Iivari Kainulainen syntyi suutarin poikana Käkisalmessa, mutta tunsi jo
varhain vetoa näyttämölle. Ensi kerran hänet nähtiin vuonna 1901
ranskalaisessa laulunäytelmässä
"Kultaristi" Kaarlo Bergbomin perustamassa Suomalaisessa Teatterissa ja seuraavana vuonna hän oli mukana uuden
teatteritalon avajaisissa esitetyssä kotimaisessa runonäytelmässä
"Pohjolan häät". Laulajana Kainulainen kunnostautui mm. tulkitessaan Sotamiehen laulun näytelmässä
"Daniel Hjort".
Ylenpalttinen veljeily Kuningas Alkoholin kanssa pakotti Iivari
Kainulaisen kuitenkin jättämään vakituisen teatterityön ja ryhtymään
itsenäiseksi estraditaiteilijaksi. Hänen esityksensä pohjasivat yleensä
jo entuudestaan tuttuihin sävelmiin ja monet Iivarin tekemäksi mainitut
tekstit olivat
todellisuudessa hänen boheemiveljensä Ruupertin kyhäämiä. Useat näistä
lauluista syntyivät kuulemma Brondinin taiteilijakahvilassa eli
Brondalla, missä myös Eino Leinolla ja Larin Kyöstillä oli tapana
viettää vapaa-aikaansa.
Ensimmäiset äänilevynsä Iivari Kainulainen teki jo vuonna 1909.
Ehkä merkittävin näistä äänitteistä on sittemmin myös lp-muodossa
kokoelmassa
"Kuplettimestarit" (Sävel SÄLP 647) julkaistu
Matin myllymatka (Gramophone 72674). Seuraavina vuosina ilmestyivät mm.
Hammaslääkärillä (Gramophone 281021),
Heikki tuli Helsinkiin (Gramophone 282436),
Himpun verran (H.M.V. AL 543) ja Tapio Rautavaaran 61 vuotta myöhemmin uudelleen ikuistama
Kulkuripoika (Grammophone 282860).
Lahjakkaana laulajana Kainulainen ei tyytynyt esittämään vain
kepeitä kupletteja, sillä hänen ohjelmistoonsa kuului myös mm. Erkki
Melartinin, Oskar Merikannon ja jopa Modest Mussorgskyn sävellyksiä.
Osa näistä numeroista jopa levytettiin, kuten esimerkiksi
Kirppulaulu (Gramophone2-282048) ja
Vallinkorvan laulu (H.M.V. X 945). Joitakin
lauluja, esimerkiksi Frederick Mendelsohnin
Syyslaulu (Gramophone 284200) ja Merikannon
Onnelliset (Gramophone 284230) Iivari Kainulainen lauloi levylle Harald Björkmanin kanssa.
Iivari Kainulainen esiintyi ympäri maata enemmän tai vähemmän
ahkerasti sekä ravintoloissa että silloisissa elokuvateattereissa
paitsi yksin myös virkaveljensä Väinö Lehmuksen kanssa. Esiintymiset
suosituissa kinematografiteattereissa osutettiin siihen väliin, kun
näytännöt jouduttiin
keskeyttämään filmikelojen vaihtamisen vuoksi. Tästä seurasi, että
kuplettinikkareiden tarjontaan ei suhtauduttu aina yksinomaan
myönteisesti - varsinkin kun esiintyjät olivat usein silmin nähden
juovuksissa.
Mutta Iivari Kainulainen eli esityksissään ajan hermolla. Niinpä hän irvaili vuonna 1915 kupletissaan
Tanko-laulu
(H.M.V. X 205) suomalaisten silloisen tangohuuman kustannuksella, ja
samoihin aikoihin hän taltioi myös yhden tunnetuimmista numeroistaan
Helsinkiläisten maallemuuton (H.M.V. X 203). Vähitellen eskaloitunut ensimmäinen maailmansota keskeytti äänilevyjen tuotannon tyystin myös Suomessa.
Maan itsenäistyminen vuonna 1917 ja sitä seurannut sisällissota
hankaloittivat edelleen maan huvielämää, mutta siitä huolimatta
Kainulainen konsertoi tammikuussa 1918 ennen pääkaupungin vapautumista
punaisten käskyvallasta Helsingin Työväentalossa
15-vuotistaiteilijajuhlansa kunniaksi. Kieltolain voimaantulo 1.6.1919
merkitsi loppua entiselle ravintola- ja kabareeviihteelle, mutta
kuplettiperinne jatkui kahviloissa ja kerhoiksi naamioiduissa
salakapakoissa.
Kun äänilevyteollisuus elpyi Suomessa 1920-luvun puolivälissä, myös
vanhat tutut kuplettimestarit saivat äänensä taas kuuluviin
laajemmalti. Iivari Kainulaisen kohtaloksi oli kuitenkin koitunut jo
tässä vaiheessa hänen runsas alkoholinkäyttönsä, minkä vuoksi hän ei
saanut enää pitempiaikaisia kiinnityksiä. Viimeiset levytyksensä hän
teki vuonna 1929, joihin aikaansaannoksiin kuuluu hänen mainio
"tuplansa"
Markkinarallatus / Marin kanssa soutelemassa (Polyphon XS 42856).
Pekka Gronowin arvion mukaan (
"Laulu on iloni ja työni" / Suomi soi 1 - Tanssilavoilta tangomarkkinoille
2004 (Tammi, Helsinki) Iivari Kainulainen ja hänen aisaparinsa Väinö
Lehmus eivät olleet (J. Alfred) Tanneriin verrattavia omaperäisiä,
luovia kykyjä, sillä "heidän kirjava ohjelmistonsa ulottui
humoristisista arkkiveisuista Oskar Merikannon laulelmiin". Joka
tapauksessa Kainulainen ansaitsee erityismaininnan siitä, että hän ja
Matti Jurva kehottivat joskus 1930-luvun alussa Oulunkylässä kuulemaansa nuorta
Tapio Rautavaaraa jatkamaan laulajan uraansa.
Iivari Kainulaisen esityksiä on kuultavissa myös lp:llä
Kuplettimestarit (Sävel SÄLP 647) ja samannimisessä CD-kokoelmassa
(Helmi 3984 25785-2).
