Kalevi Viitamäki aloitti keikkailun jo 8-vuotiaana lähes vuotta vanhemman
Kauko-veljensä kanssa hanuristi-isänsä
Artturi Viitamäen yhtyeessä kotikaupunkinsa Hämeenlinnan suunnalla. Kauko soitti rumpuja ja Kalevi viulua, mikä vaihtui myöhemmin saksofoniin. Esiintymismatkat tehtiin ajan hengen mukaisesti joko paikallisjunalla tai bussilla. Lyhyemmillä etapeilla käytettiin proosallisesti myös potkukelkkaa.
Isäpappa suosi lähinnä perinteistä tanssimusiikkia, mutta pojat innostuivat ennen pitkää siitä jazziksi kutsutusta soitannoinnista, jota he kuulivat radion välityksellä. Näin he pääsivät kärryille myös tuohon musiikinlajiin niin olennaisesti liittyneestä improvisoinnista ja rupesivat kokeilemaan sitä itsekin esityksissään.
Tämä ei ollut kuitenkaan kaiken yleisön mieleen, koska joku tanssilattialta evästi isä-Artturia:
"Sano nyt niille pojille, että eivät tuolla tavalla sohlaa. Pitää pysyä sävelessä!"Viitamäen veljeskaksikko saavutti moisista kommenteista huolimatta mainetta nimenomaan nuoremman kuulijakunnan keskuudessa ja heidän uransa urkeni erinomaisesti, kunnes talvisota keskeytti sen dramaattisesti ja hekin joutuivat jatkosodan sytyttyä rintamalle. Kalevi ja Kauko jatkoivat silti soittoharrastustaan esiintyen paitsi korsuissa ja sotilaskodeissa myös
Pekka Tiilikaisen pyörittämässä suositussa Äänislinnan radiossa.
Rauhan palattua maahan Kauko Viitamäki muodosti vuonna 1946 oman yhtyeen, jossa hän itse soitti hanuria ja johon pestattiin tietysti myös pikkuveli Kalevi. Kokoonpanon muista jäsenistä kannattaa mainita sittemmin pianistina kunnostautunut
Teuvo Suojärvi, joka soitti yhtyeessä kitaraa ja toimi jossakin vaiheessa myös basistina.
Voittoisaa bebopiaKalevi Viitamäen vuonna 1998 ilmestyneen soololevyn
Grand Old Swing (Olarin musiikki OMCD 87) esittelytekstistä vastanneen
Ilpo Hakasalon mukaan tuo kvintetti "merkitsi takuuta monipuolisesta, sävykkäästä ja kekseliäästä rytmimusiikista". Eipä siis ihme, että se uskaltautui jo pari vuotta perustamisensa jälkeen osallistumaan tanssiorkestereitten SM-kisoihin - voittaen sen yhtyesarjan aidoilla bebop-esityksillään nimekkäämpien helsinkiläiskokoonpanojen nenän edestä.
Viisikko pääsi palkinnokseen kesäkuussa 1948 Helsinkiin levyttämään kappaleen
Groovin' High, mikä taltiointi kuuluu tätä nykyä suomalaisen jazzin arvokkaimpiin reliikkeihin. Yhtye uusi voittonsa seuraavana vuonna päästen jälleen levyttämään, nyt kilpailuesityksensä
Northwest Passage. Kilvoittelun parhaaksi alttosaksofonistiksi nimettiin nuori Kalevi Viitamäki, joka oli valittu vuoden 1948 lopulla myös jazzin harrastajien yhteisen Jive Clubin Hämeenlinnan osaston puheenjohtajaksi, Teuvo Suojärven toimiessa kerhon sihteerinä.
Vuonna 1950 järjestetyissä orkesterikisoissa Kauko Viitamäen yhtye ei ollut mukana, mutta sitten tuli taas voitto - tällä kerralla ilman levytystä. Sen jälkeen joukkuetta ei kelpuutettu enää kisoihin, koska järjestäjien mielestä muillekin piti antaa tilaisuus voittaa. Näin ainakin Kalevi muisteli Hakasalon haastattelussa.
Hämeenlinnasta laajempiin ympyröihinViitamäen veljesten kvintetti esiintyi yhteen menoon kolme vuotta kotikaupunkinsa ykköspaikassa hotelli Aulangossa keikkaillen sen jälkeen ympäri Suomea. Kun Hämeenlinnan maisemat alkoivat turhankin tutuilta, Kalevi päätti siirtyä vuonna 1960 Helsinkiin, missä oli tarjolla paremmat työmarkkinat. Hän soitti vajaat parikymmentä vuotta eri ravintoloissa pisimpänä yhtäjaksoisena pestinä 14 kuukauden kiinnitys Kalastajatorpalle
Antti Hyvärisen orkesterin jäsenenä. Eikä hänellä ollut murhetta ainakaan vapaa-ajoista, sillä esiintymisiä oli seitsemänä iltana viikossa!
Vuonna 1970 Kalevi Viitamäki pääsi esittelemään soittotaitoaan myös äänilevyllä, kun sovittaja-hanuristi
Jani Uhlenius kiinnitti hänet
M.A. Nummisen taustalla esiintyneeseen "Uusrahvaanomaiseen orkesteriin". Tämän yhteistyön tuloksena syntyivät mm. listahitti
Kissa vieköön ja riemukas kokoelma
Swingin kutsu, jossa yhtälailla saksofonistina kuin viuluistinakin tonttinsa hallinnut pelimanni sai irrotella oikein sydämensä kyllyydestä.
Viihde-elämän trendien muututtua taas epäedullisemmiksi hänen kaltaisilleen kotimaisille ammattimuusikoille Kalevi Viitamäki palasi takaisin Hämeenlinnaan keikkaillakseen sinne jääneen Kauko-veljensä kanssa. Siinä sivussa hän esiintyi mielellään ja menestyksekkäästi myös jazzklubeissa ja -festivaaleilla eri puolella maata, eikä hänen tarmonsa tällä saralla juurikaan laantunut - ei, vaikka hän joutuikin soittamaan viime vuosinaan istualtaan lonkkavikansa vuoksi.
Vuonna 1994 Kalevi Viitamäelle myönnettiin arvonimi director musices ja hän pääsi nauttimaan myös hyvin ansaitsemaansa valtion taiteilijaeläkettä. Ensimmäisen ikioman äänitekokonaisuutensa
Grand Old Swing hän sai tehdä pitkästä urastaan huolimatta vasta vuonna 1997 soittaen tässä tilaisuudessa alttosaksofonin ja viulun lisäksi baritonisaksofonia.
