BIOGRAFIATWIKITEEMATVIDEOTUUTISETPALKINNOTINFOYHTEYSTIEDOT
HAKU
Henkilötiedot

Eero Koivistoinen

s. 13.1.1946, Helsinki

Teksti Erkki Pälli, kuva: Milanka Ahonen
Perustiedot
Nimet
Oikea nimiEero Koivistoinen
Tärkeät päivämäärät
Syntymäaika13.1.1946, Helsinki
Roolit ja soittimet
Roolitmuusikko (päärooli), säveltäjä, kapellimestari, tuottaja, opettaja
Soittimettenorisaksofoni (pääinstrumentti), alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu, viulu, piano, vibrafoni
Linkit
Yhteydet muihin musiikkialan vaikuttajiin
Yhtyeet
Koivistoinen-Vesala-Sarmanto trio, saksofonisti 1966-67
Blues Section, saksofonisti 1967-68
The Boys, saksofonisti 1968-69
Eero Koivistoinen Quartet, johtaja, saksofonisti 1969-
Eero Koivistoinen Music Society, johtaja, saksofonisti 1970-
Uuden Musiikin Orkesteri UMO, muusikko, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, taiteellinen johtaja 1975-
Imbizo, johtaja, saksofonisti 1982-83
Biografia
Eero Koivistoinen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista jazzmuusikoista - eikä vain soittajana vaan myös säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina ja opettajana.

Eero Koivistoinen on syntynyt Helsingissä, vaikka hänet liitetään yleensä Kymenlaakson tunnetusti rikkaaseen musiikkiperinteeseen. Hän muutti näet Kotkaan 11-vuotiaana, jolloin myös aloitti soittamisen isänsä ostamalla viululla. Nuoren muusikonalun ohjelmisto oli aluksi "sellaista helppoa kamarimusiikkia", mutta ennen pitkää hän kiinnostui merillä työskennelleen veljensä mukanaan tuomien äänilevyjen välityksellä jazzista.

Opiskellessaan Kotkan musiikkiopistossa Koivistoinen hankki itselleen 16-vuotiaana alttosaksofonin, koska se soveltui viulua paremmin jazzin soittamiseen. Pian hän herättikin esityksillään myönteistä huomiota alan paikallisissa harrastajapiireissä. Perheen siirryttyä sittemmin pääkaupunkiin nuorukainen kouluttautui Yleisradiossa television kamera-assistentiksi, jatkaen kuitenkin siinä sivussa soittamista lähinnä jameissa.

Näihin aikoihin Koivistoinen tutustui kahteen muuhun nuoreen muusikkoon, rumpali Martti "Edvard" Vesalaan ja basisti Pekka Sarmantoon, joiden kanssa hän perusti avatgardeen ja freejazziin suuntautuneen trion. Se teki tammikuussa 1967 historiallisen äänitteensä Jappa Teekkareiden Jazzkerhon laskuun.

Suomen ensimmäinen Yrjö

Myöhemmin samana vuonna Koivistoinen nimettiin vuoden jazzmuusikoksi ja hänelle ojennettiin ensimmäinen Suomen Jazzliiton myöntämä Yrjö-patsas. Samalla hän jatkoi musiikinopiskelua Sibelius-Akatemiassa - saksofoninsoittoa Eero Linnalan opastuksella ja säveltämistä Aulis Sallisen johdolla - liittyen sitten uuteen Blues Section –yhtyeeseen. Se yhdisteli esityksissään ennakkoluulottomasti elementtejä niin jazzista kuin rockistakin ja teki heti perustamisvuonnaan nimikkoalbumin, joka sai osakseen erinomaisen kritiikin ja josta julkaistiin liki kolme vuosikymmentä myöhemmin uusittu CD-painos.

Kun Blues Section hajosi kesällä 1968, Koivistoinen siirtyi Jussi Raittisen siinä vaiheessa seitsenmiehiseen The Boys-kokoonpanoon. Tässä muodostelmassa hän viihtyi vuoden verran kootakseen sitten oman kvartetin, jossa soittivat hänen lisäkseen pianisti Pentti Hietanen, basisti Ilkka Willman sekä rumpali Reino Laine. Miehistö oli siksi taitava ja nimekäs, että Yleisradio nimesi sen edustamaan Suomea Montreuxin jazzfestivaaleille Sveitsiin.

