielä kaksi kertaa seuraavina vuosina. Tämän jälkeen kyseisiä kilpailuja ei enää järjestetty ja vuoroon tulivatkin tiiviit ja raskaat esiintymiskiertueet, jotka kestivät 1950-luvun alkuun ja ulottuivat ympäri Suomen, aina Pohjoismaihin asti. ”Maarianhamina, Kaskinen ja Naantali lienevät ainoat kaupungit, jotka toistaiseksi ovat jääneet syrjään”, listaili Eini vuonna 1951 Seura-lehden (15/1951, 10) haastattelussa. Vuoden 1945 naisten harmonikansoiton Suomi – Ruotsi -maaottelussa Eini Kotiranta oli kolmas ja seuraavan vuoden pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa viides.

Keväällä 1948 Eini Kotiranta oli Maire Tammenlaakson kanssa viisi kuukautta kestäneellä kiertueella Ruotsissa, jossa he soittivat kansallispuistoissa. Eini esiintyi myös kahden kuukauden mittaisella kiertueella Norjassa sekä  yhdessä tulevan miehensä Kauko Käyhkön kanssa Pariisin radiossa keväällä 1949. Samaisella Pariisin matkallaan he tapasivat musette-harmonikan mestarin Gus Viseurin, joka antoi Einille onnenlantin sekä säveltämänsä Rachael-valssin nuotin Suomeen tuotavaksi. Vuosina 1972-1973 Käyhköt tekivät kaksi kiertuetta Amerikkaan, jossa he esiintyivät lähinnä amerikansuomalaisille. Ohjelmisto koostui suomalaisesta runoudesta, kansanlauluista ja laulelmista, joista valtaosa myös levytettiin vuonna 1973 otsikolla Muistoja Pohjolasta. Kesälahdella Käyhköt viettivät usein 1960-1970-luvulla kesiään ja esiintyivät samalla Kesälahti-Seuran juhlissa. Täällä Eini Kotiranta sai myös paikallisen arvonimen Kunniakuaso.

Äänilevylle Eini Kotiranta tallensi muutamia esityksiä, joista Pentti Taskulan säveltämä ja Kauko Käyhkön sovittama Helmiä etelästä oli aikansa suurmenestys, joka möi yli 13 000 kappaletta. Syy hyvään menekkiin löytyi kuitenkin levyn kääntöpuolelta, jossa oli Reino Helismaan laulama Suutarin tyttären pihalla. Oheinen diskografia sisältää kaikki Eini Kotirannan viralliset levytykset ja muutamia Yleisradiolle tehtyjä esityksiä. Muusta hänen ohjelmistostaan mainittakoon mm.: Iloinen kavaljeeri (Frossini), Jonsok-masurkka (Korneliussen), Ilta Joutsenlahdella (Korneliussen), Iloinen muurari (Haugen), Rahapula (Peguri), Napolilainen serenadi (Winkler), Tukholman polkka (Laihanen) sekä El Choclo (Villoldo).
 
Eini Kotiranta oli pitkälti itseoppinut soittaja, mutta hänen tiedetään saaneen opetusta Onni Laihasen lisäksi mm.  Viljo Vesteriseltä ja George de Godzinskyltä. Kilpailu- ja muusikkotoveri Maire Tammenlaakso on muistellut Einiä tekinisenä ja taitavana soittajana: ”Musiikkia, jota Eini soitti ja esitti, hän harjoitteli perusteellisesti ja soitti sitten hyvällä maulla ja oikein. Eini on jäänyt mieleen harmonikkamusiikin tekijänä, joka sodan jälkeisissä oloissa pyrki soittimellaan mahdollisimman hyvään ja soivaan esitykseen. Hänestä jäi valoisan ihmisen muisto ja hän oli hyvä matkatoveri.” (Hanuri 3/1987.)

Avioiduttuaan Kauko Käyhkön kanssa maaliskuussa 1950 Eini oli helpottunut, kun saattoi vähentää esiintymisiä ja keskittyä kodin hoitamiseen. Oman soolouransa hän lopettikin 1950-luvun alkupuolella ja esiintyi enää lähinnä vain miehensä säestäjänä erilaisissa tilaisuuksissa sekä usein myös radiossa ja televisiossa. Lukeminen oli Eini Kotirannan rakkain harrastus. Vielä 1970-luvulla hän antoi yksityisesti joitakin soittotunteja.

Valikoitu diskografia
Eini Kotiranta & Maire Tammenlaakso 1948: Helmiä etelästä (Taskula). Rytmi R 7015.
Eini Kotiranta & Maire Tammenlaakso 1948: Yökukka (Taskula). Rytmi SR 7016.
Eini Kotiranta & Viljo Vesterinen 1950: Samettisilmät (Kirsi). Rytmi VR 6042.
Eini Kotiranta 1950: Johannan jenkka (Kotiranta). Philips REW 411.
Eini Kotiranta 1950: Rachael-valssi (Viseur). Yleisradion pikalevy.
Eini Kotiranta 1950: Yö Buenos Airesissa (Kirsi). Yleisradion pikalevy.
Eini Kotiranta 1950: Alkusoitto operetista Orfeus manalassa (Offenbach, sov.C. Liebak). Yleisradion pikalevy.
Eini Kotiranta 1951: À Paris (Lemarque). Decca SD 5143.
Eini Kotiranta 1966: Kotirannan heila (de Godzinsky). Tv-ohjelmasta ”Voitko sä syömmes antaa”.
Kauko Käyhkö (p) & Eini Kotiranta (acc) 1973: Muistoja pohjolasta (Sihvo). Sävel MDE 2072.
Kauko Käyhkö (voc) & Eini Kotiranta (acc) 1973: Sunnuntai (Turunen). Sävel MDE 2072.
Kauko Käyhkö (voc) & Eini Kotiranta (acc) 1973: Hoh, hoh, hoh, harmittaakos (Trad.). Sävel MDE 2072.
Bibliografia ja lähteet
Kirjat:
Käyhkö, Kauko 1971. Voi veljet! Kipparikvartetti. Helsinki: Karisto.
Käyhkö, Kauko 1976. Dallapén tarina. Helsinki: Karisto.

Lehdet:
Apu 2/1948, 10-11. Suosikkisoittajia 2: Eini Kotiranta.
Elokuva-aitta 18/1965, 14-15. Salme Saure: Kauko Käyhkön säestäjä.
Hanuri 3/1987, 2. Teemu Huusari: Eini Kotiranta – In Memoriam.
Radiokuuntelija 20/1956, 6. Kaksin kaunihimpi – Käyhköt.
Seura 15/1951, 10. Alfa: Nainen palkeiden takana.
Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy