N. E. Saarikko

Niilo E. Saarikko syntyi Turussa 31.8.1898. Käytyään kauppakoulun Saksassa ja täydennettyään opintojaan Englannissa hän perusti yhdessä veljensä kanssa Helsinkiin Sähköliike Columbuksen, joka alkoi sittemmin julkaista levyjä samalla tavaramerkillä. Columbus-merkin saattoi helposti sekoittaa kansainväliseen Columbia-levymerkkiin, ja saatuaan yritykselleen ko. ulkomaisen levyedustuksen hän lopetti Columbus-merkin käytön.

Saarikon v. 1932 perustama Levytukku oli aluksi toiminimi (nimensä mukaisesti levyjen maahantuonti- ja tukkumyyntiyritys), mutta osakeyhtiöksi se muuttui v. 1946. Saarikko oli yrityksen toimitusjohtaja vuoden 1977 loppuun, joten hänen elämäntyönsä äänilevyjen ja soitinten maahantuonnin sekä levytysten parissa ehti kestää vuosikymmeniä. Luovuttuaan johtajuudesta perheyrityksen nuoremman sukupolven hyväksi N. E. Saarikko hoiti vielä yhtiössä mm. maahantuotujen soitinten tullauksen. Levytukku Oy on yhä olemassa soitinten maahantuojana, mutta äänitteitten parissa toimimisen se lopetti jo 1960-luvulla.

Kauko Käyhkö muisteli lämpimästi Saarikkoa, joka hänen mukaansa oli avulias muusikoille ja myi mm. Käyhkölle orkesterikitaran osamaksulla, jonka lyhennysajat olivat joustavat. Kun kotimaassa ei ollut studioita, levytysmatkoja tehtiin Tukholmaan, Riikaan, Varsovaan ja varsinkin Berliiniin, jolloin Saarikko saattoi joutua laulamaan levyllekin varsinaisen laulajan sairastuttua tai nautittua kenties liikaa "kostukkeita".

Levytukku Oy:n tunnetuin merkki oli sen oma Triola, mutta yhtiö edusti jossakin vaiheessa myös tunnettua ulkomaista Philips-merkkiä, joka oli aiemmin Westerlundin musiikkiliikkeen edustus. Triola oli jonkin aikaa käytössä vielä Finnlevyn levymerkkinä Levytukun lopetettua äänitetuotannon v. 1968 lopussa. Ensimmäinen kotimainen LP-levy oli Levytukun Triola LT 1. Levytukun huippukausi osui Olavi Virran kultakauteen (1955—1958), jolloin Saarikko oli palkannut Virran yhtiön tuotantopäälliköksi; uskollisin yhtiön taiteilija lienee ollut Veikko Tuomi.

N. E. Saarikko kuoli 27. tammikuuta 1979 New Yorkissa lentoasemalla ollessaan matkalla Floridaan.

Tämä Kauko Käyhkön muisto liittyy Varsovaan tai todennäköisemmin Berliiniin tehtyyn levytysmatkaan:

Sattuipa sellainen tapaus, että jonkun laulajan sairastuttua, olisikohan se ollut Alangon Ville, hossi poika Nipa Saarikko tokaisi, että ”mää laulan sit ite” ja niin hän pisti purkkiin erinäisiä kappaleita. Mukana joukossa oli mm. ”Kasakan kehtolaulu”, joka sitten kaikuikin kauan gramofoneista.

Jyrki Iivosen syntymäpäivähaastattelun mukaan Niilo E. Saarikko oli syntynyt liikemieheksi, joka olisi voinut luoda uransa vaikka makkarakauppiaana. Jo ensimmäisen maailmansodan alussa hän myi 14-vuotiaana sorvin osia Pietariin: ”Vallankumouksen jälkeen tuli kiire, kun venäläiset ottivat passin pois ja veivät takataskusta 7000 ruplaa. Rajajoki ylitettiin uimalla.”

Anon. 1979. ”Toimitusjohtaja Niilo E. Saarikko”. (Nekrologi.) Helsingin Sanomat 10. helmikuuta 1979.

von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo 1986. Iskelmän kultainen kirja. Kustannusosakeyhtiö Otava. Keuruu. Ss. 20, 81, 102, 147, 423.

Iivonen, Jyrki 1978. ”Muusikot painostivat levytuotannon alkuun.” Helsingin Sanomat 31. elokuuta 1978.

Käyhkö, Kauko 1973. Dallapén tarina. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö. Hämeenlinna. Ss. 34—39.

Muikku, Jari 2001. Musiikkia kaikkiruokaisille. Gaudeamus Kirja. Tampere. 60, 68, 79—80, 115, 119.

Warsell, Sakari 2002. Georg Malmsten: Suomen iskelmäkuningas. WSOY. Juva. Ss. 23, 116, 1722, 155, 195, 269, 289, 292, 341, 343,345, 372, 384, 416, 472, 473, 478, 598.