Nelivaljakko voitti siellä yhtyesarjan saaden kutsun esiintyä myös Newportin jazzfestivaaleissa Yhdysvalloissa. Samana vuonna - 1969 - Koivistoinen pääsi kotimaassa esille ns. kirjallisella levytyksellään Valtakunta, jonka pohjana olivat hänen 11 sävellystään mm. Jarkko Laineen ja Pentti Saarikosken runoihin Vesa-Matti Loirin, Eero Raittisen ja Seija Simolan tulkitsemina. Säveltäjä itse toimi taltioinnissa orkesterinjohtajana ja soitti esityksissä saksofonin lisäksi pianoa sekä vibrafonia.

Albumista julkaistiin vuonna 1995 CD-versio lisättynä neljällä uudella esityksellä, joiden laulupuolesta vastasivat Pepe Ahlqvist, Maarit Hurmerinta ja Sakari Kuosmanen.

Historiallinen Odysseys

Vuonna 1969 Koivistoiselta ilmestyi toinenkin äänitekokonaisuus: liki neljä vuosikymmentä myöhemmin CD:nä uudelleen ilmestynyt Odysseys, jossa hän soitti kvintetti- ja sekstettikokoonpanolla. Lisäksi hän oli mukana Eero Raittisen ja Kristianin yhteisessä kokoelmassa Toinen puoli sekä Raittisen Eeron Elpeellä, mikä kielii hänen laaja-alaisuudestaan muusikkona.

Vuonna 1970 Eero Koivistoiselle myönnettiin Uudenmaan läänin taidepalkinto ja uuden vuosikymmenen alkajaisiksi hän julkaisi uuden Music Society-ryhmänsä nimissä albumin For Children. Sitä seurasi kaksi varsin erityyppistä omaa äänitettä: suomalaisen jazzin klassikoihin lukeutuva The Original Sin sekä Kirsi Kunnaksen lastenlorujen pohjalle rakentunut Muusa ja Ruusa. Niiden jälkeen oli vuorossa taas uusi voitto, jälleen Eero Koivistoinen Music Societyn nimissä tehty Wahoo!, mikä ilmestyi vuonna 2002 myös CD-muodossa. 1974 Koivistoisen sävellys Älä mene pois (san. Hector, es. Carita Holmström) voitti YLEn kutsukilpailuna järjestämän Suomen euroviisukarsinnan.

Vaikka Koivistoinen oli tässä vaiheessa jo tukevasti pinnalla, hän jatkoi vielä 1970-luvulla opintojaan sekä Sibelius-Akatemiassa että Bostonin arvostetussa Berklee School of Musicissä. Myöhemmin hän on itsekin toiminut opettajana niin Akatemiassa kuin Helsingin Pop-Jazz-konservatoriossa sekä erilaisissa koulutustilaisuuksissa paitsi kotimaassa myös ulkomailla, aina Afrikassa saakka.

Tulkoon UMO

1970-luvun puolivälissä Koivistoinen oli myös mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria eli UMO:a, soittaen siinä yhtäjaksoisesti aina 1990-luvulle asti ja toimien sitten vuosina 1996-98 kokoonpanon taiteellisena johtajana. Hän on tehnyt UMO:n kanssa myös useampia levytyksiä, joista kannattaa huomioida aivan erityisesti säveltäjän omalla Pro Records-merkillä julkaistu Ultima Thule vuodelta 1983. Se on konserttiversio Koivistoisen nelisen vuotta aikaisemmin Helsingin Kaupunginteatterille säveltämästä baletista Äiti maa, mikä voitti tässä asussaan Euroopan yleisradiounionin EBU:n järjestämän sovituskilpailun.

