Metrokvartetti oli järjestyksessä ensimmäinen Harry
Bergströmin ideoimista ja johtamista lauluyhtyeistä, joiden maineikasta sarjaa
myöhemmin jatkoivat Metro-tytöt, Kipparikvartetti ja Trubaduurit.
Metrokvartetin syntyvaiheet sijoittuvat vuoden 1937 tietämille, jolloin 27-vuotias
Harry Bergström (1910-1989) alkoi yhdessä tuntemiensa laulajien kanssa
suunnitella mieskvartetin perustamista ja pian olikin seuraava kokoonpano
koossa: 1. tenori - Herman Schaibel, 2. tenori – Jaakko Sola, 1. basso – Rauni
Terämaa ja 2. basso – Kauko Forsell. Koska näiden laulajien dokumentaatio on
hyvin vähäistä, osittain täysin puutteellista, on tässä syytä kirjata ylös
kunkin laulajan keskeiset vaiheet, siltä osin kuin ne ovat tiedossa.
Herman Hirsch Schaibel (1910-luvulla – 4.11.1989) oli Suomeen tullut saksalainen
opiskelija, joka esiintyi myöhemmin Jakobin osassa elokuvassa Tuulinen päivä (1962).
Jaakko Ilari Sola (23.7.1913 Helsinki – 29.2.1940 Taipaleenjoki) oli oopperalaulaja
Wäinö Solan (1883 - 1961) nuorin poika. Jaakko Sola kirjoitti ylioppilaaksi
1932 ja kirjautui samana syksynä Helsingin yliopistoon liittyen samalla myös
Etelä-Suomalaiseen Osakuntaan (ESO). Yliopisto-opintojensa ohella hän opiskeli yksinlaulua
Sibelius-Akatemiassa Mauno Tammisen johdolla. Isänsä johtaman oopperaluokan toiminnassa
Jaakko Sola oli mukana koko Sibelius-Akatemiassa opiskelunsa ajan eli vuodet 1932
– 1938 laulaen mm. Puccinin Turandotin Calaffina. Suomalaisen Oopperan kuoroon
hän tuli 1. tenoriksi syksyllä 1934. Oopperassa hänelle uskottiin vuosien 1934 -
1939 aikana kaikkiaan kymmenkunta pientä solistitehtävää kuorokiinnityksen
rinnalla. Sola oli monipuolinen ja lahjakas kyky, joka harrasti kieliä,
käsikirjoitti, ohjasi, näytteli ja lauloi. Kevätkaudella 1939 Suomalaisen Oopperan
kuusi Trubaduuri-näytäntöä olivat hänen ohjaamiaan. Yhdessä Lauri Kyöstilän kanssa
hän riimitteli satunäytelmän Mikki-hiiri ja Taikapeili, joka esitettiin
joulukuussa 1936. Samoilta käsikirjoittajilta ilmestyi myös elokuva Jos oisi
valtaa (1941). Sola toimi Suomi-Filmin avustajana ja hänet nähtiin elokuvassa Laivan kannella (1938). Hän lauloi Etelä-Suomalaisen Osakunnan Laulajissa ja
näytteli Ylioppilasteatterin Elinan surmassa sekä Viimeisessä valssissa
Viipurissa. Metrokvartetin lisäksi hänen kerrotaan toimineen Pop-kvartetin
vetäjänä, jonka muita jäseniä olivat mm. Sulo Saarits ja Kauko Forsell. Monipuolisena
alkanut elämäntyö päättyi talvisodan taisteluissa Taipaleenjoella 29.2.1940,
jolloin hänet todettiin kadonneeksi ja julistettiin tämän jälkeen kaatuneeksi. Hänen
maalliset jäännöksensä löydettiin vasta syksyllä 1941 ja hautaus toimitettiin
Hietaniemessä 24.9.1941 oopperan kuorolaisten laulaessa Sotarukouksen ja Finlandia-hymnin. Ahkeruus, taiteellisuus ja idealistisuus leimasivat Jaakko
Solan elämää. 1930-luvulla hän oli kärsinyt keuhkopussintulehduksesta ja
kroonisesta angiinasta. Laulajanuran ja esiintymisten sijasta hän tähtäsikin
enemmän organisointitehtäviin, mm. oopperan johtoon.
Rauni Werneri Terämaa (1.3.1910 Porvoo) opiskeli aluksi lakia Helsingissä, mutta
jätti sen päästyään pankkiin töihin. Hän opiskeli jo nuoresta laulua aluksi
Viipurin musiikkiopistossa Olavi Nybergin johdolla ja myöhemmin Lahden
musiikkiopistossa Felix Krohnin johdolla. Lahden musiikkiopistossa hän suoritti
myös laulunopettajan pätevyyden (loppututkinto). Vuonna 1957 Terämaa muutti
Ouluun, jossa hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka KOP:n pankinjohtajana.
Päätyönsä ohella hän antoi yksityisesti laulutunteja. Ensikonserttinsa Terämaa piti
Helsingissä 20.10.1940. Useiden nimekkäiden kuorojen baritonisolistina hän oli
kysytty nimi jo vuodesta 1930 alkaen. Mm. EOL:n, YL:n ja Pohjan Laulun
solistina hän esiintyi kotimaan lisäksi miltei kaikissa Euroopan maissa sekä
USA:ssa ja Kanadassa. Italiassa hän lauloi pyynnöstä mm. Mussolinille. Terämaa
on toiminut myös Oulun kaupunginorkesterin solistina, antanut lukuisia
kirkkokonsertteja ja esiintynyt omin ohjelmin Yleisradiossa. Oulun musiikkiopiston
sekä Oulun oopperan produktioissa hän on ollut mukana laulaen mm. nimiroolin
Haydnin Apteekkarissa sekä ruhtinas
Greminin osan Tshaikovskin Jevgeni
Oneginissa (1967). Äänellisesti Terämaa kuuluu Metrokvartetin
koulituimpiin ja solistisimpiin ääniin, jolle Bergström uskoikin eniten sooloja
ja lähes kaikkien ohjelmistossa olleiden laulujen aloituksen varmana ja
terveäänisenä laulajana.