Vuonna 1981 Eero Koivistoinen voitti sävellyksellään Kukonpesä suomalaisen musiikin edistämissäätiön (MIC) kilpailun big bandeille ja pari vuotta sen jälkeen hän tuotti New Yorkissa kanssa levyn Picture In Three Colours, jolla esiintyivät myös mm. hänen amerikkalaiset kollegansa Jack DeJonette, Ron McClure ja John Scofield. Samat miehet olivat mukana yhdeksän vuottaa myöhemmin, kun Koivistoinen taltioi Yhdysvalloissa albuminsa Altered Things.

Siihen väliin mahtui kolme muuta äänitettä: UMO:n äänite Koivistoisen ja Jukka Linkolan orginaalisävellyksistä vuodelta 1985 sekä laulupohjaiset Kallista ja menee halvalla (1986) - solisteinaan Maarit Hurmerinta, Pepe Ahlqvist ja Sakari Kuosmanen - ja Irina Milanin kanssa vuonna 1990 syntynyt Pahan kukkia. Säveltäjä itse onkin todennut olevansa kiinnostunut instrumentaalimusiikin ohessa myös vokaaliteoksista, jotka ovat olleet vahvasti esillä varsinkin hänen tuoreimmassa tuotannossaan.

Afrikka innoittaa

Toinen Eero Koivistoisen innoituksen aihe on afrikkalainen folklore, johon hän mieltyi 1990-luvun lopussa äänittäessään senegalilaisen muusikkoryhmän kanssa levyn Senegalese Drums. Hän onkin vieraillut kyseisessä maanosassa jo 14-15 kertaa paitsi soittamassa ja opiskelemassa myös pitämässä luentoja ja jazzworkshoppeja sekä tuottamassa äänitteitä. Vuonna 2003 hän esiintyi menestyksekkäästi Tukholman jazzfestivaaleissa senegalilaisrumpaleitten avustamana ja teki täällä laajaa huomiota herättäneen kiertueen Suomen Jazzliiton sponsoroimana.

Koivistoisen kiinnostus kansanperinteen hyödyntämisestä jazzissa ei ole rajoittunut yksinomaan Afrikan tuomisiin, sillä vuonna 2002 hän taltioi kvartetteineen albumin UTU, minkä sisältö pohjaa vanhoihin tuttuihin suomalaissävelmiin. Samaa linjaa jatkoi seuraavana vuonna Suomalainen laulusolistinaan Johanna Iivanainen, joka on äänessä myös viitisen vuotta myöhemmin ilmestyneellä levyllä Lennosta kii!. Soittopuolesta vastasi tuolloin uuteen kuosiin pantu Eero Koivistoinen Music Society, joka oli saanut markkinoille edellisvuonna albuminsa X-Ray - mukanaan mm. rap-artisti Redrama.

Vuonna 2005 Koivistoinen yhdisti voimansa jazzin nuorempaa suomalaispolvea edustavan The Five Corners Quintetin kanssa nostalgoivassa levytysprojektissa Chasin’ The Jazz Gone By ja teki kiertueen Indonesiassa urkuri Georgios Kontrafouriosin sekä rumpali Jussi Lehtosen avustamana. Lisäksi hän on johtanut eri kokoonpanoja mm. Saksassa ja Unkarissa sekä pitänyt luento- ja opetustilaisuuksia monissa maissa. Loppuvuodesta 2009 on edessä taas uusi matka Afrikkaan...

Eero Koivistoisen musiikillisia kokeiluja ja kauas kotirannoilta ulottuvaa opetustyötä on edesauttanut hänen nauttimansa valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha. Hyvällä syyllä voidaankin yhtyä siihen mitä Helsingin Sanomien aiempi jazzkriitikko Lauri Karvonen on todennut tästä taiteilijasta: "Koivistoinen on kolmessakymmenessä vuodessa koonnut itselleen pala palalta tyyliä, joka muotoutui jo ajat sitten. Sen jälkeen hän on itse asiassa vain hionut ja jalostanut sitä täydellisemmäksi ja täydellisemmäksi." (www.eerokoivistoinen.com).

Koivistoinen itse on todennut musiikistaan: "Käytän aina normaalia sointupohjaa, mutta sointujen tavanomaisimpia ja peräti puhkisoitettuja purkauksia vältän tietoisesti. Ehkä tästä syntyy sen verran uudenkuuloista musiikkia, että se toisia miellyttää, mutta jää toisille avautumatta." (Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille, Otava, Helsinki)

Valkonen, Tero 2002: Eero Koivistoinen - Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen (Selvis 2/2002)
Westerberg, Hans 1977: Suomalaiset jazzlevytykset 1932-1976 (Suomen Jazzliitto, Helsinki)
Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille (Otava, Helsinki)
Sanottua
"Afrikkalaisessa ja latinalaisessa musiikissa on samaa rytmiikkaa kuin jazzissa. Siitä se kiinostus syntyi. Tein täällä Suomessa töitä senegalilaisten soittajien kanssa, ja siinä tuli löydetyksi kaikenlaista jännittävää. Afrikka-yhteydet ovat sittemmin olleet vahvat." (Eero Koivistoinen. Selvis 2/2002)

Valikoitu diskografia
Eero Koivistoinen: Jappa 1967 (JATP)
Blues Section: Blues Section 1967 (Love Records) / 1995 CD (Otava)
Eero Koivistoinen: Valtakunta 1968 (Otava)
Eero Koivistoinen: Odysseys 1969 (Otava) / 2006 CD (Sähkö Recordings)
Eero (Raittinen) & Kristian (Bengt Huhta): Toinen puoli 1969 (RCA)
Eero (Raittinen): Eeron elpee 1970 (RCA)
Eero Koivistoinen Music Society: For Children 1970 (Otava)
Eero Koivistoinen: The Original Sin 1971 (Scandia)
Eero Koivistoinen: Muusa ja Ruusa 1971 (WSOY)
Eero Koivistoinen Music Society: Wahoo! 1972 (RCA) / 2000 CD (Warner Music Finland)
Eero Koivistoinen & Co.: 3rd Version 1973 (RCA)
Eero Koivistoinen Quintet: The Front Is Breaking 1976 (Love Records)
Eero Koivistoinen Quartet: Labyrinth 1977 (Love Records)
Eero Koivistoinen Quartet: Live At Belmont Jazz Club 1977 (Love Records)
Eero Koivistoinen & UMO: Ultima Thule 1983 (Pro Records)
Eero Koivistoinen & UMO: Sea Suite 1983 (EK-Productions)
Eero Koivistoinen: Picture In Three Colours 1984 (Pro Records)
UMO: Plays The Music of Koivistoinen and Linkola 1985 (Finnlevy)
Eero Koivistoinen, Maarit Hurmerinta, Pepe Ahlqvist & Sakari Kuosmanen: Kallista ja menee halvalla 1988 (Pro Records)
Eero Koivistoinen Quintet & Irina Milan: Pahan kukkia 1990 (Pro Records)
Eero Koivistoinen: Altered Things 1992 (Timeless Records)
Eero Koivistoinen Quintet: Dialog 1995 (L+R Records)
UMO: Electrofying Miles 1997 (A-Records)
UMO: UMO Jazz Orchestra 1997 (Naxos Jazz)
Eero Koivistoinen & Senegalese Drums: Senegalese Drums 1999 (EK-Productions)
Zone: First Definition 1999 (Soul Note)
Eero Koivistoinen, Severi Pyysalo ja Seppo Kantonen: Some Time Ago 1999 (A-Records)
Eero Koivistoinen: Helium 2001 (Texicalli)
Eero Koivistoinen Quartet: UTU 2002 (Silence)
Johanna Iivanainen & Eero Koivistoisen yhtye: Suomalainen 2003 (Silence)
Galaxy: L’insécurité 2003 (Global Music Centre)
The Five Corners Quartet: Chasin’ The Jazz Gone By 2005 (Columbia)
Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray 2006 (EK-Productions)
Johanna Iivanainen & Eero Koivistoinen Music Society: Lennosta kii! 2007 (Wolfgang Records)
Kannatusjäsenet GramexELVISMusiikkikustantajatMuusikkojen liittoTeostoMusiikkituottajat Toteutus Nemesys Oy