Kauko Kalervo Forsell (29.11.1912 Pori - 28.4.2002 Helsinki) opiskeli laulua
Sibelius-Akatemiassa Georg Wisénin (1932-1933) ja Oiva Soinin (1941) johdolla.
Suomalaisen Oopperan kuoroon hänet kiinnitettiin syksyllä 1935 1. bassoon ja
kiinnitys jatkui kevääseen 1942. Tämän jälkeen Kauko Forsell muutti ihailunsa
kohteen, Jolanda di Maria Petrisin, luokse Tukholmaan, josta pariskunta palasi
ja asettui Suomeen 1951. Forsell siirtyi kultasepänliike Viktor Kallion
osakkaaksi ja myöhemmin sen johtajaksi. Laulua hän harrasti enää lähinnä
kulttuuriseura Killan piireissä ja toisinaan yhdessä vaimonsa kanssa.
Aikalaiset muistavat Forsellin pitkänä ja komeana Don Giovanni -tyyppinä
positiivisessa mielessä. Forsell teki myös pienen roolityön elokuvassa ”On
lautalla pienoinen kahvila” (1952).
Metrokvartetin jäsenistä Sola ja Forsell tunsivat
toisensa oopperan kuorosta. Terämaa tunsi Solan Helsingin yliopiston ympyröistä
sekä yhteisistä kieliopinnoista ja muistelee, että Schaibel olisi kuulunut
niihin nuoriin ulkomailta tulleisiin laulajiin, joita toisinaan asui Solien
luona.
Tyylillisesti Metrokvartetti erosi suomalaisista
perinteisistä mieskvarteteista seuraten suuren maailman tyyliä, kuten jo
yhtyeen moderni nimikin kertoo. Kvartetista löytää reilun ripauksen vaikutteita
saksalaisesta, samaan aikaan pinnalla olleesta, Comedian Harmonists-yhtyeestä. Äänilevyltä
kuultuna Metrokvartetin äänelliset resurssit eivät kuitenkaan olleet kovin
laajat, mikä rajoitti Bergströmin sovitusmahdollisuuksia. Kvartetin ääriäänten
varaan ei voinut kunnolla rakentaa: Schaibelin tenorin jalostus oli selvästi vielä
kesken ja Forsellin ääni oli bassoksi varsin hento, oikeastaan hän olikin
baritoni. Täytyy kuitenkin muistaa, että laulajat olivat vielä nuoria
opiskelijoita, alle kolmekymppisiä, joiden varsinainen karriääri oli odotetusti
edessä päin. Sooloja Bergström kirjoitti ennenkaikkea Terämaalle, Schaibelille
ja Forsellille. Kvartetin ohjelmisto koostui aikansa kansainvälisistä elokuva-
ja viihdehiteistä, kuten Frimlin Aasiserenadista (operetista Tulikärpänen,
myöhemmin elokuvasta Senorita), Churchillin säveltämästä Lumikista elokuvasta Lumikki ja seitsemän kääpiötä sekä saksalaisesta tangosta Hör mein Lied,
Violetta. Joukkoon mahtui myös Bergströmin omia raikkaita elokuvasäveliä. Yhtyeen
säestäjänä, sovittajana, kapellimestarina, organisaattorina ja managerina toimi
itseoikeutetusti Harry Bergström.
Metrokvartetti esiintyi Yleisradion suorissa radiolähetyksissä
useammankin kerran, mitä todennäköisesti edesauttoi se, että Jaakko Solan veli
Pentti Sola toimi Yleisradion musiikkiosaston apulaispäällikkönä. Elokuvassa Poikamiesten holhokki (1938) kvartetti nähtiin laulamassa kutsuilla Harry
Bergströmin pianosäestyksellä. Kvartetti pääsi myös levyttämään ja kaikkiaan
levylle tallentui yhdeksän kappaletta. Osassa näistä vuonna 1938 tehdyistä
levyistä oli mukana Birgit Kronström. Kvartetti teki ulkomaan matkan ainakin
Ruotsiin, jossa paikallinen lehdistökin siitä kirjoitti. Kotimaassa
esiintymisiä riitti kunnes talvisota katkaisi yhtyeen toiminnan ja lopetti sen
kokonaan Jaakko Solan poismenon takia. Vaikka Metrokvartetti ehti toimia vain
kolmisen vuotta, jätti se käyntikorttinsa sekä äänilevylle että kuvanauhalle.
Tämäkin kertoo yhtyeen ”suosiosta” ja asemasta omana aikanaan, vaikka
Bergströmin ja Solan suhteillakin oli oma osuutensa kvartetin esille nousuun.
LÄHTEET
Yvonne Calás (1999). Suomen Kansallisoopperan
kuoron kronikka. Helsinki: Suomen Kansallisooppera.
Veli Virkkunen (1989). Vanhat sotilaat eivät kuole
koskaan. Sotamies Jaakko Solan muistoalbumi talvisodasta tähän päivään.
Helsinki: WSOY.
Tero Halvorsenin tekemä Rauni Terämaan haastattelu 4.3.2007.
